kysymys barffaajille

Olen taas selaillut noita kissan ruokintaohjesivustoja ja jossain mainittiin että kun kissa syö vain punaista lihaa sille voi tulla vitamiininpuutosta ja jotain muutakin vaivaa. Meidän pentu 3½ kk ei voi syödä mitään kaupan pussiruokia eikä eläinlääkäriltäkään ostettua. Tulee heti ripulille. No sitten aloin tarjoamaan lihoja raakana. Nyt se syö naudan, possun ja broikun suikaleita. Sydäntä, pari kertaa viikossa vähän lohta ja silakkaa. Silloin tällöin munankeltuaisen ja pari-kolme kertaa olen antanut munankuoriputua. Pirskattia joka aamu, paitsi jos ruoka ei ole mieluista tai huomaa kohdan johon olen murustanut pillerin, jättää syömättä sen kohdan :)
Mahtaako pentu saada kaikki kasvuun tarvittavat vitamiini ja hivenaineet, vai pitäisikö listaa lisätä vielä jotain valmistetta tai ruokaa?
Pentu on kasvanut tosi vauhdilla, on iloinen ja leikkisä. Joskus tosin kyllä nukkuu kokopäivän.
Ulkona on päivittäin hetken aikaa.
Mahtaako kollista kasvaa näillä eväillä terve ja luustoltaan hyvä?
Kiitti vastauksista taas.
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei kokemusta, mutta kalkin tarve on ainakin tuplat, mitä aikuisella. Vitamiineja jonkin verran kyllä löytyy lihasta, mutta kalkkiahan ei luuttomasta lihasta saa.

Tuossa hyvät sivut aloittelevalle tai enemmänkin asiaan perehtyneelle.
http://personal.inet.fi/koti/maaru/

Kannattaa opettaa antamaan se pirskatti pillerinä, jos ei sellaisenaan maistu. Tietää silloin, että saa varmasti oikean määrän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anni kirjoitti:

Olen taas selaillut noita kissan ruokintaohjesivustoja ja jossain mainittiin että kun kissa syö vain punaista lihaa sille voi tulla vitamiininpuutosta ja jotain muutakin vaivaa. Meidän pentu 3½ kk ei voi syödä mitään kaupan pussiruokia eikä eläinlääkäriltäkään ostettua. Tulee heti ripulille. No sitten aloin tarjoamaan lihoja raakana. Nyt se syö naudan, possun ja broikun suikaleita. Sydäntä, pari kertaa viikossa vähän lohta ja silakkaa. Silloin tällöin munankeltuaisen ja pari-kolme kertaa olen antanut munankuoriputua. Pirskattia joka aamu, paitsi jos ruoka ei ole mieluista tai huomaa kohdan johon olen murustanut pillerin, jättää syömättä sen kohdan :)
Mahtaako pentu saada kaikki kasvuun tarvittavat vitamiini ja hivenaineet, vai pitäisikö listaa lisätä vielä jotain valmistetta tai ruokaa?
Pentu on kasvanut tosi vauhdilla, on iloinen ja leikkisä. Joskus tosin kyllä nukkuu kokopäivän.
Ulkona on päivittäin hetken aikaa.
Mahtaako kollista kasvaa näillä eväillä terve ja luustoltaan hyvä?
Kiitti vastauksista taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu