Kuinka on

mahdollista ,että vaikka työharjoittelussa tekee itsensä mielestä kaikki niiden normien ja sääntöjen mukaan niin aina on teräväkielisellä ohjajaalla jotakin huomauttamista ja tekee työharjoitus tehtävän päin seinää?
Minulla on sellainen luonne ,että asian voi kyllä sanoa nätistikkin ,eikä tarvi huutaa niikuin hän tekee ,tuntee itsens ätosi tyhmäksi
koko tää viikko on koetellut mun hermoja tän ohjaajan kanssa
ohjaajalla on käsi kipeä ja hän ei voi osallistua siivouosiohin ,katselee vaan mun työskenkelyä oven suusta
viime viikolla oli toinen ohjaaja ja hän oli mukana siivousprosesissa
kaikki komennot tulevat tosi tiukasti
meillä on vielä oppiaikaa jälkellä viisi kuukautta ja sanoinkin eilen että meille on opetettu tosi vähän tiettyjä osa-alueita.mutta hänen mielestään minun olisi hyvä osata jo aika paljon,esim konella ajoa.jota ei meille ole juurikaan neuvottu kuin yhden päivän verran
siis hermot tosi kireellä
ja perjaitain arvio tästä harjoitus
9556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

no ainakin mulla vaikka kaikki tein niin hyvin kun osasin, niin aina oli valittamassa ja vittuilemassa ohjaaja. Mie kyllä suoraan sanoin takasin et miksi teen niin ja ym.Hänellä oli sellanen tapa että aina piti olla joku turhanpäivänen nälvimisen aihe, ja sitten oli opettajalle juoruamassa, kun mie kanssa heittäydyin hankalaksi. Kannattaa pitää puolensa. Tuo konejuttu on sikäli jännä, että luulisi jos noin vähän aikaa on opiskelua jäljellä, osaisi jo koneajon.Meillä ainakin jo ekana vuotena koneajo ja kaikki siihen liittyvä opeteltiin.

Äänestä
  • paljon kehuja ja koneella ajokin sujui kuten mallikelposelle sekä kouluttjan että työpaikkaohjaajan mielestä jotenka tilanne hyvä.Meillä onkin 3v vuoden opinnot tiivistetty 10kkhden oppijaksoon ,eikä suinkaan kestä kolmea vuotta.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    paljon kehuja ja koneella ajokin sujui kuten mallikelposelle sekä kouluttjan että työpaikkaohjaajan mielestä jotenka tilanne hyvä.Meillä onkin 3v vuoden opinnot tiivistetty 10kkhden oppijaksoon ,eikä suinkaan kestä kolmea vuotta.

    Hyvä kun nyt lähti sujumaan opiskelut. Ja työpaikkaohjaaja sekä kouluttaja olivat iloset. Niin sen tutkinnon voi 3vuoden asemesta suorittaa oppisopimuksessa aikuiskoulutuspohjalta suorittaa hyvinkin nopealla aikataululla. Jotkut haluavat vaan saada pidemmän ajan opinnoille näitä pystyy räätälöimään ja henkilökohtaistamaan aika hyvin nykyisin.

    Äänestä

valitettavaa, että noin on käynyt...
mutta.

Joskus meillä ohjaajillakin voipi olla naama peruslukemilla, kun me saamme ohjattavaksi opiskelijan, jolle ei ole opetettu yhtikäs mitään. Eli omien töiden lisäksi saamme opettaa perusasiat (jotka pitäisi olla hanskassa toppiin tullessa) ja tehdä työt siinä sivussa. Periaatteessa homma ottaa pattiin, koska perusasiat kuten aineet, välineet, koneet, työmenetelmät ja pintamateriaalit tulisi aineenopettajan opettaa teille jo valmiiksi. Emme ole opettajia, emmekä saa opettamisesta mitään eri korvausta, vaan teemme sen kaiken oman työn ohella.

Toisekseen, se miten teille koulussa opetaan, EI PÄDE TYÖMARKKINOILLA. Kerran jos toisenkin olen yrittänyt asiaa selittää harjoittelijoille, että meillä ei tehdä niin kuin teille opetetaan (tämä kärjistetysti). Eipä ole asia mennyt jakeluun. Muutaman vuoden päästä olen joskus jossain törmännyt harjoittelijoihin, jotka inisivät vastaan aina tietyissä asioissa. Kuulen sitten heidän sanovan, että ei täällä työelämässä kyllä oikeasti tehdä niinkun koulussa opetetaan. Niinpä.

Ei ole yksityisellä puolella aina valmiiksi kostettuja pyyhkeitä, jotka käytetään ja viskataan pesuun. On sankko ja pari lattiapyyhettä, joilla pyyhitään 200 neliötä suitsait. Nämä siis esimerkkejä.

Nyt tuli kiirus kotihommiin, jatkan myöhemmin. Koitelkaa sulatella tätä kirjoitusta ensin =)

Äänestä
  • joissakin asioissa tehdään samalla tavalla kuin koulussa opetetaan, mutta ei tietty kaikissa.

    Kaikki myös olettavat, että jokainen osaa siivota, ja kaikista harjoittelijoista on valtaisa apu työntekijälle, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yleensä, kun harjoittelijat tulevat toppiin, ei edes osata kunnolla mopata, no en tietty minäkään osannut heti alussa. Mutta tällä tarkoitan vain sitä, että jotta me saadaa harjoittelijoiden kanssa päivä sujumaan jouhevasti, kaikki työt tehtyä tietyssä ajassa, ja tietyllä aikataulutuksella, niin se vaatii kuitenkin meiltä aika paljon esivalmisteluja, töiden järjestelyjä henkisesti ja fyysisesti. Eli kaikki on suunniteltava etukäteen, kuka tekee mitäkin.

    Lisäksi, jos harjoittelijat eivät suvaitse edes tulla paikalle, ja edes ilmoittaa etteivät tule, kaikki ne työt, jotka sille päivälle on suunniteltu ja jätetty, joutuu siivooja yksin tekemään. Kuten senkin, kun nuoret eivät yleensä aloita päivää yhtä aikaisin kuin työntekijät, pitää meidän jättää yleensä jotain aamuhommista teillekin tehtäväksi. Mutta miten käy, kun harjoittelija ei tulekaan, kuka tekee? Minä.

    Äänestä

  • on opetettu pintamateriaalit ja muutamat perusasiat.
    Koneet on menty lentämällä läpi,
    meidän ryhmälle on opetettu joskus kurssin alussa pikanäytön kautta ,että kuinka mikäkin kone toimii.Sitten ollan yhden päivän aikana saatu käyttää sitä parin kanssa.
    Käytännössä ollaan menty asia hurjalla vauhdilla eteenpäin ryhmän jo enemmän oppineiden mukaan,mikä olisi opettajan pitänyt huomioida toisella tavalla ,että huomioi ,että kaikki ryhmän jäsent ovat saneet ja sisästäneet opin oikealla tavalla.
    Olenkin pyrkinyt nyt näillä työharjoittelujaksoilla sellaisiin paikkoihin missä sais asiallista perehdyttämistä.
    sitten on annettu itseopiskelumateriaalia että etsi tietoa ja täytä itselellesi muistiinpanoja
    muutamia keikkahommia ollaan tehty jo aikaisemmin samaa alaa alkavien kanssa jolloin he ovat saaneet käyttää koneita ja me ollaan tehty jaitain aivan muuta.Perusteluna heillä on näytöt pian kaikilla edessä.
    olen sanonut että tää meidän ryhmän opetus on jäänyt jotenkin jalkoihin aina on niin kiire opettajilla ja kolme ryhmä ja kaksi opettajaa.
    Itse olen opiskelijana pyrkinyt tekemään kaikki tunnilla saatujen oppien mukaan ,mutta jokainen työharjoituspaikan ohjaaja opettaa eri tavalla saman asian-itse olen oppinut tässä viime päivinä pitämään oman linjani.Kyllä kaikilla oppilailla on oikeus saada tasapuolista opetusta.

    Äänestä

  • elikkä kirjoitti:

    joissakin asioissa tehdään samalla tavalla kuin koulussa opetetaan, mutta ei tietty kaikissa.

    Kaikki myös olettavat, että jokainen osaa siivota, ja kaikista harjoittelijoista on valtaisa apu työntekijälle, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yleensä, kun harjoittelijat tulevat toppiin, ei edes osata kunnolla mopata, no en tietty minäkään osannut heti alussa. Mutta tällä tarkoitan vain sitä, että jotta me saadaa harjoittelijoiden kanssa päivä sujumaan jouhevasti, kaikki työt tehtyä tietyssä ajassa, ja tietyllä aikataulutuksella, niin se vaatii kuitenkin meiltä aika paljon esivalmisteluja, töiden järjestelyjä henkisesti ja fyysisesti. Eli kaikki on suunniteltava etukäteen, kuka tekee mitäkin.

    Lisäksi, jos harjoittelijat eivät suvaitse edes tulla paikalle, ja edes ilmoittaa etteivät tule, kaikki ne työt, jotka sille päivälle on suunniteltu ja jätetty, joutuu siivooja yksin tekemään. Kuten senkin, kun nuoret eivät yleensä aloita päivää yhtä aikaisin kuin työntekijät, pitää meidän jättää yleensä jotain aamuhommista teillekin tehtäväksi. Mutta miten käy, kun harjoittelija ei tulekaan, kuka tekee? Minä.

    Kyllä itse ainakin olen ollut ajoissa työharjoittelupaikassa ja heti kurssin alussa otin selkeän tavoitteen etten ole turhaan poissa kurssilta.
    Ymmärrän kyllä hyvin kuinka paljon järjestelyjä harjoittelijan ottaminen ""huostaansa"" vaatii .Ei se aina näy kuintenkaan muuta kuin työssä.
    Itsellä on selkeä päämäärä jota koden edetä.Ja suorittaa aikanaan näytöt kunnialla läpi.Ei kai ne niin vaikeita ole ne näytöt ,mitä niistä puhutaan.

    Äänestä

  • Onko tässä nyt kyse työpaikkaohjaajasta joka opastaa tutkintoa suorittavaa ammattioppilaitoksen opiskelijaa työharjoittelujaksolla vai oppisopimusopiskelijan työpaikkaohjaajasta?

    Ainakin kommenttisi viittaisi ammattioppilaitoksessa opiskelevan nuoren ohjaukseen.

    Äänestä

  • siivousohjaus kirjoitti:

    Onko tässä nyt kyse työpaikkaohjaajasta joka opastaa tutkintoa suorittavaa ammattioppilaitoksen opiskelijaa työharjoittelujaksolla vai oppisopimusopiskelijan työpaikkaohjaajasta?

    Ainakin kommenttisi viittaisi ammattioppilaitoksessa opiskelevan nuoren ohjaukseen.

    opso opiskelijallahan on mielestäni eri tavalla oma vastuu oppimisestaan, eikä hän käy teoriatunneilla niinkuin normaali amis opiskelija.

    !! Käytännössähän opsoon ei pääse, jos ei ole jotain tuntumaa siivoustyöhön, tai ainakaan opsoon ei pitäisi sellaisia kai ottaa. !!

    Ja työpaikkahan opsolaisella pitää olla valmiina, eli kyllä opsolaiset on vähän eri viivalla lähtötasolla. Siksi toisekseen, jos opsolainen tulee töihin samaan työpaikkaan muiden siivoojien kanssa, hänet rinnastetaan helpommin normaaliksi rivisiivojaksi, ja koska hän tulee todellakin työskentelemään siivoojana, on mielekkäämpää sellaista opettaakin. Motivaatiossakin voi olla eroja, kun kyse on omasta työpaikasta... Nämä muut alalle opiskelevat harjoittelijat ovat aina käymäselti paikassaan, eikä monellakaan riitä oma motivaatio kelata samoja juttuja vuodesta toiseen, varsinkin niitä perurasioita, jotka pitäisi jo hallita, ja jotka opettajien pitäisi opettaa.

    Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi tulla harjoittelujaksolle (olitpa sitten "mikä" opiskelija tahansa), jos et edes hallitsisi pH-taulukkoa? Tai moppausta edes jollain tavalla?

    Nykyään taidetaan kouluttaa koulutuksen vuoksi, ei siksi että kenestäkään tulisi ammattilaista. Ennenmuinoin, kun itsekin aloitin tätä alaa kouluttamalla itseni, meille kaikki käytiin alusta lähtien kunnolla läpi.

    Osaamattomuus ei ainakaan nosta motivaatiota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiiPii kirjoitti:

mahdollista ,että vaikka työharjoittelussa tekee itsensä mielestä kaikki niiden normien ja sääntöjen mukaan niin aina on teräväkielisellä ohjajaalla jotakin huomauttamista ja tekee työharjoitus tehtävän päin seinää?
Minulla on sellainen luonne ,että asian voi kyllä sanoa nätistikkin ,eikä tarvi huutaa niikuin hän tekee ,tuntee itsens ätosi tyhmäksi
koko tää viikko on koetellut mun hermoja tän ohjaajan kanssa
ohjaajalla on käsi kipeä ja hän ei voi osallistua siivouosiohin ,katselee vaan mun työskenkelyä oven suusta
viime viikolla oli toinen ohjaaja ja hän oli mukana siivousprosesissa
kaikki komennot tulevat tosi tiukasti
meillä on vielä oppiaikaa jälkellä viisi kuukautta ja sanoinkin eilen että meille on opetettu tosi vähän tiettyjä osa-alueita.mutta hänen mielestään minun olisi hyvä osata jo aika paljon,esim konella ajoa.jota ei meille ole juurikaan neuvottu kuin yhden päivän verran
siis hermot tosi kireellä
ja perjaitain arvio tästä harjoitus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu