Onneton

Voi miksi kaiken tarttee olla näin vaikeeta? Koko ajan painin itsetuntoni kanssa joka on aivan nollassa. En kehtaa liikkua missään kun en halua että minua arvostellaan. Ei niin tehdä. Olen kohta 19joka ei ole kokenut ensisuudelmaa saati mitää muuta ja se masentaa. tiedän etten ole ainoa mutta siltikin tuntuu siltä. Olen ihastunut ja kunnolla koskaan en ole tuntenut näin. ihastus kun tulee lähelle tai ei edes tartte tulla lähelle olen kuin tulessa. Hermostun ja sormet liikkuu koko ajan ja joudun lähtemään pois kun olen niin hermostunut. Se härnää usein ja keksii kaikkea jäynää minunpään menoksi ja minä vastaan samalla mitalla takaisin ja meillä on koko ajan jommalla kummalla "kosto" menossa. Se tuntuu mukavalta.Ja kun se kiusoittelee mua se ei tunnu pahalta sanojen ei ole tarkoitus satuttaa minua. Sen sisko kyselee jatkuvasti minulta "oletko ihastunut veljeeni" tietenkään en voi myöntää. Tämä on raivostuttavaa en saa mitään aikaiseksi huokailen vaan ja vatvon asiaa miten on, haahuilen ympäriinsä kuitenkaan en pysty tarttumaan mihinkään työhön, mua jännittää koko ajan, ruoka ei maistu, haluan vaan lenkkeillä juosta pakoon tätä, illat vaan mietin nukkumisesta ei tule mitään, hymyilen kuitenkin koko ajan, kädet vapisee. Karmeaa olen kyllä pöllö kun tämän asian annan vaivata! Ei kenelläkään olisi mitään lääketää jolla pääsen eroon tästä? :)
1334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä se ensi suudelmakin sieltä joskus tulee... Vai tiedätkö ketään joka olisi elämässään jäänyt täysin ilman:)
Jos se ei ole ystäväsi veli se on joku muu.
Tottakai haluaisit sen tapahtuvan pian... mieluummin heti.
Jos helpottaa voin kertoa, että olen kolmekymppinen ja ihastuessani oireet ovat ihan samat vieläkin...jännitys, punastuminen, ruoka ei maita, keskittyminen on vaikeaa...ei se kuule ole aikuisilla yhtään sen helpompaa. Minä luulin ikäisenäsi ,että aikuiset tietää mitä tekee ja ovat itsevarmoja tilanteessa kuin tilanteessa. Ei pidä paikkaansa. Me aikuiset ollaan opittu ehkä peittämään epävarmuutemme paremmin.
Se poika on luultavasti itsekkin sinuun ihastunut. Ei se muuten niin kiusoittelis ja härnäis.
Leuka pystyyn sekin on vaan ihminen ja luultavasti ihan yhtä epävarma kuin sinäkin.

Eikä muiden arvostelusta kannata välittää. Kaikki joutuvat jossain elämänsä vaiheessa arvostelun kohteiksi ja itse arvostelijoksikin joskus.... Rinta rottingille... ole vielä nuori ja kaunis. Mistäkö tiedän...? Kaikki nuoret ovat:) Ei roiku paikat eikä vaivaa suonikohjut:)
Pirteyttä syksyyn sinulle ja ai niin muista hymyllä. Hymyilevä ihminen on AINA kauniinpi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surkea_na kirjoitti:

Voi miksi kaiken tarttee olla näin vaikeeta? Koko ajan painin itsetuntoni kanssa joka on aivan nollassa. En kehtaa liikkua missään kun en halua että minua arvostellaan. Ei niin tehdä. Olen kohta 19joka ei ole kokenut ensisuudelmaa saati mitää muuta ja se masentaa. tiedän etten ole ainoa mutta siltikin tuntuu siltä. Olen ihastunut ja kunnolla koskaan en ole tuntenut näin. ihastus kun tulee lähelle tai ei edes tartte tulla lähelle olen kuin tulessa. Hermostun ja sormet liikkuu koko ajan ja joudun lähtemään pois kun olen niin hermostunut. Se härnää usein ja keksii kaikkea jäynää minunpään menoksi ja minä vastaan samalla mitalla takaisin ja meillä on koko ajan jommalla kummalla "kosto" menossa. Se tuntuu mukavalta.Ja kun se kiusoittelee mua se ei tunnu pahalta sanojen ei ole tarkoitus satuttaa minua. Sen sisko kyselee jatkuvasti minulta "oletko ihastunut veljeeni" tietenkään en voi myöntää. Tämä on raivostuttavaa en saa mitään aikaiseksi huokailen vaan ja vatvon asiaa miten on, haahuilen ympäriinsä kuitenkaan en pysty tarttumaan mihinkään työhön, mua jännittää koko ajan, ruoka ei maistu, haluan vaan lenkkeillä juosta pakoon tätä, illat vaan mietin nukkumisesta ei tule mitään, hymyilen kuitenkin koko ajan, kädet vapisee. Karmeaa olen kyllä pöllö kun tämän asian annan vaivata! Ei kenelläkään olisi mitään lääketää jolla pääsen eroon tästä? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu