Teiniäitinä

Hienoa, että olet jaksanut. Poikaystäväsi tuntuu juuri oikealta sinulle, usein kuulen tarinoita, että poikaystävä jätti ennen lapsen syntymää. Haluan itse myös aikanaan äidiksi, en ihan vielä (olen 19 vuotta) tosin, vaikka sinä oletkin pärjännyt hyvin lapsesi kanssa. Tiedän, että minä en ole niin vahva henkisesti, että jaksaisin arkea, jota sin pyörität... Jaksamista ja vointaja!

Todella hieno juttu, että opiskelette molemmat! Kannattaa ehdottomasti käydä lukio läpi, se on rankkaa varsinkin pienen lapsen äitinä, mutta koulutus maksaa itsensä takaisin, jos motivaatiota riittää. Olet sisukas nainen, nostan sinulle hattua! :) Lapsen kanssa ei jää tyhjänpäälle, mikäli panostaa tulevaisuuteen.

Vaikka nyt olette köyhiä opiskelijoita, niin jos jaksatte keskittyä opintoihin, teillä on jonakin päivänä omaa rahaa ja ammatti. Älä missään tapauksessa luovuta, opintojen aloittaminen on aina vain vaikeampaa, mitä myöhemmäksi sitä lykkää. Voitte taata lapsellenne paremman tulevaisuuden, mikäli jatkatte samaan malliin ja opiskelette. Yrittäminen palkitaan ja vain ihminen itse voi vaikuttaa omaan (ja lapsensa) parempaan tulevaisuuteen.

Minulla on helmikuussa täyttävä poika, joka ilmoitti kolmeviikkoa ennen seitsemäntoista vuotis päivää tulevansa isäksi. Tunsin myös tytön joka hänelle vauvaa odotti.
Täytyy myöntää, shokki oli valtava.
Istuimme tytön vanhempien kanssa samana ilta yhteisen pöydän ääreen ja pohdimme kaikki yhdessä mitä tästä eteenpäin.
Olimme yksi mielisiä ettei aborttia tehdä.
Tällä hetkellä nuoret eivät enää seurustele, mutta yhdessä vastaavat IHANAN tyttären hoidosta.
Äiti käy iltalukiota ja poikani päivällä ammattikoulua.
Me isovanhemmat annamme lähinnä hoito apua sillä he asuvat molemmat omassa kotona.
Yhtään hetkeä en vaihtaisi rakkaan lapsenlapseni kanssa vietettyä aikaa pois. Meillä on viikonloppuna yksi vuotis päivät ja ollaan kovasti harjoiteltu kynttilän puhaltamista.
Kyllä me isovanhemmat autamme teitä nuoria mielellämme, kun huomaamme että te yritätte itsekkin kovasti.
Myönnän kyllä jotta ei teilläkään helppoa ole, mutta ajattele positiivisesti. Itse olin 20 kun sain ensimmäisen, puolentoista vuoden päästä toisen ja sitten seitsemän vuoden väli.
Nyt olen nainen parhaassa iässä ja omat lapseni aikuisia, ihanan tytön mimmu, terve ja kykenevä auttamaan jos sitä tarvitaan.

Voimia jaksamiseen ja opiskelemiseen; mimmu

Heipä hei, pikkuäiskä! :)

Olen Turkun seudun lähistöllä asusteleva nainen.
Siitä on kolme vuotta aikaa, kun oman lapseni sain. Oli se raskasta aikaa..
Olin suht. nuori elättämään tai ylipäätään saamaan lasta. Ainakin näin ajattelivat ystäväni ja perheeni.
En ole enään lapsen isän kanssa yhdessä, mutta hän yritti parhaansa ja minä tiedän sen.
Hän tulee vieläkin kuitenkin joskus Mikiä katsomaan. Joskus teemme jotakin yhdessäkin. Olemme tällöin yhden päivän ajan perhe.

Tulemme hyvin toimeen isän kanssa ja olemme hyviä ystäviä.
Ennen lasta, olimme parisen vuotta yhdessä ja suhde alkoi kun olin yhdeksännellä luokalla. Se kesti tosiaan pitkään ja voimakkaalla rakkaudella, mutta lapsi oli iso pala hänelle. Siihen liittyvät kasvatus- ja elatusongelmat saivat meidän suhteemme loppujen lopuksi karille. Olimme silti 'yhdessä' kunnes poika täytti yksi, niinkuin sovimme jo aikaisemmin. Emme halunneet pojan elävän ihan koko elämäänsä ilman kokonaista "perhettä". Tällöin ajattelimme Mikin oppivan perheen tärkeyden.

Heti eron jälkeen, sopimus hieman rikkoontui. Isä tavallaan 'katosi' hetkeksi, noin puoleksi vuodeksi. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli ollut Nurmijärvellä hänen isänsä ja äitipuolensa luona.
Tämän jälkeen hän lupasi, ettei tee sitä enään ikinä.. Hän oli kuulemma vain erittäin stressaantunut ja tunsi itsensä "hylätyksi" tai jotenkin "tarpeettomaksi".

Yleensä viikonloppuisin lähdemme Mikin kanssa Nurmijärvelle katsomaan hänen isovanhempiaan. Miki on aina niin onnellinen.
Tuossa hieman aikaa sitten hän oikeastaan alkoi kiinnostumaan minun ja hänen isänsä suhteesta. Hän jopa kyseli, olemmeko naimisissa.
Selitin pojalleni niin hyvin kuin osasin selittää 3 vuotiaalle, että emme ole naimisissa. Emmekä ole edes "rakastuneita" enään.
En usko hänen ymmärtäneen. Selitän sen hänelle sitten joskus, kun hän on hieman kasvanut.

Lähipäivinä minulla tosin on ollut Mikin isän kanssa hieman ongelmia.
Hänellä on kuulemma enemmän raha-vaikeuksia kuin ennen. Hän pelkää päätyvänsä huonossa lykyssä kaverin nurkkiin.
Tietysti aloitin keskustelun hänen kanssaan.

Kävi sitten ilmi, että hän pelkää päätyvänsä pahimmassa tapauksessa kaverin nurkkiin asumaan. Hän ei sitä halua.
Ehdotin, jospa se olisi Mikillekin parempi vaihtoehto, jos hänen isänsä asuisi vähän aikaa meillä.
Siihen tuli jyrkkä EI!

Juttelimme tovin, jonka jälkeen sain tietää että vieläkin hänellä on joitain tunteita minua kohtaan, jolloin hän yrittäisi automaattisesti minua takaisin jos asuisi meillä. Ja vaikka hän tasan ja tarkkaan tietää että me emme tulisi toimeen. Juttumme ei tulisi ikimaailmassa toimimaan enään. Ja jos alkaisimme riitelemään, Miki voisi saada erittäin kipeitä muistoja siitä. Ja sitähän me emme halua lapsellemme.
Emme ole päässeet asiasta vielä yhteisymmärrykseen, mutta luulen että asiat kääntyvät pian parhain päin.. Ainakin toivon niin.

Tälläinen kokemus minulla.. Ei kovin mukava mutta ikinä en vaihtaisi sitä pois, mistään hinnasta! :)

Hyvää syksyn jatkoa sinnepäin! :)

-AngeLight

Lapsia hankitaan 22-27-vuotiaina.