Tunteeko kukaan hiilikrafiikka tai värikynätaiteilijaa , jonka työt ovat suomalaisia maisemia 40-60 luvulta, koko about A5 ja signeeraus A Talvio tai H Talvio, Kiitos
Kuka taiteilija?
33
13805
Vastaukset
- Jalmari
To viewsonic! Onko tullut mitään selvyyttä taiteilijaan A tai H Talvio? Omistamme yhden hiiligrafiikkatyön vuodelta -50. Olisimme myös kiinnostuneita saamaan lisätietoa ko taiteilijasta.
Eikö kukaan tiedä H Talvio nimistä piirtäjää? Minulla on piirros vuodelta -43 ja alkuperä viittaisi Viipuriin.
- yhteenpötköön
Minulla on hiiligrafiikkatyö vuodelta -56, jossa on soutuvene rannalla mm. Olen saanut taulun mummoltani joskus, kun penkasin hänen vintillään.
- saltti
Joskus 60-luvulla kiersin Suomea Talvion kanssa. Hän maalasi yleensa veneen rannalle ja yhden saunan ja koivun. Hän myi itse paljon teoksiaan esim. Kemin kaupungille ym. virastoihin. Hän oli mukava mies, köydä, alkoholisoitunut. Muistan, kun eräässä lahossa herättiin, oli pakkasta ja hän alkoi piirtämään. Sen jälkeen menimme myymään piirroksia eri virastoihin ja kauppa kävi. Aina hän piirsi etualalle veneen.
- mummolta
saltti kirjoitti:

Ei ole kaikissa vene etualalla. Minulla on taulu v. 1962, jossa on olkikattoinen, ehkä saunarakennus ja verkot kuivumassa. Joku on kirjoittanut taakse käsin: Korpilahti.
- hjlkhj
saltti kirjoitti:
Joskus 60-luvulla kiersin Suomea Talvion kanssa. Hän maalasi yleensa veneen rannalle ja yhden saunan ja koivun. Hän myi itse paljon teoksiaan esim. Kemin kaupungille ym. virastoihin. Hän oli mukava mies, köydä, alkoholisoitunut. Muistan, kun eräässä lahossa herättiin, oli pakkasta ja hän alkoi piirtämään. Sen jälkeen menimme myymään piirroksia eri virastoihin ja kauppa kävi. Aina hän piirsi etualalle veneen.
Itse kiersin 40-luvulla. Silloin hän maalasi Mannerheim-figuureja nussimassa Hitleriä perseeseen.
- Libbe Turust
Käyn läpi äidin tädin vanhoja juttuja. Hän oli harrastajamaalari. Täältä löytyy useampå Talvion hiilipiirrosta....
- Väripaletti17
Tuskin oli harrastajamaalari, sillä tuotantoa löytyy ympäri Suomen, joten pelkästä harrastelusta ei voi olla kyse. Taulut ovat sitäpaitsi erittäin korkeatasoisia niin valonkäsittelyltä kuin tilansommittelultaan. Ne myös kuvaavat hyvin aikaansa. Jos esim. omistat 50 tai 60-luvun talon, niin sinne seinälle käy kuin nenä päähän tuollainen 50-luvun Talvio.
- utelias 10
Väripaletti17 kirjoitti:

missä menee nykyajan raja harrastelusta ja ammattimaisuudesta kuvataiteissa?
Väripaletti17 kirjoitti:
Tuskin oli harrastajamaalari, sillä tuotantoa löytyy ympäri Suomen, joten pelkästä harrastelusta ei voi olla kyse. Taulut ovat sitäpaitsi erittäin korkeatasoisia niin valonkäsittelyltä kuin tilansommittelultaan. Ne myös kuvaavat hyvin aikaansa. Jos esim. omistat 50 tai 60-luvun talon, niin sinne seinälle käy kuin nenä päähän tuollainen 50-luvun Talvio.
joo sopii. Mutsi osti niitä Arava-yksiöönsä 1950-luvun jälkipuoliskolla. Rantatie vuodelta 1958, kuin pitkin Westendin merenrantatieltä ennen omakotitalobuumia, ja soutuvene suomalaisen järvimaiseman suvessa.
- Artcom
Hakusdanoina voisi olla: A.Talvio, taiteilija tai H.Talvio, taiteilija
- axu 2
mulla yksi taulu vuodelta -63 mutta en tunne ja löydä lisaa kyseisestä henkilöstö
- Paukkupauliina
Mulla on yks Talvion hiilipiirustus vuodelta 1950 upea järvimaisema ja veneitä ei tässä kuvassa oo.
- Cortteeri
Minulla näkyy olevan Talvio -35.
Ranta, olkikattoinen vaja, verkkoja tuulettumassa, ulapalla yksi purjevene.
Kiva pieni taulu. Piirros noin 39 x 20 cm.- rg55.1
Ostin eilen eräästä kierrätyskeskuksesta A Talvion ranta-vene-aitta lyijykynäpiirroksen 12euriolla. Täytynee käydä hakemassa toinenkin piirros, joka oli luminen maisemapiirros.
- R kallio
Minulla on vudelta 59 A talvion talvimaisema onko talvion kuvilla arvoa
- ohis__
Onko ne työt kehystetty siten että lasin reunaan vedetty musta teippi 'kehykseksi'? Muistelen että mummolassa olisi sen tyyppinen tullut vastaan.
- 6mmbr
Meillä on A Talvio vuodelta -48. hiilipiiros, rantamaisema. A4 kokoa.
