Onko

Voisiko joku vastata onko sairaanhoito oppilaitoksissa soveltuvuustestit? Muistelen jostain kuulleeni, että niitä ei ole muutamaan vuoteen ollut. Pitääkö paikaansa?
2181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tällä hetkellä oppilaitokset saavatkäsittääkseni itse päättää pääsykokeittensa sisällöstä. Itse olen suhteellisen tuoretta sairaanhoitajavuosikertaa, ja kouluun hakiessani törmäsin kohtuullisen kirjavaan pääsykoekäytäntöön.

Monet koulut pitivät ihan perinteisiä pääsykokeita psykologisine testeineen ja haastatteluineen, ja osa vaati vain kahteen eri ryhmätehtävään osallistumista.
Jotkut koulut taas raakkaavat opiskelijansa ihan kirjatentillä. Eli variaatioita löytyy.

Mitään täysin aukotonta systeemiä tuskin on, itse olen kyllä sen perinteisen soveltuvuuskokeen kannalla.

Äänestä

olen itse aikoinani läpikäynyt. Ensin pyrkiessäni sairaanhoitajaksi ja toiset pyrkiessäni erikoistumaan. Nämä molemmat siis tapahtuivat 80-luvulla Hgissä.

Nykykäytäntö lienee kirjava, vaikka itse henkilökohtaisesti liputan testien puolesta. En myöskään pitäisi pahitteena jonkinlaista harjoittelua sairaalaolosuhteissa, tätäkin itse tein 3 v. ennen koulutukseeni hakeutumista, eli työskentelin lukion jälkeen ensin sairaalassa suursiivouksessa, sitten laitosapulaisena ja vielä yli vuoden vanhusten pitkäaikaishoito-osastolla kouluttamattomana hoitajana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alalle soveltuvuustestejä kirjoitti:

Voisiko joku vastata onko sairaanhoito oppilaitoksissa soveltuvuustestit? Muistelen jostain kuulleeni, että niitä ei ole muutamaan vuoteen ollut. Pitääkö paikaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu