Sadepisarat ropisevat ikkunaan, kun
tuuli lennättää märkiä syksyisiä lehtiä
pitkin katuja.
Menneisyyden haamut piilottelevat
huoneen nurkissa häilyen.
Kuin varkain hiipivät kipeät
muistot päivänvaloon.
Siitä on niin kauan
mutta yhä vieläkin joskus
aamu-unisena muistan,
että kävit luonani
kuunsäteen myötä unessani
ja aamulla vierailustasi
oli jäljellä vain haikeus.
Sängystä noustessani tunnistan
vielä pienen hitusen kaipausta
jossain syvällä, lähes unohtuneena.
tuuli lennättää märkiä syksyisiä lehtiä
pitkin katuja.
Menneisyyden haamut piilottelevat
huoneen nurkissa häilyen.
Kuin varkain hiipivät kipeät
muistot päivänvaloon.
Siitä on niin kauan
mutta yhä vieläkin joskus
aamu-unisena muistan,
että kävit luonani
kuunsäteen myötä unessani
ja aamulla vierailustasi
oli jäljellä vain haikeus.
Sängystä noustessani tunnistan
vielä pienen hitusen kaipausta
jossain syvällä, lähes unohtuneena.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pidin runostasi paljon.
*Menneisyyden haamut* , ryökäleen koijarit...hus hiiteen, ainakin ne pahat haamut, tilalle haltiatarhaamuja, joilta voi toivoa, eikö vaan? ;))
Kuin omia ajatuksiani, koskettavia.
Kauniisti puit muistosi ja tunteesi runoon.
Toivon kuitenkin, että tämän runon taakse ei si-
sälly raskasta, että olisi vain runo. Usein
ainakin itse synkistelen runossani, eikä niille
ole juurikaan totuuspohjaa.