- rg55.2
Pitää paikkansa lumimaisema piirros oli sellainen, jonka hakenen tänään myös samasta kierrätyskeskuksesta, josta vene-aitta-järvi piirroksen.
- rg55.2
rg55.2 kirjoitti:
Pitää paikkansa lumimaisema piirros oli sellainen, jonka hakenen tänään myös samasta kierrätyskeskuksesta, josta vene-aitta-järvi piirroksen.
Mikä pitää paikkansa? Vastasin kysymykseeen "onko työt kehystetty siten että lasin reunaan vedetty musta teipp kehykseksi". Vastaus tuli väärään välin.
- etunimi122
Mutta kertokaa nyt joku Talvion etunimi tai jotain muuta tietoa. Kaikilla niitä nyt näkyy olevan mutta taiteilijasta olisi kiva tain tietää.
Hinnat eivät kyllä ole kun muutaman kympin mutta mitäpä siitä- Jukaa
Mulla on A.Talvion graafinen teos järven lahdesta v.50. Tyyni järvi on kuvattu
todella tyylikkäästi, samoin pilvet ovat erinomaiset. Jotain jää kuitenkin puuttumaan.
mustavalkojutut luonnosta viittaavat mielestäni masennukseen. - junnu.tenhunen
Jukaa kirjoitti:
Mulla on A.Talvion graafinen teos järven lahdesta v.50. Tyyni järvi on kuvattu
todella tyylikkäästi, samoin pilvet ovat erinomaiset. Jotain jää kuitenkin puuttumaan.
mustavalkojutut luonnosta viittaavat mielestäni masennukseen.Kyseessä on ilmeisesti A. Talvio.
- saltti12
Hän on Tumo Talvio, olin hänen kanssa tekemisissä. Terveisin Jouni
- saltti1232
siis Tuomo
- Aaaapuva
Löysin kierrätyskeskuksessa käydessäni S.Talvion maalaaman pienen taulun ilman kehyksiä vuodelta 1917, en vielä ostanut mutta laitoin sen sinne piiloon,8e maksais,haenko? Maisemakuva oli kolilta!
- Taiteilijannaapuri1950
Luulen tietäväni kenestä taiteilijasta on kysymys. Lapsena asuin Kiikassa, nykyään Sastamala, aika lähellä taiteilija Talvion perhettä. Muistan vielä hänen tyttärensä Ilona Talvion mutta en muista taiteilijan rouvaa. Olin noin 5-6 vuotta tuona ajankohtana. Kävin hänen talossaan jossa oli hänen ateljeensa. En muista jos hän myös maalasi öljyväreillä. Nuorena minulla oli myös yksi miespuolinen kaveri, ei kuitenkaan suhdetta. Hänen nimensä oli Waldemar Talvio, luulisin Ilona Talvion poika joka nykyään enään ei elä. Leskensä tunsin myös hyvin, käytiin samaa yhteiskoulua Vammalassa, Tyrvään lyseo oli nimi silloin. ( 1950 lopussa ja 1960 alussa )
Olin hiljattain Sastamalassa, Vammalassa ja hautasin vanhan äitini. Hänen kätköistään löysin luultavasti lyijykynällä piirretyn taulun joka esittää 2 naista jotka viruttavat pyykkiä vedessä, jäälauttojen välissä. Myös soutuvene on piirroksessa.
Äiti on kirjoittanut taakse naisten nimet. Molemmat muistan sekä molempien lapset ja missä he asuivat. Äiti vielä kirjoitti sen rannan nimen, " Rooranta "
Aivan ihana taulu, 4A:n kokoinen, nyt seinässä. Äiti oli varmaan saanut taulun itseltään taitelijalta. Valitettavasti en voi kysyä kun äiti nukkui pois lokakuussa enkä ole aikaisemmin nähnyt piirrosta, taideteosta.- Taiteilijannaapuri1950
Unohtui kirjoittaa että äiti myös kirjoitti " taitelija Talvio "
- Taiteilijannaapuri1950
Voi olla että taiteilijasta josta kirjoitin oli nimeltään Talvia. En ole ihan varma eikä juuri nyt ole ketään keneltä voisin kysyä. Äiti tietäisi mutta nukkui pois 19.10.
Seuraavan kerran kun menen Suomeen yritän ottaa selville kuinka tailteilijan nimi tavattiin. - Anonyymi
Ostin 1 eurolla kauniin Lapinmaiseman. En myy, on niin kaunis. Vuodelta 1951.
Taiteilijan etunimi ja muu taustatieto kiinnostaisi. Parin pastellityön, järvimaisema, signeeraus A Talvio ja kiinnostaisi tietää lisää.
- Anonyymi
Löysin äsken pari hänen maisemakuvaansa vinttiä siivotessani. Signeerattu -54.
- Anonyymi
Minulla on viisi A. Talvion pastellityötä. Kauniita Lapin tunturimaisemia ja erittäin taitavasti kuvattuja revontulia. Kaikki taulut olen ostanut kirppikseltä muutamalla eurolla. Erityisesti huomioni on kiinnittynyt erään taulun takana olevaan tekstiin, jossa taiteilija A Talvio on kirjoittanut: Mailalle. Onko siis kyseessä Maila Talvio, jolle tämä taulu olisi tehty? Oliko taiteilija kirjailija Maila Talvion sukulainen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1613271EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403032- 1121565
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1551304- 731139
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 47963
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne24938