ahistaa ja pelottaa..haluaisin niin pois täältä pimeästä, mutten näe ulospääsyä, en valoa tai loistetta. tosinaan näen valon, mutta kun juoksen sitä kohti se tuntuisi aina vain menevän kauemmaksi, kunnes se katoaa kokonaan. olen niin uupunut ja nyt viimein heittänyt toivoni. elän vain kuvitelmissa, todellisuus on minulle helvetti, jonka polttavat liekit pakottavat minut aina uudelleen sinne unenkaltaiseen maailmaan. joskus tahtoisin jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi, en halua enää herätä surullisena, en halua enää itkeä tästä tuskasta, en kokea tätä rusertavaa tunnetta.
pian minusta ei ole enää mitään jäljellä, tämä syö minua sisältä päin...kun tämä on ohi, voi vasta olla onnellinen, vaikken tuntisikaan mitään
pian minusta ei ole enää mitään jäljellä, tämä syö minua sisältä päin...kun tämä on ohi, voi vasta olla onnellinen, vaikken tuntisikaan mitään
Vastaukset 1
Vanhimmat
...ahdistuneisuuden aavikkoon, jossa ei erota todellisuutta oikeasta ja on aivan epätoivoinen... käynyt olen minäkin siellä...