HUOLIA 1,8V POJAN KANSSA

Kuulostaa ihan normaalilta alle 2-vuotiaalta pojanvesseliltä. Tutti jää vanhempana pienemmällä huutamisella, vähentäkää ensin käyttöä päivisisn kun on muuta tekemistä. Kertarysäys on liian rankka lapselle. Mutta jos olette sen jo pois ottaneet, niin varmaan pian helpottaa.

Pinnasängyssä kannattaa antaa olla niin kauan kuin siellä pysyy tai sinne mahtuu. Meillä ovat ruvenneet kiipeämään sieltä pois tuossa iässä, joten on ollut pakko vaihtaa sänkyä.

Pottaharjoittelusta ei kannata ottaa ressiä. Väkisin siitä touhusta ei tule mitään. Eikä tuossa iässä nyt ole vielä kiire. Voitte lukea potalla kirjaa jos se kiinnostaa, mutta jos ei niin odottakaa muutama kuukausi. Meillä ovat oppineet itsekseen. Välillä on käyty potalla että tietävät mikä se on. Muuten en ole kyllä sillä asialla ressannut. Kaikki aikanaan. Yksi lapsista ei edes käynyt potalla vaan heti 2-vuotiaana pytyllä niinkuin näki sisarustenkin tekevän.. :)

Ruoka lentää aikansa. Pikkuhiljaa voi neuvoa lasta, mutta rauhallisesti! Ei ne enää kouluiässä heittele!

Teillä samanlainen vilkas poika kuin meillä (1,3v). Mutta aikansa kutakin. Rauhottuvat ajan myötä (paitsi että kohta on uhma ja sitten jo pian murrosikää pukkaa...:)

kuulostaa ihan normaalille pikku-poikien touhuille. =)

Meillä on kaksoset (tyttö ja poika) ja on se vaan pojan meno vähän eri luokkaa kuin tytön, vaikkei meidän neitikään rauhallista sorttia ole. Tytöllä jäi tutti oikeestaan ihan itekseen pois. Poika oli vähän päälle kaksi vuotta, kun tutista vihdoin luovuttiin. Sitä ennen ei ollut yli vuoteen syönyt tuttia päivällä. Unitutin jättämiseen tot utettiin poikaa niin, että puhuttiin hälle eka sen jättämisestä (vaikka, että joku metsän eläin on saanut vauvan ja se tartteis kipeemmin tuttia) ja sitten sai harjotella sisällä tutin heittoa =) ja sit yksi kaunis päivä sai viskata sen pöpelikköön (eläin vauvalle). Kannattaa laittaa pois kotoa sitten kaikki tutit, ettei tule itselle kiusausta antaa sitä takasin.

Pinnasängyssä kantsii tosiaan pitää niin kauan kuin mahtuu ja pysyy siellä. Meillä taidettiin siirtyä lasten sänkyihin lasten ollessa alta kaksi vuotta ja nukuttamisoperaatio muuttui kyllä ihan dramaattisesti sen myötä. Pinniksiin kun jäivät kumpainenkin iltasadun jälkeen kiltisti ja nukahtivat helposti (soittorasia vaan pimputteli aikansa), niin ihan toistaluokkaa se homma oli sänkyjen vaihdon jälkeen. Meinaa olla vieläkin omanlaisensa show.

Ruokailut kuulostaa ihan meidän pojan ruokailulta vuosi takaperin..nyt 3-vuotiaana on jo oikein reipas syömäri, eikä ole kyllä kupit eikä ruuat lennelleet, mitä nyt joskus vielä vahingossa maitomuki kupsahtaa nurin. Hermojahan se kysyy, että jaksaa jankata samoista asioista miljoonaan kertaan, mutta kyllä se siitä ajan kanssa -usko pois. =)Mä laiotin kyllä kylmästi keittiöstä kokonana pois, jos varotuksen jälkeen vielä ruokaa lensi. Mun mielestä lapsella ei ole riittävän nälkä, joas malttaa ruokaillessa pelleillä.

Meillä on ollut tarrataulut käytössä vähän joka asiaan kannustimena. Eli esim.aina nätisti sujuneen ruokailun (eli nolla tahallista ruuan viskelyä) päätteeksi saivat yhden tarran tauluun (jonka voi itse askarrella ja vaikka ihan paperiarkkikin käy). Siten kun on kerännyt tietyn määrän tarroja saa pienen palkinnon. Meillä ainakin lapset oppivat äkkiä mikä on homman nimi ja vahtivat kärppänä, että tarrat kanssa tauluun ilmestyy. Mä piirsin kartongille tyhjiä ruuttuja tarroille, niin siitä pystyi sitten lapsetkin seuraamaan montako tarraa uupuu palkintoon.

Pottahommista ei tosiaan kannata stressata, sitten kun lapsi on siihen itse valmis, niin se sujuu melkein itsestään ja aika nopeastikkin lapsi oppii kuivaksi. Meillä tyttö oli suht varhain päivä- sekä yökuiva ja se oli varmaan veljelle jonkunlainen kannustin. Vahingoista ei saa suuttua, lapsi ei (yleensä) pissaa housuun tahallaan. Tohon pottailuunkin suosittelen tarrataulua. Pissa tulee helpoiten ruokailun ja unien jälkeen...siitä voisi alottaa. Meillä oli pojalla välillä kausia, ettei meinannut millään suostua potalle...siihen tehosi, että opetin pissaamaan suoraan pönttöön (otti isistä mallia). Siitä asti onkin korokkeen avulla suihkinut suoraan pönttöön eikä ole potalla sen koomin istuskellut. Isommalla asialla käy vessaistuimen pienentäjän avulla. Hällä oli siis kirjaimellisesti pottakammo, mutta pönttöön asiat hoitui hienosti.

Eli tuo kuivaksi opettelu vaatii pojan oman kiinnostuksen, niin sitten homma alkaa sujumaan. Pojillahan monesti kuivaksi oppiminen jää myöhempään kuin tytöillä. Ruokailujen suhteen aika autaa myös. Tutin jättäminen täytyy lähteä vanhemmista, mutta tuntuis ettei kannata vauvan syntymään asti jättää, koska mustasukkaisuutta ja taantumista voi tulla vauvan myötä ja asiaa pahentaa, jos tapahtuu monta muutosta yhtä aikaa.

Meidän pojalle tuli tutista luopumisen myötä unilelusta entistä rakkaampi. Jotain tutin korviketta ja lohdukettahan voisi miettiä ihan tietoisestikkin. Ja lapsen itsensä valitsemat vuodevaatteet tekevät omasta sängystä rakkaamman.

Sitten vaan kovasti kehuja ja positiivista huomiota niin kyllä se siitä. Aika pienetkin pojat on tosi polleena, jos heitä joskus kehaistaan isoiksi pojiksi (vaikkei varmaan ihan joka asiaan kannata vetää tuota iso poika vertausta, ettei pienelle tule paineita...onhan hn kuitenkin vielä pieni.)

Tässäpä näitä mun mietteitä...vielä on elävästi muistissa nuo samaiset ongelmat......niistä kun selviää, niin tulee jo uusia. =)

Jaksamisia!