Korvat pystyssä

Milläköhän saisin 5kk vanhan collieni korvat kääntymään? Ne sojottavat pystyssä eikä collieyhtistyksen sivuilta tilaamani tahna auta mitään. Putoaa vain pois. Samoin kaikki sinitarrat jne. Olisiko kellään vinkkiä?
143809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sitä collieiden korvapainosalvaa, niin lämmitä se käsissäsi ensin. Pyörittele siitä pallukka ja laita korvalehteen. Jos mättäät sen kylmänä niin se putoaa pois. Muista ettet laita liikaa sitä salvaa. Liika isot painot vaan nostavat korvia entistä enemmän pystyyn. Eli sen verran että, juuri ja juuri taipuvat alaspäin.

Itse olen joskus lisännyt salvaan tipan glyseroliöljyä, Salva oli niin kova kikkare että, hyvä kun tuli purkista pois.

Jos korvat ei ole ihan pystyt voit laittaa myös pelkkää glyserolia. Mutta sitä on sitten laitettava päivittäin kerran pari.

Korvat kannattaa hoitaa oikeaan asentoon, voi olla että, niissä täytyy pitää painot aina jos näyttelyihin esim haluaa.

Mutta monilla on auttanut korvien ahkera hoitaminen. Ei muuta kuin tsemiä.
Sinun myös kannattaa soitella kasvattajalle. Hän varmasti neuvoo ja opastaa. Vielä parempi olisi käydä kasvattajan luona niin hän voisi ihan näyttäa , mitä tehdä. Jos on siis mahdollisuus käydä vierailulla. Esim matka on sopiva.

Äänestä
  • keinotekoisesti taittaa korvia? Ajattele, että jos ne menestyy näyttelyssä, niin joku saattaa käyttää niitä jalostukseen! Siis keinotekoisesti tehtyjä "rotuominaisuuksia" periyttämään, voi hyvänen aika senrtään.

    Äänestä

  • luvallista kirjoitti:

    keinotekoisesti taittaa korvia? Ajattele, että jos ne menestyy näyttelyssä, niin joku saattaa käyttää niitä jalostukseen! Siis keinotekoisesti tehtyjä "rotuominaisuuksia" periyttämään, voi hyvänen aika senrtään.

    tutustumaan ensin collieihin ja niiden kanssa touhuamiseen ennenkuin lauot asioita mitkä eivät pidä paikkaansa.

    Joskus collien korvat tarvitsevat apua jäädäkseen oikea-asentoiseksi. Yleensä ne korvat präkäävät pennuilla hampaiden vaihtumisen yhteydessä. Nartuilla myös joskus ensimmäisten juoksujen aikana.

    Collien korvat eivät nyt niin suoranaisesti periydy. Pystykorvaisilla vanhemmilla voi hyvinkin olla upeakorvaisia jälkeläisiä ja päinvastoin.

    "Eli voi hyvänen aika" sentään sun kanssas. ota siis selvää asioista ennen kuin kirjoitat lööperiä :))

    Äänestä

  • luvallista kirjoitti:

    keinotekoisesti taittaa korvia? Ajattele, että jos ne menestyy näyttelyssä, niin joku saattaa käyttää niitä jalostukseen! Siis keinotekoisesti tehtyjä "rotuominaisuuksia" periyttämään, voi hyvänen aika senrtään.

    ja sen harmillisuudesta: en tiedä, miten ja miksi alunperin collielle "tuli" puolipystyt korvat, mutta mielestäni korvien taittelu verrattuna typistämiseen on pienempi paha. Eihän typistetyt korvat periydy.
    On myös niitä ihmisiä, jotka haluavat collien "vain kotikoiraksi", niin haittaako, jos pennun korvat ovat sitten pystyt?

    Korvien taittelu on tietääkseni luvallista ja tuskin haittaa koiraa (minulla on kyllä pystykorvainen collie =))

    Äänestä

  • Jokunen... kirjoitti:

    taittelusta ole collielle haittaa ja olet oikeassa. Collie on hieno koira olivat sen korvat sitten miten tahansa :)

    Collie koostuu monesta muustakin asiasta kuin vain korvien asennosta. Minusta sen tärkein työ on olla rakastettu perheenjäsen :)

    Äänestä

  • paivansadeko kirjoitti:

    taittelusta ole collielle haittaa ja olet oikeassa. Collie on hieno koira olivat sen korvat sitten miten tahansa :)

    Collie koostuu monesta muustakin asiasta kuin vain korvien asennosta. Minusta sen tärkein työ on olla rakastettu perheenjäsen :)

    vain vastata sille, joka pitää korvien taittelua hirveänä toimeenpiteenä ja herranjestas jos tulee "korvavikaisia" collieita...

    Äänestä

Hiero apteekista saatavaa glyserolia korvan kärjen kolmannekseen. Tarkkaile korvia, rasvaile tilanteen mukaan vaikka parin päivän välein. Kasvattaja suositteli meille ja auttoi, nyt on pojalla kauniisti taipuneet korvat =)Korvapainosalvaa olen itsekin joskus käyttänyt, koen glyserolin paremmaksi.

Äänestä
  • Glyseroli on hyvä aine mutta ei saa käyttää pakkasella. Palelluttaa korvat.
    talvea varten kannattaa tilata collieyhdistykseltä korvapainosalvaa. Salva sisältää myös hieman glyserolia mutta salvaa voi käyttää talvella. Glyserolin tarkoitus on pehmentää korvaa jolloin korva taipuu. Sinitarroista ja muista ei siinä suhteessa ole apua pysyvästi.

    Äänestä

  • Meillä ei auttanut ahkerasta hoidosta ,yrittämisestä huolimatta .Pystykorvainen colliestamme tuli :(
    ihana collie kuiteskin !

    Äänestä

  • ei pakkasella kirjoitti:

    Glyseroli on hyvä aine mutta ei saa käyttää pakkasella. Palelluttaa korvat.
    talvea varten kannattaa tilata collieyhdistykseltä korvapainosalvaa. Salva sisältää myös hieman glyserolia mutta salvaa voi käyttää talvella. Glyserolin tarkoitus on pehmentää korvaa jolloin korva taipuu. Sinitarroista ja muista ei siinä suhteessa ole apua pysyvästi.

    Kävin tänään apteekissa ostamassa sitä ja kyselin tarkkoja tietoja samalla. Siellä sanottiin, ettei vaikuta pakkasella mitenkään kummemmin, että voi käyttää. :)

    Äänestä

Itse en ole tarvinut mitään, on ihan "luonnon korvat", mutta kun aikasemmin mietein tuota että jos nousee niin joku sanoi että pureskella purkka ja laittaa se korvan "kolmioon". Pitäisi kuulemma pysyä =).

Äänestä
  • Mutta kun ottaa painon pois nousevat korvat pystyyn. Purkkahan ei pehmennä korvaa ja tarkoitushan on saada korvat pysymään alhaalla myös ilman painoja.

    Äänestä

Onko pystykorvat hylkäävä virhe Colliella näyttelyissä ? Saako pennun hinnasta takaisin?
Periytyykö "pystykorvat" ?

Äänestä
  • On se tietenkin hylkäävä jos korvat on erilaiset kuin rotumääritelmässä on sanottu.

    Varmaankin nuo korvat ovat periytyvät ainakin jossain määrin ja minusta olisikin hyvä jos rotumääritelmää muutettaisiin korvien osalta samanlaiseksi kuin bordercollieilla (pystyt tai puolipystyt). Pystykorvaisuus kun on collieilla ihan luonnollista ja aika turha vouhotuksen aihe.

    Itse käytin glyserolia ja purkkaa, mutta kun valituksia tuli hampaista ("liian heikko leuka") eikä näinollen ollut asiaa näyttelyihin, annoin korvien olla kuten haluavat. Koirani on joka tapauksessa loistopakkaus vaikkei ihan määritelmiä täytäkään.

    En oikein usko että hinnasta saa mitään takaisin korvien takia. Ja kyllä ne saa pysymään "oikein" kehän ajaksi jos vain viitsii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hölmöläinen?? kirjoitti:

Milläköhän saisin 5kk vanhan collieni korvat kääntymään? Ne sojottavat pystyssä eikä collieyhtistyksen sivuilta tilaamani tahna auta mitään. Putoaa vain pois. Samoin kaikki sinitarrat jne. Olisiko kellään vinkkiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu