Hoitajat ovat vuosia tehneet työtään alipalkattuina ja takuulla säästäneet yhteiskuntamme varoja tällä tavoin. Kukaan ei silloin ole tullut sanomaan että "hienoa, kun teette tuota työtä näin pienellä palkalla;
Huom. olen itse sairaanhoitaja ja palkkani on tuo 1850-verot.Vuorotyölisät KORKEINTAAN 200 euroa netto.
Nyt sitten, kun työstä vaadimme kohtuullista palkkaa, niin yhtäkkiä olemmekin ahneita.
Alkuperäisen suunnitelman, jonka super hyväksyi, palkkamme olisi kahden ja puolen vuoden sisällä noussut 1950 euroon. Siis sittenkin vielä alle kahdentonnin...Ajatelkaa nyt perkele vähän, ennenkuin ahneeksi haukutte. Tai menkää itse hoitamaan sillä palkalla. Senkus kärräätte ruumiita, otatte vastaan huorittelua ja lyömistä, kahlaatte paskassa ja oksennuksessa.Ihme, kun näin "loistavapalkkaiselle ja mitään vaatimattomalle"alalle ei ole enenpää tunkua. Ei taida monen rahkeet riittää hommaan. Jo yksin koulutus on rankka-ollaan mukana leikkauksissa, ruumiinavauksissa ja ties missä.Eli siitä vaan alalle.Ja tuo kutsumushöpinä on jotain niin naurettavaa...kai nyt sairaanhoitajankin elää täytyy!Tunnen sairaanhoitajapariskunnan, ja sanovat että vaikka kumpikin tekee kolmivuorotyötä, käteen ei jää juurikaan mitään!

Vastaukset 2
Vanhimmat
sieltä satuja kertoilemasta muualle. Sillä pariskunnnalla täytyy olla aikamoiset menot, mersut, huviveneet ym. jos kahden saikun palkka ei riitä. Kuinkas sitten yksinhuoltajat tai pienempipalkkaiset tässä maassa elävät ?
Hoitsut dokaavat sen verran paljon, että käteen ei tuppaa juuri mitään jäämään. Oli palkka mikä tahansa.