Takana kohta vuosi "uusperhe-elämää". Asumme virallisesti omissa kodeissa, mutta käytännössä olen lapseni kanssa nykyisin vain muutaman yön kuukaudessa kotona. Miehelläni on kolme lasta, jotka ovat isän kodissa viikonloppuja ja noin 4-6 arkivuorokautta/kk, sekä lomat.
Ongelmana on se, että suhteemme ei etene mihinkään. Ymmärrän, että mies haluaa viettää omien lastensa kanssa viikonloput. SILTI olisi kiva joskus olla heidän kanssaan, koska ovat ihan mukavia lapsia ja tulevat toimeen oman lapseni kanssa mainiosti. Nyt näkemiset rajoittuvat muutaman tunnin kyläilyihin ja muutamaan lomapäivään, jonka olemme viettäneet yhdessä.On outoa tulla kylään taloon, missä melkein asuu...Mies tuntee jatkuvasti huonoa omaatuntoa kohta kolme vuotta sitten tapahtuneesta erostaan ja haluaa siksi antaa lapsille paljon perheen keskeistä aikaa.
Vähän aikaa sitten mies myös ilmoitti, ettei halua kihloihin, naimisiin ja myös yhteenmuutto pelottaa..Näistä asioista oli keskusteltu ensin hänen exänsä kanssa, mikä loukkaisi tosi paljon. Oli muuten aika shokki, kun alussa vastarakastuneena oli valmis kaikkeen...
Nyt sitten olen tässä itsekseni pohtinut, että taitaa olla tavoitekeskustelun aika. 15 vuotta nuorempana voin noita em. asioita elämässäni vielä haluta!Ehkä olisi helpompi tehdä ratkaisu tässä vaiheessa suuntaan tai toiseen. Minua vaivaa myös se, että emme "perheenny". Olisi niin mukava olla edes jollakin tavalla osa miehen lastenkin elämää, eikä aina se vieraileva tyttöystävä lapsineen. Kolmenkeskinen arkemme kun on kuitenkin normaalia perhe-elämää....
"Välipäivinä" olen tekemisissä entisen perheeni kanssa. Minulla on exään hyvä välit ja puuhastelen paljon ex-lapsipuolieni kanssa. Tätä nykyinen mieheni ei oikein hyväksy, mutta en silti aio viettää suhteemme "välipäiviä" neljän seinän sisällä puhelua odottaen. Siksi näen ex-perhettäni aika paljon salaa...
Mielipiteitä rakkaat ihmiset!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitit:
"Välipäivinä" olen tekemisissä entisen perheeni kanssa. Minulla on exään hyvä välit ja puuhastelen paljon ex-lapsipuolieni kanssa. Tätä nykyinen mieheni ei oikein hyväksy, mutta en silti aio viettää suhteemme "välipäiviä" neljän seinän sisällä puhelua odottaen. Siksi näen ex-perhettäni aika paljon salaa..."
Pohdippas ITSE asioita...
No ei siihen mitään salamyhkäistä kuuluu tuohon ex-perheen kanssa olemiseen..Koska exän nykyinen avovamokin on usein mukana menossa.Erottiin ilman riitoja, pysyttiin ystävinä, koska sitä linjaa oltiin eletty jo monta vuotta ennen eroa ja ystävystyin heti exän uuden kanssa.Oman lapsen ja exän lasten kannalta kaikkein paras vaihtoehto todellakin näin tämä käytäntö....
Säälittävää kun kukaan ei saa ehjää perhettä. TAI, EI. ????? onkos ne ehjät perheet sen onnellisempia oikeasti. Ongelmansa niissäkin on.
Ei kun porskutat vain etiäpäin kuin mummo lumessa.
voi olla ehjäperhe? Se ei ole se bioperhe mutta kyllä se ehjä voi olla.
E I kihlaukselle, avioliitolle ja yhteen muuttokin olisi kauhistus niin ero siinä tulisi, sillä ne on ne asiat jotka minä haluan.
Ja jos mies ei sitä kanssani halua, niin en voisi häntä pakottaa, mutta ei hänkään voisi vaatia minulta puolinaista elämää.
Haluan kaikki tai ei mitään.