olen yliopppilas ja aloitin nyt syksyllä ammattikoulun (pintakäsittelyalan perustutkinto). Tietääkö kukaan ketään joka olisi lukion jälkeen mennyt ammattikouluun ja onko siinä mitään järkeä? Mulle on ruvennut tulee sellanen olo että tuntuu tyhmältä olla siellä peruskoulusta tulleitten kanssa... muuten siellä on kyllä ihan ok olla. vastatkaa!
lukiosta
ammattikouluun
61185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vaikka kuinka paljon. Isompien kaupunkien ammattiopistoissa lukiopohjalta opiskelvat ovat omissa ryhmissään koko ajan tai osan opiskelusta ( koulutusalasta riippuen).
Toinen juttu sitten on asenteesi, olla peruskoulusta tulleiden kanssa... Ammattikoulutuksessahan kaikki opiskelee kohti samaa ammattia riippumatta pohjakoulutuksesta. Ethän sillä ammatissa ollessa ole mitään merkitystä oletko käynyt lukion vai et.
itse hain nyt lähihoitajaksi amikseen ja koulutus alkaisi tammikuussa, jos pääsen. olen suorittanut lukion, mutta menen lukiopohjaiselle linjalle joka kestää 2 vuotta.
Miksi ihmeessä olisi hölmöä käydä ammattikoulu lukion jälkeen? Se on vain yleinen käsitys, että lukion jälkeen mukamas kaikkien pitäisi hakeutua korkeakouluun tai yliopistoon. Ei se tee ketään huonommaksi, jos valitsee oman reittinsä, eikä kulje valtavirran mukana.
Itsekin opiskelen ammattiin lukiopohjaisena, en tosin peruskoulusta tulleiden kanssa. Ryhmässämme ikäeroa nuorimman ja vanhimman välillä on 10 vuotta (välillä enemmänkin kurssista riippuen). Ymmärrän kyllä, että jos tunnet olosi vähän vieraaksi ryhmässäsi, kas kun "henkinen ikäero" on varmasti aika suuri. Mutta kuten joku tuossa edellä sanoikin, kaikki on kiinni omasta asenteestasi. Olet opiskelemassa sinua kiinnostavaa alaa, ja vain sillä on merkitystä :) Tiedän erään, joka lopetti koulunsa kesken juuri sen takia, ettei kestänyt tuota ns. henkistä ikäeroa :(
Tsemppiä sulle :)
Moi! Itselläni on aivan samanlainen tilanne kuin sinulla. Olen viime kevään ylioppilas ja aloitin opinnot ammattiopistossa tänä syksynä liiketalouden puolella. Minusta tuntuu, ettei opinnoissa ole mitään haastetta. Meidän luokka on mukava, mutta silti peruskoulusta tulleiden jutut on mitä on ja oikeasti tuntuu, etten jaksa. Valitsin ammattiopiston siksi, koska en päässyt vielä opiskelemaan opettajaksi (unelmani) ja halusin muuttaa poikaystäväni kanssa yhteen hänen asuinpaikkakunnalleen. Myöhemmin, kun olin ehtinyt jo hankkia vuokra-asunnon ja toimittaa paperit Kelalle, sain tietää saaneeni paikan myös AMK:sta. Kieltäydyin, sillä ajattelin kahden vuoden opiskeluajan amiksessa sopivan tilanteeseeni paremmin. Ja kuinkas kävikään: ensimmäisenä koulupäivänä selvisi, että minun ei ole mahdollista valmistua 2 vuodessa ammattiopistosta, sillä ko. ammattiopistossa ei ole yo-pohjaisille erillistä luokkaa/ryhmää! Nyt opiskelumotivaationi on todella kateissa ja ainoa syy käydä koulussa on se, että saan opintotukea, joka mahdollistaa omassa asunnossa asumisen. Jos pystyisin palaamaan viime kesään, valitsisin varmasti AMK:n, jossa olisi sentään oman ikäisiä luokkatovereita!
elikkä lukiopohjainen linja kestää sen 2 vuotta aina? siinä siis käydään ammattiin liittyvät kurssit, ei muuta?
Tiedän useitakin, jotka valinneet lukion jälkeen ammattikoulun, niin kuin minäkin. Ei se mielestäni ole ollenkaan huono vaihtoehto.
Minä opiskelen yo-pohjaisella luokalla, ja myös siellä on monen ikäisiä ihmisiä. Keski-ikä taitaa olla siinä vähän päälle 20. Meillä ainakin on luokassa hyvä ryhmähenki, ja ihmiset ovat motivoituneita ja fiksuja. Opettajatkin ihmettelevät motivoitunutta ja hyvää ryhmähenkeämme, vaikka ihmisiä on sielläkin eri ikäisiä ja eri oloisia.
Onhan meilläkin aineita, joissa opiskelu ei oikein tarjoa mitään haastetta. Joten jos haastetta kaipaat, niin ehkäpä amis ei sitten ole sinun paikkasi. Mutta ainakin meillä tämä toinen vuosi on ollut reilusti haastavampaa kuin ensimmäinen, jolloin touhu oikeasti tuntui turhauttavalta.
Paljon hyvää perustietoa koulutus minulle antanut, vaikka en koekaan olevani alalla ns. "valmis".
Ikävä tosiasia vaan on se, että pari amiksen valinneista kavereistani ovat halunneet ammatin nopeasti kiinnostavalta alalta, jossa sitten todella huono työtilanne. Loppujen lopuksi päätyneet työttömiksi tai hesen kassalle. Riippuen alasta, lisäkouluttautuminen voi olla tarpeellista.