Tunnevammainen

Tekstisi on aivan kuin minun kirjoittamani. Samanlaiset pohdinnat vaivaavat parhaillaan minua. Senkin takia tässä kirjoittelen enkä oikein osaa mennä nukkumaan vaan mietteet vaivaavat päätäni. Olen ajatellut, että vanhanpiian osa taitaa olla minun osani, toivon tosin että ei. Vaikeaa, vaikeaa..

ollut rakastunut? Jätitkö hänetkin? Kaipasitko häntä vielä kauan sen jälkeen?

Jos vastauksesi noihin on "kyllä", niin sitten sinussa on jotain pahasti vialla, ja pelkin omin voimin sitä vikaa voi olla hyvin vaikeaa alkaa korjaamaan. Mutta jos vastauksesi on "ei", niin silloin et ehkä ole vielä tavannut ketään oikeaa. Tai sitten pelkäät rakastumista niin paljon, ettet päästä itseäsi niin pitkälle.

mullakin, luulin että ajelehdin vain ihmisiä läpi ja suhteita jotka eivät johtaneet mihinkään. Sitten se iski, tosi rakkaus ja kaikki muuttui. Koko elämä.

minäkään en ole enää missään teini-iässä ja minuakin huolettaa onko jotain vialla...minulla vaan niinpäin että suhteeni kestävät muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen ja sitten toinen jättää. usein kertomatta syytä tai sanomalla syyksi jotain epämääräistä, että ei vaan toimi, tms...tuntuu että näistä on aina vaan vaikeampi päästä yli. olenko minäkin vaan törmännyt vääriin ihmisiin vai onko vika minussa...vaikea sanoa.

jos kertakaikkiaan päätät tehdä asialle jotain ja muuttua. Ihastuin ja ehkä rakastuinkin yhteen ihmiseen, jolta sain aikamme tapailtuamme aivan yllättäen pakit. Useiden syiden summa, mutta hänellekin iski jonkinmoinen paniikki. Kelailen tätä asiaa vieläkin ja tunnen itseni onnettomaksi. Etenkään kun koskaan ei ole kiinnostunut mitkään muutaman viikon jutut. Mitenhän kauan tätä kestääkään, tällä hetkellä ei kiinnosta tutustua yhtään kehenkään missään mielessä. Pitäisi varmaan muuttaa pois..

et sentää ole "niin kuin muutkin" joilla on tarve miellyttää muita ja elää kuten muut painostavat? ja mikä parempaa et ainakaan sellainen joilla on tarve ripustautua toisten ihmisten elämään ja etsiä heistä vikoja jotta itse näyttäisi paremmalta, sinä sentään reippaasti myönnät suoraan, että tiettyä ryhtiliikettä pitäisi nyt tyttöhyvä ottaa. Vaikuttaa nyt kuitenkin siltä, että taidat jo olla keski-ikäinen, jolloin on kaikki toivo ihmissuhteista ihan turhaa haihattelua, keskity vaikka postimerkkien keräilyyn tai koiran kasvattamiseen.

tunnevammaisen kanssa kokeiltuani suhdetta - joka tosiaan loppui lyhyeen, en voi muuta sanoa kuin, että rehellisyys ja vielä kerran rehellisyys auttaisi asiaa. on äärimmäisen rasittavaa, ettei toinen pysty sanomaan suoraan haluaako suhdetta vai ei, ja jos haluaa, niin millaista. tunneasioiden selvittelyn lykkääminen, koska tulikin joku muu tärkeä meno on alhaisinta mitä toiselle voi tehdä - ikäänkuin paeta tilannetta ja samalla osoittaa toiselle, ettei arvosta hänen tunteita tai suhdetta ollenkaan.

on parempi olla rehellinen ja sanoa asiat suoraan, vaikka se tarkoittaisikin suhteen päättymistä tai muuttumista toisenlaiseksi, kuin antaa toiselle turhaa toivoa enemmästä tai oikeasta rakkaussuhteesta. tunteet voivat joskus myös loppua siihen, että tutustuu toiseen paremmin - lumous ns. haihtuu, eikä välttämättä pidäkään toisen persoonasta. tässä ei musta ole kysymys mistään tunnevammasta. mutta silti täytyy olla rohkeutta sanoa tämäkin suoraan, kohteliaasti ja toista arvostaen. kaikki eivät voi myöskään sitoutua yhtä nopeasti, siitäkin voi olla vaan rehellinen ja ehdottaa reilusti tapailua kaikenlaisen mukavan tekemisen merkeissä - ei missään tapauksessa seurustelua, mikä kasvattaa turhia odotuksia.

nyt kun jälkeenpäin ajattelen, niin mietin mistä tunnevammaisen voi tunnistaa, ehkä siitä, että joskus tulee tunne, että sanomiset ja viestit ovat kuin jostain käsikirjasta, sanottu vain toista miellyttääkseen, että tapailu jatkuisi. aitouden fiilis sanoista puuttuu... ja koko "seurustelu" on kuin pakonomaisia suorituksia, jotta vähimmäismäärä tapaamisia täyttyisi, jotta voitaisiin puhua kunnon suhteesta. tunnevammainen siis haluaa suhteen ja samalla pelkää sitä ja sen emotionaalisia seurauksia itselleen. aitous ja tunteet on kätketty kovan kuoren alle, josta ne tulee esiin vain purkauksina... (jolloin on jo usein myöhäistä). tunnevammainen voi myös suhtautua tunnepitoisiin tilanteisiin ja toisen loukkaantumiseen osana valtapeliä, rationalisoida ja selittää sen pois vedoten työkiireisiin, esim. tilanne, jossa on jättänyt toisen yksin selvittelemään erokriisiä tai muuta suhteeseen liittyvää sotkua - tunnevammainen ohittaa tai lykkää sen selvittämistä niin kauan että selvittämisen tarve ja suhde on jo ohi.

tunteiden ilmaisija ilmaisee suoraan pettymyksensä, toiveensa, kaipuunsa, myös suuttumuksensa - välittömästi - ja odottaa, että tilanne selvitetään ja loukkaantunutta lohdutellaan myöskin välittömästi. tunnevammainen ei tunnista - miten näissä tilanteissa tulisi toimia, yhtään lohduttavaa halausta, päänsilitystä tai sanoja ei koskaan irronnut.