näin kauan?

moi, ehkä täällä joku tietää kokemuksesta tai muusta mutta kuinka kauan yleensä joutuu odottamaan pienestä ilkivallasta tulevia rangaistuksia, tapahtuma oli huhtikuussa ja kuulustelu toukokuun alussa, ja asiasta olisi pitänyt tulla sakkorangaistus ja vahingonkorvaukset jo joskus kesällä kaiketi, mikä kestää? onko turhaa toivoa että minut olisi unohdettu? lieventääkö vahva humalatila näitä tekoja?
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos tosiaan on kyseessä pieni ilkivalta (=lievä vahingonteko), on kyseessä asia, joka voidaan käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä eli sakolla. Tarkoittaa käytännössä usein sitä, että jo heti kuulustelun jälkeen sinulle annetaan sakko. Jos näin ei käynyt, niin syynä on todennäköisesti joko se, että kyseessä ei ollutkaan rikosoikeudellisesti lievä vahingonteko vaan vahingonteko tai että asianomistaja ei suostunut siihen, että sinua sakotetaan.

Vaikuttaisi siltä, että oikeuteen joudut menemään ja siellä vasta määrätään ne seuraamukset. On olemassa tietysti myös vielä mahdollisuus, että asianomistajan vaatimukset eivät olleet tiedossa kuulusteluajankohtana, mikä tarkoittaa sitä, että saat uuden kutsun poliisilaitokselle sakon saamista varten.

Mikä kestää-kysymykseen voin vastata sen verran, että kiire kestää. Suurimmissa kaupungeissa voi tällaisen yksinkertaisen asian hoitamiseen kestää kuukausia, jopa puolivuotta tai vuosikin, mutta pienemmissä kihlakunnissa asian voi onnistua hoitamaan huomattavasti nopeammin. Sen voin sanoa vankalta kokemuspohjalta, että jos Helsingissä olet, niin tämä muutama kuukausi ei ole yhtään mitään. Odottele vaan rauhassa, niin asia hoituu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


criminal-not kirjoitti:

moi, ehkä täällä joku tietää kokemuksesta tai muusta mutta kuinka kauan yleensä joutuu odottamaan pienestä ilkivallasta tulevia rangaistuksia, tapahtuma oli huhtikuussa ja kuulustelu toukokuun alussa, ja asiasta olisi pitänyt tulla sakkorangaistus ja vahingonkorvaukset jo joskus kesällä kaiketi, mikä kestää? onko turhaa toivoa että minut olisi unohdettu? lieventääkö vahva humalatila näitä tekoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu