Ihmetyttää.
Olen nyt vuoden verran asustellut tiksin kupeessa vantaalla ja koko Tikkurilassa ei tunnu olevan yhtään mukavaa pubia, johon voisi iltaoluensa mennä juomaan.
Perus räkälöitä on kyllä vaikka kuinka ja kasarimeininkeihin jääneitä juottoloita ikkunateippeineen ja punaviinioksennuksen värisine looshipöytineen. Tai sitten on menty sekoittamaan teinidisko ja olutkuppila niin kuin Hemingways ja sen yläkerran mesta tai keksitty kas kummaa alkaa laulattamaan karaokea, kuten Herttaksessa. Huoh.
Sitten on toki vielä hotelli Vantaa, mutta siitä ruotsinlaivasta ei liikaa kuitenkaan ole paikaksi jos yhdellä tai parilla huvittaa käydä.
Eikä vaatimustasoni edes ole kovin korkea. Perusmukava paikka, missä henkilökunnalla on joku roti siitä kenelle myyvät ettei tule urpo pummaamaan euroa tai röökiä - ja henksua jolla ei ole naama koko ajan norsunvitulla, ehkä voisi lukea iltiksen, juoda perustuopin tai mahdollisesti jopa Stellaa, Urkkia, Budia tai jotain muuta peruslaadukasta lageria. Taustalla soisi taustamusa, mutta ei kenenkään värisevä-äänisen mummon laulamana "Tiikerihai". Näkisi ehkä jopa CANAL urheiluakin tuutista, lätkää tai futista. Äänenkään ei peleistä tarvitsisi kuulua, kuva riittäisi.
Kuitenkin tiksin ympäristössä asuu kohtuullisesti populaa. Miksiköhän kukaan ei ole lähtenyt avaamaan tuollaista mestaa? Kysyntää varmasti olisi. Pitäisiköhän vaan avata itse, että ei tartte aina lähteä hkiin asti oluelle?
-J-
Tikkurilan iltaelämä
3
1927
Vastaukset 3
- tiksiin muuttaa?
siinä ei sitten ole paljoakaan vaihtoehtoja, mutta jos paukut riittää, aina voi muuttaa muualle jossa noita sopivia paikkoja on. jeesus mikä tahvo, "minä olen täällä, tuokaa tänne ihmiset, työt ja sopivat kuppilat". narsismi oikein kukkii ja rusottaa.
- Timpe
Mä kyllä hiffaan Jompen fiilikset. Aika junttila toi Tiksi. Sinna olis aika saada ihan fiksuillekin jotain tekemistä. ;D
- ******n ******
Täälläkin kyllä hiffataan ja kokemusta on Tiksi-junttilasta. Tiksi ja Vantaa on sellainen ***** korruptiopesäke että se vaan heijastuu ihmisiin ja ei siellä ole kivaa jos ei ole paljasjalkanen eikä välttämättä sittenkään. Moni haluaa sieltä pois, myös paljasjalkaset. Suomessahan on vaan yksi kaupunki ja se on siinä lähellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202542Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101230- 1081042
- 721018
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101852
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34781