Vahva tempperamentti

Itselläni on kohta 7 kk ikäinen tyttö ja pienestä pitäen hänestä on sanottu mm. neuvolassa että hänellä on kova tempperamentti. Ilmeni selkeinä itkuina, esim. kun itki niin tiesi että kaikki ei ollut hyvin silloin. Muulloin oli melko rauhallinen...toisaalta hyvä, että osasi ilmaista tunteenss, mutta ehkä joskus itselläni oli sellainen olo ettei mihinkään tyydy. Siitä ajasta selvittiin, välillä hyvin ja välillä heikommin. Hankalinta toisinaan oli se ettei tiennyt mikä milloinkin oli hätänä.

Nyt kun ikää on tullut vähän lisää niin luulisi että alkaisi helpottamaan. Joltain osin onkin, mutta tuntuu että uusien asioiden opetteleminen ja lapsen turhautuneisuus stressaa meidän koko perhettä. Itkut on huomattavasti vähentyneet, mutta kitinää on jatkuvasti. Tunnen olevani välillä 24 h viihdyttäjä ja ellei enemmänkin, lapsi ei viihdy hetkeäkään itsekseen. Tiedän että saattaa olla ns. eroahdistusta tässä iässä, mutta tuntuu toisinaan että tätä on jatkunut jo kuukausi tolkulla. Hampaiden tulolla olen myös yrittänyt "perustella", mutta eihän siihen voi turvautua.

Lapsi on muuten tosi aurinkoinen, iloinen ja nauraa kovasti, mutta kun hän jää yksikseen (edes hetkeksi, vaikka minuutiksi) huuto ja kitinä alkaa samantien. Nyttemmin uutena juttuna on tullut se, että kun alamme nukkumaan, niin mahdoton huuto ja kiukuttelu alkaa. Ei ole niinkään itkua.. Joskus maito auttaa, yleensä pyllyn taputtelu on se viimeisin tapa jolla lapsi sitten nukahtaa. (joskus jopa puoli tuntia).. Syliin jos nostaa niin riehuu ja potkii. Jos laskee sitten sylistä sänkyyn, saattaa yhtäkkiä taas hymyillä ja potkia jaloilla lujaa. Ei osaa itsekkään olla vihainen koska lapsi on niin suloinen ja ihana.. :) Hyvä kait niin, koska se on suuri voimavara ja päivän pelastaja, siis se hymy.

Tulipas tilitettyä ja ajatuksia lenteli sieltä sun täältä mutta yrittäkää ottaa selkoa.

Haluaisin etenkin kuulla kommentteja 6 kk > ikäisten vauvojen vanhemmilta. Kertokaa millaisia luonteenpiirteitä teidän lapsilla on, tempperamentista yms. Mitä itkuihin auttaa, onko samanlaisuutta tms? Tunnen välillä että muiden lapset ovat kilttejä ja meillä oikea äkäpussukka..
3288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä tyttö vaatii myös jatkuvaa viihdytystä, ei juuri viihdy itsekseen ja turhautuu helposti, jos yrittää jättää hetkeksi itsekseen leikkimään. Kovin on aurinkoinen ja hymyilee huomiota saadessaan kauniisti, mutta kun koko ajan pitäisi olla touhuamassa hänen kanssaan, eikä saisi oikein mitään muuta tehdä.

Tänään kitisi hermon menetys kitinää ja huuto oli muuttumassa kunnon itkuksi, kun en heti reagoinut. Kun sitten lähdin kohti, kitinä jatkui, mutta TYTTÖ HYMYILI! Siis oli sellainen ilkikurinen virne kasvoilla ja tuntui uskomattomalta, että menin halpaan. Siinä tyttö pompotti lahjakkaasti äitiä ja arvasi äidin heltyvän, kunhan alkaa nyyhkyttää.

Toisen kerran muuttui itku suoraan sellaiseksi tutuksi ilopärinäksi, kun nostin lattialta syliin.

Tyttö on aika laiska liikkumaan, syynä kai sitten liika passaus. Pitäisi yrittää pysyä vähän kovempana ja antaa tytön enempi kääntyillä ja kurotella lelujaan. On kuitenkin vaikeaa kuunnella toisen itkua. Osaa vielä katsoa oikein vetoavasti ja tuntuu melkein kun tyttö sanoisi: Äiti auta nyt! Usein sitten äiti heltyy.

Äänestä
  • Iik, kuulostaa ikävä kyllä tosi tutulta :/ Onneksi en siis ole ainoa jolla sama ongelma..Ja tuskin olemme mekään ainoita :) Olemme mieheni kanssa huomanneet että meidän tyttö osaa harrastaa juuri tuota ilkikurista kiukuttelua. Osasit kuvailla sen sanoiksi ihan niinkuin se meilläkin on..

    Tuntuu että lapselle pitäis olla kokoajan jotain huippukivaa tekemistä ja uusia leluja. Vanhat omat lelut = lasten lelut ei innosta yhtään ja tuntuu ettei viitsi edes uusia ostaa, koska niihin kyllästytään viidessä minuutissa. Olenkin antanut joskus ihan omia purkkeja kaapista ja laittanut ne toilet-pussiin. Se on ollut kivaa penkoa niitä aina uudelleen ja uudelleen. Joskus jopa ½ tuntia jaksaa niiden kanssa värkätä. Toinen on minun meikkipussi minkä seurassa viihtyy, mutta toki täytyy olla valppaana ettei saa suuhunsa mitään epämääräistä. Jos vielä olet viestiä lukemassa, niin millä teillä leikitään tai mistä lapsi tykkää että pysyy ns omana ihanana itsenään? Ainakin me olemme huomanneet että tyttö pysyy hyvällä tuulella ku tekemistä on, nauraa kovasti ja on muutenkin tosi hyvällä tuulella tekemättä mitään. Luulen siis että tekemisen puutteesta usein turhautuu..

    Joku voi saada minusta sen kuvan ettei lapsi saisi koskaan itkeä tai kiukutella, en ole koskaan sitä väittänyt etteikö huonoja päiviä saisi olla, mutta toisinaan ainainen viihdytys on pidemmän päälle raskasta ja tuntuu ettei omaa aikaa ole lainkaan.. Enkä tarkoita kuin sitä että saisin käydä esim wc:ssa joskus "rauhassa".. :) Tuntuu vain että eikö lapsen pitäisi oppia itsenäisemmäksi (leikkiä yms..) kun ikää tulee lisää?

    Meillä tämä vahva tempperamentti ei ole vaikuttanut millään tavalla hitaampaan kehittymiseen, pikemminkin toisin päin. Tyttö oppi hyvin varhain kääntymään, 5 kk iässä osasi jo pyöriä navan ympäri ja nousta suorille käsille. 6 kk iässä alkoi ryömimään ja nyt vähän yrittää kontata. Pääsee siis eteenpäin jo hyvää kyytiä..Eli en tiedä voiko olla ns passattu kuten sinä aikasemmin mainitsit.

    Äänestä

Täältä löytyy myös "vahvan tahdon" omaava 6kk likka. Tuolla sen nyt istuu iskän sylissä niin äiti saa syödä koneella. Todellakin sitä tuntee itsensä täyspäiväiseksi viihdyttäjäksi, lattialla saa olla lelua vaihtamassa koko ajan (ja auta armias kun muksulla menee hermo jos lelu sattuu putoamaan yms.) tai sitten muuten saa muksua pyöritellä ja heilutella. Kun likalla on äksöniä koko ajan niin on oikea hymytytö, mutta jos itse sattuu tekemään mitään juttua hetken liian kauan niin sen myös kuulee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


7 kk ikäinen lapsella kirjoitti:

Itselläni on kohta 7 kk ikäinen tyttö ja pienestä pitäen hänestä on sanottu mm. neuvolassa että hänellä on kova tempperamentti. Ilmeni selkeinä itkuina, esim. kun itki niin tiesi että kaikki ei ollut hyvin silloin. Muulloin oli melko rauhallinen...toisaalta hyvä, että osasi ilmaista tunteenss, mutta ehkä joskus itselläni oli sellainen olo ettei mihinkään tyydy. Siitä ajasta selvittiin, välillä hyvin ja välillä heikommin. Hankalinta toisinaan oli se ettei tiennyt mikä milloinkin oli hätänä.

Nyt kun ikää on tullut vähän lisää niin luulisi että alkaisi helpottamaan. Joltain osin onkin, mutta tuntuu että uusien asioiden opetteleminen ja lapsen turhautuneisuus stressaa meidän koko perhettä. Itkut on huomattavasti vähentyneet, mutta kitinää on jatkuvasti. Tunnen olevani välillä 24 h viihdyttäjä ja ellei enemmänkin, lapsi ei viihdy hetkeäkään itsekseen. Tiedän että saattaa olla ns. eroahdistusta tässä iässä, mutta tuntuu toisinaan että tätä on jatkunut jo kuukausi tolkulla. Hampaiden tulolla olen myös yrittänyt "perustella", mutta eihän siihen voi turvautua.

Lapsi on muuten tosi aurinkoinen, iloinen ja nauraa kovasti, mutta kun hän jää yksikseen (edes hetkeksi, vaikka minuutiksi) huuto ja kitinä alkaa samantien. Nyttemmin uutena juttuna on tullut se, että kun alamme nukkumaan, niin mahdoton huuto ja kiukuttelu alkaa. Ei ole niinkään itkua.. Joskus maito auttaa, yleensä pyllyn taputtelu on se viimeisin tapa jolla lapsi sitten nukahtaa. (joskus jopa puoli tuntia).. Syliin jos nostaa niin riehuu ja potkii. Jos laskee sitten sylistä sänkyyn, saattaa yhtäkkiä taas hymyillä ja potkia jaloilla lujaa. Ei osaa itsekkään olla vihainen koska lapsi on niin suloinen ja ihana.. :) Hyvä kait niin, koska se on suuri voimavara ja päivän pelastaja, siis se hymy.

Tulipas tilitettyä ja ajatuksia lenteli sieltä sun täältä mutta yrittäkää ottaa selkoa.

Haluaisin etenkin kuulla kommentteja 6 kk > ikäisten vauvojen vanhemmilta. Kertokaa millaisia luonteenpiirteitä teidän lapsilla on, tempperamentista yms. Mitä itkuihin auttaa, onko samanlaisuutta tms? Tunnen välillä että muiden lapset ovat kilttejä ja meillä oikea äkäpussukka..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu