olisko järkevä sijoittaa silikoneihin, jos muuten pitää pukeutua peittävästi, karttaa saunailtoja ja uimahalleja sekä välttää yleisissä tiloissa riisuutumista ja pesytymistä, kanssaihmisten tyrmistyessä näkemästään.. Ja poikaystävää ajatellen.. ei tarvisi olla aina rintsikat päällä.
silikonit
reviiri
4403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
muut eivät varmaan suhtaudu fyysisiin ominaisuuksiisi yhtä kriittisesti kuin sinä.
Tunnen joitakin pienirintaisia, mutta se on vain pieni osa persoonallisuutta, jäljelle jäävä osa on merkitsevämpää.
Jopa malleina löytyy vähemmän runsailla varustuksilla varustettuja ihmisiä.
Mieti edes hetki asiaa esittämältäni kannalta.
Kiitos. Kauniisti vastattu. Olen miettinyt vuosia, ja eihän niitä hankalia tilanteita niin usein tule eteen (karttamalla), mutta uskon että kyllä elämän laatu paranisi pienellä parannuksella, jos leikkaus onnistuu ja siihen on varaa.
Naisen tulee aina pyrkiä miellyttämään miestään vaikka sen vuoksi joutuisi vaarantamaan terveyden tai tukeutumaan kirurgin veitseen.
Miestä kannattaa mielyttää, sehän tulee oman suhteen /perheen rakennukseen. Enhän minä rintoja tarvitsisi jos eläisin erilaisessa kulttuurissa ja erilaisen miehen kanssa, mutta haluaisin näin korjata normaalia elämää haittaavan epäkohdan, ettei enää tarvii peitellä ja väistellä tilanteita. Riskit on myös lapsen kanssa, mutta turha laskea lapselle hintaa= jos sellaisen aarteen saisi, ei pois möisi.