nousua

SAMA MENO JATKUNEE SUOMESSAKIN...

Asunnot kallistuivat yllättäen Ruotsissa
Maanantai 08.10.2007 klo 12:44 (päivitetty ma 12:45) Kauppalehti, Tukholma


Asuntojen hintojen nousu jatkui Ruotsissa syyskuussa. Välittäjien oman Mäklarstatistik-tilaston mukaan kerrostaloneliöiden hinta nousi 17 prosenttia ja omakotitaloneliöiden hinta 13 prosenttia.

Vertailukohteena on viime vuoden syyskuu.

Vielä elo-syyskuun vaihteessa Ruotsissa luultiin, että hintojen nousu olisi taittunut ainakin Tukholmassa ja että isojen asuntojen hintataso olisi jopa putoamassa. Viimeksi viime viikolla uutisoitiin eräästä Tukholman keskustan arvoasunnosta, joka myytiin vasta kuukausien kaupanhieronnan jälkeen ja huomattavasti laskettua halvemmalla.

Syyskuun tilastojen mukaan kerrostaloasuntojen hintojen nousu on kuitenkin hiljenemässä, mutta ei suurkaupungeissa. Sen sijaan omakotitalot kallistuvat edelleen kautta maan. Tämä voi johtua myös verotuksen muutoksista: Ruotsin hallitus on ilmoittanut poistavansa sekä varallisuus- että kiinteistöveron. Kumpikin ovat rasittaneet nimenomaan omakotikiinteistöä.

Suur-Tukholmassa omakotitalot ovat kallistuneet vuodessa 21 prosentilla, kun taas kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet 22 prosenttia.

Auli Mauno
[email protected]
358-10-665 101


Kauppalehti, Tukholma
2195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Vertailukohteena on viime vuoden syyskuu. "
Entä viime elokuu vertailu? Siitä on tärkeä!

Äänestä

Mitä väliä on jollain kaukaisen Ruotsin hintatasolla? Tai Moskovan? Kyllähän vertailukohta pitää hakea Yhdysvalloista tai vähintäänkin Berliinistä.
























...kun ei lähempää löydy rommaususkovaisten maailmankuvaan sopivia uutisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N.O.U.S.U.A. kirjoitti:

SAMA MENO JATKUNEE SUOMESSAKIN...

Asunnot kallistuivat yllättäen Ruotsissa
Maanantai 08.10.2007 klo 12:44 (päivitetty ma 12:45) Kauppalehti, Tukholma


Asuntojen hintojen nousu jatkui Ruotsissa syyskuussa. Välittäjien oman Mäklarstatistik-tilaston mukaan kerrostaloneliöiden hinta nousi 17 prosenttia ja omakotitaloneliöiden hinta 13 prosenttia.

Vertailukohteena on viime vuoden syyskuu.

Vielä elo-syyskuun vaihteessa Ruotsissa luultiin, että hintojen nousu olisi taittunut ainakin Tukholmassa ja että isojen asuntojen hintataso olisi jopa putoamassa. Viimeksi viime viikolla uutisoitiin eräästä Tukholman keskustan arvoasunnosta, joka myytiin vasta kuukausien kaupanhieronnan jälkeen ja huomattavasti laskettua halvemmalla.

Syyskuun tilastojen mukaan kerrostaloasuntojen hintojen nousu on kuitenkin hiljenemässä, mutta ei suurkaupungeissa. Sen sijaan omakotitalot kallistuvat edelleen kautta maan. Tämä voi johtua myös verotuksen muutoksista: Ruotsin hallitus on ilmoittanut poistavansa sekä varallisuus- että kiinteistöveron. Kumpikin ovat rasittaneet nimenomaan omakotikiinteistöä.

Suur-Tukholmassa omakotitalot ovat kallistuneet vuodessa 21 prosentilla, kun taas kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet 22 prosenttia.

Auli Mauno
[email protected]
358-10-665 101


Kauppalehti, Tukholma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu