mihin mun kannattaa ilmoittaa tälläisestä tapauksesta:
Ostin seropi koira noin. vuosi sitten eräältä nuorelta pariskunnalta he sanoivat koiran tulevan toimeen kaikkien kanssa eli siis
lasten kanssa, ihmisten kanssa koirien kanssa yms.., mutta kun oli pari päivää ollut minulla sen todellinen luonto alkoi pikku hiljaa tulla esille se ei voinut sietää lapsia, ohikulkevia ihmisiä ja koiria, autoista ja mopoista puhummattakaan. Siinä sitten noin. puolen vuoden ajan taistelin, että olisin saanut koirasta yhteiskunta kelpoisen, mutta huonoin tuloksin. Joten oli pakko antaa se tutulleni maalle, jossa sen on nykyään hyvä olla, kun ei tarvitse stressata mistään.
Mutta nyt siihen todelliseen ongelmaan. Eli sen jälkeen, kun olin koirani antanut tutulleni maalle. Ruvettiin sitten erään ystäväni kanssa juttelemaan siitä koirasta jolloin ystäväni kysyi, että mistä sen ostin kerroin hänelle ostajan nimen ja paikkakunnan ja selvisi, että tämä myyjä oli ystäväni ystävä.
Ystäväni oli haukkunut tämän myyjän, koska oli valehdellut koirasta kaiken. Samana iltani ystäväni sai tietää paljon muutakin mikä järkytti minua, kun kuulin asiasta.
Eli tämä myyjä oli ollut hiukan huppelissa ja alkanut kertoa ystävälleni koirani taustaa. Kun koirani oli jätetty taloon ja se oli sillä välin paskonut ja kussut sisälle, he olivat vieneet sen metsään ja hakanneet sitä remmillä ja lyönyt halolla päähän. Ja kerran 35 asteen pakkasella he olivat menneet kaupunkiin autolla ja laittaneet koiran auton takakonttiin siksi aikaa, kun itse olivat menneet shoppailemaan. Koira oli joutunut oleen siellä muutaman tunnin KYLMÄSSÄ TAKAKONTISSA. Sitten he olivat ostaneet koiran pennun jolle he myöskin tänä päivänäkin ovat samanlaisia, kuin olivat toisellekin. Jos pentu
tekee jotain mitä ei saisi tehdä he nostavat sen pannasta ilmaan ja lyövät maahan.
Kertokaa itse olen sillä kannalla, että ilmoitan eläinsuojeluvirastoon, mutta tarvitseeko he jotain todisteita tai jotain?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ole mitään eläinsuojeluvirastoa eli tahot joihin voi ottaa eläinsuojeluasioissa yhteyttä ovat ensisijassa vapaaehtoinen eläinsuojeluvalvoja jolla ei ole viranomaisoikeuksia ja kunnaneläinlääkäri tai poliisi joilla molemmilla on viranomaisoikeudet. Kun ei ole todisteita ja ei ole kiireellisestä asiasta kyse niin usein tehokkainta on ottaa yhteyttä vapaaehtoiseen eläinsuojeluvalvojaan joka voi tehdä eläinsuoejlutarkastuksen ja jutella ilmoituksen kohteen kanssa. Tarvittaessa hän vie asiaa eteenpäin.
Todisteita ei eläinsuojeluilmoituksen tekemiseen edellytetä, mutta kun ei ole todisteita niin ilmoituksen kohteelle ei todennäköisesti tule seuraamuksia kun rikkomusta tai rikosta ei voi todistaa. Hänet kuitenkin voidaan ottaa valvontaan.
Suosittelen että teet lähimmälle eläinsuojeluvalvojalle eläinsuojeluilmoituksen. Suositeltavaa on esiintyä omalla nimellä koska ihmiset kiusaavat valvojia pilailmoituksilla. Ilmoittajan henkilöllisyyttä ei paljasteta ja ilmoitus ei sido ilmoittajaa mihinkään jatkotoimiin.
Kerrottu epäilty eläinsuojelurikos on mielestäni parasta ilmoittaa eläinsuojeluvalvojalle vaikka asia on vaikea tai mahdoton selvittää.
Lista vapaaehtoisista eläinsuojeluvalvojista:
http://www.sey.fi/valvojat/valvluekehys.html
Ilmoita ihmeessä ensitilassa paikalliselle eläinsuojelu ihmiselle.Mitä nopeemmin sen parempi.Kyllä he sit kertoo tarvitsevatko todisteita vai eivät.