Vanhempani ymmärsivät rakentaa oman talon tilakeskuksen ulkopuolelle, mutta setäni ja isäni äiti jäivät minulle ja vaimolleni ns. syytingille. Taloudellisesti he eivät meitä juurikaan rasita. Toimitamme heille joka viikko sovitun määrän elintarvikkeita, mikä meille kuuluukin. Ei siinä mitään, mutta jatkuva "kyttääminen" ja tekemisten arvostelu rasittaa henkisesti joskus todella paljon.
Vastaavanlaisia kokemuksia?
Vastaavanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
sukupolvenvaihdoksen tekeville on: Nuorten ja vanhojen talon etäisyys on oltava sellainen, ettei näköyhteyttä ole! Säästää molempien hermoja kummasti. Pois silmistä, pois mielestä.
Ja omasta kokemuksestani vielä sen verran sanon, että mieluummin vieläkin kauemmas kuin juuri ja juuri näköetäisyyden ulkopuolelle. Oma anoppini (leski) asuu noin kahden ja puolen kilometrin päässä, eikä siis näköetäisyydellä. Mutta mikäs ongelma se hänelle on sieltä hyökätä päivittäin autolla tai polkupyörällä meille. Oli asiaa tai ei. Yleensä tekee asian vaikka tikusta.
Kirkonkylän keskusta on oikea paikka, siellä on muitakin samanikäisiä ja tuttuja, on jotain ohjelmaa elämässä.
Vanha kannattaa käyttää loppuun.Työnsä ääreen kun oikenee niin stten on kaikki ok.
Ihmettelen tuota asennetta että kun ei haluta ilmaista työvoimaa, esim ,lapsenkaitsijaa.
Kuinka helppoa elämä nykytiloilla onkaan?
Pistä pappa töihin, kyllä neuvot siitä vähenee kun selkä pettää. Sitten onkin aika vanhustenkodille. Näin se homma etenee hyvinvointi Suomessa.
kyllä sun vanhemmat osas tehä ittesäkannalta oikean ratkasun ..siellä ne leikkivät hippaa ku vihdoin ovat ilman minkään valtakunnan rasitetta.Teille kyllä paskempi juttu..vanhempasi saivat ollessa yrittäjä aikanaan vielä jonkunmoisen hyödyn(työpanoksena)mutta teille jäi se huonompi osa;fyysinen kunto rapistuu jyrkästi ja henkinen..no monenlaista on tulossa.Mutta koittakaa pärjäillä..
Meillä ei ole edes syytinkiä, mutta miehen vanhemmat asuvat viiden km päässä ja ramppaavat meillä päivittäin. Ei oikein jaksaisi pyörittää kolmen lapsen ja kahden aikuisen perhettä, kun nurkissa pyörii samalla kaksi juuri eläkeiän saavuttanutta, joilla on kovasti mielipiteitä jokaikiseen asiaan lasten oikeaoppisesta vaatetuksesta lähtien. Eipä kaikilla tuo isovanhempien lähellä asuminen toimi mitenkään erityisen ihanasti, taidamme olla vain pientä harrastustoimintaa heille. Lastenhoidossakaan heistä ei ole apua, tämä kommenttina niille, jotka asiasta kuitenkin kommentoisivat hyvänä puolena. No ei ole, ei. Tilanpitoon sen sijaan löytyy aina tietoa siitä, kuinka parempi olisi tehdä, vaikka niin oli ehkä 20 vuotta sitten.