taloyhtiön

onko totta:
hallituksen puheenjohtajan mukaan kun hän on jotain päättänyt se on lopullinen päätös jota ei voi enään muuttaa.Asia on loppuunkäsitelty.
Eikä sitä oteta esille yhtiökokouksissa vaikka osakkaat vaativat kirjallisesti.
Eikö kaikkia pätöksiä voi käsitellä uudestaan. miten on?

Esim jos päätetään ettei porrashuonetta maalata niin odotetaanko vuosi vai kymmenen vuotta vai vieläkin enemmän että asian voi ottaa uudestaan esille?

Onko mitään instanssia joka valvoo taloyhtiöiden toimia. Meillä ei hallituksen puheenjohtaja eikä hallitus saati osakkaat ole lukeneet as oy lakia. He eivät tunne sitä ja päätökset ovat sen mukaisia.

Vaikka suoraan kirjasta lukee heille sitten jonkin pykälän he vain toteavat että eihän tuollainen laki nyt meitä koske.

Kun asiasta huomauttaa on vain hankala osakas. Vakavasti tulee harkittua pois muuttoa kun taloyhtiön hallitus sooloilee ja tulkitsee lakia omaksi edukseen.

Voiko taloyhtiö esim kieltäytyä luovuttamasta avaimia jollekin osakkaalle taloyhtiön yhteisiin tiloihin(pihaovi)?

Voiko taloyhtiö olla siivoamatta jotain rappua, kun muita siivotaan?

Jne jne
6692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuttua juttua.

Hallituksen pj:ksi tuntuu ajautuvan paljon sellaisia kusipäitä, jotka haluavat vain valtaa mutta joilta puuttuu asiantuntemusta, älyä, yhteistyökykyä, joustavuutta ja kohtuuden tajua. Ja joita esim. työpaikalla pidettäisiin pelkkinä pelleinä, jos he siellä yrittäisivät pomotella - siellä kun pitäisi osata ja tietääkin jotain, jos meinaa päästä johtavaan asemaan! Taloyhtön hallituksessa sen sijaan ei heidän mielestään tarvitse tietää mitään eikä noudattaa lakia, kunhan pääsee komentelemaan ja leikkimään että tässä on nyt tällainen valtio valtiossa jossa hallituksen pj. on se kunkku ja itsevaltias.


Mainitsemasi asiat ovat selkeästi as.osakeyhtiölain vastaisia.

Mitä voit tehdä ( kun kerran järkipuhe ei auta ):

- Ota yhteys isännöitsijään. Kerro että hallitus toimii lainvastaisesti/ asiattomasti. Mainitse numerolta ne lakipykälät joita on rikottu. Laki löytyy esim. osoitteesta www.finlex.fi ja hakusanaksi asunto-osakeyhtiölaki.

- Kirjoita hallitukselle kirje johon vaadit kirjallista vastausta. Mainitse kirjeessäsi että sinulla on oikeus saada vastaus esittämiisi kysymyksiin. Ota kirjeestä itsellesi kopio. Käytä ehdottomasti kohteliasta sanamuotoa, koska jos jutut ovat sitä luokkaa että saattavat mennä käräjille, teet asiallesi hallaa jos dokumenttien joukossa on kirjoittamasi törkeä, epäkohtelias tai muuten asiaton kirje. Mitä asiallisempi olet itse, sen vahvemmilla olet. Mainitse kirjeessä pykälät joita on rikottu, kysy kohteliaasti onko hallitus toiminut lainvastaisesti esim. tietämättömyttään. Kysy esim. onko hallitus tietoinen siitä, että sen tehtävänä on ajaa yhtiön ja osakkaiden etua eikä omiaan, tunteeko sen ns. yhdenvertaisuuspykälän ja tietääkö se että ko. pykälän noudattamisen valvominen kuuluu sen erityistehtäviin. Jne. jne.

Olen huomannut että esim. meidän yhtiössä hallitus ei todellakaan tunne as.osakeyhtiölakia koska tekevät vähän väliä lainvastaisia päätöksiä. Esim. päättävät asioita jotka kuuluisivat yhtiökokoukselle eivätkä hallitukselle, tekevät ja toimeenpanevat laittomia päätöksiä, eivät suostu luovuttamaan pöytäkirjaotetta tekemistään päätöksistä ( epäilen etteivät edes pidä pöytäkirjoja kokouksistaan - lainvastaista sekin.)

Antaisin sellaisen neuvon että älä ihan heti anna periksi ja muuta! Sitähän ne tyypit juuri yrittävätkin, että muuttaisit pois jotta he pääsisivät remuamaan vapaasti ja kenenkään estämättä. Huonosti käyttäytyvää lasta ei kasvateta tekemällä hänen tahtonsa mukaan. Öykkäreille pitää pana hanttiin!!!

Osaatko muuten neuvoa miten käytännössä menetellään kun moititaan tuomiokunnalle yhtiökokouksen päätöstä, ts. minne/kenelle valitus osoitetaan, pitääkö se postittaa ( ja mihin osoitteeseen )vai viedä henk.koht. paikalle, onko se vapaamuotoinen, mitä sen tekeminen maksaa?

Äänestä
  • tuolta alempaa aiheeseen liittyvistä keskusteluista. LÖytyy mm. ohjeita miten yhtiön päätöstä vastaan nostetaan moitekanne.

    Äänestä

  • alempana oli ihan hyviä ehdotuksia, en osaa sanoa tarkasti miten proseduuri etenee. Mutta voit kysyä jostain oikeusinstanssista.

    Sitä ennen kannattaa aina yhtiök. esittää eriävä mielipide ko asiasta ja myös laittaa se (vaikka myöhemmin ) liitteeksi yh.kokus pöytäkirjaan.Siinä tulee ilmetä missä kohdin on menetelty virheellisesti ja mitä lakia ei ole noudatettu.

    Voit myös olla myöntämättä vastuuvapautta kyseisen asian osalta.

    ja voisit todella Kiinteistöliitosta pyytää tai taloyhtiö voisi pyytää heidän kantansa asiaan.
    Se maksaa vähän mutta yleensä taloyhtiön tulee noudattaa sitä. Sen kannanoton kanssa olisi ehkä helpompi mennä oikeuteen jos sinne asti on tarvis mennä(he tuntevat kaikki ennakkotapaukset)
    Soita sinne ainakin pääkaupungista löytyy.

    Jos joudut käyttämään omaa juristia niin suosittelen että vain siinä tapauksessa että sinulla on jokin oikeusturva vakuutus joka kattaa kulut. Asia on niin että juristejakin on niin montaa sorttia että asia ei välttämättä ole varma nakki.

    Oletko ilmoittanut taloyhtiössa kirjallisesti että puheenjohtaja rikko as oy lakia. Tee kiertokirje tai kokous asukkaille ja hyvässä tapauksessa voisit hankkia paikalle jonkin asiantuntijan ellei asia muuten mene perille.

    En ole joutunut(vielä)oikeuteen taloyhtiön asioissa joten en tiedä tarkasti miten ne sujuvat.

    Käyttäisin itse kaikki muut keinot ensin.

    Mielipiteeni on : se ken elää taloyhtiössä tietää millaista hullujenhuoneessa on.

    Oma ihmetyksenaihe on asukkaiden täydelinen tiedon puute ja välinpitämättömyys heitä itseään koskevissa asioissa.

    Äänestä

Tilintarkastajan tehtäviin kuuluu myös taloyhtiön hallinnon lainmukaisuudesta huolehtiminen. Usein luullaan, että tilintarkastajan tehtäviin kuuluu ainoastaan kirjanpidon tarkastus. Jos teillä on siis pätevä tilintarkastaja, voit sälyttää homman hänellekin. Hän on nimittäin itse viime kädessä vastuussa, jos laittomuuksia tapahtuu (voit mainita siitä hänelle). Ilmeisesti teillä kuitenkin nämäkin tehtävät hoitaa joku epäpätevä osakas. Valitkaa ihmeessä seuraavassa yhtiökokouksessa uusi hallitus ja pätevä tilintarkastaja (KHT tai HTM) !

Äänestä
  • päättänyt ottaa juristin seuraavaan kokoukseen ( sellaisen jonka spesiaali on kiinteistöt).

    Epäilen että se ei mitään auta mutta yrittää voi.

    Jokainen as oy lain vastaisuus myös kirjatan liitteeksi pöytäkirjoihin.

    Kiitos neuvosta, tieto, että tilintarkastajalle luuluu lainmukaisuudesta huolehtiminen.

    Äänestä

  • Verenp... kirjoitti:

    päättänyt ottaa juristin seuraavaan kokoukseen ( sellaisen jonka spesiaali on kiinteistöt).

    Epäilen että se ei mitään auta mutta yrittää voi.

    Jokainen as oy lain vastaisuus myös kirjatan liitteeksi pöytäkirjoihin.

    Kiitos neuvosta, tieto, että tilintarkastajalle luuluu lainmukaisuudesta huolehtiminen.

    Olen kokeillut juristin käyttöä yhtiökokoksessa, mutta ei siitä ollut mitään hyötyä. Kaksi tuntia maksoi 270 eur.(1600 mk.).

    Ainut auttava toimenpide on yhtiön hallituksen vaihtaminen, mutta etukäteen pitää saada puhuttua puolelleen osakkaiden enemmistö ja sekin on vaikeaa. Hyvin harva henkilö uskaltaa ottaa kantaa, jurrotetaan vain hiljaa, mutta takanapäin kokouksen ulkopuolela sitten tulee puhetta puolesta ja vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Verenpaine kirjoitti:

onko totta:
hallituksen puheenjohtajan mukaan kun hän on jotain päättänyt se on lopullinen päätös jota ei voi enään muuttaa.Asia on loppuunkäsitelty.
Eikä sitä oteta esille yhtiökokouksissa vaikka osakkaat vaativat kirjallisesti.
Eikö kaikkia pätöksiä voi käsitellä uudestaan. miten on?

Esim jos päätetään ettei porrashuonetta maalata niin odotetaanko vuosi vai kymmenen vuotta vai vieläkin enemmän että asian voi ottaa uudestaan esille?

Onko mitään instanssia joka valvoo taloyhtiöiden toimia. Meillä ei hallituksen puheenjohtaja eikä hallitus saati osakkaat ole lukeneet as oy lakia. He eivät tunne sitä ja päätökset ovat sen mukaisia.

Vaikka suoraan kirjasta lukee heille sitten jonkin pykälän he vain toteavat että eihän tuollainen laki nyt meitä koske.

Kun asiasta huomauttaa on vain hankala osakas. Vakavasti tulee harkittua pois muuttoa kun taloyhtiön hallitus sooloilee ja tulkitsee lakia omaksi edukseen.

Voiko taloyhtiö esim kieltäytyä luovuttamasta avaimia jollekin osakkaalle taloyhtiön yhteisiin tiloihin(pihaovi)?

Voiko taloyhtiö olla siivoamatta jotain rappua, kun muita siivotaan?

Jne jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu