Auttakaa

eli ongelma seuraavanlainen, minulla on koiranpentu, jonka kanssa olen menossa ekoihin rokotuksiin loppuviikolla..Madotin koiran noin kaksi viikkoa sitten, mutta lauantai iltana vetäsi maukkaan hiiren pihalta, ja sain kuulla asiasta vasta sunnuntai aamuna kun tulin kotiin, annoin taas matolääkkeen, koira oksenensi n. kolme tuntia lääkkeen annon jälkeen. Eli kysymys kuuluu onko matolääke kerennyt vaikuttaa, vai onko kenties/ehkä hiirestä tulleet matoset vielä elinvoimaisina.Eli voiko turvallisin mielin rokottaa vai kandeeko vielä ennen rokotusta antaa uusi lääke, mutta tuntuu, että nyt olen ollut madottamassa koko ajan. Lähdemme reisuunnviikonloppuna yhdessä koiruuden kanssa, niin rokotusta ei voi oikein siirtäkään. Pitkä sepostus, toivottavasti joku tajuu jotain ja osaisi auttaa tässä pienessä ongelmassa, mutta meille olisi tämä tieto tärkeä tällä hetkellä.
5284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

madotuksesta pitäisi olla kulunut 2vk ennenkuin rokotetaan. Korjatkaa viisaammat, jos olen väärässä.

Äänestä
  • riittää.

    Äänestä

Soita eläinlääkärille, saat oikeata tietoa !

Äänestä
  • Muistelisin kans et joku pari viikkoa ennen pitäis rokottaa,mutten oo ihan varma.
    Mitä matolääkettä annoit koirallesi,kun se oksensi.Joskus,kun oma koirani oli pentu annoin sil axiluria (joku sellanen) ja se alko oksentaa siitä.Eläinlääkäri sanoi,et johtuu matolääkkeestä.Käski olla antamatta sitä toiste.

    Äänestä

  • -taas- kirjoitti:

    Muistelisin kans et joku pari viikkoa ennen pitäis rokottaa,mutten oo ihan varma.
    Mitä matolääkettä annoit koirallesi,kun se oksensi.Joskus,kun oma koirani oli pentu annoin sil axiluria (joku sellanen) ja se alko oksentaa siitä.Eläinlääkäri sanoi,et johtuu matolääkkeestä.Käski olla antamatta sitä toiste.

    eläinlääkärille ja hän oli sitä mieltä, että voi rokottaa, kiitos kaikille vastanneille. Matolääkkeen nimi oli canex, en varmaan anna enää sitä, vaan koitan jotain muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätöntä kirjoitti:

eli ongelma seuraavanlainen, minulla on koiranpentu, jonka kanssa olen menossa ekoihin rokotuksiin loppuviikolla..Madotin koiran noin kaksi viikkoa sitten, mutta lauantai iltana vetäsi maukkaan hiiren pihalta, ja sain kuulla asiasta vasta sunnuntai aamuna kun tulin kotiin, annoin taas matolääkkeen, koira oksenensi n. kolme tuntia lääkkeen annon jälkeen. Eli kysymys kuuluu onko matolääke kerennyt vaikuttaa, vai onko kenties/ehkä hiirestä tulleet matoset vielä elinvoimaisina.Eli voiko turvallisin mielin rokottaa vai kandeeko vielä ennen rokotusta antaa uusi lääke, mutta tuntuu, että nyt olen ollut madottamassa koko ajan. Lähdemme reisuunnviikonloppuna yhdessä koiruuden kanssa, niin rokotusta ei voi oikein siirtäkään. Pitkä sepostus, toivottavasti joku tajuu jotain ja osaisi auttaa tässä pienessä ongelmassa, mutta meille olisi tämä tieto tärkeä tällä hetkellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu