Uusi Maailma
Elämme vuotta 1593 eli on kulunut 3 vuotta siitä kun Cyntia tapettiin. Nykyään Vathek toimii koko kylän avustajana ja enimmäkseen hän istuu kuninkaan tilalla. Nox kun karkotettiin niin hänestä on kyllä kuultu tekevän pahojaan muualla maassa. Renalda ja Caleb ovat siirtyneet tuonpuoleiseen. Mutta nyt on sankareillamme edessä uusi haaste, löytää Avain. Julia todettiin petturiksi Cyntian kuoleman jälkeen ja Ninna muutti pois, auttamaan Tabelosta, parantoloiden pitäjää, haudatakseen ajatuksensa kärsivistä ihmisistä. Vathek pitää usein yhteyttä Lerfitziin, Dariannaan ja Åkeen. Åken mielessä on usein pyörinyt vain olut ja kapakasta hänet useimmiten tavoittaa helpoiten. Lerfiziä nähtiin harvoin, koska hän kiersi maita ja mantuja tutkimassa ihmisten erilaisia tapoja ja mielialoja. Hän myös kävi usein Dumbein vuorella tapaamassa ystäväänsä Fatya, eli toisin sanoen parantamassa mielialaansa ja ystävyyssuhdetta. Darinna taas hoiti hevosiaan ja harjoitteli usein miekan ja jousensa käyttöä. Mutta juuri nyt nuo neljä ja monta muuta ovat neuvostonkokouksessa. Siellä sisällä käydään parhaillaan kiivasta keskustelua tulevasta ”telttaretkestä”, niin kuin Zabtor sitä sanoo koska hänkin on paikalla, idän tietäjistä suurimpana.
Vathek avaa keskustelun :- Hiljaisuutta pyydän. Arvon herrat (tässä tapauksessa naisia ei ole, eikä sallita, paitsi Darianna) ja Darianna. Kutsuin teidät tänne tärkeän asiani vuoksi jonka ehket joku tietääkin. Hän pysähtyi ja vilkaisi nurkassa istuvaa kolmikkoa ja jatkoi. –En aio kaunistella asiaa, mutta olemme pahasti jäljessä aikataulustamme eräiden kiireisien asioiden vuoksi, joita en mainitse. Avain on löytymättä, eikä kansa voi elää näin ilman: kaunista säätä, kirkasta vettä tai hyvää viljasatoa. Mutta lähetämme parhaat mahdolliset soturit sitä etsimään, joten siksi minä teidät tänne kutsuin. Vathek katsahti Zabtoria ja sanoi :- Ystäväni, tule ja puhu.
Zabtor nousi tuoliltaan ja aloitti :- Tässä vain näin lyhyesti. Kun maailmamme oli vielä nuori, takoivat Jumalamme Avaimen joka säilytettäisiin aikaan jolloin voisi kalleudet paljastua.
Maahan oli tehty syvä kiulu ja sen päälle kultainen kansi. Jumalat pakenisivat sinne pahoja voimia jotka heitä koettelisi. Kului aikaa kunnes saapui Cyntia joka telkesi
Jumalat kiuluun ja varasti Avaimen. Nyt vasta etsimme sitä näin huonoissa oloissa.
On huhuttu että Forget on noussut uudestaan, vaikka sinä, Lerfiz, ajattelit toisin.
Hän siis vaikeuttaa matkan tekoa enkä aio sanoa että se olisi muutenkaan helppo.
Vathek, suon sanan vapauden sinulle. Ole hyvä.
Kiitos. Nyt siis kysymys kuuluu ketkä ovat valmiita uhraamaan henkensä?
Heti nurkasta kuului voimakkaita ääniä jotka huusivat – Älä jätä meitä, me tulemme!
Vathek oli arvannut kolmikon innostuneisuuden, vaikka kuitenkin hän odotti enemmän yleisöä tälle kysymykselle. Mutta kukapa haluisi panna henkensä alttiiksi.
Kunnes – Me olemme valmiita antamaan kaikkemme mitä pystymme, jos vain sallitte.
Kääpiö ja haltija istuvat vieretysten ja se jos mikä kummastutti Vathekkia ja muitakin. Hän suostui ajatukseen koska piti siitä. Joten nyt oli matkalaisia kuusi, Vathek, Åke, Lerfitz, Darianna, haltia- Conte ja kääpiö- Ashal. Tuo outo yhdistelmä kääpiö ja haltija, jotka ovat olleet niin pitkään vihoissaan keskenään. Mutta he saivat huomata että nämäkään kaksi eivät tehneet poikkeusta siinä. Contesta he saivat selville vain vähän ja Ashalista eivät mitään.
Conte oli matkustanut paljon mutta hänen sydämensä oli aina Shácsissa, josta hän oli kotoisin. Hän osasi käsitellä eläimiä todella paljon niin kuin haltiat yleensäkin.
Conte oli noin 2942 vuotta vanha, sen kuullessaan Darianna mietti että hyvin säilynyt ikäisekseen. Ashal oli niin itsepäinen ettei suostunut sanaakaan sanomaan. Vathek harmitteli miten vähän he kertoivat itsestään ja se mietitytti muitakin joukossa olevia.
Conte ja Ashal supisivat nurkassa kahdessaan. He näyttivät keskustelevan vihamielisesti. Etenkin Raytä ihmetytti heidän käyttäytyminen, kaipa siksi koska hän halusi lähteä mukaan matkalle joten hän meni valittamaan asiasta Vathekille. Joka järjesti ilomielin hänelle paikan seurueessa, koska hän oli tuntenut miehen jo kauan. Kun muut matkalaiset tapasivat hänet ensivaikutelma oli järkyttävän tyrmistyttävä. Conte ja Ashal sulautuivat joukkioon todella helposti mutta Ray ei huomattavasti. Hän näytti vain hapanta naamaa. Eikä oikein jaksanut välittää muista vaan poseerasi Vathekin rinnalla, esittäen hänen suosikkiaan.
Darianna ihaili Conten kauniskasvoisuuttaan, pitkiä vaaleita hiuksiaan ja hänen hoikkaa vartaloaan. Muita taisi ärsyttää Dariannan liian tuttavallinen olemus Contea kohtaan. Darianna kyllä tunsi itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Vathek käski kylän parhaat sepät takomaan heille varusteet ja tallimestaritkin hän laittoi töihin, varustamaan hevosia lähtökuntoon. Ja niin kävikin että he olivat nopeasti valmiita lähtemään. Vathek antoi paikkansa väliaikaisesti Zabtorille. Joka otti sen ilomieli vastaan.
- Åke! Åke! Missä ihmeessä sinä olet , tule tänne ja heti! Muuten sinä myöhästyt!
huusi Lerfitz. Åke kurkisti ladon nurkan takaa huojuen :- Täh? Ollaanko me lähdössä nyt jo? Olisitte sanonut ennemmin, kerkesin jo juoda pahempaan pelkooni. Harmi, mutta pitäkää te hauskaa telttaretkellänne. Moi! Åke oli todellakin huppelissa, mutta muiden harmiksi taas matkakyvytön. Ray pilkkasi heidän yhteistyötä. Se ei liikuttanut muita paitsi Dariannaa, kaipa siksi koska hän oli ainut joka kuunteli. Hän rupesi räyhäämään sanoin :- Pidä sinä poika turpasi vaan tukossa niin ei käy mitään!
Et ymmärrä yhteistyön päälle! Hän veti jousensa esiin, pingotti kunnes tähtäsi Rayhin.
Vathek tuli väliin ja huusi :- Darianna! Mitä ihmettä sinä teet? Ja Ray älä ärsytä häntä. He ovat tulenarkoja ! Varo nahkaasi näiden kavereiden seurassa, tai saat katua. Toden totta, katua! Ray vetäytyi syrjään ja laittoi miekkansa tuppeen jonka hän oli ottanut esiin Dariannan uhatessa häntä jousella. Lerfitzkin oli ottanut oman jousensa esiin, mutta nyt hän hioi ja kiillotti sitä minkä kerkesi. Conte ja Ashal katselivat tätä kaunista mutta omalla tavallaan enemmän surullista yhteistyötä joka oli epäonnistunut pahan kerran. Conten mieleen tulvi kauniita muistoja hänen omasta kotimaastaan, jotenkin niin surullista olla kaukana kotoaan tässä suuressa maailmassa. Vaikka hän oli kyllä kierrellyt paljon, tämä paikka herätti eniten kaipuuta. Kaunis virta ja hiljaisen puut.
Vathek keskeytti heidän mietinnät ja sanoi :- Ystäväiseni, tulkaa lähdemme matkaan.
Hän kulki ensimmäisenä päällään rintapanssari, olkapäällään kilpi ja vyötäisillään suuri miekka. Toisena tuli Darianna ratsastaen pienemmällä hevosella, häntä suojasi nahkanuttu ja aseenaan jousi, tikari. Sitten Conte joka ratsasti ilman varusteita muuten, paitsi jousi hänellä oli ja selässään roikkui viini täynnä nuolija ja kaksi haltiatekoista miekkaa oli hänen samanlaisissa huotrassaan. Ashal kammosi ratsastusta ja Contea mutta piteli lujasti kiinni hänestä, hänellä oli mukanaan kilpi ja kirves. Lerfitz ei ollut oikein varautunut mitenkään paitsi sanoin :- Mieli pitää olla hyvä, kunnes tulee este joka pitää heidät poissa ja mieli on maassa.
Muita tämä taisi masentaa paitsi Contea joka ymmärsi hyvin mitä Lerfitz tarkoitti.
Ray ratsasti taasen Vathekin rinnalla ja hän oli ottanut mukaansa uskollisen palvelijansa, miekan.
Ihmisiä tuli katsomaan heitä portille kunnes he katosivat mäkien taa. Tunnelma ei ollut mikään iloisin mutta ei myöskään masentava. Ilma oli utuinen ja vähän pisaroi.
Vathek sai miettiä paljon minne he kääntyisivät mutta Lerfitz ja Conte auttoivat häntä usein. Ilta oli jo vaihtumassa yöksi kunnes he löysivät oivallisen pysähtymispaikan.
Ashal mutisi jotain mistä muut eivät saaneet selvää, kunnes Conte tuli ja sanoi hänelle lempeästi :- Puhu niin että muutkin kuulevat. Emmehän tahdo että suhde muihin alkaisi epäilyttää. Nuku sinä niin jaksat taas jatkaa, emme ole tässä kuin sen verran että kaikki saavat nukkua. Minä pidän ensimmäisen vahtivuoron. Nuku rauhassa.
Nuotio leimusi kauniisti, kuin tuhat ihanaa neitoa olisi tanssinut. Conte katseli sitä ja mietti. Dariannakin oli hereillä ja meni Conten luo. – Ah, ystäväiseni, mukava nähdä sinua noin kauniina. Hän silitti Conten kauniita kasvoja mutta käsi torjui sen. Darianna perääntyi samalla hetkellä Lerfitz saapui metsikön läpi katsahtaen Dariannaan ja sanoi :- Mene tyttö nukkumaan, on jo myöhä, et jaksa kohta mitään. Ei sinua olisi pitänyt ottaa mukaan. Aiheutat vain päänvaivaa.
Darianna katsoi häneen inhoten ja meni takaisin nukkumaan. Conte kiitti, Lerfitz jatkoi vielä :- Katso nyt häntä, tyttörukka, tulla nyt tänne uhmaamaan henkeään.
Tiesin että hän vielä tekisi oman horjahduksensa. Siitä ei ole mitään hyötyä. Pidä sinä silmäsi ja korvasi auki. Jään viereesi pitämään seuraa. Jos ei saa unta ei myöskään tarvitse sitä. He juttelivat pitkään kunnes vaihtoivat vuoroa Vathekin kanssa. Conte nukkui silmät auki, niin kuin haltijoilla on tapana, lisäksi kaukana Dariannasta.
Parin tunnin päästä Vathek tuli herättämään heidät. Ruokaa piti säästää, siksi kukaan ei saanut paljon syödäkseen. Ratsut olivat nopeita ja matka taittui myös yhtä kuin tuulen lailla. Kunnes he saapuivat risteykseen. –Entäs nyt? kysyi Darianna. –Mihin suuntaan? –Kunpa tietäisinkin. Entäs te? –Tiemme erkanevat tässä. sanoi Lerfiz huolestuneena. – Minä seuraan Vathekkia, minne ikinä hän menee, en jätä häntä! Darianna sanoi. –Ja sitten, Conte, Ashal ja Ray lähtevät tuonne ja Lerfitz meidän mukaan. Eikö niin? – Älä pilaile Darianna, minä taas en jätä hyviä ystäviäni. Älkää riistäkö heitä minulta! huusi Lerfiz. Darianna katsoi häntä murhaavin silmin. Vathek esitti että asia sai olla sovittu. Elikkä, Ashal, Conte ja Lerfitz lähtivät itään päin kulkevaa polkua pitkin kohti Regoros kylää kun taas Vathek, Darianna ja Ray seurasivat pohjoista väylää päästäkseen Hibident kaupunkiin.
Ashal, Conte ja Lerfitz juttelivat kolmistaan matkaten samalla niin nopeasti kuin hevoset jaksoivat. Metsä jossa he kulkivat oli suuri ja sen ympärillä oli savua jonka sisällä ei pystynyt hengittämään. Ilma oli niin tunkkaista. Aurinko paistoi pilvien välistä juuri ja juuri. Heistä tuntui kuin matka ei olisi taittunut yhtään, vaan he kulkivat aina vain paikallaan. Polku heikkeni matkan varrella, kunnes sitä ei näkynyt ollenkaan. Siinä kohdassa Lerfiz sanoi :- On aika, meidän täytyy nyt lähteä noiden vuorten toiselle puolelle että ehtisimme nopein miten Regorassin. Hän näytti kädellään vuoria jotka olivat pimeyden varjossa eikä niistä näkynyt edes puoliakaan. Tummat ja ylpeät vuoret kohosivat heidän edessään. Niitä varjosti sankka ja utuinen sumu kuin seinämät joiden sisälle näki mutta sekin oli harhaa. Heidän mielessään kävi ajatus lähteä pakoon ennen kuin tummien mutta kauniiden vuorten sumu ja pimeys saavuttaisi heitä.
Me siis menemme tuonne? Älä juksaa. Tiedäthän sen alla ja yllä piilevät vaarat?
Olisi hulluutta edes yrittääkään. Mutta sinä sanot että ”me menemme tuonne”.
Ashal rupesi jo vihoittelemaan mutta Conte lohdutti häntä sanoin :- Älköön sydämemme olko varjossa. Vain pahuus joka noiden vuorien luona piilee on synkkä niin kuin sen mielikin. Mutta, hyvä Ashal, olkoon meidän mielemme kirkas ja tahto hyvä. Jos jäämme tähän se saavuttaa hitaasti ja me riudumme jos matkaamme tuulen lailla kohtaamme sen nopeammin ja eikä se koidu turmioksi, koska sitä he vähiten odottavat. Ja jos me odotamme annamme heille aikaa. Matkatkaamme siis.
Lerfitz loi heihin lempeän ja surumielisen katseen, joka ei tuonut lohdutusta.
Niitty niityltä he lähenivät vuoria. Kunnes heidän piti levähtää. Ashal rakensi maahan pudonneista oksista nuotion, Lerfitz pystytti teltan ja Conte haki heille marjoja ja kalasti ja saikin muutaman kalan. He päättivät kertoa tarinoita heidän kansastaan. Lerfitz aloitti kertomalla hänen kansastaan, joka oli tuhoutunut jo kauan sitten Cyntian hallitessa joten hän oli viimeinen eloonjäänyt tuosta karmeasta tuhosta joka lankesi hänen sukunsa ylle. Ashal kertoi omasta kansastaan ja niistä kauniista luolistaan joita hänen esi- isänsä olivat rakentaneet. Ja kesteistä joissa tarjoiltiin paljon ruokaa. Kivilajeistakin hän kertoi mutta se aihe ei muita tainnut kiinnostaa, paitsi Conte esitti kiinnostunutta ja Ashalia miellyttääkseen myös Lerfitz teki samoin. Contekin kertoi siitä kaikesta kauniista jota heidän päälleen oli siunattu.
Kuohuvista koskista, mitä parhaimmista metsästysreiteistä, kauniista taloista ja iloisista haltioista. Tässä tapauksessa hän ei käyttänyt sanaa ”ihmisistä” niin kuin tapana ja muut ymmärsivät täysin. Yö oli jo synkimmillään kun he vihdoin viimein tajusivat mennä nukkumaan huomista reissua varten. Yö oli täynnä inhottavia ääniä joita tuulen mukana kantautui. Äänet kuulostivat olevan kauhuissaan ja pakenevan jotain todella pahaa ja ne huusivat aivan selvästi kun Conte niitä kuunteli että ”Yrch herio” Ashal kysyi mitä ne tarkoittavat – Örkit, ovat aivan lähellä. Ei ole aikaa. Herätä Lerfitz, nopeasti, ja pakkaa tuli äkkilähtö ellet halua jäädä örkkien jalkoihin. - Ei minua tarvitse herättää. Lähtekäämme, ystävät, joudumme menemään Gilin maahan. Muuten emme selviä.
Matkan aikana Conte puhui paljon itsekseen :- Se on kuollut, ennen tuloamme. Ei se missään tapauksessa eläisi pitempään. Olemme jo nyt myöhässä. Vain lotc pystyisi sen nyt pelastamaan, mutta sitäkään meillä ei ole. Lerfitz oli kuunnellut tarkkaan ja sanoi nyt Contelle :- Minä tiedän, minä tiedän, ei meillä ollut aikomustakaan keritä ja miksi kerkeisimme. Hänen takiaan, kuka tahansa kuolisi, mutta ei lotchia ei ole nähty pitkään aikaan. Paitsi… Hän pysäytti siihen ja katsahti Conten taakse jossa oli Ashal joka oli unohtunut. Ashal katsahti häneen mutta sitten käänsi katseensa toiseen suuntaan ja vihelteli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä hän olisi kuunnellut yhtään. Conte naurahti mutta synkistyi yllättävän nopeasti. Hänen mieltään painoi suru joka tuli sydämestä, ja se laajeni. Hänen ystävänsä oli kuolemaisillaan. Conte tunsi sen tunteen kovempana kuin koskaan. Suuri keihäs sydämessä on raskas.
Liian raskas Téhnille, hänen parhaalle ystävälleen, tietysti Lerfitz ja Ashal omalla tavallaan olivat hänen ystäviänsä myös. Matka täytyi joutua nopeammin. He komensivat hevosensa raviin. Tuuli puhalsi heidän kasvojaan, jotka olivat jo valmiiksi ruhjoutuneet. Örkkejä ei ollut näkynyt sitten yön ja he myös toivoivat ettei näkyisikään enää. Aamun kajo näkyi jo mäkien takaa. Conte katsoi sitä ihaillen mutta Ashal sulki silmänsä, hän ei ollut tottunut katsomaan sitä kauneutta ja kirkkautta jonka hän nyt näki. Mutta yhtäkkiä se katosi, kuin pöly jonka itätuuli pyyhkäisi mennessään. Sitten se alkoi lipua varjon lailla heitä kohti. Tarkkasilmäinen haltia huudahti :- Tämä on ansa! Nopeasti etelään kohti Ganfill metsää! Siellä voimme eksyttää ne! Heitä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. He kulkivat niin nopeasti kuin pääsivät. Kaviot kopsahtelivat kuivalla ja tasaisella maalla ja pöly nostautui heidän jälkeensä. Iso örkki joukko saavutti heitä nopeasti, nopeammin kuin he kuvittelivatkaan. – Kiidä Daily, kiidä tuultakin nopeammin. Conte kuiskutteli kieltään sekoittaen yhteiskieltä hevoselleen kiihdyttääkseen matkaa. Lerfiz, joka tiesi monen monta asiaa mutta kukaan ei tiennyt hänestä puoliakaan. Hän sanoi jotain jota edes suurimmatkaan eivät ymmärtäneet. Puhe oli sekavaa laulua joka kuulosti purojen helinältä ja auringon hiljaiselta kajolta. Mutta se ihmeen lailla sai virtaa hevoseen ja myös muihin. Metsä oli puiden varjostama niitty ja vain muutamasta paikasta aamun aurinko pääsi pilkahtamaan. Nuolia lenteli heidän takaansa kuin sade joka tuli väärästä kulmasta. Edessä näkyi kolkon oloinen luola jonka sisäänkäyntiä verhosi kauniit riippuköynnökset.
-Menkäämme tuonne luolaan piiloon vihulaisia örkkejä jotka ajavat meitä takaa.
Täyttä laukkaa! Luola oli lähempänä kuin he olettivat tai sitten hevoset olivat yllättävän nopeita. Luola oli pimeä mutta toisessa päässä loisti valoa, ei auringon vaan soihdun tai fosforin. Lerfitzin ja Ashalin sydäntä varjosti pelko mutta Conte pysyi rauhallisena. Hän ei pelännyt ihmisten haamuja tai muita kuolleita. He lähenivät luolan päässä kajastavaa valoa. Sen aiheuttajaa ei näkynyt vielä. Askel, askeleelta he lähenivät, kunnes valo oli niin kirkas että ihan sattui kun sitä katsoi. He huomasivat sen luona pienen mustan hahmon joka ei kai ollut nähnyt eikä kuullut heitä vielä. – Hys…Pysykää paikallanne ja vaiti. Minä menen sen luokse. kuiskasi Conte heille pehmeällä äänellä kunnes hän alkoi ottaa askelia tuota oliota kohti.
- Kuka uskaltaa häiritä minua? Kuului valon luota kaunis, pieni ja hento ääni. Conte uskaltautui sanomaan :- Minä, Conte Léhenondin poika. Kauniista ja aurinkoisesta paikasta nimeltä Shács. Jossa ei tunneta pelkoa tai ikävää on vain ilo ja rakkaus. Mutta nyt surut ovat yllämme. Kerro minulle, oletko hyvän vai pahan puolella? Ja, sano nimesi, ystäväni. Pieni olento nousi ylös ja puhui nyt vähän kovemmin
:- Ystävä? Sinun ystävä, oi kaunis haltia. Ei, ei minulla ole ystäviä. Miksi tällaisella pienellä mitättömällä oliolla olisi ystäviä tai ylipäätänsä mitään merkitystä tässä suuressa maailmassa? Katso nyt minua, oi ihanainen haltia. Otus kääntyi ja näytti kasvonsa. Ne olivat kauniit ja surulliset, kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Mustat hiukset liehuivat levottomina luolaan tulevien ilmavirtausten mukana. Hänen päällään oli kauniit valkoiset vaatteet; mekon tapainen kietaistu kankaan pala. Lerfitz ja Ashal pysyttelivät vielä nurkan takana kurkistaen välillä mutta kuunnellen koko ajan. Conte polvistui, laittoi kätensä tämän kauniin otuksen hartioille ja sanoi :- Oi, rakas ystäväiseni. Miten näin kaunis olento voi olla täällä pimeässä luolassa yksin. Mutta kerropa minulle sinun nimesi. Se kaunis olento huokaisi ja sanoi :- Olen Dary. Ja jos minun pitäisi valita palvelenko hyvää vai pahaa mieluummin kuolisin. En voi sanoa kuka minun herrani on. Mutta, keitä nämä toiset ovat, sinun ystäviäsi kenties? Pelkäävätkö he? - Pyh! Ja minä muka pelkäisin. Älä hupsi, neitokainen. Ashal astui nurkan takkaa – Vai, että tämmöinen se meidän hirviömme olikin. Lerfitzkin saapui heidän vierelleen sanoen :- Kaunishan tämä on. Darykö sinun kaunis nimesi oli?
-Dary! Sanoi se kaunis ja hento mutta kaikista eniten viehättävä neito. –Maan alla virtaa joki ja täällä loistaa smaragdit ja fosforit mutta kauneimmin kuin koskaan ja kirkkaammin. Sitten tulit sinä ja ystäväsi, toitte varjon ja pahan mukananne. Kuului ryskettä luolan vierestä, pian se kuitenkin loppui ja he päättelivät örkkien menneen ohi. –Jos vain suotta toivon että unohtaisitte minut ja lähtisitte. Haluaisin olla RAUHASSA!! Hän kiljaisi viimeisen sanan niin kovasti kuin vain voi. –Lähdetään! Ja annetaan tämän ystävämme olla rauhassa. Näkemiin kaunis neito! –Ennen kuin lähdette kuulkaa sanani ja menkää täältä itään jos haluatte päästä määränpäähänne. Dary sanoi vielä viimeisen sanasensa ennen heidän lähtöä. Juuri kun he olivat luolan suulla kuului takaa ääni :- Odottakaa minulla on teille asiaa! Se ääni ei ollut tuon pienen oudon puolituisen ääni vaan vieläkin heleämpi kuin haltialla. Ja toden totta se oli kuin olikin ollut haltia. –Anfie Lhondin nimessä pysähtykää! Haltia heidän takanaan huusi. Conte pysähtyi ja sanoi kauhuissaan :- Anfie Lhondin, oletko sinä Anfie? Whiendin kylästä. Mutta kukaan ei uskonut että selviäisit hengissä 4:nen aikakauden sodasta. Haltia tuli heidän luokseen hymyillen, Conte jatkoi –Voi kyllä se olet sinä. Rakas Anfie. Missä olet ollut nämä vuodet jotka ovat väijyneet uhkaavasti totuuksiaan. –Mae Govannen! Ne nen…Gerich veleth nîn. Vastasi Anfie ja hyppäsi Conten kaulaan suudellen häntä, Ashal kummasteli hänen puhettaan kun ei tajunnut mistä oli kyse. Lerfitz tajusi mistä he puhuivat muttei tullut keskustelun väliin. Ashal tiesi että Lerfitz tiesi mistä nuo kaksi haltiaa puhuivat joten hän yritti saada hänet tulkkaamaan. Lerfitz ei suostunut koska luuli että häntä pidettäisiin petturina. Asia oli liian henkilökohtainen edes hänen kuulemaksi ja siksi hän päätti lähteä ulos Ashalin kanssa siksi aikaa kunnes Conte ja Anfie olivat puhuneet loppuun. Conte odotti jo heidän häipymistään ja sitten vasta rupesi puhumaan Anfienille näin – Rakas Anfie,Lerfitz tietää mitä sinä sanoit ja nyt hän paljastaa sen muille…olemme vaarassa ystäväni…Tiedätkö mitään Kevään Puusta, kukaan ei ole ennen nähnyt sen kuihtuvan. Nyt on vain löydettävä Avain. Conte keskeytti vaikka hän ei enää keksinytkään sanottavaa. Anfie päätti jatkaa –Conte minun on päästävä mukaanne! Tiedät kyllä miksi, osaan kyllä pitää huolta itsestäni. Conte hyväili tämän kauniita tummia hiuksiaan varovasti kuin peläten. –Tiedätkö Siedran? Hän matkusti ja tappoi kaikki eikä ketään meiltä jäänyt eloon. Contelta valui muutama kyynel poskelle. –Eihän tämä voi olla totta, kaikki menee juuri nyt pieleen. Olen tuomittu kuolemaan. Conte vetäisi miekan tupestaan ja asetti sen kurkkunsa päälle. –Älä! Tuo ei hyödytä tai auta ketään. Anfie tyrkkäsi miekan sivuun ja Conte suuttui -Minua se olisi auttanut, koita jo tajuta! Olen epätoivoinen. Lerfitz odottaa, mennään! He kävelivät muiden luokse, Conte hieman harmistuneena. Anfie vihelsi ja metsiköstä saapui valkoinen hevonen. Hän hyppäsi sen selkään ketterästi. Conte ratsasti harmaalla Daily nimisellään hevosella ja Ashal piti hänestä lujasti kiinni. Lerfitz ratsasti mustangillaan jonka nimi on Aleaf, joka sattui naurattamaan muita kun tiesivät nimen alkuperän. Aleaf on kuninkaan nimi ja se kuningas oli tyranni joka kuoli jukuripäisyyteensä, ja tämä Lefitzin hevonen on myös todella jukuripää sattuneesta syystä. He ratsastivat metsässä leikiten vaikka Ashal olisi halunnut vauhdista vähän hillitymmän kuin se oli nyt. Lerfitz meni edellä ja Anfie seurasi hänen jäljessään Rénduin nimisellä hevosella. Puolen tunnin päästä he olivat vieläkin metsässä ja sitten Lerfitz kaivoi repustaan kartan tähyillen samalla metsään josta hän oli juuri tullut. Muut menivät hänen viereensä tutkimaan missä he olivat ja selvittämään määränpäätään. – Meidän on vielä ratsastettava 5 virstaa itään ennen kuin olemme Orguyin kylässä ja sitten sieltä pääsemme Regorokseen. Vaikka vuorien kautta pääsisimme helpommin…mutta se ei käy…Forgost vartio sitä tarkkaan örkki armeijallaan. Toivon että olisin väärässä mutta kun en ole. No niin jatkakaamme matkaa kylää kohti. Retkikunta lähti liikkeelle, metsä vaihtui pian tasaiseksi ruohottomaksi aukioksi. –Tuon mäen takana pitäisi olla Orguyin kylä, jos en muista väärin! Huusi Lerfitz. –On hyvä jos olemme jo perillä tämä ratsastus tekee kaikki paikat kipeäksi…Anfie jätti lauseensa kesken tultuaan mäen päälle. –Oh…ei voi olla se on ihmeellinen…kaunis suorastaan. Heidän alapuolella aukeni suuri kaupunki jonka pienet talot olivat tehty puusta ja katto oksista ja oljista. Kaiken kruunasi kylän keskellä oleva vanha kivi kirkko. Kirkko oli yli 900 vuotta vanha ja sitä oli kunnostettu jo muutaman kerran. Kylän talot olivat kuin muuri keskellä olevalle ihmeelliselle kirkolle. Juuri sillahetkellä sattui muuan toinen ryhmä tulemaan mäen alta tokaisten :- Hello! Mukava tavata taas miten menee. Jäljitimme teidät! Conte hihkaisi ilosta :- Ihanaa nähdä teidät…Mutta hänen lauseensa jäi kesken kun joku keskeytti hänet :- Hei, te siellä! Ettekö nähneet kylttiä? Tänne ei ole tulemista! Sanoi vanha mies joka tuli mäen takaa puun viereltä. :-Ojih … ööh…ei me huomattu mitään. Miksi tänne ei saisi tulla? :-Älkää kyselkö vaan häipykää maisemista muuten saatte kokoa miltä tuntuu kun jalat käristyvät! Huusi mies joka ei tainnut käsittää asian tärkeyttä. -: Ja paskat! Päästäkää tai saatte tanssia miekkani komennosta!! Vastasi toinen mies toisen puun takaa. Muut arvelivat hänet samoojaksi. Samooja vetäisi miekan tupestaan ja osoitti sillä vanhaa miestä. Vanha mies kuitenkin pakeni kirkuen :- Saatte kyllä katua tätä. Ray lähti miehen perään vaikka muut yrittivät estää häntä. Samooja esittäyti :- Handui! Olen Fangino Le Byengy! Hän otti hupun päästään ja paljastuikin naiseksi. –Oliko pettymys? - Öh…ei sinänsä, kuka sinä oikein sitten olet? Sinussa on jotain muutakin kuin nimi. Fangino naurahti ja käveli Vathekin luokse - Et uskoisi jos kertoisin, enkä aio sanoa mitään ennen kuin haluan, saatte selvittää ne yksin. Anteeksi nyt vain. Ja sanokaa minua vain Fangiksi! Kuului piipitystä jota kukaan ei tunnistanut, kunnes Fang kaivoi pitkän, mustan, takkinsa taskusta puhelimen. Muut kummastelivat hirveästi ja keskustelivat ihmeissään. –Anteeksi nyt kun en varoittanut. Agyir vain soitti sanoen että minun pitää lähteä, aika käy nimittäin vähiin. Oli mukava tavata! –Odota nyt, mei…Aloitti Conte muttei kerinnyt sanoa mitään kun Fang oli jo kadonnut. –…llä olisi vielä asiaa ja kysyttävää! Conte päätti kuitenkin lauseensa. –Kuka hän olikin en tahdo tavata häntä enää ikinä! Kiukutteli Ashal kun Vathek otti vanhan miekkansa esiin ja suuteli sitä. –Olkoon hän mistä tahansa kukaan ei ole niin ihmeellinen kuin Fang. Olkoon vaikka ulkoavaruudesta niin en välitä. Hänestä pitäisi saada enemmän tietoa. Darianna katsoi Vathekkia inhoten ja luoden samalla silmiinsä murhanhimoisen katseen :- Niin hän onkin! Mistä tuommoisia voisi löytyä! Maahamme on hyökätty Amrondiin jonka piti olla rauhaisa, ei sotia, paitsi ehket örkkien kannalta mutta se on eri asia kuin tuo. Hän on tullut avaruudesta jollakin tavalla jota emme tiedä. Muuten minne Ray meni? –Lähti ukko jahtiin ja mitä hänestä tiedän ja tuosta savusta ei se palaja tänne. Vathek osoitti isoa savupilveä joka tuli kylä keskeltä. Lerfiz ehdotti pelastaa Rayn. :- Nopeasti nyt! Huusi Vathek –Kyllä me hänet pelastaa keritään ja jos ei niin se on sitten voi, voi! He lähtivät nopeasti liikkeelle mutta eivät huomanneet takana tulevaa mustaa hahmoa. –EIIIIH!!! PÄÄSTÄKÄÄ HÄNET!!! NYT JOS…Vathek päätti lauseensa kun huomasi Rayn istuvan rauhallisena vanhan miehen kanssa nuotion ääressä savustamassa porsasta. –Jos saan kysyä niin kenet piti päästää? Kysyi Ray viekkaasti. –Niin juuri kenet? Taidatte olla erehtyneet mutta jos olisitte vaivautuneet katsomaan tarkemmin. Mutta kiireistä porukkaa taitaa olla liikkeellä. Sanoi Fang mustissa vaatteissaan heidän takanaan. Kaikki katsoivat taakseen ja hymy levisi heidän kasvoilleen. Kun asia oli selvitetty Rayn kanssa Vathek pyysi Fangia tulemaan kanssaan erääseen pieneen taloon. –Nyt haluan selvittää kuka oikeasti olet ja mistä olet? Miten päädyit tänne? Kannatko tarpeetonta tavaraa joka ei kuulu tänne, niin mukanasi? Oletko edes ihminen? Alkoi Vathek sanella kysymyksiään joihin toivoi vastausta ja sen hän saikin. –Kuten sanoin olen Fangino Le Byengy 18-vuotias nuori nainen toisesta maailmasta ja olen puoliksi ihminen ja puoliksi synnytetty uudelleen. Toista puolta en edes minä tiedän mutta ihminen kuitenkin olen vaikkakin kestävämpää tekoa. Olen toisesta maasta joka on kaukana täältä enkä oikeastaan ole maastakaan. Kyllä kannan tässä laukussani on paljonkin asioita mutta en mitään tarpeetonta. Fang heilautti ison mustan laukun pöydälle ja otti sieltä toisen mustan litteän laatikon ja Vathek ihmetteli sitä. –Mikä tuo on? Fang oli hiljaa ja avasi laatikon joka paljastuikin tietokoneeksi eikä Vathek tiennyt niistä tietenkään mitään. –Tämä on tietokone jos et satu tietämään. Sanoi Fang ja kirjoitti sitten näytölle ”Grimty”. –Tule tähän viereeni ja laita käsi käteni päälle. Fang kuiskasi hiljaa ja Vathek ojensi kätensä. Kuului vain epätavallista suhinaa kunnes Fang ja Vathek olivat kadonneet kuin tuhkatuuleen. Aika pysähtyi Amrondissa mutta Fang ja Vathek tiesivät sen.
Kommenteja kiitos!Tarina jatkuu kai joskus koska kolmas osa ei ole valmis mutta suunniteltu on jo!
Tätä ennen edeltää 2 toista tarinaa jotka syntyvät ajallaan!Bye!
Elämme vuotta 1593 eli on kulunut 3 vuotta siitä kun Cyntia tapettiin. Nykyään Vathek toimii koko kylän avustajana ja enimmäkseen hän istuu kuninkaan tilalla. Nox kun karkotettiin niin hänestä on kyllä kuultu tekevän pahojaan muualla maassa. Renalda ja Caleb ovat siirtyneet tuonpuoleiseen. Mutta nyt on sankareillamme edessä uusi haaste, löytää Avain. Julia todettiin petturiksi Cyntian kuoleman jälkeen ja Ninna muutti pois, auttamaan Tabelosta, parantoloiden pitäjää, haudatakseen ajatuksensa kärsivistä ihmisistä. Vathek pitää usein yhteyttä Lerfitziin, Dariannaan ja Åkeen. Åken mielessä on usein pyörinyt vain olut ja kapakasta hänet useimmiten tavoittaa helpoiten. Lerfiziä nähtiin harvoin, koska hän kiersi maita ja mantuja tutkimassa ihmisten erilaisia tapoja ja mielialoja. Hän myös kävi usein Dumbein vuorella tapaamassa ystäväänsä Fatya, eli toisin sanoen parantamassa mielialaansa ja ystävyyssuhdetta. Darinna taas hoiti hevosiaan ja harjoitteli usein miekan ja jousensa käyttöä. Mutta juuri nyt nuo neljä ja monta muuta ovat neuvostonkokouksessa. Siellä sisällä käydään parhaillaan kiivasta keskustelua tulevasta ”telttaretkestä”, niin kuin Zabtor sitä sanoo koska hänkin on paikalla, idän tietäjistä suurimpana.
Vathek avaa keskustelun :- Hiljaisuutta pyydän. Arvon herrat (tässä tapauksessa naisia ei ole, eikä sallita, paitsi Darianna) ja Darianna. Kutsuin teidät tänne tärkeän asiani vuoksi jonka ehket joku tietääkin. Hän pysähtyi ja vilkaisi nurkassa istuvaa kolmikkoa ja jatkoi. –En aio kaunistella asiaa, mutta olemme pahasti jäljessä aikataulustamme eräiden kiireisien asioiden vuoksi, joita en mainitse. Avain on löytymättä, eikä kansa voi elää näin ilman: kaunista säätä, kirkasta vettä tai hyvää viljasatoa. Mutta lähetämme parhaat mahdolliset soturit sitä etsimään, joten siksi minä teidät tänne kutsuin. Vathek katsahti Zabtoria ja sanoi :- Ystäväni, tule ja puhu.
Zabtor nousi tuoliltaan ja aloitti :- Tässä vain näin lyhyesti. Kun maailmamme oli vielä nuori, takoivat Jumalamme Avaimen joka säilytettäisiin aikaan jolloin voisi kalleudet paljastua.
Maahan oli tehty syvä kiulu ja sen päälle kultainen kansi. Jumalat pakenisivat sinne pahoja voimia jotka heitä koettelisi. Kului aikaa kunnes saapui Cyntia joka telkesi
Jumalat kiuluun ja varasti Avaimen. Nyt vasta etsimme sitä näin huonoissa oloissa.
On huhuttu että Forget on noussut uudestaan, vaikka sinä, Lerfiz, ajattelit toisin.
Hän siis vaikeuttaa matkan tekoa enkä aio sanoa että se olisi muutenkaan helppo.
Vathek, suon sanan vapauden sinulle. Ole hyvä.
Kiitos. Nyt siis kysymys kuuluu ketkä ovat valmiita uhraamaan henkensä?
Heti nurkasta kuului voimakkaita ääniä jotka huusivat – Älä jätä meitä, me tulemme!
Vathek oli arvannut kolmikon innostuneisuuden, vaikka kuitenkin hän odotti enemmän yleisöä tälle kysymykselle. Mutta kukapa haluisi panna henkensä alttiiksi.
Kunnes – Me olemme valmiita antamaan kaikkemme mitä pystymme, jos vain sallitte.
Kääpiö ja haltija istuvat vieretysten ja se jos mikä kummastutti Vathekkia ja muitakin. Hän suostui ajatukseen koska piti siitä. Joten nyt oli matkalaisia kuusi, Vathek, Åke, Lerfitz, Darianna, haltia- Conte ja kääpiö- Ashal. Tuo outo yhdistelmä kääpiö ja haltija, jotka ovat olleet niin pitkään vihoissaan keskenään. Mutta he saivat huomata että nämäkään kaksi eivät tehneet poikkeusta siinä. Contesta he saivat selville vain vähän ja Ashalista eivät mitään.
Conte oli matkustanut paljon mutta hänen sydämensä oli aina Shácsissa, josta hän oli kotoisin. Hän osasi käsitellä eläimiä todella paljon niin kuin haltiat yleensäkin.
Conte oli noin 2942 vuotta vanha, sen kuullessaan Darianna mietti että hyvin säilynyt ikäisekseen. Ashal oli niin itsepäinen ettei suostunut sanaakaan sanomaan. Vathek harmitteli miten vähän he kertoivat itsestään ja se mietitytti muitakin joukossa olevia.
Conte ja Ashal supisivat nurkassa kahdessaan. He näyttivät keskustelevan vihamielisesti. Etenkin Raytä ihmetytti heidän käyttäytyminen, kaipa siksi koska hän halusi lähteä mukaan matkalle joten hän meni valittamaan asiasta Vathekille. Joka järjesti ilomielin hänelle paikan seurueessa, koska hän oli tuntenut miehen jo kauan. Kun muut matkalaiset tapasivat hänet ensivaikutelma oli järkyttävän tyrmistyttävä. Conte ja Ashal sulautuivat joukkioon todella helposti mutta Ray ei huomattavasti. Hän näytti vain hapanta naamaa. Eikä oikein jaksanut välittää muista vaan poseerasi Vathekin rinnalla, esittäen hänen suosikkiaan.
Darianna ihaili Conten kauniskasvoisuuttaan, pitkiä vaaleita hiuksiaan ja hänen hoikkaa vartaloaan. Muita taisi ärsyttää Dariannan liian tuttavallinen olemus Contea kohtaan. Darianna kyllä tunsi itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Vathek käski kylän parhaat sepät takomaan heille varusteet ja tallimestaritkin hän laittoi töihin, varustamaan hevosia lähtökuntoon. Ja niin kävikin että he olivat nopeasti valmiita lähtemään. Vathek antoi paikkansa väliaikaisesti Zabtorille. Joka otti sen ilomieli vastaan.
- Åke! Åke! Missä ihmeessä sinä olet , tule tänne ja heti! Muuten sinä myöhästyt!
huusi Lerfitz. Åke kurkisti ladon nurkan takaa huojuen :- Täh? Ollaanko me lähdössä nyt jo? Olisitte sanonut ennemmin, kerkesin jo juoda pahempaan pelkooni. Harmi, mutta pitäkää te hauskaa telttaretkellänne. Moi! Åke oli todellakin huppelissa, mutta muiden harmiksi taas matkakyvytön. Ray pilkkasi heidän yhteistyötä. Se ei liikuttanut muita paitsi Dariannaa, kaipa siksi koska hän oli ainut joka kuunteli. Hän rupesi räyhäämään sanoin :- Pidä sinä poika turpasi vaan tukossa niin ei käy mitään!
Et ymmärrä yhteistyön päälle! Hän veti jousensa esiin, pingotti kunnes tähtäsi Rayhin.
Vathek tuli väliin ja huusi :- Darianna! Mitä ihmettä sinä teet? Ja Ray älä ärsytä häntä. He ovat tulenarkoja ! Varo nahkaasi näiden kavereiden seurassa, tai saat katua. Toden totta, katua! Ray vetäytyi syrjään ja laittoi miekkansa tuppeen jonka hän oli ottanut esiin Dariannan uhatessa häntä jousella. Lerfitzkin oli ottanut oman jousensa esiin, mutta nyt hän hioi ja kiillotti sitä minkä kerkesi. Conte ja Ashal katselivat tätä kaunista mutta omalla tavallaan enemmän surullista yhteistyötä joka oli epäonnistunut pahan kerran. Conten mieleen tulvi kauniita muistoja hänen omasta kotimaastaan, jotenkin niin surullista olla kaukana kotoaan tässä suuressa maailmassa. Vaikka hän oli kyllä kierrellyt paljon, tämä paikka herätti eniten kaipuuta. Kaunis virta ja hiljaisen puut.
Vathek keskeytti heidän mietinnät ja sanoi :- Ystäväiseni, tulkaa lähdemme matkaan.
Hän kulki ensimmäisenä päällään rintapanssari, olkapäällään kilpi ja vyötäisillään suuri miekka. Toisena tuli Darianna ratsastaen pienemmällä hevosella, häntä suojasi nahkanuttu ja aseenaan jousi, tikari. Sitten Conte joka ratsasti ilman varusteita muuten, paitsi jousi hänellä oli ja selässään roikkui viini täynnä nuolija ja kaksi haltiatekoista miekkaa oli hänen samanlaisissa huotrassaan. Ashal kammosi ratsastusta ja Contea mutta piteli lujasti kiinni hänestä, hänellä oli mukanaan kilpi ja kirves. Lerfitz ei ollut oikein varautunut mitenkään paitsi sanoin :- Mieli pitää olla hyvä, kunnes tulee este joka pitää heidät poissa ja mieli on maassa.
Muita tämä taisi masentaa paitsi Contea joka ymmärsi hyvin mitä Lerfitz tarkoitti.
Ray ratsasti taasen Vathekin rinnalla ja hän oli ottanut mukaansa uskollisen palvelijansa, miekan.
Ihmisiä tuli katsomaan heitä portille kunnes he katosivat mäkien taa. Tunnelma ei ollut mikään iloisin mutta ei myöskään masentava. Ilma oli utuinen ja vähän pisaroi.
Vathek sai miettiä paljon minne he kääntyisivät mutta Lerfitz ja Conte auttoivat häntä usein. Ilta oli jo vaihtumassa yöksi kunnes he löysivät oivallisen pysähtymispaikan.
Ashal mutisi jotain mistä muut eivät saaneet selvää, kunnes Conte tuli ja sanoi hänelle lempeästi :- Puhu niin että muutkin kuulevat. Emmehän tahdo että suhde muihin alkaisi epäilyttää. Nuku sinä niin jaksat taas jatkaa, emme ole tässä kuin sen verran että kaikki saavat nukkua. Minä pidän ensimmäisen vahtivuoron. Nuku rauhassa.
Nuotio leimusi kauniisti, kuin tuhat ihanaa neitoa olisi tanssinut. Conte katseli sitä ja mietti. Dariannakin oli hereillä ja meni Conten luo. – Ah, ystäväiseni, mukava nähdä sinua noin kauniina. Hän silitti Conten kauniita kasvoja mutta käsi torjui sen. Darianna perääntyi samalla hetkellä Lerfitz saapui metsikön läpi katsahtaen Dariannaan ja sanoi :- Mene tyttö nukkumaan, on jo myöhä, et jaksa kohta mitään. Ei sinua olisi pitänyt ottaa mukaan. Aiheutat vain päänvaivaa.
Darianna katsoi häneen inhoten ja meni takaisin nukkumaan. Conte kiitti, Lerfitz jatkoi vielä :- Katso nyt häntä, tyttörukka, tulla nyt tänne uhmaamaan henkeään.
Tiesin että hän vielä tekisi oman horjahduksensa. Siitä ei ole mitään hyötyä. Pidä sinä silmäsi ja korvasi auki. Jään viereesi pitämään seuraa. Jos ei saa unta ei myöskään tarvitse sitä. He juttelivat pitkään kunnes vaihtoivat vuoroa Vathekin kanssa. Conte nukkui silmät auki, niin kuin haltijoilla on tapana, lisäksi kaukana Dariannasta.
Parin tunnin päästä Vathek tuli herättämään heidät. Ruokaa piti säästää, siksi kukaan ei saanut paljon syödäkseen. Ratsut olivat nopeita ja matka taittui myös yhtä kuin tuulen lailla. Kunnes he saapuivat risteykseen. –Entäs nyt? kysyi Darianna. –Mihin suuntaan? –Kunpa tietäisinkin. Entäs te? –Tiemme erkanevat tässä. sanoi Lerfiz huolestuneena. – Minä seuraan Vathekkia, minne ikinä hän menee, en jätä häntä! Darianna sanoi. –Ja sitten, Conte, Ashal ja Ray lähtevät tuonne ja Lerfitz meidän mukaan. Eikö niin? – Älä pilaile Darianna, minä taas en jätä hyviä ystäviäni. Älkää riistäkö heitä minulta! huusi Lerfiz. Darianna katsoi häntä murhaavin silmin. Vathek esitti että asia sai olla sovittu. Elikkä, Ashal, Conte ja Lerfitz lähtivät itään päin kulkevaa polkua pitkin kohti Regoros kylää kun taas Vathek, Darianna ja Ray seurasivat pohjoista väylää päästäkseen Hibident kaupunkiin.
Ashal, Conte ja Lerfitz juttelivat kolmistaan matkaten samalla niin nopeasti kuin hevoset jaksoivat. Metsä jossa he kulkivat oli suuri ja sen ympärillä oli savua jonka sisällä ei pystynyt hengittämään. Ilma oli niin tunkkaista. Aurinko paistoi pilvien välistä juuri ja juuri. Heistä tuntui kuin matka ei olisi taittunut yhtään, vaan he kulkivat aina vain paikallaan. Polku heikkeni matkan varrella, kunnes sitä ei näkynyt ollenkaan. Siinä kohdassa Lerfiz sanoi :- On aika, meidän täytyy nyt lähteä noiden vuorten toiselle puolelle että ehtisimme nopein miten Regorassin. Hän näytti kädellään vuoria jotka olivat pimeyden varjossa eikä niistä näkynyt edes puoliakaan. Tummat ja ylpeät vuoret kohosivat heidän edessään. Niitä varjosti sankka ja utuinen sumu kuin seinämät joiden sisälle näki mutta sekin oli harhaa. Heidän mielessään kävi ajatus lähteä pakoon ennen kuin tummien mutta kauniiden vuorten sumu ja pimeys saavuttaisi heitä.
Me siis menemme tuonne? Älä juksaa. Tiedäthän sen alla ja yllä piilevät vaarat?
Olisi hulluutta edes yrittääkään. Mutta sinä sanot että ”me menemme tuonne”.
Ashal rupesi jo vihoittelemaan mutta Conte lohdutti häntä sanoin :- Älköön sydämemme olko varjossa. Vain pahuus joka noiden vuorien luona piilee on synkkä niin kuin sen mielikin. Mutta, hyvä Ashal, olkoon meidän mielemme kirkas ja tahto hyvä. Jos jäämme tähän se saavuttaa hitaasti ja me riudumme jos matkaamme tuulen lailla kohtaamme sen nopeammin ja eikä se koidu turmioksi, koska sitä he vähiten odottavat. Ja jos me odotamme annamme heille aikaa. Matkatkaamme siis.
Lerfitz loi heihin lempeän ja surumielisen katseen, joka ei tuonut lohdutusta.
Niitty niityltä he lähenivät vuoria. Kunnes heidän piti levähtää. Ashal rakensi maahan pudonneista oksista nuotion, Lerfitz pystytti teltan ja Conte haki heille marjoja ja kalasti ja saikin muutaman kalan. He päättivät kertoa tarinoita heidän kansastaan. Lerfitz aloitti kertomalla hänen kansastaan, joka oli tuhoutunut jo kauan sitten Cyntian hallitessa joten hän oli viimeinen eloonjäänyt tuosta karmeasta tuhosta joka lankesi hänen sukunsa ylle. Ashal kertoi omasta kansastaan ja niistä kauniista luolistaan joita hänen esi- isänsä olivat rakentaneet. Ja kesteistä joissa tarjoiltiin paljon ruokaa. Kivilajeistakin hän kertoi mutta se aihe ei muita tainnut kiinnostaa, paitsi Conte esitti kiinnostunutta ja Ashalia miellyttääkseen myös Lerfitz teki samoin. Contekin kertoi siitä kaikesta kauniista jota heidän päälleen oli siunattu.
Kuohuvista koskista, mitä parhaimmista metsästysreiteistä, kauniista taloista ja iloisista haltioista. Tässä tapauksessa hän ei käyttänyt sanaa ”ihmisistä” niin kuin tapana ja muut ymmärsivät täysin. Yö oli jo synkimmillään kun he vihdoin viimein tajusivat mennä nukkumaan huomista reissua varten. Yö oli täynnä inhottavia ääniä joita tuulen mukana kantautui. Äänet kuulostivat olevan kauhuissaan ja pakenevan jotain todella pahaa ja ne huusivat aivan selvästi kun Conte niitä kuunteli että ”Yrch herio” Ashal kysyi mitä ne tarkoittavat – Örkit, ovat aivan lähellä. Ei ole aikaa. Herätä Lerfitz, nopeasti, ja pakkaa tuli äkkilähtö ellet halua jäädä örkkien jalkoihin. - Ei minua tarvitse herättää. Lähtekäämme, ystävät, joudumme menemään Gilin maahan. Muuten emme selviä.
Matkan aikana Conte puhui paljon itsekseen :- Se on kuollut, ennen tuloamme. Ei se missään tapauksessa eläisi pitempään. Olemme jo nyt myöhässä. Vain lotc pystyisi sen nyt pelastamaan, mutta sitäkään meillä ei ole. Lerfitz oli kuunnellut tarkkaan ja sanoi nyt Contelle :- Minä tiedän, minä tiedän, ei meillä ollut aikomustakaan keritä ja miksi kerkeisimme. Hänen takiaan, kuka tahansa kuolisi, mutta ei lotchia ei ole nähty pitkään aikaan. Paitsi… Hän pysäytti siihen ja katsahti Conten taakse jossa oli Ashal joka oli unohtunut. Ashal katsahti häneen mutta sitten käänsi katseensa toiseen suuntaan ja vihelteli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä hän olisi kuunnellut yhtään. Conte naurahti mutta synkistyi yllättävän nopeasti. Hänen mieltään painoi suru joka tuli sydämestä, ja se laajeni. Hänen ystävänsä oli kuolemaisillaan. Conte tunsi sen tunteen kovempana kuin koskaan. Suuri keihäs sydämessä on raskas.
Liian raskas Téhnille, hänen parhaalle ystävälleen, tietysti Lerfitz ja Ashal omalla tavallaan olivat hänen ystäviänsä myös. Matka täytyi joutua nopeammin. He komensivat hevosensa raviin. Tuuli puhalsi heidän kasvojaan, jotka olivat jo valmiiksi ruhjoutuneet. Örkkejä ei ollut näkynyt sitten yön ja he myös toivoivat ettei näkyisikään enää. Aamun kajo näkyi jo mäkien takaa. Conte katsoi sitä ihaillen mutta Ashal sulki silmänsä, hän ei ollut tottunut katsomaan sitä kauneutta ja kirkkautta jonka hän nyt näki. Mutta yhtäkkiä se katosi, kuin pöly jonka itätuuli pyyhkäisi mennessään. Sitten se alkoi lipua varjon lailla heitä kohti. Tarkkasilmäinen haltia huudahti :- Tämä on ansa! Nopeasti etelään kohti Ganfill metsää! Siellä voimme eksyttää ne! Heitä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. He kulkivat niin nopeasti kuin pääsivät. Kaviot kopsahtelivat kuivalla ja tasaisella maalla ja pöly nostautui heidän jälkeensä. Iso örkki joukko saavutti heitä nopeasti, nopeammin kuin he kuvittelivatkaan. – Kiidä Daily, kiidä tuultakin nopeammin. Conte kuiskutteli kieltään sekoittaen yhteiskieltä hevoselleen kiihdyttääkseen matkaa. Lerfiz, joka tiesi monen monta asiaa mutta kukaan ei tiennyt hänestä puoliakaan. Hän sanoi jotain jota edes suurimmatkaan eivät ymmärtäneet. Puhe oli sekavaa laulua joka kuulosti purojen helinältä ja auringon hiljaiselta kajolta. Mutta se ihmeen lailla sai virtaa hevoseen ja myös muihin. Metsä oli puiden varjostama niitty ja vain muutamasta paikasta aamun aurinko pääsi pilkahtamaan. Nuolia lenteli heidän takaansa kuin sade joka tuli väärästä kulmasta. Edessä näkyi kolkon oloinen luola jonka sisäänkäyntiä verhosi kauniit riippuköynnökset.
-Menkäämme tuonne luolaan piiloon vihulaisia örkkejä jotka ajavat meitä takaa.
Täyttä laukkaa! Luola oli lähempänä kuin he olettivat tai sitten hevoset olivat yllättävän nopeita. Luola oli pimeä mutta toisessa päässä loisti valoa, ei auringon vaan soihdun tai fosforin. Lerfitzin ja Ashalin sydäntä varjosti pelko mutta Conte pysyi rauhallisena. Hän ei pelännyt ihmisten haamuja tai muita kuolleita. He lähenivät luolan päässä kajastavaa valoa. Sen aiheuttajaa ei näkynyt vielä. Askel, askeleelta he lähenivät, kunnes valo oli niin kirkas että ihan sattui kun sitä katsoi. He huomasivat sen luona pienen mustan hahmon joka ei kai ollut nähnyt eikä kuullut heitä vielä. – Hys…Pysykää paikallanne ja vaiti. Minä menen sen luokse. kuiskasi Conte heille pehmeällä äänellä kunnes hän alkoi ottaa askelia tuota oliota kohti.
- Kuka uskaltaa häiritä minua? Kuului valon luota kaunis, pieni ja hento ääni. Conte uskaltautui sanomaan :- Minä, Conte Léhenondin poika. Kauniista ja aurinkoisesta paikasta nimeltä Shács. Jossa ei tunneta pelkoa tai ikävää on vain ilo ja rakkaus. Mutta nyt surut ovat yllämme. Kerro minulle, oletko hyvän vai pahan puolella? Ja, sano nimesi, ystäväni. Pieni olento nousi ylös ja puhui nyt vähän kovemmin
:- Ystävä? Sinun ystävä, oi kaunis haltia. Ei, ei minulla ole ystäviä. Miksi tällaisella pienellä mitättömällä oliolla olisi ystäviä tai ylipäätänsä mitään merkitystä tässä suuressa maailmassa? Katso nyt minua, oi ihanainen haltia. Otus kääntyi ja näytti kasvonsa. Ne olivat kauniit ja surulliset, kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Mustat hiukset liehuivat levottomina luolaan tulevien ilmavirtausten mukana. Hänen päällään oli kauniit valkoiset vaatteet; mekon tapainen kietaistu kankaan pala. Lerfitz ja Ashal pysyttelivät vielä nurkan takana kurkistaen välillä mutta kuunnellen koko ajan. Conte polvistui, laittoi kätensä tämän kauniin otuksen hartioille ja sanoi :- Oi, rakas ystäväiseni. Miten näin kaunis olento voi olla täällä pimeässä luolassa yksin. Mutta kerropa minulle sinun nimesi. Se kaunis olento huokaisi ja sanoi :- Olen Dary. Ja jos minun pitäisi valita palvelenko hyvää vai pahaa mieluummin kuolisin. En voi sanoa kuka minun herrani on. Mutta, keitä nämä toiset ovat, sinun ystäviäsi kenties? Pelkäävätkö he? - Pyh! Ja minä muka pelkäisin. Älä hupsi, neitokainen. Ashal astui nurkan takkaa – Vai, että tämmöinen se meidän hirviömme olikin. Lerfitzkin saapui heidän vierelleen sanoen :- Kaunishan tämä on. Darykö sinun kaunis nimesi oli?
-Dary! Sanoi se kaunis ja hento mutta kaikista eniten viehättävä neito. –Maan alla virtaa joki ja täällä loistaa smaragdit ja fosforit mutta kauneimmin kuin koskaan ja kirkkaammin. Sitten tulit sinä ja ystäväsi, toitte varjon ja pahan mukananne. Kuului ryskettä luolan vierestä, pian se kuitenkin loppui ja he päättelivät örkkien menneen ohi. –Jos vain suotta toivon että unohtaisitte minut ja lähtisitte. Haluaisin olla RAUHASSA!! Hän kiljaisi viimeisen sanan niin kovasti kuin vain voi. –Lähdetään! Ja annetaan tämän ystävämme olla rauhassa. Näkemiin kaunis neito! –Ennen kuin lähdette kuulkaa sanani ja menkää täältä itään jos haluatte päästä määränpäähänne. Dary sanoi vielä viimeisen sanasensa ennen heidän lähtöä. Juuri kun he olivat luolan suulla kuului takaa ääni :- Odottakaa minulla on teille asiaa! Se ääni ei ollut tuon pienen oudon puolituisen ääni vaan vieläkin heleämpi kuin haltialla. Ja toden totta se oli kuin olikin ollut haltia. –Anfie Lhondin nimessä pysähtykää! Haltia heidän takanaan huusi. Conte pysähtyi ja sanoi kauhuissaan :- Anfie Lhondin, oletko sinä Anfie? Whiendin kylästä. Mutta kukaan ei uskonut että selviäisit hengissä 4:nen aikakauden sodasta. Haltia tuli heidän luokseen hymyillen, Conte jatkoi –Voi kyllä se olet sinä. Rakas Anfie. Missä olet ollut nämä vuodet jotka ovat väijyneet uhkaavasti totuuksiaan. –Mae Govannen! Ne nen…Gerich veleth nîn. Vastasi Anfie ja hyppäsi Conten kaulaan suudellen häntä, Ashal kummasteli hänen puhettaan kun ei tajunnut mistä oli kyse. Lerfitz tajusi mistä he puhuivat muttei tullut keskustelun väliin. Ashal tiesi että Lerfitz tiesi mistä nuo kaksi haltiaa puhuivat joten hän yritti saada hänet tulkkaamaan. Lerfitz ei suostunut koska luuli että häntä pidettäisiin petturina. Asia oli liian henkilökohtainen edes hänen kuulemaksi ja siksi hän päätti lähteä ulos Ashalin kanssa siksi aikaa kunnes Conte ja Anfie olivat puhuneet loppuun. Conte odotti jo heidän häipymistään ja sitten vasta rupesi puhumaan Anfienille näin – Rakas Anfie,Lerfitz tietää mitä sinä sanoit ja nyt hän paljastaa sen muille…olemme vaarassa ystäväni…Tiedätkö mitään Kevään Puusta, kukaan ei ole ennen nähnyt sen kuihtuvan. Nyt on vain löydettävä Avain. Conte keskeytti vaikka hän ei enää keksinytkään sanottavaa. Anfie päätti jatkaa –Conte minun on päästävä mukaanne! Tiedät kyllä miksi, osaan kyllä pitää huolta itsestäni. Conte hyväili tämän kauniita tummia hiuksiaan varovasti kuin peläten. –Tiedätkö Siedran? Hän matkusti ja tappoi kaikki eikä ketään meiltä jäänyt eloon. Contelta valui muutama kyynel poskelle. –Eihän tämä voi olla totta, kaikki menee juuri nyt pieleen. Olen tuomittu kuolemaan. Conte vetäisi miekan tupestaan ja asetti sen kurkkunsa päälle. –Älä! Tuo ei hyödytä tai auta ketään. Anfie tyrkkäsi miekan sivuun ja Conte suuttui -Minua se olisi auttanut, koita jo tajuta! Olen epätoivoinen. Lerfitz odottaa, mennään! He kävelivät muiden luokse, Conte hieman harmistuneena. Anfie vihelsi ja metsiköstä saapui valkoinen hevonen. Hän hyppäsi sen selkään ketterästi. Conte ratsasti harmaalla Daily nimisellään hevosella ja Ashal piti hänestä lujasti kiinni. Lerfitz ratsasti mustangillaan jonka nimi on Aleaf, joka sattui naurattamaan muita kun tiesivät nimen alkuperän. Aleaf on kuninkaan nimi ja se kuningas oli tyranni joka kuoli jukuripäisyyteensä, ja tämä Lefitzin hevonen on myös todella jukuripää sattuneesta syystä. He ratsastivat metsässä leikiten vaikka Ashal olisi halunnut vauhdista vähän hillitymmän kuin se oli nyt. Lerfitz meni edellä ja Anfie seurasi hänen jäljessään Rénduin nimisellä hevosella. Puolen tunnin päästä he olivat vieläkin metsässä ja sitten Lerfitz kaivoi repustaan kartan tähyillen samalla metsään josta hän oli juuri tullut. Muut menivät hänen viereensä tutkimaan missä he olivat ja selvittämään määränpäätään. – Meidän on vielä ratsastettava 5 virstaa itään ennen kuin olemme Orguyin kylässä ja sitten sieltä pääsemme Regorokseen. Vaikka vuorien kautta pääsisimme helpommin…mutta se ei käy…Forgost vartio sitä tarkkaan örkki armeijallaan. Toivon että olisin väärässä mutta kun en ole. No niin jatkakaamme matkaa kylää kohti. Retkikunta lähti liikkeelle, metsä vaihtui pian tasaiseksi ruohottomaksi aukioksi. –Tuon mäen takana pitäisi olla Orguyin kylä, jos en muista väärin! Huusi Lerfitz. –On hyvä jos olemme jo perillä tämä ratsastus tekee kaikki paikat kipeäksi…Anfie jätti lauseensa kesken tultuaan mäen päälle. –Oh…ei voi olla se on ihmeellinen…kaunis suorastaan. Heidän alapuolella aukeni suuri kaupunki jonka pienet talot olivat tehty puusta ja katto oksista ja oljista. Kaiken kruunasi kylän keskellä oleva vanha kivi kirkko. Kirkko oli yli 900 vuotta vanha ja sitä oli kunnostettu jo muutaman kerran. Kylän talot olivat kuin muuri keskellä olevalle ihmeelliselle kirkolle. Juuri sillahetkellä sattui muuan toinen ryhmä tulemaan mäen alta tokaisten :- Hello! Mukava tavata taas miten menee. Jäljitimme teidät! Conte hihkaisi ilosta :- Ihanaa nähdä teidät…Mutta hänen lauseensa jäi kesken kun joku keskeytti hänet :- Hei, te siellä! Ettekö nähneet kylttiä? Tänne ei ole tulemista! Sanoi vanha mies joka tuli mäen takaa puun viereltä. :-Ojih … ööh…ei me huomattu mitään. Miksi tänne ei saisi tulla? :-Älkää kyselkö vaan häipykää maisemista muuten saatte kokoa miltä tuntuu kun jalat käristyvät! Huusi mies joka ei tainnut käsittää asian tärkeyttä. -: Ja paskat! Päästäkää tai saatte tanssia miekkani komennosta!! Vastasi toinen mies toisen puun takaa. Muut arvelivat hänet samoojaksi. Samooja vetäisi miekan tupestaan ja osoitti sillä vanhaa miestä. Vanha mies kuitenkin pakeni kirkuen :- Saatte kyllä katua tätä. Ray lähti miehen perään vaikka muut yrittivät estää häntä. Samooja esittäyti :- Handui! Olen Fangino Le Byengy! Hän otti hupun päästään ja paljastuikin naiseksi. –Oliko pettymys? - Öh…ei sinänsä, kuka sinä oikein sitten olet? Sinussa on jotain muutakin kuin nimi. Fangino naurahti ja käveli Vathekin luokse - Et uskoisi jos kertoisin, enkä aio sanoa mitään ennen kuin haluan, saatte selvittää ne yksin. Anteeksi nyt vain. Ja sanokaa minua vain Fangiksi! Kuului piipitystä jota kukaan ei tunnistanut, kunnes Fang kaivoi pitkän, mustan, takkinsa taskusta puhelimen. Muut kummastelivat hirveästi ja keskustelivat ihmeissään. –Anteeksi nyt kun en varoittanut. Agyir vain soitti sanoen että minun pitää lähteä, aika käy nimittäin vähiin. Oli mukava tavata! –Odota nyt, mei…Aloitti Conte muttei kerinnyt sanoa mitään kun Fang oli jo kadonnut. –…llä olisi vielä asiaa ja kysyttävää! Conte päätti kuitenkin lauseensa. –Kuka hän olikin en tahdo tavata häntä enää ikinä! Kiukutteli Ashal kun Vathek otti vanhan miekkansa esiin ja suuteli sitä. –Olkoon hän mistä tahansa kukaan ei ole niin ihmeellinen kuin Fang. Olkoon vaikka ulkoavaruudesta niin en välitä. Hänestä pitäisi saada enemmän tietoa. Darianna katsoi Vathekkia inhoten ja luoden samalla silmiinsä murhanhimoisen katseen :- Niin hän onkin! Mistä tuommoisia voisi löytyä! Maahamme on hyökätty Amrondiin jonka piti olla rauhaisa, ei sotia, paitsi ehket örkkien kannalta mutta se on eri asia kuin tuo. Hän on tullut avaruudesta jollakin tavalla jota emme tiedä. Muuten minne Ray meni? –Lähti ukko jahtiin ja mitä hänestä tiedän ja tuosta savusta ei se palaja tänne. Vathek osoitti isoa savupilveä joka tuli kylä keskeltä. Lerfiz ehdotti pelastaa Rayn. :- Nopeasti nyt! Huusi Vathek –Kyllä me hänet pelastaa keritään ja jos ei niin se on sitten voi, voi! He lähtivät nopeasti liikkeelle mutta eivät huomanneet takana tulevaa mustaa hahmoa. –EIIIIH!!! PÄÄSTÄKÄÄ HÄNET!!! NYT JOS…Vathek päätti lauseensa kun huomasi Rayn istuvan rauhallisena vanhan miehen kanssa nuotion ääressä savustamassa porsasta. –Jos saan kysyä niin kenet piti päästää? Kysyi Ray viekkaasti. –Niin juuri kenet? Taidatte olla erehtyneet mutta jos olisitte vaivautuneet katsomaan tarkemmin. Mutta kiireistä porukkaa taitaa olla liikkeellä. Sanoi Fang mustissa vaatteissaan heidän takanaan. Kaikki katsoivat taakseen ja hymy levisi heidän kasvoilleen. Kun asia oli selvitetty Rayn kanssa Vathek pyysi Fangia tulemaan kanssaan erääseen pieneen taloon. –Nyt haluan selvittää kuka oikeasti olet ja mistä olet? Miten päädyit tänne? Kannatko tarpeetonta tavaraa joka ei kuulu tänne, niin mukanasi? Oletko edes ihminen? Alkoi Vathek sanella kysymyksiään joihin toivoi vastausta ja sen hän saikin. –Kuten sanoin olen Fangino Le Byengy 18-vuotias nuori nainen toisesta maailmasta ja olen puoliksi ihminen ja puoliksi synnytetty uudelleen. Toista puolta en edes minä tiedän mutta ihminen kuitenkin olen vaikkakin kestävämpää tekoa. Olen toisesta maasta joka on kaukana täältä enkä oikeastaan ole maastakaan. Kyllä kannan tässä laukussani on paljonkin asioita mutta en mitään tarpeetonta. Fang heilautti ison mustan laukun pöydälle ja otti sieltä toisen mustan litteän laatikon ja Vathek ihmetteli sitä. –Mikä tuo on? Fang oli hiljaa ja avasi laatikon joka paljastuikin tietokoneeksi eikä Vathek tiennyt niistä tietenkään mitään. –Tämä on tietokone jos et satu tietämään. Sanoi Fang ja kirjoitti sitten näytölle ”Grimty”. –Tule tähän viereeni ja laita käsi käteni päälle. Fang kuiskasi hiljaa ja Vathek ojensi kätensä. Kuului vain epätavallista suhinaa kunnes Fang ja Vathek olivat kadonneet kuin tuhkatuuleen. Aika pysähtyi Amrondissa mutta Fang ja Vathek tiesivät sen.
Kommenteja kiitos!Tarina jatkuu kai joskus koska kolmas osa ei ole valmis mutta suunniteltu on jo!
Tätä ennen edeltää 2 toista tarinaa jotka syntyvät ajallaan!Bye!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.