" Työmarkkinoiden orjakauppaa ISS-palveluissa (5.10.07)
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU antoi 5.10.2007 lakkovaroituksen. Varoitus koskee Itellasta (omaa sukua Suomen Posti Oyj) ISS:lle siirtyneitä työntekijöitä. Itella Oyj:n InHouse-yksikön toimistopalvelut myytiin ISS Palveluille 31.8.2007. Siirtyneen henkilöstön työsuhteen ehdoista on pyritty neuvottelemaan yhteistoimintalain mukaisesti.
Tilannetta vaikeuttaa se, että yt-menettely aloitettiin vasta liikkeenluovutuksen tapahduttua, eikä henkilöstölle jäänyt mahdollisuutta hakeutua Itellan muihin tehtäviin. Menettely on outo, varsinkin kun Itellalla on pääkaupunkiseudulla jatkuva työvoimapula.
PAU joutui antamaan lakkovaroituksen, koska neuvottelut henkilöstön työsuhteen ehdoista ajautuivat umpikujaan perjantaina 5.10.2007 työnantajan heitettyä henkilöstöä edustavan pääluottamusmiehen neuvotteluista ulos.
Liikkeenluovutuksen toteutustapaan sisältyy orjakaupan piirteitä. Henkilöstön työ ei ole muuttunut, mutta heihin ollaan soveltamassa selkeästi aiempaa heikompia työehtoja. "
Oheisen tekstin kopioin www.pau.fi - ammattiliiton sivulta.
Tästä näemme kuinka monikansallinen siivousfirma kohtelee ihmisiä.
Ovat etukäteen laittaneet tarjoushintansa niin alas etteivät enää kykene maksamaan palvelukseensa siirtyville ihmisille heidän palkkojaan.
On todella härskiä myös heittää neuvotteluista luottamusmies ulos. Se kertoo siitä ettei ole tarkoituskaan neuvotella vaan ainoastaan sanella.
Työntekijän arvo näyttää olevan ISS:lle pyöreä nolla.
Naurattaa heidän ilmoitustensa slogan: TYÖN ILOA.
Muutahan siitä ei käteen näytä jäävänkään. Jos enää sitäkään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
-suorastaan sanoinkuvaamattoman törkeää, on se tapa, jolla iss työntekijöitään kohtelee.
Sama linja on myöskin sisaryhtiöllä laatutakuulla!
Sellaiset sanat kuten esim. moraali, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, kunniallisuus, käytöstavat, eivät sovi kumpaankaan yritykseen!
RAAKAA BISNESTÄ JA HÄRSKIÄ SELLAISTA!
Nykyaikana luulisi firman ajattelevan vähän mainettaan. Kilapilu on kovaa hyvistä työntekijöistä. Huonon maineen saa helposti, mutta sen mielikuvan muutaminen toiseksi on sitten jo kuvan työn takana. Hyvämaineinen työnantaja on aina etulyöntiasemassa kilpailtaessa osaavasta ja motivoituneesta työntekijästä.
mokomakin puolustelija. Sen kun kaveeraat niitten mokomien kans , niin lopulta tuut huomaamaan, että olet petetty.
mistä hitosta sä puhut?
mä sain iss:ltä potkut vakituisesta työsuhteesta kun ilmoitin raskaudesta ja nyt mennään käräjille...koko elämä meni ihan sekaisin ja nyt pitäis lähtä haastatteluun rtk-palveluille ja saada kokopäivätyö tilalle et korjaantuis asiat.toinen lapsi on 9kk ja hoitoon pakko viedä.
oli irtisanomisen peruste?