Piia

Ällöttävää tuo Piian kitinä. Naisen puheet ovat myös ristiriitaisia. Toisinaan on puhuu niin tosissaan "miehestään" (tapaillut 1 kk:n ajan),toisinaan on tullut paljastaneeksi, että kyseessä työkaveri ja epäilevänsä onko "suhde" enää voimassa. Tänään "ikävöi" vanhempiaan, "miestään" ja koiriaan mutta totesi kestävänsä talossa urhoollisesti.
Häntä katsoessa on väkisin tullut mieleen, että tuo ruikuttaja on varmasti katsellut vanhat Big Brotherit ja tehnyt mielestään älykkään sotasuunnitelman voiton saamiseksi. Naisen suunnitelmassa on vain yksi heikkous: hän itse. Ei pysty salaamaa omaa perusnegatiivista ja ilkeää luonnettaan.
Taas tänään Piia tuli lausuneeksi suhteestaan sylivauvoihin. Tällä kertaa mm. Suvi sai kuunnella kuinka hän ei tunne mitään kun pieni lapsi annetaan hänen syliinsä. Kertoi esimerkkinä "parhaan ystävänsä" 1 kk vanhasta lapsesta. Mitähän tämä "paras ystävä" ajattelee, jos näki tai kuulee tapauksesta. Suvi ja muut olivat aivan sanattomia! Nainen ei todellakaan näe, että tuollainen käytös on epätavallista. Naiselta puuttuu täydellisesti ns. äidinvaisto. Toivottavasti ei saa koskaan omia lapsia. Onneksi ikäkin pian suojelee häntä tapahtumalta!
1245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

häviää kaikille äänestyksessä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seija T kirjoitti:

Ällöttävää tuo Piian kitinä. Naisen puheet ovat myös ristiriitaisia. Toisinaan on puhuu niin tosissaan "miehestään" (tapaillut 1 kk:n ajan),toisinaan on tullut paljastaneeksi, että kyseessä työkaveri ja epäilevänsä onko "suhde" enää voimassa. Tänään "ikävöi" vanhempiaan, "miestään" ja koiriaan mutta totesi kestävänsä talossa urhoollisesti.
Häntä katsoessa on väkisin tullut mieleen, että tuo ruikuttaja on varmasti katsellut vanhat Big Brotherit ja tehnyt mielestään älykkään sotasuunnitelman voiton saamiseksi. Naisen suunnitelmassa on vain yksi heikkous: hän itse. Ei pysty salaamaa omaa perusnegatiivista ja ilkeää luonnettaan.
Taas tänään Piia tuli lausuneeksi suhteestaan sylivauvoihin. Tällä kertaa mm. Suvi sai kuunnella kuinka hän ei tunne mitään kun pieni lapsi annetaan hänen syliinsä. Kertoi esimerkkinä "parhaan ystävänsä" 1 kk vanhasta lapsesta. Mitähän tämä "paras ystävä" ajattelee, jos näki tai kuulee tapauksesta. Suvi ja muut olivat aivan sanattomia! Nainen ei todellakaan näe, että tuollainen käytös on epätavallista. Naiselta puuttuu täydellisesti ns. äidinvaisto. Toivottavasti ei saa koskaan omia lapsia. Onneksi ikäkin pian suojelee häntä tapahtumalta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu