Erityisoppijat tv:ssä

ennakkoluuloja vastaan. Hänen silmillään katsottuna tilanne varmaan näyttää tälle:

Lapsi on ollut hänen kuulemansa mukaan aikaisemmin vähän aikaa huostaanotettuna (hoidollinen, aiheeton huosta), hänellä on open silmissä epämääräisiä fyysisiä vaivoja (jotka ovat tutkimuksen alla ja ope tietää sen), lapsi käyttäytyy välillä vähän erikoisesti, hänellä on keskittymiskyvyttömyyttä ja kaiken kukkuraksi äiti on niin kelvoton, että ei huolehdi lapselle riittävää vaatetusta ilmojen viiletessä...

Ennakkoluulot johtavat pahimmillaan melkoiseen piinaan perhettä kohtaan. Siirrän tähän vielä toiselle palstalle kirjoittamani tekstin kyseisestä aiheesta:

"Minua suuresti loukkaavia epäluuloja ovat aiheuttaneet tietysti Asperger, lopettajan silmissä liian kevyt vaatetus kylmällä säällä ja nyt lisäksi kausittain lapsen suussa runsaina kukkivat aftat, jotka tulevat ja menevät, eikä niihin lääkäreiden mukaan paljon lääkettä löydy. Nyt kuitenkin lastenlinnasta ohjelmoitiin lapselle labra-kokeita kotiterv.asemalle, mutta siellä käynti viivästyi parilla viikolla, koska itse olen sairastanut polveani ja terv.palvelut on siirretty väliaikaisesti naapurikaupunginosan terv.asemalle, matka on siis pitempi kuin normaalisti.

Oletteko koskaan törmänneet tilanteeseen, että opettaja vaatii lapsen poissaoloista lääkärintodistuksen? Työpaikoilla se on itsestäänselvyys, mutta että koulussa!

Tytöllä on yksi kahden viikon poissaolo tältä syksyltä, johtuen viruksen aiheuttamasta kurkkutulehduksesta ja jota ensin erehdyin opettajalle sanomaan angiinaksi. Ensimmäisen sairisviikon jälkeen suu alkoi kukkia aftoilla, joka vei loputkin ruokahalun ja tyttö paastosi viikon verran. Ta-aseman lääkäri oli tietysti aftoista sitä mieltä, jonka jokainen niihin törmännyt sanomattakin tietää, että aftoihin on saatavana apteekista geeliä, pillereitä sun muuta tököttiä, joita AS-tyttö ei kovin paljon halua suhunsa laittaa niiden pahan maun takia. Hoitosuositus oli siis antaa ajan parantaa ja kouluun sitten kun pystyy syömään.

Angiina-epäily oli lääkärilläkin sen verran vahva nielussa näkyvien peitteiden takia, että hän sanoi kirjoittavansa antibiootin jo ennen nielunäytteen valmistumista, mitä hän ei tavallisesti tee. Kehotti lopettamaan antib:n, jos näytteessä ei kasva streptokokkeja ja näin teimme 1. viikon jälkeen, koska näyte osoittautui negatiiviseksi. Mutta tyttö oli kotona vielä toisenkin viikon, koska lievä lämpöily jatkui pitkään ja täydellinen syömättömyys viikon verran. Siitä toivuttiin ja sairiksen vaiheet käytiin vielä yksityiskohtaisesti läpi lastenlinnan palaverissa, jossa opettaja istui vieressäni niitä kuuntelemassa.

Nyt kuitenkin tytöllä oli viime maanantaina taas yksi afta syvällä nielussa ja ääni lähes tipotiessään. Kouluun vaadin lähtemään, koska nyt ei ollut kuumetta ja arvelin äänenkin palaavan päivän aikana kun on ehtinyt jo juodakin enemmän. Tyttö soitti kuitenkin koulusta, että opettaja vaatii häntä menemään lääkäriin. Tiesin sen olevan turhaa, mutta tilasin ajan ja ilmoitin tekstiviestillä, että tytön pitäisi lähteä ruokailun jälkeen tulemaan kotia kohti. Sitten alkoi opettajan tekstiviestein pitämä tenttaus "Mihin aikaan lääkäri on", "Miksi ette mene sinne junalla" jne. Siis niin kuin minulla ei olisi arvostelukykyä siihen, paljonko aikaa kuluu kun lapsi kävelee ensin kotiin, siitä menemme juna-asemalle, odotamme junan, ajamme matkan ja taas kävely ta:lle.

Lääkäri vilkaisi kurkkuun ja totesi saman kuin minä aamulla. Tilanteelle ei mitään voi, aika parantaa ja koska ei ole kuumetta ja lapsi syö, niin kouluun vain seuraavana aamuna. Menimme kuitenkin samalla labraan, johon lastenlinnasta oli ohjelmoitu näytteenottoja. Tytöltä ei kai kahteen vuoteen ole otettu verinäytettä kyynärtaipeesta ja voi taivas, mikä huuto ja tappelu alkoi. Isokokoinen tuntoaistin yliherkkyydestä kärsivä 10-vuotias huutaa kurkku suorana, miten sattuu, hoitaja kaivoi kaivamistaan, mutta pisaraakaan verta ei saatu koeputkeen ja hoitaja luovutti. Oli suunnittelemassa yritystä toisesta käsivarresta, kun tyttö sanoa täräytti AS-lapsen suorasukaiseen tyyliin: "Sinä teet työsi huonosti kun tekee niin kauhean kipeää!" Hoitaja loukkaantui niin, että lopetti siihen kaiken yrittämisen ja hyvä, että ei käskenyt meitä ulos laboratoriosta.

Niin lähdettiin kotia kohti ja tyttö oli henkisesti aivan poissa tolaltaan, naama punakirjava itkemisestä ja itki vielä koko junamatkan kotiasemalle. Siis silloin on tosi kysymyksessä, jos hän itkee täpötäydessä junan välikössä, koska yrittää viimeiseen asti aina pidätellä itkemistä, etteivät toiset näe pahaa mieltä. Kotona hän oli aivan voipunut koko tapauksesta, ei puhettakaan, että olisi päästy läksyjen tekoon tuntikausiin ja niin englannin kokeeseenkin kertaaminen jäi lähinnä yhden eli seuraavan illan varaan.

Reissarin välityksellä vaihdoimme opettajan kanssa mielipiteitä sairaslomasta, sen tarpeesta, arvioinnista jne. Kysyin, onko jokin uusi käytäntö, että peruskoulussa vaaditaan kaikista poissaoloista lääkärintodistus, johon ope vastasi näin: "Varsinkin pidemmästä poissaolosta on hyvä olla lääkärintodistus epäselvyyksien välttämiseksi ja edellisestä poissaolosta ainakin minulle jäi epäselväksi, oliko X:llä angiina vai ei." Siis hänelle jäi se epäselväksi, vaikka hän istui lastenlinnan palaverissa vieressäni kun kerroin koko sairasloman kulun ja sen perusteella noita labra-kokeita sitten määrättiin esim. keliakian poissulkemiseksi.

Onneksi eilen aamulla minulle oli jo ennakkoon sovittu keskusteluaika koulupsykologin kanssa, joka on hyvin ymmärtävä ja mielestäni järkevästi suhtautuva henkilö. Hän arvioi, että lapseni kohdalla opettajalle tulee liikaa hänelle vieraita ja hämmentäviä asioita. Ensinnäkin Asperger, sitten nuo aftat, joita voi olla välillä suuriakin määriä ja sitten vielä lapseni liian ohut vaatetus kylmällä säällä, jota opettajan oli mahdoton ymmärtää viime talvenakin. Psykologin mielestä poissaoloilmoitukseen riittää huoltajan ilmoitus, että lapsi on sairas, edes sen hetkisen sairauden diagnoosia ei tarvitse kertoa jos ei halua. Aikoi kuitenkin puhua asiasta vielä rehtorille ja opettajalle itselleen. Ehdotti tilanteen ratkaisuksi sellaista, että opettaja vapautettaisiin vastuusta arvioida lapseni poissaoloja ja niiden tarvetta ja ilmoittaisin niistä suoraan vain kouluterveydenhoitajalle. Toivottavasti opettaja ei nyt loukkaannu, jos hänet päädytään sivuuttamaan tässä asiassa... Sillähän ei tietysti ole väliä, että lapsen vanhempi saa välillä niellä opettajalta tulleita loukkauksia raivosta täristen.

Ja sitten vielä vaateasiaa. Kaikki siirtymät ovat tytölle vaikeita, niin myös siirtyminen aina erilaiseen vaatetukseen säiden vaihtumisen myötä. Viime perjantaina oli vähän koleampi sää ja lapsi päätyi laittamaan vain t-paidan ja sen päälle pitkähihaisen paidan. En alkanut riitelemään takista, koska se huppari, jota hän oli siihen asti käyttänyt, ei ollut paljoa paksumpi kuin paita, jonka hän päälleen laittoi. Oli retkipäivä ja sekä avustaja ja opettaja olivat aloittaneet huomauttelun "miksi sinulla ei ole takkia", "miksi sinulla ei ole takkia". Siitä saivat taas vettä myllyynsä ne tytöt, jotka naljailevat kaikista mahdollisista asioista, jos toinen vähänkään poikkeaa harmaasta massasta. Samat vaatteet eivät saa olla liian usein päällä, ei saisi muka käyttää liikaa mitään samaa väriä, vaatteiden on tietysti oltava muodikkaat jne. Koulumenestys riittää myös nokittelun aiheeksi, varsinkin huono sellainen.

Olisin ikionnellinen, kun tyttö suostuisi pukeutumaan niin, että huomauttelut jäävät vähiin, koska hän kärsii niistä kuitenkin kovasti. Mutta SILTI pukeutuu just oman mielensä mukaan, en tosiaan pysty tilanteeseen paljon vaikuttamaan. Viime yönä täällä oli ilmeisesti ollut ensimmäisen kerran pakkasta ja äsken väännettiin pukeutumisesta ulkoliikuntaan. Sen verran pitkälle tilanne meni, että jo korotetulla äänellä vaadin takkia päälle, mutta niin tyttö livahti ulos pelkässä pitkähihaisessa collegessa sanomatta edes hei.

Siis miksi pitää olla niin mahdottoman omaehtoinen, että pukeutuu riittämättömästi, vaikka sitten tuleekin varmaan taas tänään koulusta naama mykkyrälä siksi, kun on pottuiltu liian ohuista vaatteista. Ja mitä taas opettajalta saan kuulla, sen voin vain kuvitella etukäteen. Kirjoitin kyllä reissariin pari päivää sitten, että jos tytön vaatetus kovasti opettajaa ihmetyttää, niin ihmettelisi sitä enemmän vaikka lastenlinnaan, eikä toisten kuullen lapselle itselleen. Mutta tälle opettajalle menevät asiat perille huonosti.

Viime talvena kävimme saman opettajan kanssa toppahoususodaksi ristimäni kiistan. Se meni niin pitkälle, että soitin rehtorille ja kysyin neuvoa, mitä tehdä liikuntapäivän suhteen, kun luokanopettaja väittää koulun käytännön olevan, että ulkoliikunnassa käytetään toppahousuja, enkä saa lapselle päälle niitä kirveelläkään. Rehtori sanoi, että hän ei ole sellaisesta käytännöstä kuullut ja pääasia, että lapsi on puettu niin, että hänen on mukava olla. Tuo on mielestäni järkevää puhetta, mutta luokanopettaja on asioista eri mieltä.

Voin kuvitella, mille tilanne näyttää opettajan silmissä: Hän tietää, että lapsi on ollut lyhyen aikaa huostaanotettuna, tyttö käyttäytyy välillä erikoisesti, sairastaa epämääräisiä vaivoja ja äiti ei viitsi huolehtia edes riittävää vaatetusta lapselle. Miten te muut näistä asioista selviätte?"

hetkellä opettajan kirjoitti:

ennakkoluuloja vastaan. Hänen silmillään katsottuna tilanne varmaan näyttää tälle:

Lapsi on ollut hänen kuulemansa mukaan aikaisemmin vähän aikaa huostaanotettuna (hoidollinen, aiheeton huosta), hänellä on open silmissä epämääräisiä fyysisiä vaivoja (jotka ovat tutkimuksen alla ja ope tietää sen), lapsi käyttäytyy välillä vähän erikoisesti, hänellä on keskittymiskyvyttömyyttä ja kaiken kukkuraksi äiti on niin kelvoton, että ei huolehdi lapselle riittävää vaatetusta ilmojen viiletessä...

Ennakkoluulot johtavat pahimmillaan melkoiseen piinaan perhettä kohtaan. Siirrän tähän vielä toiselle palstalle kirjoittamani tekstin kyseisestä aiheesta:

"Minua suuresti loukkaavia epäluuloja ovat aiheuttaneet tietysti Asperger, lopettajan silmissä liian kevyt vaatetus kylmällä säällä ja nyt lisäksi kausittain lapsen suussa runsaina kukkivat aftat, jotka tulevat ja menevät, eikä niihin lääkäreiden mukaan paljon lääkettä löydy. Nyt kuitenkin lastenlinnasta ohjelmoitiin lapselle labra-kokeita kotiterv.asemalle, mutta siellä käynti viivästyi parilla viikolla, koska itse olen sairastanut polveani ja terv.palvelut on siirretty väliaikaisesti naapurikaupunginosan terv.asemalle, matka on siis pitempi kuin normaalisti.

Oletteko koskaan törmänneet tilanteeseen, että opettaja vaatii lapsen poissaoloista lääkärintodistuksen? Työpaikoilla se on itsestäänselvyys, mutta että koulussa!

Tytöllä on yksi kahden viikon poissaolo tältä syksyltä, johtuen viruksen aiheuttamasta kurkkutulehduksesta ja jota ensin erehdyin opettajalle sanomaan angiinaksi. Ensimmäisen sairisviikon jälkeen suu alkoi kukkia aftoilla, joka vei loputkin ruokahalun ja tyttö paastosi viikon verran. Ta-aseman lääkäri oli tietysti aftoista sitä mieltä, jonka jokainen niihin törmännyt sanomattakin tietää, että aftoihin on saatavana apteekista geeliä, pillereitä sun muuta tököttiä, joita AS-tyttö ei kovin paljon halua suhunsa laittaa niiden pahan maun takia. Hoitosuositus oli siis antaa ajan parantaa ja kouluun sitten kun pystyy syömään.

Angiina-epäily oli lääkärilläkin sen verran vahva nielussa näkyvien peitteiden takia, että hän sanoi kirjoittavansa antibiootin jo ennen nielunäytteen valmistumista, mitä hän ei tavallisesti tee. Kehotti lopettamaan antib:n, jos näytteessä ei kasva streptokokkeja ja näin teimme 1. viikon jälkeen, koska näyte osoittautui negatiiviseksi. Mutta tyttö oli kotona vielä toisenkin viikon, koska lievä lämpöily jatkui pitkään ja täydellinen syömättömyys viikon verran. Siitä toivuttiin ja sairiksen vaiheet käytiin vielä yksityiskohtaisesti läpi lastenlinnan palaverissa, jossa opettaja istui vieressäni niitä kuuntelemassa.

Nyt kuitenkin tytöllä oli viime maanantaina taas yksi afta syvällä nielussa ja ääni lähes tipotiessään. Kouluun vaadin lähtemään, koska nyt ei ollut kuumetta ja arvelin äänenkin palaavan päivän aikana kun on ehtinyt jo juodakin enemmän. Tyttö soitti kuitenkin koulusta, että opettaja vaatii häntä menemään lääkäriin. Tiesin sen olevan turhaa, mutta tilasin ajan ja ilmoitin tekstiviestillä, että tytön pitäisi lähteä ruokailun jälkeen tulemaan kotia kohti. Sitten alkoi opettajan tekstiviestein pitämä tenttaus "Mihin aikaan lääkäri on", "Miksi ette mene sinne junalla" jne. Siis niin kuin minulla ei olisi arvostelukykyä siihen, paljonko aikaa kuluu kun lapsi kävelee ensin kotiin, siitä menemme juna-asemalle, odotamme junan, ajamme matkan ja taas kävely ta:lle.

Lääkäri vilkaisi kurkkuun ja totesi saman kuin minä aamulla. Tilanteelle ei mitään voi, aika parantaa ja koska ei ole kuumetta ja lapsi syö, niin kouluun vain seuraavana aamuna. Menimme kuitenkin samalla labraan, johon lastenlinnasta oli ohjelmoitu näytteenottoja. Tytöltä ei kai kahteen vuoteen ole otettu verinäytettä kyynärtaipeesta ja voi taivas, mikä huuto ja tappelu alkoi. Isokokoinen tuntoaistin yliherkkyydestä kärsivä 10-vuotias huutaa kurkku suorana, miten sattuu, hoitaja kaivoi kaivamistaan, mutta pisaraakaan verta ei saatu koeputkeen ja hoitaja luovutti. Oli suunnittelemassa yritystä toisesta käsivarresta, kun tyttö sanoa täräytti AS-lapsen suorasukaiseen tyyliin: "Sinä teet työsi huonosti kun tekee niin kauhean kipeää!" Hoitaja loukkaantui niin, että lopetti siihen kaiken yrittämisen ja hyvä, että ei käskenyt meitä ulos laboratoriosta.

Niin lähdettiin kotia kohti ja tyttö oli henkisesti aivan poissa tolaltaan, naama punakirjava itkemisestä ja itki vielä koko junamatkan kotiasemalle. Siis silloin on tosi kysymyksessä, jos hän itkee täpötäydessä junan välikössä, koska yrittää viimeiseen asti aina pidätellä itkemistä, etteivät toiset näe pahaa mieltä. Kotona hän oli aivan voipunut koko tapauksesta, ei puhettakaan, että olisi päästy läksyjen tekoon tuntikausiin ja niin englannin kokeeseenkin kertaaminen jäi lähinnä yhden eli seuraavan illan varaan.

Reissarin välityksellä vaihdoimme opettajan kanssa mielipiteitä sairaslomasta, sen tarpeesta, arvioinnista jne. Kysyin, onko jokin uusi käytäntö, että peruskoulussa vaaditaan kaikista poissaoloista lääkärintodistus, johon ope vastasi näin: "Varsinkin pidemmästä poissaolosta on hyvä olla lääkärintodistus epäselvyyksien välttämiseksi ja edellisestä poissaolosta ainakin minulle jäi epäselväksi, oliko X:llä angiina vai ei." Siis hänelle jäi se epäselväksi, vaikka hän istui lastenlinnan palaverissa vieressäni kun kerroin koko sairasloman kulun ja sen perusteella noita labra-kokeita sitten määrättiin esim. keliakian poissulkemiseksi.

Onneksi eilen aamulla minulle oli jo ennakkoon sovittu keskusteluaika koulupsykologin kanssa, joka on hyvin ymmärtävä ja mielestäni järkevästi suhtautuva henkilö. Hän arvioi, että lapseni kohdalla opettajalle tulee liikaa hänelle vieraita ja hämmentäviä asioita. Ensinnäkin Asperger, sitten nuo aftat, joita voi olla välillä suuriakin määriä ja sitten vielä lapseni liian ohut vaatetus kylmällä säällä, jota opettajan oli mahdoton ymmärtää viime talvenakin. Psykologin mielestä poissaoloilmoitukseen riittää huoltajan ilmoitus, että lapsi on sairas, edes sen hetkisen sairauden diagnoosia ei tarvitse kertoa jos ei halua. Aikoi kuitenkin puhua asiasta vielä rehtorille ja opettajalle itselleen. Ehdotti tilanteen ratkaisuksi sellaista, että opettaja vapautettaisiin vastuusta arvioida lapseni poissaoloja ja niiden tarvetta ja ilmoittaisin niistä suoraan vain kouluterveydenhoitajalle. Toivottavasti opettaja ei nyt loukkaannu, jos hänet päädytään sivuuttamaan tässä asiassa... Sillähän ei tietysti ole väliä, että lapsen vanhempi saa välillä niellä opettajalta tulleita loukkauksia raivosta täristen.

Ja sitten vielä vaateasiaa. Kaikki siirtymät ovat tytölle vaikeita, niin myös siirtyminen aina erilaiseen vaatetukseen säiden vaihtumisen myötä. Viime perjantaina oli vähän koleampi sää ja lapsi päätyi laittamaan vain t-paidan ja sen päälle pitkähihaisen paidan. En alkanut riitelemään takista, koska se huppari, jota hän oli siihen asti käyttänyt, ei ollut paljoa paksumpi kuin paita, jonka hän päälleen laittoi. Oli retkipäivä ja sekä avustaja ja opettaja olivat aloittaneet huomauttelun "miksi sinulla ei ole takkia", "miksi sinulla ei ole takkia". Siitä saivat taas vettä myllyynsä ne tytöt, jotka naljailevat kaikista mahdollisista asioista, jos toinen vähänkään poikkeaa harmaasta massasta. Samat vaatteet eivät saa olla liian usein päällä, ei saisi muka käyttää liikaa mitään samaa väriä, vaatteiden on tietysti oltava muodikkaat jne. Koulumenestys riittää myös nokittelun aiheeksi, varsinkin huono sellainen.

Olisin ikionnellinen, kun tyttö suostuisi pukeutumaan niin, että huomauttelut jäävät vähiin, koska hän kärsii niistä kuitenkin kovasti. Mutta SILTI pukeutuu just oman mielensä mukaan, en tosiaan pysty tilanteeseen paljon vaikuttamaan. Viime yönä täällä oli ilmeisesti ollut ensimmäisen kerran pakkasta ja äsken väännettiin pukeutumisesta ulkoliikuntaan. Sen verran pitkälle tilanne meni, että jo korotetulla äänellä vaadin takkia päälle, mutta niin tyttö livahti ulos pelkässä pitkähihaisessa collegessa sanomatta edes hei.

Siis miksi pitää olla niin mahdottoman omaehtoinen, että pukeutuu riittämättömästi, vaikka sitten tuleekin varmaan taas tänään koulusta naama mykkyrälä siksi, kun on pottuiltu liian ohuista vaatteista. Ja mitä taas opettajalta saan kuulla, sen voin vain kuvitella etukäteen. Kirjoitin kyllä reissariin pari päivää sitten, että jos tytön vaatetus kovasti opettajaa ihmetyttää, niin ihmettelisi sitä enemmän vaikka lastenlinnaan, eikä toisten kuullen lapselle itselleen. Mutta tälle opettajalle menevät asiat perille huonosti.

Viime talvena kävimme saman opettajan kanssa toppahoususodaksi ristimäni kiistan. Se meni niin pitkälle, että soitin rehtorille ja kysyin neuvoa, mitä tehdä liikuntapäivän suhteen, kun luokanopettaja väittää koulun käytännön olevan, että ulkoliikunnassa käytetään toppahousuja, enkä saa lapselle päälle niitä kirveelläkään. Rehtori sanoi, että hän ei ole sellaisesta käytännöstä kuullut ja pääasia, että lapsi on puettu niin, että hänen on mukava olla. Tuo on mielestäni järkevää puhetta, mutta luokanopettaja on asioista eri mieltä.

Voin kuvitella, mille tilanne näyttää opettajan silmissä: Hän tietää, että lapsi on ollut lyhyen aikaa huostaanotettuna, tyttö käyttäytyy välillä erikoisesti, sairastaa epämääräisiä vaivoja ja äiti ei viitsi huolehtia edes riittävää vaatetusta lapselle. Miten te muut näistä asioista selviätte?"

kunnassa voi tilanne olla näinkin päin:

Mitä vanhemmat voivat tehdä, jos opettaja kiusaa oppilaita?

Kiva koulu -hanke käynnisti keskustelun koulukiusaamisesta. Muun muassa Sini Virtanen (HS 11.9.) kuvaa kiusaamisen vakavia ja näkymättömiä muotoja, kuten itseluottamuksen murentamista vihjauksilla ja merkitsevilla katseilla.
....
Mutta mitä tehdään, kun opettaja kiusaakin oppilasta? Erään eteläsuomalaisen kunnan ala-asteen oppilaiden vanhemmat ovat jo 3:n vuoden ajan hämmästelleet lastensa luokanopettajan ja koulun apulaisrehtorin toimintatapoja.

Oppilaiden huoltajien hämmennys on muuttunut kauhuksi, kun vanhemmat ovat vähä vähältä saaneet rakennettua kuvan luokanopettajan toimintatavoista ja menetelmistä.

Vanhemmat ovat yrittäneet selvittää ikävät asiat ensin opettajan ja sitten koulun johtajan kanssa. Yleensä keskusteluyritykset ovat johtaneet tapausten mutkistumiseen. Tästä on seurannut, että kouluun yhteyttä ottaneiden vanhempien lapset ovat saaneet kuulla opettajan taholta kunniansa koulupäivän aikana.

Koska lapset pelkäävät yhteydenoton seurauksia, he ovat itseään suojellakseen oppineet olemaan kertomatta, jos opettaja on nöyryyttänyt heitä. Lapset ovat kertoneet opettajan ilmoittaneen, ettei hän pidä kaikista lapsista.

lapset kokevat olevansa opettajan mustalla listala, koska osa lapsista saa pienistäkin rikkeistä kohtuuttomia rangaistuksia. Kun lapset kertovat kotonaan mukavista tai mielenkiintoisista oppitunneista, ne ovat järjestään jonkun muun opettajan pitämiä tunteja.

Vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä luokanopettajan toimintatapojen takia koulun apulaisrehtoriin, rehtoriin sekä opetustoimen viranhaltijoihin saadakseen apua lapsilleen.

Opettajan toimia on käsitelty myös koulun johtokunnassa, joka ei nähnyt opettajan soveltuvan luokanopettajan tehtäväänsä ja suositteli hänen siirtämistään tuntiopettajaksi.

Koulun rehtorit ovat kuitenkin antaneet opettajan jatkaa entisessä tehtävässään. Päätöstään rehtorit ovat perustelleet sillä, että vain noin puolet luokan oppilaiden vanhemmista ovat ilmaisseet olevansa tytymättömiä opettajan toimintatapoihin ja opetuksen tasoon.

Vanhempien mielestä lasten jatkuva ivaaminen ja nöyryyttäminen ovat vakavaa väkivaltaa, koska sen harjoittajana on auktoriteettiasemassa oleva opettaja. Jos vastaavanlaisen kohtelun kohteeksi joutuisi aikuinen työpaikallaan, asiaan tartuttaisiin työsuojelullisena asiana.

Ratkaisuksi tilanteeseen virkamiehet ovat ehdottaneet, että lapset voisivat siirtyä toiseen kouluun. Onko kohtuullista, että parannuskeinoksi ehdotetaan, että jo muutoinkin opettajan toimintatavoista kärsineet lapset irrotetaan ystävistään ja lähikoulustaan?

Koska tilanne on jatkunut ja pitkittynyt, vanhemmat ovat ryhtyneet vaihtamaan kuulumisia tiiviimmin ja lähestyneet koulun ja opetustoimen johtoa entistä useammin.

Tästä johtuen opettaja on sanonut joutuneensa vanhempien kiusaamaksi. Onko lastensa puolustaminen opettajan kiusaamista vai vanhempien oikeus, jopa velvollisuus?

Opettaja on uhannut vanhempia poliisilla ja lakimiehillä. Siksi myös vanhemmat ovat kääntyneet lakimiehen puoleen, jonka avulla on kyetty kirjelmöimään päätöksentekokykyisille toimielimille. Asia on edeleen ratkaisematta, lasten ahdistus jatkuu.

Tässä tapauksessa vanhemmat ovat voineet tukea omia lapsiaan, mutta myös toisia lapsia ja perheitä.

Usein tällaisissa tapauksessa lienee kuitenkin niin, että opettajan silmätikuksi joutuu vain yksi tai kaksi lasta. Mikä on silloin vanhemmille ja lapsille neuvoksi?

Aiheesta kirjoitti 'Joukko huolestuneita vanhempia' eilen Hesarin mielipiteissä.

hetkellä opettajan kirjoitti:

ennakkoluuloja vastaan. Hänen silmillään katsottuna tilanne varmaan näyttää tälle:

Lapsi on ollut hänen kuulemansa mukaan aikaisemmin vähän aikaa huostaanotettuna (hoidollinen, aiheeton huosta), hänellä on open silmissä epämääräisiä fyysisiä vaivoja (jotka ovat tutkimuksen alla ja ope tietää sen), lapsi käyttäytyy välillä vähän erikoisesti, hänellä on keskittymiskyvyttömyyttä ja kaiken kukkuraksi äiti on niin kelvoton, että ei huolehdi lapselle riittävää vaatetusta ilmojen viiletessä...

Ennakkoluulot johtavat pahimmillaan melkoiseen piinaan perhettä kohtaan. Siirrän tähän vielä toiselle palstalle kirjoittamani tekstin kyseisestä aiheesta:

"Minua suuresti loukkaavia epäluuloja ovat aiheuttaneet tietysti Asperger, lopettajan silmissä liian kevyt vaatetus kylmällä säällä ja nyt lisäksi kausittain lapsen suussa runsaina kukkivat aftat, jotka tulevat ja menevät, eikä niihin lääkäreiden mukaan paljon lääkettä löydy. Nyt kuitenkin lastenlinnasta ohjelmoitiin lapselle labra-kokeita kotiterv.asemalle, mutta siellä käynti viivästyi parilla viikolla, koska itse olen sairastanut polveani ja terv.palvelut on siirretty väliaikaisesti naapurikaupunginosan terv.asemalle, matka on siis pitempi kuin normaalisti.

Oletteko koskaan törmänneet tilanteeseen, että opettaja vaatii lapsen poissaoloista lääkärintodistuksen? Työpaikoilla se on itsestäänselvyys, mutta että koulussa!

Tytöllä on yksi kahden viikon poissaolo tältä syksyltä, johtuen viruksen aiheuttamasta kurkkutulehduksesta ja jota ensin erehdyin opettajalle sanomaan angiinaksi. Ensimmäisen sairisviikon jälkeen suu alkoi kukkia aftoilla, joka vei loputkin ruokahalun ja tyttö paastosi viikon verran. Ta-aseman lääkäri oli tietysti aftoista sitä mieltä, jonka jokainen niihin törmännyt sanomattakin tietää, että aftoihin on saatavana apteekista geeliä, pillereitä sun muuta tököttiä, joita AS-tyttö ei kovin paljon halua suhunsa laittaa niiden pahan maun takia. Hoitosuositus oli siis antaa ajan parantaa ja kouluun sitten kun pystyy syömään.

Angiina-epäily oli lääkärilläkin sen verran vahva nielussa näkyvien peitteiden takia, että hän sanoi kirjoittavansa antibiootin jo ennen nielunäytteen valmistumista, mitä hän ei tavallisesti tee. Kehotti lopettamaan antib:n, jos näytteessä ei kasva streptokokkeja ja näin teimme 1. viikon jälkeen, koska näyte osoittautui negatiiviseksi. Mutta tyttö oli kotona vielä toisenkin viikon, koska lievä lämpöily jatkui pitkään ja täydellinen syömättömyys viikon verran. Siitä toivuttiin ja sairiksen vaiheet käytiin vielä yksityiskohtaisesti läpi lastenlinnan palaverissa, jossa opettaja istui vieressäni niitä kuuntelemassa.

Nyt kuitenkin tytöllä oli viime maanantaina taas yksi afta syvällä nielussa ja ääni lähes tipotiessään. Kouluun vaadin lähtemään, koska nyt ei ollut kuumetta ja arvelin äänenkin palaavan päivän aikana kun on ehtinyt jo juodakin enemmän. Tyttö soitti kuitenkin koulusta, että opettaja vaatii häntä menemään lääkäriin. Tiesin sen olevan turhaa, mutta tilasin ajan ja ilmoitin tekstiviestillä, että tytön pitäisi lähteä ruokailun jälkeen tulemaan kotia kohti. Sitten alkoi opettajan tekstiviestein pitämä tenttaus "Mihin aikaan lääkäri on", "Miksi ette mene sinne junalla" jne. Siis niin kuin minulla ei olisi arvostelukykyä siihen, paljonko aikaa kuluu kun lapsi kävelee ensin kotiin, siitä menemme juna-asemalle, odotamme junan, ajamme matkan ja taas kävely ta:lle.

Lääkäri vilkaisi kurkkuun ja totesi saman kuin minä aamulla. Tilanteelle ei mitään voi, aika parantaa ja koska ei ole kuumetta ja lapsi syö, niin kouluun vain seuraavana aamuna. Menimme kuitenkin samalla labraan, johon lastenlinnasta oli ohjelmoitu näytteenottoja. Tytöltä ei kai kahteen vuoteen ole otettu verinäytettä kyynärtaipeesta ja voi taivas, mikä huuto ja tappelu alkoi. Isokokoinen tuntoaistin yliherkkyydestä kärsivä 10-vuotias huutaa kurkku suorana, miten sattuu, hoitaja kaivoi kaivamistaan, mutta pisaraakaan verta ei saatu koeputkeen ja hoitaja luovutti. Oli suunnittelemassa yritystä toisesta käsivarresta, kun tyttö sanoa täräytti AS-lapsen suorasukaiseen tyyliin: "Sinä teet työsi huonosti kun tekee niin kauhean kipeää!" Hoitaja loukkaantui niin, että lopetti siihen kaiken yrittämisen ja hyvä, että ei käskenyt meitä ulos laboratoriosta.

Niin lähdettiin kotia kohti ja tyttö oli henkisesti aivan poissa tolaltaan, naama punakirjava itkemisestä ja itki vielä koko junamatkan kotiasemalle. Siis silloin on tosi kysymyksessä, jos hän itkee täpötäydessä junan välikössä, koska yrittää viimeiseen asti aina pidätellä itkemistä, etteivät toiset näe pahaa mieltä. Kotona hän oli aivan voipunut koko tapauksesta, ei puhettakaan, että olisi päästy läksyjen tekoon tuntikausiin ja niin englannin kokeeseenkin kertaaminen jäi lähinnä yhden eli seuraavan illan varaan.

Reissarin välityksellä vaihdoimme opettajan kanssa mielipiteitä sairaslomasta, sen tarpeesta, arvioinnista jne. Kysyin, onko jokin uusi käytäntö, että peruskoulussa vaaditaan kaikista poissaoloista lääkärintodistus, johon ope vastasi näin: "Varsinkin pidemmästä poissaolosta on hyvä olla lääkärintodistus epäselvyyksien välttämiseksi ja edellisestä poissaolosta ainakin minulle jäi epäselväksi, oliko X:llä angiina vai ei." Siis hänelle jäi se epäselväksi, vaikka hän istui lastenlinnan palaverissa vieressäni kun kerroin koko sairasloman kulun ja sen perusteella noita labra-kokeita sitten määrättiin esim. keliakian poissulkemiseksi.

Onneksi eilen aamulla minulle oli jo ennakkoon sovittu keskusteluaika koulupsykologin kanssa, joka on hyvin ymmärtävä ja mielestäni järkevästi suhtautuva henkilö. Hän arvioi, että lapseni kohdalla opettajalle tulee liikaa hänelle vieraita ja hämmentäviä asioita. Ensinnäkin Asperger, sitten nuo aftat, joita voi olla välillä suuriakin määriä ja sitten vielä lapseni liian ohut vaatetus kylmällä säällä, jota opettajan oli mahdoton ymmärtää viime talvenakin. Psykologin mielestä poissaoloilmoitukseen riittää huoltajan ilmoitus, että lapsi on sairas, edes sen hetkisen sairauden diagnoosia ei tarvitse kertoa jos ei halua. Aikoi kuitenkin puhua asiasta vielä rehtorille ja opettajalle itselleen. Ehdotti tilanteen ratkaisuksi sellaista, että opettaja vapautettaisiin vastuusta arvioida lapseni poissaoloja ja niiden tarvetta ja ilmoittaisin niistä suoraan vain kouluterveydenhoitajalle. Toivottavasti opettaja ei nyt loukkaannu, jos hänet päädytään sivuuttamaan tässä asiassa... Sillähän ei tietysti ole väliä, että lapsen vanhempi saa välillä niellä opettajalta tulleita loukkauksia raivosta täristen.

Ja sitten vielä vaateasiaa. Kaikki siirtymät ovat tytölle vaikeita, niin myös siirtyminen aina erilaiseen vaatetukseen säiden vaihtumisen myötä. Viime perjantaina oli vähän koleampi sää ja lapsi päätyi laittamaan vain t-paidan ja sen päälle pitkähihaisen paidan. En alkanut riitelemään takista, koska se huppari, jota hän oli siihen asti käyttänyt, ei ollut paljoa paksumpi kuin paita, jonka hän päälleen laittoi. Oli retkipäivä ja sekä avustaja ja opettaja olivat aloittaneet huomauttelun "miksi sinulla ei ole takkia", "miksi sinulla ei ole takkia". Siitä saivat taas vettä myllyynsä ne tytöt, jotka naljailevat kaikista mahdollisista asioista, jos toinen vähänkään poikkeaa harmaasta massasta. Samat vaatteet eivät saa olla liian usein päällä, ei saisi muka käyttää liikaa mitään samaa väriä, vaatteiden on tietysti oltava muodikkaat jne. Koulumenestys riittää myös nokittelun aiheeksi, varsinkin huono sellainen.

Olisin ikionnellinen, kun tyttö suostuisi pukeutumaan niin, että huomauttelut jäävät vähiin, koska hän kärsii niistä kuitenkin kovasti. Mutta SILTI pukeutuu just oman mielensä mukaan, en tosiaan pysty tilanteeseen paljon vaikuttamaan. Viime yönä täällä oli ilmeisesti ollut ensimmäisen kerran pakkasta ja äsken väännettiin pukeutumisesta ulkoliikuntaan. Sen verran pitkälle tilanne meni, että jo korotetulla äänellä vaadin takkia päälle, mutta niin tyttö livahti ulos pelkässä pitkähihaisessa collegessa sanomatta edes hei.

Siis miksi pitää olla niin mahdottoman omaehtoinen, että pukeutuu riittämättömästi, vaikka sitten tuleekin varmaan taas tänään koulusta naama mykkyrälä siksi, kun on pottuiltu liian ohuista vaatteista. Ja mitä taas opettajalta saan kuulla, sen voin vain kuvitella etukäteen. Kirjoitin kyllä reissariin pari päivää sitten, että jos tytön vaatetus kovasti opettajaa ihmetyttää, niin ihmettelisi sitä enemmän vaikka lastenlinnaan, eikä toisten kuullen lapselle itselleen. Mutta tälle opettajalle menevät asiat perille huonosti.

Viime talvena kävimme saman opettajan kanssa toppahoususodaksi ristimäni kiistan. Se meni niin pitkälle, että soitin rehtorille ja kysyin neuvoa, mitä tehdä liikuntapäivän suhteen, kun luokanopettaja väittää koulun käytännön olevan, että ulkoliikunnassa käytetään toppahousuja, enkä saa lapselle päälle niitä kirveelläkään. Rehtori sanoi, että hän ei ole sellaisesta käytännöstä kuullut ja pääasia, että lapsi on puettu niin, että hänen on mukava olla. Tuo on mielestäni järkevää puhetta, mutta luokanopettaja on asioista eri mieltä.

Voin kuvitella, mille tilanne näyttää opettajan silmissä: Hän tietää, että lapsi on ollut lyhyen aikaa huostaanotettuna, tyttö käyttäytyy välillä erikoisesti, sairastaa epämääräisiä vaivoja ja äiti ei viitsi huolehtia edes riittävää vaatetusta lapselle. Miten te muut näistä asioista selviätte?"

Aspergren -tukuhenkilö, joka ohjaa ja opettaa opettajaa toimimaan lapsen/oppilaan kanssa!
Oliko tämä taas vain yhdellä paikkakunnalla tapahtuvaa ihanuutta ja etuutta lapselle
ja lapsen vanhemmillekin siinä sivussa.


Verikokeiden ottoa varten voi pyytää puudutetta (Emlaa) laitettavaksi (eikä ole puudutteen laitto iästä kiinni, jo viittä vaille aikuisetkin saattavat sitä tarvita...)
niin ettei tarvitse lapsenkaan kärsiä tätä verisuonten hakua
mikä oikestikin voi johtua "kokemattomuudesta".

Tehän kävitte tuossa sairauden puolivälissä lekurillakin, pyydä häntä kirjoittamaan lausunto lapsen tilanteesta ja sairasloman pituudesta tälle "ihmettelijä" opelle (kaiken varalta).


Eikös tuolle opettaja raukalle mitenkään saa menemään kaaliin sitä
että Aspegren -lapsi on todellakin erilainen kaikkine omine erityisine ja erikoisine piirteineen.
Tuo tuntuu olevan ihme vimma
tuo vaatteiden kanssa "riehuminen" opettajien kohdalla! Osa lapsistahan voi olla niin lämminverisiäkin että vaikkei olisi edes mitään aistiyliherkkyyttä niin siltikin voi lapsi tai nuori kulkea "liian vähissä" vaatteissa, ainakin open mielestä.
Tälläkään opettajalla ei ole sitten älyä pyytää itselleen koulutusta ja tukea
jos hänen opetettavanaan on erityislapsi
niin ettei open koko aikansa mene teidän lapsen "äimistelyyn".
Taitaa vaan tämäkin ihmettelijäope vaania haukkana milloin pääsee toteuttamaan tätä varpus -iskuaan........

hetkellä opettajan kirjoitti:

ennakkoluuloja vastaan. Hänen silmillään katsottuna tilanne varmaan näyttää tälle:

Lapsi on ollut hänen kuulemansa mukaan aikaisemmin vähän aikaa huostaanotettuna (hoidollinen, aiheeton huosta), hänellä on open silmissä epämääräisiä fyysisiä vaivoja (jotka ovat tutkimuksen alla ja ope tietää sen), lapsi käyttäytyy välillä vähän erikoisesti, hänellä on keskittymiskyvyttömyyttä ja kaiken kukkuraksi äiti on niin kelvoton, että ei huolehdi lapselle riittävää vaatetusta ilmojen viiletessä...

Ennakkoluulot johtavat pahimmillaan melkoiseen piinaan perhettä kohtaan. Siirrän tähän vielä toiselle palstalle kirjoittamani tekstin kyseisestä aiheesta:

"Minua suuresti loukkaavia epäluuloja ovat aiheuttaneet tietysti Asperger, lopettajan silmissä liian kevyt vaatetus kylmällä säällä ja nyt lisäksi kausittain lapsen suussa runsaina kukkivat aftat, jotka tulevat ja menevät, eikä niihin lääkäreiden mukaan paljon lääkettä löydy. Nyt kuitenkin lastenlinnasta ohjelmoitiin lapselle labra-kokeita kotiterv.asemalle, mutta siellä käynti viivästyi parilla viikolla, koska itse olen sairastanut polveani ja terv.palvelut on siirretty väliaikaisesti naapurikaupunginosan terv.asemalle, matka on siis pitempi kuin normaalisti.

Oletteko koskaan törmänneet tilanteeseen, että opettaja vaatii lapsen poissaoloista lääkärintodistuksen? Työpaikoilla se on itsestäänselvyys, mutta että koulussa!

Tytöllä on yksi kahden viikon poissaolo tältä syksyltä, johtuen viruksen aiheuttamasta kurkkutulehduksesta ja jota ensin erehdyin opettajalle sanomaan angiinaksi. Ensimmäisen sairisviikon jälkeen suu alkoi kukkia aftoilla, joka vei loputkin ruokahalun ja tyttö paastosi viikon verran. Ta-aseman lääkäri oli tietysti aftoista sitä mieltä, jonka jokainen niihin törmännyt sanomattakin tietää, että aftoihin on saatavana apteekista geeliä, pillereitä sun muuta tököttiä, joita AS-tyttö ei kovin paljon halua suhunsa laittaa niiden pahan maun takia. Hoitosuositus oli siis antaa ajan parantaa ja kouluun sitten kun pystyy syömään.

Angiina-epäily oli lääkärilläkin sen verran vahva nielussa näkyvien peitteiden takia, että hän sanoi kirjoittavansa antibiootin jo ennen nielunäytteen valmistumista, mitä hän ei tavallisesti tee. Kehotti lopettamaan antib:n, jos näytteessä ei kasva streptokokkeja ja näin teimme 1. viikon jälkeen, koska näyte osoittautui negatiiviseksi. Mutta tyttö oli kotona vielä toisenkin viikon, koska lievä lämpöily jatkui pitkään ja täydellinen syömättömyys viikon verran. Siitä toivuttiin ja sairiksen vaiheet käytiin vielä yksityiskohtaisesti läpi lastenlinnan palaverissa, jossa opettaja istui vieressäni niitä kuuntelemassa.

Nyt kuitenkin tytöllä oli viime maanantaina taas yksi afta syvällä nielussa ja ääni lähes tipotiessään. Kouluun vaadin lähtemään, koska nyt ei ollut kuumetta ja arvelin äänenkin palaavan päivän aikana kun on ehtinyt jo juodakin enemmän. Tyttö soitti kuitenkin koulusta, että opettaja vaatii häntä menemään lääkäriin. Tiesin sen olevan turhaa, mutta tilasin ajan ja ilmoitin tekstiviestillä, että tytön pitäisi lähteä ruokailun jälkeen tulemaan kotia kohti. Sitten alkoi opettajan tekstiviestein pitämä tenttaus "Mihin aikaan lääkäri on", "Miksi ette mene sinne junalla" jne. Siis niin kuin minulla ei olisi arvostelukykyä siihen, paljonko aikaa kuluu kun lapsi kävelee ensin kotiin, siitä menemme juna-asemalle, odotamme junan, ajamme matkan ja taas kävely ta:lle.

Lääkäri vilkaisi kurkkuun ja totesi saman kuin minä aamulla. Tilanteelle ei mitään voi, aika parantaa ja koska ei ole kuumetta ja lapsi syö, niin kouluun vain seuraavana aamuna. Menimme kuitenkin samalla labraan, johon lastenlinnasta oli ohjelmoitu näytteenottoja. Tytöltä ei kai kahteen vuoteen ole otettu verinäytettä kyynärtaipeesta ja voi taivas, mikä huuto ja tappelu alkoi. Isokokoinen tuntoaistin yliherkkyydestä kärsivä 10-vuotias huutaa kurkku suorana, miten sattuu, hoitaja kaivoi kaivamistaan, mutta pisaraakaan verta ei saatu koeputkeen ja hoitaja luovutti. Oli suunnittelemassa yritystä toisesta käsivarresta, kun tyttö sanoa täräytti AS-lapsen suorasukaiseen tyyliin: "Sinä teet työsi huonosti kun tekee niin kauhean kipeää!" Hoitaja loukkaantui niin, että lopetti siihen kaiken yrittämisen ja hyvä, että ei käskenyt meitä ulos laboratoriosta.

Niin lähdettiin kotia kohti ja tyttö oli henkisesti aivan poissa tolaltaan, naama punakirjava itkemisestä ja itki vielä koko junamatkan kotiasemalle. Siis silloin on tosi kysymyksessä, jos hän itkee täpötäydessä junan välikössä, koska yrittää viimeiseen asti aina pidätellä itkemistä, etteivät toiset näe pahaa mieltä. Kotona hän oli aivan voipunut koko tapauksesta, ei puhettakaan, että olisi päästy läksyjen tekoon tuntikausiin ja niin englannin kokeeseenkin kertaaminen jäi lähinnä yhden eli seuraavan illan varaan.

Reissarin välityksellä vaihdoimme opettajan kanssa mielipiteitä sairaslomasta, sen tarpeesta, arvioinnista jne. Kysyin, onko jokin uusi käytäntö, että peruskoulussa vaaditaan kaikista poissaoloista lääkärintodistus, johon ope vastasi näin: "Varsinkin pidemmästä poissaolosta on hyvä olla lääkärintodistus epäselvyyksien välttämiseksi ja edellisestä poissaolosta ainakin minulle jäi epäselväksi, oliko X:llä angiina vai ei." Siis hänelle jäi se epäselväksi, vaikka hän istui lastenlinnan palaverissa vieressäni kun kerroin koko sairasloman kulun ja sen perusteella noita labra-kokeita sitten määrättiin esim. keliakian poissulkemiseksi.

Onneksi eilen aamulla minulle oli jo ennakkoon sovittu keskusteluaika koulupsykologin kanssa, joka on hyvin ymmärtävä ja mielestäni järkevästi suhtautuva henkilö. Hän arvioi, että lapseni kohdalla opettajalle tulee liikaa hänelle vieraita ja hämmentäviä asioita. Ensinnäkin Asperger, sitten nuo aftat, joita voi olla välillä suuriakin määriä ja sitten vielä lapseni liian ohut vaatetus kylmällä säällä, jota opettajan oli mahdoton ymmärtää viime talvenakin. Psykologin mielestä poissaoloilmoitukseen riittää huoltajan ilmoitus, että lapsi on sairas, edes sen hetkisen sairauden diagnoosia ei tarvitse kertoa jos ei halua. Aikoi kuitenkin puhua asiasta vielä rehtorille ja opettajalle itselleen. Ehdotti tilanteen ratkaisuksi sellaista, että opettaja vapautettaisiin vastuusta arvioida lapseni poissaoloja ja niiden tarvetta ja ilmoittaisin niistä suoraan vain kouluterveydenhoitajalle. Toivottavasti opettaja ei nyt loukkaannu, jos hänet päädytään sivuuttamaan tässä asiassa... Sillähän ei tietysti ole väliä, että lapsen vanhempi saa välillä niellä opettajalta tulleita loukkauksia raivosta täristen.

Ja sitten vielä vaateasiaa. Kaikki siirtymät ovat tytölle vaikeita, niin myös siirtyminen aina erilaiseen vaatetukseen säiden vaihtumisen myötä. Viime perjantaina oli vähän koleampi sää ja lapsi päätyi laittamaan vain t-paidan ja sen päälle pitkähihaisen paidan. En alkanut riitelemään takista, koska se huppari, jota hän oli siihen asti käyttänyt, ei ollut paljoa paksumpi kuin paita, jonka hän päälleen laittoi. Oli retkipäivä ja sekä avustaja ja opettaja olivat aloittaneet huomauttelun "miksi sinulla ei ole takkia", "miksi sinulla ei ole takkia". Siitä saivat taas vettä myllyynsä ne tytöt, jotka naljailevat kaikista mahdollisista asioista, jos toinen vähänkään poikkeaa harmaasta massasta. Samat vaatteet eivät saa olla liian usein päällä, ei saisi muka käyttää liikaa mitään samaa väriä, vaatteiden on tietysti oltava muodikkaat jne. Koulumenestys riittää myös nokittelun aiheeksi, varsinkin huono sellainen.

Olisin ikionnellinen, kun tyttö suostuisi pukeutumaan niin, että huomauttelut jäävät vähiin, koska hän kärsii niistä kuitenkin kovasti. Mutta SILTI pukeutuu just oman mielensä mukaan, en tosiaan pysty tilanteeseen paljon vaikuttamaan. Viime yönä täällä oli ilmeisesti ollut ensimmäisen kerran pakkasta ja äsken väännettiin pukeutumisesta ulkoliikuntaan. Sen verran pitkälle tilanne meni, että jo korotetulla äänellä vaadin takkia päälle, mutta niin tyttö livahti ulos pelkässä pitkähihaisessa collegessa sanomatta edes hei.

Siis miksi pitää olla niin mahdottoman omaehtoinen, että pukeutuu riittämättömästi, vaikka sitten tuleekin varmaan taas tänään koulusta naama mykkyrälä siksi, kun on pottuiltu liian ohuista vaatteista. Ja mitä taas opettajalta saan kuulla, sen voin vain kuvitella etukäteen. Kirjoitin kyllä reissariin pari päivää sitten, että jos tytön vaatetus kovasti opettajaa ihmetyttää, niin ihmettelisi sitä enemmän vaikka lastenlinnaan, eikä toisten kuullen lapselle itselleen. Mutta tälle opettajalle menevät asiat perille huonosti.

Viime talvena kävimme saman opettajan kanssa toppahoususodaksi ristimäni kiistan. Se meni niin pitkälle, että soitin rehtorille ja kysyin neuvoa, mitä tehdä liikuntapäivän suhteen, kun luokanopettaja väittää koulun käytännön olevan, että ulkoliikunnassa käytetään toppahousuja, enkä saa lapselle päälle niitä kirveelläkään. Rehtori sanoi, että hän ei ole sellaisesta käytännöstä kuullut ja pääasia, että lapsi on puettu niin, että hänen on mukava olla. Tuo on mielestäni järkevää puhetta, mutta luokanopettaja on asioista eri mieltä.

Voin kuvitella, mille tilanne näyttää opettajan silmissä: Hän tietää, että lapsi on ollut lyhyen aikaa huostaanotettuna, tyttö käyttäytyy välillä erikoisesti, sairastaa epämääräisiä vaivoja ja äiti ei viitsi huolehtia edes riittävää vaatetusta lapselle. Miten te muut näistä asioista selviätte?"

mutta ope saa huolehtia sen tytölle päälle jos pystyy.

Kirjoituksessasi on paljon tuttuja asioita.
Minulla oli suussa lapsesta asti rakkuloita, aftoja, ikenet yhtenään mystisesti tulehtuneet ja herpeksiä huulissa, kunnes niiden takia omasta päätöksestäni vasta aikuisena päätin kokeilla viljatonta dieettiä ja siihen loppuivat suuongelmat.

Äitini ja yksi lapseni pukeutuivat aina hyvin keveisiin vaatteisiin, talvellakin, kumpikaan ei voinut sietää pientäkään kuumuutta ja tuntuivat minusta myös yliherkille kivulle, eivätkä pitäneet kosketuksesta.

Kaikki lapseni ovat poteneet niin pitkäänkestäviä ja sitkeitä virusinfektioita, että ainakin viikko piti olla pois koulusta/päiväkodista, jos ennen infektion täydellistä paranemista meni kouluun/päiväkotiin, niin seurauksena oli infektion paheneminen ja kahden viikon poissaolo. Mitään lääkettä niihin ei ollut, odottaminen ja toivominen vain. Niitä tuli useita talviaikaan.
Koskaan eivät opettajat näiden pitkien poissaolojen perään kyselleet ja itse kirjoittamani lappu riitti tai soittaminen opettajalle.

painaa kyllä, kirjoitti:

mutta ope saa huolehtia sen tytölle päälle jos pystyy.

Kirjoituksessasi on paljon tuttuja asioita.
Minulla oli suussa lapsesta asti rakkuloita, aftoja, ikenet yhtenään mystisesti tulehtuneet ja herpeksiä huulissa, kunnes niiden takia omasta päätöksestäni vasta aikuisena päätin kokeilla viljatonta dieettiä ja siihen loppuivat suuongelmat.

Äitini ja yksi lapseni pukeutuivat aina hyvin keveisiin vaatteisiin, talvellakin, kumpikaan ei voinut sietää pientäkään kuumuutta ja tuntuivat minusta myös yliherkille kivulle, eivätkä pitäneet kosketuksesta.

Kaikki lapseni ovat poteneet niin pitkäänkestäviä ja sitkeitä virusinfektioita, että ainakin viikko piti olla pois koulusta/päiväkodista, jos ennen infektion täydellistä paranemista meni kouluun/päiväkotiin, niin seurauksena oli infektion paheneminen ja kahden viikon poissaolo. Mitään lääkettä niihin ei ollut, odottaminen ja toivominen vain. Niitä tuli useita talviaikaan.
Koskaan eivät opettajat näiden pitkien poissaolojen perään kyselleet ja itse kirjoittamani lappu riitti tai soittaminen opettajalle.

Virusinfektioita on ollut 4-5:een viimeistä vuotta, ne alkoivat kun lapsi oli tarhassa ja muistaakseni jo ennen eskariryhmää. Joskus on ollut vuosikin väliä, että niistä ei kuulu mitään ja sitten taas alkaa sellainen kausi, että niitä on yhtenään. Silloin kun ne alkoivat, tuli myös käsivarsiin ihottumaa, joka lääkärin mukaan oli virusperäistä, mutta viime vuosina on ollut pelkästään aftoja.

Siis niillä voi olla niin selvä yhteys viljaan!

Voi jessus sentään, kun meillä lapsen pääasiallinen perusruoka ovat erilaiset leivät. Kyseessä on AS-lapseksikin vaikea ruokailuongelma. Eivät tätä lääkäritkään uskoneet vuosiin, ennen kuin näkivät sairaalan seurantajaksolla. Sitten lääkäri onkin kirjannut papereihin, että: "Lapsi suhtautuu ruokailuun kuin se olisi asia, joka ei mitenkään liity häneen." Siitähän repivät sitten ihmettelyä hänen ruokailustaan tai sen puutteesta. Itse olin jo kai harmaantunut huolesta tytön syömättömyyden takia, mutta lääkärit eivät olleet uskoneet vuosiin, miten pieniruokainen hän on, kukaan lääkäri ei ollut ottanut vakavasti puheitani lapsen syömättömyydestä ennen sitä. Mutta johan alettiin uskoa parin kuukauden sairaalajaksolla.

Hän ei ole koskaan elämässään syönyt ns. lämminruoka-annosta, koko ruokavalion perusta ovat siis erilaiset leivät. Kai tällä lapsella olisi jo vuosia sitten ollut osteoporoosi ja sisäelinvaurioita, jos en olisi välillä jopa yötä myöten opiskellut ravintotietoutta ja hankkinut hänelle lisäravinteet, jotka sitten on myöhemmin vahvistettu oikeiksi ravitsemusterapeutin kanssa. Voi elämän kevät ja jos noiden aftojen takia nyt pitäisi viljatuotteistakin luopua...

Ja makuaistin mieletön yliherkkyys sanelee sen, mitä voi edes juoda, vaikka lääkäreiden mielestä nestettä tarvitaan enemmän kuin normaalisti. Pahimmissa tapauksissa AS-lapsen koko ruuansulatus voi olla vielä kouluiässä herkkä kuin koliikkivauvalla, pienikin määrä jotain uutta ravintoainetta saa aikaan voimakkaita vatsaoireita. Mutta jos viljatuotteet pitäisi jättää pois, niin neuvoni alkavat olla aika vähissä, sillä en kyllä osaa kuvitella ollenkaan mitä ruoka-aineita saisin tilalle. On kokeiltu erilaisia gluteenittomia sun muita leipiä vuosien mittaan, mun kun ei hän niitä pysty syömään ollenkaan...

Ja jos joku älyniekka sanoo tämän lapsen kohdalla, että kyllä nälkä laittaa syömään, mitä pöydässä on, niin suksikoon kuuseen :) Tyttö on pahimmillaan paastonnut kuukauden ilman mitään kiinteää ruokaa, paino putosi 7 kg huostaanoton ansiosta muutamassa kuukaudessa - siis kasvavalla lapsella - lääkärit tarjoavat siinäkin vaiheessa ainoaksi avuksi punnitukset kouluterkkarilla tai lääkäriasemalla. Olen hyväksynyt niillä käynnit, koska yleensä siinä vaiheessa tarvitsen jo itse jonkun aikuisen henkistä tukea. Kai joka äiti voi kuvitella, mille tuntuu seurata vierestä viikkoja tilannetta, kun lapsi itkee välillä, että hänellä on kamala nälkä, vatsaan koskee, mutta ei pysty syömään mitään. Silloin painoa seurataan, mutta koskaan se ei ole laskenut sen %-luvun alle, että olisi sen takia sairaalaan joutunut.

Se, että tällaista lasta hoidettaisiin pelkästään psykiatrisena potilaana, on vihoviimeinen asia, mitä lapselle voi tapahtua. Ja huostaanottoonhan se johti hänenkin kohdallaan. Onneksi olemme nyt neurologian puolella ja hoitohenkilökunnan asenteella on eroa kuin yöllä ja päivällä. Ei auta muuta kuin jatkaa nyt neuvotteluja tilanteesta lastenlääkäreiden kanssa.

Edelliselle kysymys:
Saanko siirtää viestisi AS-lasten asioita käsittelevälle palstalle?

painaa kyllä, kirjoitti:

mutta ope saa huolehtia sen tytölle päälle jos pystyy.

Kirjoituksessasi on paljon tuttuja asioita.
Minulla oli suussa lapsesta asti rakkuloita, aftoja, ikenet yhtenään mystisesti tulehtuneet ja herpeksiä huulissa, kunnes niiden takia omasta päätöksestäni vasta aikuisena päätin kokeilla viljatonta dieettiä ja siihen loppuivat suuongelmat.

Äitini ja yksi lapseni pukeutuivat aina hyvin keveisiin vaatteisiin, talvellakin, kumpikaan ei voinut sietää pientäkään kuumuutta ja tuntuivat minusta myös yliherkille kivulle, eivätkä pitäneet kosketuksesta.

Kaikki lapseni ovat poteneet niin pitkäänkestäviä ja sitkeitä virusinfektioita, että ainakin viikko piti olla pois koulusta/päiväkodista, jos ennen infektion täydellistä paranemista meni kouluun/päiväkotiin, niin seurauksena oli infektion paheneminen ja kahden viikon poissaolo. Mitään lääkettä niihin ei ollut, odottaminen ja toivominen vain. Niitä tuli useita talviaikaan.
Koskaan eivät opettajat näiden pitkien poissaolojen perään kyselleet ja itse kirjoittamani lappu riitti tai soittaminen opettajalle.

oli ihana vitsi, jopa lapsi itse hymyili sille kun luin sen hänelle aamulla. Mutta sen voisi tehdä ihan tosissaankin, niin pääsisi opettaja itse näkemään, mitä sen takin kanssa tapahtuu.

lapsen myötä kirjoitti:

Aspergren -tukuhenkilö, joka ohjaa ja opettaa opettajaa toimimaan lapsen/oppilaan kanssa!
Oliko tämä taas vain yhdellä paikkakunnalla tapahtuvaa ihanuutta ja etuutta lapselle
ja lapsen vanhemmillekin siinä sivussa.


Verikokeiden ottoa varten voi pyytää puudutetta (Emlaa) laitettavaksi (eikä ole puudutteen laitto iästä kiinni, jo viittä vaille aikuisetkin saattavat sitä tarvita...)
niin ettei tarvitse lapsenkaan kärsiä tätä verisuonten hakua
mikä oikestikin voi johtua "kokemattomuudesta".

Tehän kävitte tuossa sairauden puolivälissä lekurillakin, pyydä häntä kirjoittamaan lausunto lapsen tilanteesta ja sairasloman pituudesta tälle "ihmettelijä" opelle (kaiken varalta).


Eikös tuolle opettaja raukalle mitenkään saa menemään kaaliin sitä
että Aspegren -lapsi on todellakin erilainen kaikkine omine erityisine ja erikoisine piirteineen.
Tuo tuntuu olevan ihme vimma
tuo vaatteiden kanssa "riehuminen" opettajien kohdalla! Osa lapsistahan voi olla niin lämminverisiäkin että vaikkei olisi edes mitään aistiyliherkkyyttä niin siltikin voi lapsi tai nuori kulkea "liian vähissä" vaatteissa, ainakin open mielestä.
Tälläkään opettajalla ei ole sitten älyä pyytää itselleen koulutusta ja tukea
jos hänen opetettavanaan on erityislapsi
niin ettei open koko aikansa mene teidän lapsen "äimistelyyn".
Taitaa vaan tämäkin ihmettelijäope vaania haukkana milloin pääsee toteuttamaan tätä varpus -iskuaan........

Mielestäni tavallinen luokanopettaja tarvitsisi kurssitusta erityisoppilaiden opettamisessa, kun kerran nykyinen suuntaus on tämä, että rahan puutteen takia ei erityisopettajia ja pienryhmiä ole riittävästi. Tavalliseen opettajankoulutukseen ei kuulu kuin korkeintaan vapaaehtoisvalintana jotain opintoviikkoja erityislasten kohtamisesta. Ja useimmilla sitä ei ole ollenkaan.

Onhan olemassa tietysti virkeä-älyisiä opettajiakin, joille riittää osallistuminen muutamaan lapsen palaveriin, joissa alan lääkärit, pätevä sairaalakoulun opettaja ja muita asiantuntijoita on vääntämässä rautalangasta asioita, mutta kaikille opettajille se ei riitä.

Me ihmiset olemme erilaisia oppijoita, niin opettajat itse kuin me muutkin. Minusta tuossa tilanteessa opettaja ei osaa soveltaa saamaansa tietoa ollenkaan käytäntöön. Hänet pitäisi lähettää muutaman viikon oppijaksi vaikka Haukkarannan (oliko nimi oikein) kouluun näkemään käytännössä, miten Asperger-lapsia opetetaan, millaista tukea he tarvitsevat. Mutta eihän siihen ole rahaa tietenkään. Samalta alueelta voisi kerätä samaan nippuun kaikista kouluista kaikki AS-lasten luokanopettajat ja vääntää heille rautalankaa asiasta. Kustannuksetkin kai halpenisivat, kun tulisi ns. monta kärpästä samalla iskulla.

Kunnissa ei ole rahaa, eikä Vanhasen mukaan lisää tipukaan, hän on laittanut asiat mielessään tärkeysjärjestykseen ja tähän meidän pulliaisten on toistaiseksi tyytyminen. Asioita ei tietenkään olisi pitänyt laskea tällaiseen jamaan, että rahan puutteen takia lapset kärsivät monilla alueilla, ei vain koulussa, mutta minkäs teet.

Osaltaan varmaan Varpus-projekti on myös pistänyt open pään sekaisin, ei nähdä ongelmien syynä muuta kuin välinpitämätön vanhempi, vaikka se ei ollenkaan pitäisi paikkaansa. Mutta eipähän ole ensimmäinen tällainen kerta tässä maassa, mutta toivottavasti alkaisi kuitenkin olla niitä viimeisiä! Lasten ongelmien avain ei todellakaan löydy aina vanhempia syyttämällä, luulisi tieto vähitelen menevän perille, kun jopa HUS:ssa on kuulema jo avattu jokin AS-yksikkö! Uskomatonta! Mutta hyvä tietysti.

kirjoituksista!! kirjoitti:

Virusinfektioita on ollut 4-5:een viimeistä vuotta, ne alkoivat kun lapsi oli tarhassa ja muistaakseni jo ennen eskariryhmää. Joskus on ollut vuosikin väliä, että niistä ei kuulu mitään ja sitten taas alkaa sellainen kausi, että niitä on yhtenään. Silloin kun ne alkoivat, tuli myös käsivarsiin ihottumaa, joka lääkärin mukaan oli virusperäistä, mutta viime vuosina on ollut pelkästään aftoja.

Siis niillä voi olla niin selvä yhteys viljaan!

Voi jessus sentään, kun meillä lapsen pääasiallinen perusruoka ovat erilaiset leivät. Kyseessä on AS-lapseksikin vaikea ruokailuongelma. Eivät tätä lääkäritkään uskoneet vuosiin, ennen kuin näkivät sairaalan seurantajaksolla. Sitten lääkäri onkin kirjannut papereihin, että: "Lapsi suhtautuu ruokailuun kuin se olisi asia, joka ei mitenkään liity häneen." Siitähän repivät sitten ihmettelyä hänen ruokailustaan tai sen puutteesta. Itse olin jo kai harmaantunut huolesta tytön syömättömyyden takia, mutta lääkärit eivät olleet uskoneet vuosiin, miten pieniruokainen hän on, kukaan lääkäri ei ollut ottanut vakavasti puheitani lapsen syömättömyydestä ennen sitä. Mutta johan alettiin uskoa parin kuukauden sairaalajaksolla.

Hän ei ole koskaan elämässään syönyt ns. lämminruoka-annosta, koko ruokavalion perusta ovat siis erilaiset leivät. Kai tällä lapsella olisi jo vuosia sitten ollut osteoporoosi ja sisäelinvaurioita, jos en olisi välillä jopa yötä myöten opiskellut ravintotietoutta ja hankkinut hänelle lisäravinteet, jotka sitten on myöhemmin vahvistettu oikeiksi ravitsemusterapeutin kanssa. Voi elämän kevät ja jos noiden aftojen takia nyt pitäisi viljatuotteistakin luopua...

Ja makuaistin mieletön yliherkkyys sanelee sen, mitä voi edes juoda, vaikka lääkäreiden mielestä nestettä tarvitaan enemmän kuin normaalisti. Pahimmissa tapauksissa AS-lapsen koko ruuansulatus voi olla vielä kouluiässä herkkä kuin koliikkivauvalla, pienikin määrä jotain uutta ravintoainetta saa aikaan voimakkaita vatsaoireita. Mutta jos viljatuotteet pitäisi jättää pois, niin neuvoni alkavat olla aika vähissä, sillä en kyllä osaa kuvitella ollenkaan mitä ruoka-aineita saisin tilalle. On kokeiltu erilaisia gluteenittomia sun muita leipiä vuosien mittaan, mun kun ei hän niitä pysty syömään ollenkaan...

Ja jos joku älyniekka sanoo tämän lapsen kohdalla, että kyllä nälkä laittaa syömään, mitä pöydässä on, niin suksikoon kuuseen :) Tyttö on pahimmillaan paastonnut kuukauden ilman mitään kiinteää ruokaa, paino putosi 7 kg huostaanoton ansiosta muutamassa kuukaudessa - siis kasvavalla lapsella - lääkärit tarjoavat siinäkin vaiheessa ainoaksi avuksi punnitukset kouluterkkarilla tai lääkäriasemalla. Olen hyväksynyt niillä käynnit, koska yleensä siinä vaiheessa tarvitsen jo itse jonkun aikuisen henkistä tukea. Kai joka äiti voi kuvitella, mille tuntuu seurata vierestä viikkoja tilannetta, kun lapsi itkee välillä, että hänellä on kamala nälkä, vatsaan koskee, mutta ei pysty syömään mitään. Silloin painoa seurataan, mutta koskaan se ei ole laskenut sen %-luvun alle, että olisi sen takia sairaalaan joutunut.

Se, että tällaista lasta hoidettaisiin pelkästään psykiatrisena potilaana, on vihoviimeinen asia, mitä lapselle voi tapahtua. Ja huostaanottoonhan se johti hänenkin kohdallaan. Onneksi olemme nyt neurologian puolella ja hoitohenkilökunnan asenteella on eroa kuin yöllä ja päivällä. Ei auta muuta kuin jatkaa nyt neuvotteluja tilanteesta lastenlääkäreiden kanssa.

Edelliselle kysymys:
Saanko siirtää viestisi AS-lasten asioita käsittelevälle palstalle?

tuntuu, kun kerrot syömisasioista. Alle 11-vuotiaina lapseni halusivat syödä vain välipaloja ja silloinkin houkuttelun kautta, oli aivan turha yrittää kunnon ateriointeja, vaikka sitkeästi ja jälkeenpäin ajatellen aivan turhaan sitä tein.

Itse tunsin kouluikäisenä suurta pelkoa kouluruokailua kohtaan ja alle kouluikäisenä myös kotiruokailua kohtaan. Kun olin alle kuusivuotias, niin äitini oli vaikeuksissa syömättömyyteni, syömisestä seuranneiden vatsakipujeni ja angiinoitteni (siihen aikaan ei ehkä tutkittu oliko kurkkutulehdus viruksen vai bakteerin aiheuttama) ja suurakkuloitteni takia. Vaikeuksissa tulen olemaan suolieni kanssa lopunikäni, lääkäreiltä en ole saanut vielä aikuisenakaan selitystä enkä apua.

Sain kuusi vuotiaana neurologisen diagnoosin, mutta sen ajan diagnoosi ei pitäne paikkaansa enää nykytietämyksen mukaan. Eikä silloin annettu kauhuskenaario tulevaisuudestani ole onneksi toteutunut, lääkärit nimittäin veikkasivat, että tulen tylsistymään teini-ikään mennessä. Lievä hahmotushäiriö on kyllä varma.
Omaehtoisen, siihen aikaan nimityksenä oli luonnevikainen, diagnoosin sain koulupsykologilta seitsemän vuotiaana. Yksi lapsistani myös on nimetty omaehtoiseksi ja Ekg:stä löytyy "piikkejä".

Minulla oli myös ennen viljatonta dieettiä suuongelmien lisäksi nilkkojen ja ranteiden yläpuolisella iholla kovaa kutinaa ja raapiessa paljastui pienen pieniä vesikelloja, jotka näkyy vain hyvin tarkkaan katsoessa, joskus kutiavaa kohtaa raapaistessa pieni ala ihon pintaa kuoriutui kuin itsestään kokonaan pois.

Mutta kyllä elämästä voi silti selvitä :), vaikkei tietenkään elämästä hengissä selviä :), ei muuten ne opet ja sossutkaan elämästä hengissä selviä, vaikka heillä kaikki on niin kohdallaan.

Vielä tutummalta kirjoitti:

tuntuu, kun kerrot syömisasioista. Alle 11-vuotiaina lapseni halusivat syödä vain välipaloja ja silloinkin houkuttelun kautta, oli aivan turha yrittää kunnon ateriointeja, vaikka sitkeästi ja jälkeenpäin ajatellen aivan turhaan sitä tein.

Itse tunsin kouluikäisenä suurta pelkoa kouluruokailua kohtaan ja alle kouluikäisenä myös kotiruokailua kohtaan. Kun olin alle kuusivuotias, niin äitini oli vaikeuksissa syömättömyyteni, syömisestä seuranneiden vatsakipujeni ja angiinoitteni (siihen aikaan ei ehkä tutkittu oliko kurkkutulehdus viruksen vai bakteerin aiheuttama) ja suurakkuloitteni takia. Vaikeuksissa tulen olemaan suolieni kanssa lopunikäni, lääkäreiltä en ole saanut vielä aikuisenakaan selitystä enkä apua.

Sain kuusi vuotiaana neurologisen diagnoosin, mutta sen ajan diagnoosi ei pitäne paikkaansa enää nykytietämyksen mukaan. Eikä silloin annettu kauhuskenaario tulevaisuudestani ole onneksi toteutunut, lääkärit nimittäin veikkasivat, että tulen tylsistymään teini-ikään mennessä. Lievä hahmotushäiriö on kyllä varma.
Omaehtoisen, siihen aikaan nimityksenä oli luonnevikainen, diagnoosin sain koulupsykologilta seitsemän vuotiaana. Yksi lapsistani myös on nimetty omaehtoiseksi ja Ekg:stä löytyy "piikkejä".

Minulla oli myös ennen viljatonta dieettiä suuongelmien lisäksi nilkkojen ja ranteiden yläpuolisella iholla kovaa kutinaa ja raapiessa paljastui pienen pieniä vesikelloja, jotka näkyy vain hyvin tarkkaan katsoessa, joskus kutiavaa kohtaa raapaistessa pieni ala ihon pintaa kuoriutui kuin itsestään kokonaan pois.

Mutta kyllä elämästä voi silti selvitä :), vaikkei tietenkään elämästä hengissä selviä :), ei muuten ne opet ja sossutkaan elämästä hengissä selviä, vaikka heillä kaikki on niin kohdallaan.

Siis piikit oli Eeg:ssä.

Vielä tutummalta kirjoitti:

tuntuu, kun kerrot syömisasioista. Alle 11-vuotiaina lapseni halusivat syödä vain välipaloja ja silloinkin houkuttelun kautta, oli aivan turha yrittää kunnon ateriointeja, vaikka sitkeästi ja jälkeenpäin ajatellen aivan turhaan sitä tein.

Itse tunsin kouluikäisenä suurta pelkoa kouluruokailua kohtaan ja alle kouluikäisenä myös kotiruokailua kohtaan. Kun olin alle kuusivuotias, niin äitini oli vaikeuksissa syömättömyyteni, syömisestä seuranneiden vatsakipujeni ja angiinoitteni (siihen aikaan ei ehkä tutkittu oliko kurkkutulehdus viruksen vai bakteerin aiheuttama) ja suurakkuloitteni takia. Vaikeuksissa tulen olemaan suolieni kanssa lopunikäni, lääkäreiltä en ole saanut vielä aikuisenakaan selitystä enkä apua.

Sain kuusi vuotiaana neurologisen diagnoosin, mutta sen ajan diagnoosi ei pitäne paikkaansa enää nykytietämyksen mukaan. Eikä silloin annettu kauhuskenaario tulevaisuudestani ole onneksi toteutunut, lääkärit nimittäin veikkasivat, että tulen tylsistymään teini-ikään mennessä. Lievä hahmotushäiriö on kyllä varma.
Omaehtoisen, siihen aikaan nimityksenä oli luonnevikainen, diagnoosin sain koulupsykologilta seitsemän vuotiaana. Yksi lapsistani myös on nimetty omaehtoiseksi ja Ekg:stä löytyy "piikkejä".

Minulla oli myös ennen viljatonta dieettiä suuongelmien lisäksi nilkkojen ja ranteiden yläpuolisella iholla kovaa kutinaa ja raapiessa paljastui pienen pieniä vesikelloja, jotka näkyy vain hyvin tarkkaan katsoessa, joskus kutiavaa kohtaa raapaistessa pieni ala ihon pintaa kuoriutui kuin itsestään kokonaan pois.

Mutta kyllä elämästä voi silti selvitä :), vaikkei tietenkään elämästä hengissä selviä :), ei muuten ne opet ja sossutkaan elämästä hengissä selviä, vaikka heillä kaikki on niin kohdallaan.

kuitenkin, ja sitä helpommalla selviäisi kun kaikesta erilaisuudesta ei tehtäisi niin mahdottoman suurta numeroa nykyisin.

Sain tällaisenkin viestin tänään:
"Tutkimuskirjallisuus kertoo epätavallisista tulehdusreaktioista osalla autismin kirjon ihmisistä. Jotkut tavalliset ruuan proteiinit voivat laukaista autoimmuunireaktioita. Tämä ei ole ihan sama kuin allergia, eikä myöskään keliakiaa, joten voi jäädä tunnistamatta tavanomaisissa tutkimuksissa."

Ilman tutkimuksia olisin valmis uskomaan tuon väitteen sen perusteella, mitä olen tätä lasta vuosia seurannut. Tuon kuvaamasi tyylistä ihottumaa lapsella on ollut muutaman kerran nivelten seutuun ja ne vesikellot minua siinä lähinnä ihmetyttivät. Mutta sitä on ollut vain 2-3:een kertaa, eikä kestä kauan kun on parantunut onneksi.

Viime yönä oli taas puhjennut niin iso afta ylähuulen sisäpuolelle, että turvotus näkyi vähän uloskin päin. Siitä opettaja oli kysynyt, että onko tyttö ollut hammaslääkärissä. Sitten oli lisännyt vielä, että: "Millaiset välit sinulla on kotona äidin kanssa?" Niinpä niin, äitihän sen turvotuksen tietysti oli mäjäyttänyt lapselleen. Sanoin tytölle, että olisit näyttänyt aftan, mutta ei ollut tehnyt sitä kuitenkaan.

Päivän pelastus oli kun koulupsykologi soitti ja kertoi jutelleensa sekä rehtorin että kouluterv.hoitajan kanssa. Rehtorin kanta oli, että ei opella ole oikeutta vaatia mitään lääkärintodistuksia ja oli pitänyt hyvänä suunnitelmaa siirtää poissaolojen ilmoittaminen terv.hoitajalle.

Terkkari oli aikonut puhua myös opettajalle, että äidin arviokykyyn lapsen koulukunnosta voi kyllä luottaa ja edellisessä sairaslomassa ei ollut mitään epäselvyyttä, se oli täysin perusteltu. Hyvä hyvä! Myös psykologi aikoi keskustella vielä opettajalle, että tämä äiti on kyllä kaikkensa tehnyt lapsensa eteen ja jopa ylikin, koska on myös joutunut opettamaan, mikä ei todellakaan kuulu äidin tehtäviin. Ja lupasi mainita, että äidin tahto on, että lapsi käy koulua, eikä suinkaan mitenkään estää sitä.

Onpas herkullista saada välillä tunnustusta, niin paljon on tullut lapsen kanssa lunta tupaan viime vuosina aiheettomine huostaanottoineen, sun muun kaiken lapselle avun ja tuen saamisen myöhästymisineen.

Se minua häiritsee kuitenkin kaikkein eniten, että jos tuo opettajan ennakkoluuloisuus tosiaan johtuu siitä älyttömästä huostaanotosta, niin tekisi mieli sen suunnitelleille psykiatreille antaa palautetta siitä, mitä kaikkea pahaa se operaatio meille on kaikkiaan aiheuttanut! Jo toisen kouluvuoden ajan opettajan aiheettomat epäluulot ovat vieneet paljon energiaani lapsen tarvitsemasta joka päiväisestä tukemisesta ja tavallisesta arkielämästä. Ja mitä kaikkea kauhea sijoituspaikka muuten lapselle aiheutti, se on vielä asia erikseen.

selviä, niin voi selvitä kirjoitti:

kuitenkin, ja sitä helpommalla selviäisi kun kaikesta erilaisuudesta ei tehtäisi niin mahdottoman suurta numeroa nykyisin.

Sain tällaisenkin viestin tänään:
"Tutkimuskirjallisuus kertoo epätavallisista tulehdusreaktioista osalla autismin kirjon ihmisistä. Jotkut tavalliset ruuan proteiinit voivat laukaista autoimmuunireaktioita. Tämä ei ole ihan sama kuin allergia, eikä myöskään keliakiaa, joten voi jäädä tunnistamatta tavanomaisissa tutkimuksissa."

Ilman tutkimuksia olisin valmis uskomaan tuon väitteen sen perusteella, mitä olen tätä lasta vuosia seurannut. Tuon kuvaamasi tyylistä ihottumaa lapsella on ollut muutaman kerran nivelten seutuun ja ne vesikellot minua siinä lähinnä ihmetyttivät. Mutta sitä on ollut vain 2-3:een kertaa, eikä kestä kauan kun on parantunut onneksi.

Viime yönä oli taas puhjennut niin iso afta ylähuulen sisäpuolelle, että turvotus näkyi vähän uloskin päin. Siitä opettaja oli kysynyt, että onko tyttö ollut hammaslääkärissä. Sitten oli lisännyt vielä, että: "Millaiset välit sinulla on kotona äidin kanssa?" Niinpä niin, äitihän sen turvotuksen tietysti oli mäjäyttänyt lapselleen. Sanoin tytölle, että olisit näyttänyt aftan, mutta ei ollut tehnyt sitä kuitenkaan.

Päivän pelastus oli kun koulupsykologi soitti ja kertoi jutelleensa sekä rehtorin että kouluterv.hoitajan kanssa. Rehtorin kanta oli, että ei opella ole oikeutta vaatia mitään lääkärintodistuksia ja oli pitänyt hyvänä suunnitelmaa siirtää poissaolojen ilmoittaminen terv.hoitajalle.

Terkkari oli aikonut puhua myös opettajalle, että äidin arviokykyyn lapsen koulukunnosta voi kyllä luottaa ja edellisessä sairaslomassa ei ollut mitään epäselvyyttä, se oli täysin perusteltu. Hyvä hyvä! Myös psykologi aikoi keskustella vielä opettajalle, että tämä äiti on kyllä kaikkensa tehnyt lapsensa eteen ja jopa ylikin, koska on myös joutunut opettamaan, mikä ei todellakaan kuulu äidin tehtäviin. Ja lupasi mainita, että äidin tahto on, että lapsi käy koulua, eikä suinkaan mitenkään estää sitä.

Onpas herkullista saada välillä tunnustusta, niin paljon on tullut lapsen kanssa lunta tupaan viime vuosina aiheettomine huostaanottoineen, sun muun kaiken lapselle avun ja tuen saamisen myöhästymisineen.

Se minua häiritsee kuitenkin kaikkein eniten, että jos tuo opettajan ennakkoluuloisuus tosiaan johtuu siitä älyttömästä huostaanotosta, niin tekisi mieli sen suunnitelleille psykiatreille antaa palautetta siitä, mitä kaikkea pahaa se operaatio meille on kaikkiaan aiheuttanut! Jo toisen kouluvuoden ajan opettajan aiheettomat epäluulot ovat vieneet paljon energiaani lapsen tarvitsemasta joka päiväisestä tukemisesta ja tavallisesta arkielämästä. Ja mitä kaikkea kauhea sijoituspaikka muuten lapselle aiheutti, se on vielä asia erikseen.

teidän tapausta koskevat kirjoituksesi. En voi muuta kuin ihailla suunnatonta energiaasi, mutta kukapa ei lapsensa hyvinvoinnin eteen taistelisi kuin naarasleijona. Tämä maa lastensuojelutoimenpiteineen on todellakin ihan outo planeetta. Me kävimme lyhyen mutta sitäkin raivokkaamman taistelun tuulimyllyjä vastaan, onneksi viranomaisilla järki voitti ja silmät aukesivat. Se, että lapsesi koulun rehtori ja psykologi ovat kääntäneet kelkkansa sinun ja lapsesi "puolelle" on erittäin hyvä alku. Toivottavasti kaikki kehittyy parhain päin. Voimia ja taistelutahtoa sinulle jatkossakin, tosin toivon että taistella ei tarvitisi!

En ole kuullutkaan kirjoitti:

Mielestäni tavallinen luokanopettaja tarvitsisi kurssitusta erityisoppilaiden opettamisessa, kun kerran nykyinen suuntaus on tämä, että rahan puutteen takia ei erityisopettajia ja pienryhmiä ole riittävästi. Tavalliseen opettajankoulutukseen ei kuulu kuin korkeintaan vapaaehtoisvalintana jotain opintoviikkoja erityislasten kohtamisesta. Ja useimmilla sitä ei ole ollenkaan.

Onhan olemassa tietysti virkeä-älyisiä opettajiakin, joille riittää osallistuminen muutamaan lapsen palaveriin, joissa alan lääkärit, pätevä sairaalakoulun opettaja ja muita asiantuntijoita on vääntämässä rautalangasta asioita, mutta kaikille opettajille se ei riitä.

Me ihmiset olemme erilaisia oppijoita, niin opettajat itse kuin me muutkin. Minusta tuossa tilanteessa opettaja ei osaa soveltaa saamaansa tietoa ollenkaan käytäntöön. Hänet pitäisi lähettää muutaman viikon oppijaksi vaikka Haukkarannan (oliko nimi oikein) kouluun näkemään käytännössä, miten Asperger-lapsia opetetaan, millaista tukea he tarvitsevat. Mutta eihän siihen ole rahaa tietenkään. Samalta alueelta voisi kerätä samaan nippuun kaikista kouluista kaikki AS-lasten luokanopettajat ja vääntää heille rautalankaa asiasta. Kustannuksetkin kai halpenisivat, kun tulisi ns. monta kärpästä samalla iskulla.

Kunnissa ei ole rahaa, eikä Vanhasen mukaan lisää tipukaan, hän on laittanut asiat mielessään tärkeysjärjestykseen ja tähän meidän pulliaisten on toistaiseksi tyytyminen. Asioita ei tietenkään olisi pitänyt laskea tällaiseen jamaan, että rahan puutteen takia lapset kärsivät monilla alueilla, ei vain koulussa, mutta minkäs teet.

Osaltaan varmaan Varpus-projekti on myös pistänyt open pään sekaisin, ei nähdä ongelmien syynä muuta kuin välinpitämätön vanhempi, vaikka se ei ollenkaan pitäisi paikkaansa. Mutta eipähän ole ensimmäinen tällainen kerta tässä maassa, mutta toivottavasti alkaisi kuitenkin olla niitä viimeisiä! Lasten ongelmien avain ei todellakaan löydy aina vanhempia syyttämällä, luulisi tieto vähitelen menevän perille, kun jopa HUS:ssa on kuulema jo avattu jokin AS-yksikkö! Uskomatonta! Mutta hyvä tietysti.

http://www.student.oulu.fi/~kielinen/Aspergerkoulu.html
"....Pelkkä tieto AS-lapsen käyttäytymisen taustoista ei kuitenkaan aina riitä, vaan lapsen opettaja tarvitsee myös käytännönläheistä ohjausta henkilöltä, jolla on kokemusta autististen lasten parissa työskentelemisestä (Mönefors 1995). Konsultaatiolla on tärkeä merkitys myös opettajan jaksamiselle. Autistiset lapset ovat vaativia, joten opettajaa uhkaa loppuun palaminen, mikäli työnohjausta ei ole kyetty järjestämään....."

Tässä ketjussa on "ihana" lukea assi-lapsista. Tunnistan monta samaa asiaa toisen lapseni kohdalla...
Mutta nyt kirjoitan pätkän meidän ADHD lapsestamme...
Lapsella oli samalla viikolla kaksi "pahaa päivää" koulussa. Koe oli mennyt huonosti(mutta hyvin äidin mielestä)ja siitäkös "riemu" alkoi... Poika karkasi koulusta ja sain soiton opelta... Sitten etsittiin lasta pitkin mettiä ja löytyihän poika lopulta. Syyksi kertoi: epäonnistuin kokeessa (eli ei saanut täysiä pisteitä, vaan yksi tehtävä oli väärin).
Seuraavana päivänä oli taas "tapaus". Luokkakaveri potkaisi palloa ja osui vahingossa lastani päähän ja tästä hän loukkaantui luullen sen olleen tarkoitus. Tuli "käsirysy". Jälleen soitto kotiin... Tämä "käsirysy" oli ensimmäinen kohdallamme. Yleensä poikani on lähtenyt itkien pois, koska on koulukiusattu. Mutta onneksi olemme saaneet melkein loppumaan.
Näiden tapausten jälkeen koululla oli "palaveri" et mitäs nyt... Palaverin jälkeen minulle soitettiin ja tietysti heti kysyttiin et mitä kotona on tapahtunut... Ja koska pojalla on aika lääkäriin kun voisi aloittaa varmaan lääkityksen...
Olemme tähän asti pärjänneet ilman, edellisellä luokalla oli 4 oppitasta, nyt 10, eli enemmän hälinää ympärillä...
Tuntuu kun koululla olisi "kyttäysvaihde" päällä. Ilmoituksia heti jos jotain tapahtuu.
Onneksi meillä on ADHD dg. Ilman sitä olisimme "pulassa" koulun suhteen.
Kunhan saisi vielä toisen tutkimuksiin (as-epäily), mutta odotellaan vieläkin, jo yli 6kk...

................ kirjoitti:

http://www.student.oulu.fi/~kielinen/Aspergerkoulu.html
"....Pelkkä tieto AS-lapsen käyttäytymisen taustoista ei kuitenkaan aina riitä, vaan lapsen opettaja tarvitsee myös käytännönläheistä ohjausta henkilöltä, jolla on kokemusta autististen lasten parissa työskentelemisestä (Mönefors 1995). Konsultaatiolla on tärkeä merkitys myös opettajan jaksamiselle. Autistiset lapset ovat vaativia, joten opettajaa uhkaa loppuun palaminen, mikäli työnohjausta ei ole kyetty järjestämään....."

linkissä silmään:

"Aspergerin oireyhtymä ei johdu kasvatuksesta. Lapsen käyttäytymisen hallitseminen saattaa koulussa olla mahdotonta, kun ei tunneta niitä tekijöitä, jotka ovat käyttäytymisen taustalla. Lasten vanhempien saatetaan epäillä laiminlyöneen lapsensa kasvatuksen, koska lapsi on omaehtoinen ja itsepäinen eikä tottele opettajan kehotuksia. Tällaiset vihjaukset masentavat vanhempia, koska he ovat tehneet kaikkensa. Samalla tavoin lapsen opettaja saattaa joutua muiden silmissä huonon opettajan maineeseen, kun hän ei saa lapselle "kuria" esim. koulun juhlissa tai vierailuilla. "

Myöhemmin tekstissä korostetaan myös sitä, että kaikki Asperger-lapsetkin ovat yksilöitä ja esim. osa lapseni koulussa tulevasta stressistä johtuu siitä, että hän on tunnollinen, vastuuntuntoinen, eikä missään tapauksessa halua vahingossakaan rikkoa koulun sääntöjä. Yksi pahimpia asioita on, että opettaja suuttuisia hänelle.

Siitä seuraa, että vilkas ja eloisa tyttö pakottaa itsensä istumaan hiljaa paikallaan, mikä vaatii suurta voimanponnistusta, kuluttaa hänen voimiaan ja nostaa stressitasoa. Esim. tämä on yksi asia, joka saattaisi puoltaa pienryhmäopetuksen paremmuuttaa hänen kohdallaan siinä mielessä, että oppimistuokiot voitaisiin rytmittää esim. 10-15:n mittaisiksi ja sen jälkeen lapset voisivat vaikka vapaasti liikkua luokassa hetken ajan. Liikkuminen olisi hyödyllistäkin keskittymiskyvyttömyydestä kärsiville lapsille, koska liikunta aktivoi aivojen dopamiini-tuotantoa, joka heillä on puutteellista.

On todella harmi, että tietoa oppimisen ongelmia on jo paljon, mutta sitä ei hyödynnetä käytännössä kuntien rahanpuutteen takia. Se johtaa sitten tilanteisiin, joista tässäkin ketjussa saadaan lukea. Ei ole pienryhmiä, ei erityisopettajia tai kouluavustajia riittävästi jne. Luokanopettajan tietomäärä ja aika ei riitä erityisoppijan huomioimiseen, ja pahimmillaan opettaja syyllistää hankalasta tilanteesta lapsen vanhempia.

Siinä lähtökohta katastrofin aineksiin, joka valtavan usein johtaa lapsen huostaanottoon, mikä voitaisiin estää sillä, että lapsi saisi koulussa sen tuen, mikä hänen perusopetuslain mukaan kuuluu saada.

tästä ketjusta kirjoitti:

teidän tapausta koskevat kirjoituksesi. En voi muuta kuin ihailla suunnatonta energiaasi, mutta kukapa ei lapsensa hyvinvoinnin eteen taistelisi kuin naarasleijona. Tämä maa lastensuojelutoimenpiteineen on todellakin ihan outo planeetta. Me kävimme lyhyen mutta sitäkin raivokkaamman taistelun tuulimyllyjä vastaan, onneksi viranomaisilla järki voitti ja silmät aukesivat. Se, että lapsesi koulun rehtori ja psykologi ovat kääntäneet kelkkansa sinun ja lapsesi "puolelle" on erittäin hyvä alku. Toivottavasti kaikki kehittyy parhain päin. Voimia ja taistelutahtoa sinulle jatkossakin, tosin toivon että taistella ei tarvitisi!

tilanteessa näin pitkälle hyvin selvinnyt, jos en olisi tullut niin kovaksikeitetyksi huostaanoton yhteydessä viranomaisten kanssa taistelussa. Koko prosessi avasi silmäni näkemään viranomaistoimien raadollisuuden, jos en olisi nähnyt sitä kaikkea, en uskoisi, että Suomessa voidaan lapsia ja perheitä kohdella hyvinkin huonosti lastensuojelun nimissä.

Siksi kirjoitin tänne opettajan ennakkoluuloista, joihin olemme törmänneet viime ja tämän talven aikana, koska se on varmaan hyvä esimerkki koulusta lähtevästä tilanteesta, joka johtaa aiheettomiin lastensuojelutoimiin. Ainoat keinot vanhempien puolustautua tuossa tilanteessa on se, että lapsi on saatu ajoissa - mieluummin jo ennen koulua - tutkimuksiin, joissa syyt oppimisen ongelmiin löytyisivät. Aina ei riitä sekään, kuten meillä, koska tavallisella luokanopettajalla ei ole koulutusta kohdata erityisoppilasta. Koululla ei ole rahaa palkata riittävästi erityisopettajia, eikä koulunkäyntiavustajia. Opettaja tuskaantuu tilanteeseen ja alkaa soittelemaan lastensuojeluun. Tilanne on aivan kauhea lapsen kannalta.

Siinä vaiheessa kun ongelmia koulussa alkaa tulla, niin uskon monen perheen olevan täysin tietämätön siitä, mihin ne pahimmillaan johtavat. Varmaan moni vanhempi ottaa yhteyttä kouluun, mutta pelästyy mahdollista huonoa vastaanottoa tai tilanteen toivottomuutta ja niin yhteydenotot harvenevat.

Jos vanhemmat tietäisivät, mihin kaikki pahimmillaan johtaa, heistä jokainen varmaan tekisi kaikkensa löytääkseen oppilashuoltoryhmästä edes yhden henkilön, kenen kanssa yhteistyö sujuu. Kun sellainen löytyy, kannattaa laittaa itsestään kaikki likoon, varattava paljon aikaa pitkiin keskusteluihin, toisin sanoen annettava tuolle henkilölle tilaisuus tutustua omaan itseen, joka on ainoa tie luottamuksen syntymiselle. Aina tämäkään ei ole vanhemmista kiinni, sillä koulun henkilökunta on todellakin kiireistä.

Enkä niin kovasti liputtaisi meidänkään tilannetta vielä tässä vaiheessa. Taas ollaan tilanteessa, että onnistuneeseen yhteistyöhön tarvitaan välillä aika yli-inhimillisiä voimia. Taas on nieltävä kaikki loukkaukset ja käyttäydyttävä kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Jos opettaja laittaa kovasti kapuloita rattaisiin edelleen, voi tilanne mennä niin pahaksi, että on harkittava luokan tai koulun vaihtamista. Siis vaikka koko muulla maailmalla on oikeus näyttää loukkaantumisensa silloin, kun häntä loukataan, mutta ei lapsen vanhemmilla.

Yksi väärin suhtautuva aikuinen voi tehdä paljon pahaa lapsen elämässä niin koulussa, terveydenhuollossa kuin lastensuojelussakin. Ei mikään olisi niin ihanaa kuin se, että kaikki alkaisi sujua ja opettaja pystyisi muuttamaan asennoitumistaan, jos ei muuten niin edes oikean tiedon suhteen vastaanottavaksi. Toistaiseksi häneltä ei ole onnistunut edes se, puhumattakaan tiedon käytäntöön soveltaminen erityislapsen opettamisessa.

koulussa... kirjoitti:

Tässä ketjussa on "ihana" lukea assi-lapsista. Tunnistan monta samaa asiaa toisen lapseni kohdalla...
Mutta nyt kirjoitan pätkän meidän ADHD lapsestamme...
Lapsella oli samalla viikolla kaksi "pahaa päivää" koulussa. Koe oli mennyt huonosti(mutta hyvin äidin mielestä)ja siitäkös "riemu" alkoi... Poika karkasi koulusta ja sain soiton opelta... Sitten etsittiin lasta pitkin mettiä ja löytyihän poika lopulta. Syyksi kertoi: epäonnistuin kokeessa (eli ei saanut täysiä pisteitä, vaan yksi tehtävä oli väärin).
Seuraavana päivänä oli taas "tapaus". Luokkakaveri potkaisi palloa ja osui vahingossa lastani päähän ja tästä hän loukkaantui luullen sen olleen tarkoitus. Tuli "käsirysy". Jälleen soitto kotiin... Tämä "käsirysy" oli ensimmäinen kohdallamme. Yleensä poikani on lähtenyt itkien pois, koska on koulukiusattu. Mutta onneksi olemme saaneet melkein loppumaan.
Näiden tapausten jälkeen koululla oli "palaveri" et mitäs nyt... Palaverin jälkeen minulle soitettiin ja tietysti heti kysyttiin et mitä kotona on tapahtunut... Ja koska pojalla on aika lääkäriin kun voisi aloittaa varmaan lääkityksen...
Olemme tähän asti pärjänneet ilman, edellisellä luokalla oli 4 oppitasta, nyt 10, eli enemmän hälinää ympärillä...
Tuntuu kun koululla olisi "kyttäysvaihde" päällä. Ilmoituksia heti jos jotain tapahtuu.
Onneksi meillä on ADHD dg. Ilman sitä olisimme "pulassa" koulun suhteen.
Kunhan saisi vielä toisen tutkimuksiin (as-epäily), mutta odotellaan vieläkin, jo yli 6kk...

että adhd-lapsikin välillä näyttää reilusti tunteensa! Ja jos ei se ole kaikilta osin hyväksyttävää, niin totta kai syy on kotona.

Erityislapsella on yleensä aina alentunut itsetunto ja lapsen omat vaatimukset itseään kohtaan voivat olla tosi korkealla kokeidenkin suhteen. Miksi se on koulun niin vaikea ymmärtää? Tuossa tilanteessa olisi riittänyt kun lapselle olisi rauhallisesti selitetty, että koulusta karkaaminen nyt vain ei ole silti hyväksyttävää.

Tiedän kyllä, minkä tunnekuohun vallassa lapsi on ollut ja jos itse olisin opettaja, olisin enemmän keskustelussa keskittynyt lapsen kehumiseen siitä, miten hyvin hän onnistui kokeessa. Olisikohan ollenkaan mahdollista, että jos lapsi kokee suurta epäonnistumista, niin hän menisi siitä juttelemaan opettajalle? Ja äidin on hyvä tietysti tehdä opettajalle selväksi - niin kuin varmaan olet tehnytkin - että kotona ei tosiaan vaadita mitään kympin tasoa, riittää kun yrittää parhaansa.

Ja tuo tappelukin olisi tietysti voitu nähdä enemmän tämän lapsen kannalta ja kiusaamistaustaa vasten. Myönteistä palautetta olisi voinut antaa itsensä puolustamisesta, mutta tehdä tietysti selväksi, että se nyt vain tapahtui väärällä tavalla eli toista lyömällä.

Koulun nyt kerta kaikkiaan pitäisi pystyä käsittelemään tällaisia asioita muutenkin kuin etsimällä ensimmäisenä vikoja vanhemmista. Ja pillereitä naamaan sellaisille lapsille, joiden asioita opettajat joutuvat selvittelemään. Mutta kun se oppilaan asioihin paneutuminen vain nyt kerta kaikkiaan sattuu kuulumaan heidän työhönsä.

koulussa... kirjoitti:

Tässä ketjussa on "ihana" lukea assi-lapsista. Tunnistan monta samaa asiaa toisen lapseni kohdalla...
Mutta nyt kirjoitan pätkän meidän ADHD lapsestamme...
Lapsella oli samalla viikolla kaksi "pahaa päivää" koulussa. Koe oli mennyt huonosti(mutta hyvin äidin mielestä)ja siitäkös "riemu" alkoi... Poika karkasi koulusta ja sain soiton opelta... Sitten etsittiin lasta pitkin mettiä ja löytyihän poika lopulta. Syyksi kertoi: epäonnistuin kokeessa (eli ei saanut täysiä pisteitä, vaan yksi tehtävä oli väärin).
Seuraavana päivänä oli taas "tapaus". Luokkakaveri potkaisi palloa ja osui vahingossa lastani päähän ja tästä hän loukkaantui luullen sen olleen tarkoitus. Tuli "käsirysy". Jälleen soitto kotiin... Tämä "käsirysy" oli ensimmäinen kohdallamme. Yleensä poikani on lähtenyt itkien pois, koska on koulukiusattu. Mutta onneksi olemme saaneet melkein loppumaan.
Näiden tapausten jälkeen koululla oli "palaveri" et mitäs nyt... Palaverin jälkeen minulle soitettiin ja tietysti heti kysyttiin et mitä kotona on tapahtunut... Ja koska pojalla on aika lääkäriin kun voisi aloittaa varmaan lääkityksen...
Olemme tähän asti pärjänneet ilman, edellisellä luokalla oli 4 oppitasta, nyt 10, eli enemmän hälinää ympärillä...
Tuntuu kun koululla olisi "kyttäysvaihde" päällä. Ilmoituksia heti jos jotain tapahtuu.
Onneksi meillä on ADHD dg. Ilman sitä olisimme "pulassa" koulun suhteen.
Kunhan saisi vielä toisen tutkimuksiin (as-epäily), mutta odotellaan vieläkin, jo yli 6kk...

huonommaksi erityislapsen kannalta, niin voisiko takana olla koulun ehkä kiristynyt ensi vuoden budjetti? Onko koulu saamassa lisää jonkun erityisoppilaan vai ovatko rahat vähissä entistenkin kohdalla? Onko joku opettaja jäämässä virkavapaalle?

Mikä vain resursseihin liittyvä yleensä vähentää koulun ymmärrystasoa oppilaita kohtaan ja viimeistään silloin alkaa vanhempien syyttäminen ja painostaminen, että jos vaikka sittenkin onnistuttaisiin pääsemään yhdestä lapsesta eroon sitä kautta.

tuskin olisin koulu- kirjoitti:

tilanteessa näin pitkälle hyvin selvinnyt, jos en olisi tullut niin kovaksikeitetyksi huostaanoton yhteydessä viranomaisten kanssa taistelussa. Koko prosessi avasi silmäni näkemään viranomaistoimien raadollisuuden, jos en olisi nähnyt sitä kaikkea, en uskoisi, että Suomessa voidaan lapsia ja perheitä kohdella hyvinkin huonosti lastensuojelun nimissä.

Siksi kirjoitin tänne opettajan ennakkoluuloista, joihin olemme törmänneet viime ja tämän talven aikana, koska se on varmaan hyvä esimerkki koulusta lähtevästä tilanteesta, joka johtaa aiheettomiin lastensuojelutoimiin. Ainoat keinot vanhempien puolustautua tuossa tilanteessa on se, että lapsi on saatu ajoissa - mieluummin jo ennen koulua - tutkimuksiin, joissa syyt oppimisen ongelmiin löytyisivät. Aina ei riitä sekään, kuten meillä, koska tavallisella luokanopettajalla ei ole koulutusta kohdata erityisoppilasta. Koululla ei ole rahaa palkata riittävästi erityisopettajia, eikä koulunkäyntiavustajia. Opettaja tuskaantuu tilanteeseen ja alkaa soittelemaan lastensuojeluun. Tilanne on aivan kauhea lapsen kannalta.

Siinä vaiheessa kun ongelmia koulussa alkaa tulla, niin uskon monen perheen olevan täysin tietämätön siitä, mihin ne pahimmillaan johtavat. Varmaan moni vanhempi ottaa yhteyttä kouluun, mutta pelästyy mahdollista huonoa vastaanottoa tai tilanteen toivottomuutta ja niin yhteydenotot harvenevat.

Jos vanhemmat tietäisivät, mihin kaikki pahimmillaan johtaa, heistä jokainen varmaan tekisi kaikkensa löytääkseen oppilashuoltoryhmästä edes yhden henkilön, kenen kanssa yhteistyö sujuu. Kun sellainen löytyy, kannattaa laittaa itsestään kaikki likoon, varattava paljon aikaa pitkiin keskusteluihin, toisin sanoen annettava tuolle henkilölle tilaisuus tutustua omaan itseen, joka on ainoa tie luottamuksen syntymiselle. Aina tämäkään ei ole vanhemmista kiinni, sillä koulun henkilökunta on todellakin kiireistä.

Enkä niin kovasti liputtaisi meidänkään tilannetta vielä tässä vaiheessa. Taas ollaan tilanteessa, että onnistuneeseen yhteistyöhön tarvitaan välillä aika yli-inhimillisiä voimia. Taas on nieltävä kaikki loukkaukset ja käyttäydyttävä kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Jos opettaja laittaa kovasti kapuloita rattaisiin edelleen, voi tilanne mennä niin pahaksi, että on harkittava luokan tai koulun vaihtamista. Siis vaikka koko muulla maailmalla on oikeus näyttää loukkaantumisensa silloin, kun häntä loukataan, mutta ei lapsen vanhemmilla.

Yksi väärin suhtautuva aikuinen voi tehdä paljon pahaa lapsen elämässä niin koulussa, terveydenhuollossa kuin lastensuojelussakin. Ei mikään olisi niin ihanaa kuin se, että kaikki alkaisi sujua ja opettaja pystyisi muuttamaan asennoitumistaan, jos ei muuten niin edes oikean tiedon suhteen vastaanottavaksi. Toistaiseksi häneltä ei ole onnistunut edes se, puhumattakaan tiedon käytäntöön soveltaminen erityislapsen opettamisessa.

huostaanottoihin on sytyke tuossa tilanteessa.
Ei tarvita kuin ymmärtämätön opettaja, jolta puuttuu taito omaksua erityisoppilaan opetukseen tarvittavaa tietoa ja ainekset huostaanottoon ovat valmiina.

Kova pala open itsetunnolle myöntää, että hän ei ymmärrä, vaikka kuinka istuisi palavereissa kuuntelemassa, miten asiat pitäisi hoitaa.
Epäluuloinen ja ilkeä luonne vielä, niin soppa on valmiina miten aiheettomiin lastensuojelutoimiin tahansa.

selviä, niin voi selvitä kirjoitti:

kuitenkin, ja sitä helpommalla selviäisi kun kaikesta erilaisuudesta ei tehtäisi niin mahdottoman suurta numeroa nykyisin.

Sain tällaisenkin viestin tänään:
"Tutkimuskirjallisuus kertoo epätavallisista tulehdusreaktioista osalla autismin kirjon ihmisistä. Jotkut tavalliset ruuan proteiinit voivat laukaista autoimmuunireaktioita. Tämä ei ole ihan sama kuin allergia, eikä myöskään keliakiaa, joten voi jäädä tunnistamatta tavanomaisissa tutkimuksissa."

Ilman tutkimuksia olisin valmis uskomaan tuon väitteen sen perusteella, mitä olen tätä lasta vuosia seurannut. Tuon kuvaamasi tyylistä ihottumaa lapsella on ollut muutaman kerran nivelten seutuun ja ne vesikellot minua siinä lähinnä ihmetyttivät. Mutta sitä on ollut vain 2-3:een kertaa, eikä kestä kauan kun on parantunut onneksi.

Viime yönä oli taas puhjennut niin iso afta ylähuulen sisäpuolelle, että turvotus näkyi vähän uloskin päin. Siitä opettaja oli kysynyt, että onko tyttö ollut hammaslääkärissä. Sitten oli lisännyt vielä, että: "Millaiset välit sinulla on kotona äidin kanssa?" Niinpä niin, äitihän sen turvotuksen tietysti oli mäjäyttänyt lapselleen. Sanoin tytölle, että olisit näyttänyt aftan, mutta ei ollut tehnyt sitä kuitenkaan.

Päivän pelastus oli kun koulupsykologi soitti ja kertoi jutelleensa sekä rehtorin että kouluterv.hoitajan kanssa. Rehtorin kanta oli, että ei opella ole oikeutta vaatia mitään lääkärintodistuksia ja oli pitänyt hyvänä suunnitelmaa siirtää poissaolojen ilmoittaminen terv.hoitajalle.

Terkkari oli aikonut puhua myös opettajalle, että äidin arviokykyyn lapsen koulukunnosta voi kyllä luottaa ja edellisessä sairaslomassa ei ollut mitään epäselvyyttä, se oli täysin perusteltu. Hyvä hyvä! Myös psykologi aikoi keskustella vielä opettajalle, että tämä äiti on kyllä kaikkensa tehnyt lapsensa eteen ja jopa ylikin, koska on myös joutunut opettamaan, mikä ei todellakaan kuulu äidin tehtäviin. Ja lupasi mainita, että äidin tahto on, että lapsi käy koulua, eikä suinkaan mitenkään estää sitä.

Onpas herkullista saada välillä tunnustusta, niin paljon on tullut lapsen kanssa lunta tupaan viime vuosina aiheettomine huostaanottoineen, sun muun kaiken lapselle avun ja tuen saamisen myöhästymisineen.

Se minua häiritsee kuitenkin kaikkein eniten, että jos tuo opettajan ennakkoluuloisuus tosiaan johtuu siitä älyttömästä huostaanotosta, niin tekisi mieli sen suunnitelleille psykiatreille antaa palautetta siitä, mitä kaikkea pahaa se operaatio meille on kaikkiaan aiheuttanut! Jo toisen kouluvuoden ajan opettajan aiheettomat epäluulot ovat vieneet paljon energiaani lapsen tarvitsemasta joka päiväisestä tukemisesta ja tavallisesta arkielämästä. Ja mitä kaikkea kauhea sijoituspaikka muuten lapselle aiheutti, se on vielä asia erikseen.

"Tutkimuskirjallisuus kertoo...". Jos se on jossain keskustelussa niin haluasin lukea, jos tietäisin mistä?

Tavallaan ei voi olla varma kumpi on ensin, neurologiset oireet vai ruoansulatuksen poikkeavuus. Kumpi on syy ja kumpi seuraus.

Neurologisen poikkeavuuden lisäksi olen lapsesta asti kärsinyt tulehdusoireista, joista monia oireita lääkäri on pitänyt "luulosairautena". Olen siis niin kutsuttu jokapaikankipeä, jota lääkärit eivät viitsi yrittää auttaa. Kuitenkin ne tulehdukset pitkään jatkuessaan ovat johtaneet lääkärin tunnistamiin seurauksiin: Esim. jo nuorella iällä harmaakaihi, kilpirauhasen vajaatoiminta, tinnitus, hapenottokyvyn huononeminen. Olenkin vuosia sitten lopettanut lääkärissä käynnin aivan turhana.

tuon viestin: kirjoitti:

"Tutkimuskirjallisuus kertoo...". Jos se on jossain keskustelussa niin haluasin lukea, jos tietäisin mistä?

Tavallaan ei voi olla varma kumpi on ensin, neurologiset oireet vai ruoansulatuksen poikkeavuus. Kumpi on syy ja kumpi seuraus.

Neurologisen poikkeavuuden lisäksi olen lapsesta asti kärsinyt tulehdusoireista, joista monia oireita lääkäri on pitänyt "luulosairautena". Olen siis niin kutsuttu jokapaikankipeä, jota lääkärit eivät viitsi yrittää auttaa. Kuitenkin ne tulehdukset pitkään jatkuessaan ovat johtaneet lääkärin tunnistamiin seurauksiin: Esim. jo nuorella iällä harmaakaihi, kilpirauhasen vajaatoiminta, tinnitus, hapenottokyvyn huononeminen. Olenkin vuosia sitten lopettanut lääkärissä käynnin aivan turhana.

tarkoitetulla keskustelupalstalla henkilöltä, joka itse jaksaa lukea myös englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta Aspergerin oireyhtymästä.

AS-lasten vanhemmille kirjoitti:

tarkoitetulla keskustelupalstalla henkilöltä, joka itse jaksaa lukea myös englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta Aspergerin oireyhtymästä.

Täältä löytyy vielä pitkä kirjallisuuskatsaus vähän vanhempaan tutkimukseen: http://www.ebmonline.org/cgi/content/full/228/6/639

- Antaa paljon lisälähteitä

2004 artikkelinsa yhteydessä Ashwood et al julkaisivat myös lehdistötiedotteen, jossa oli muokattu asiaa ymmärrettävään muotoon. Siinä sanottiin seuraavaa - hiukan tiivistettynä:

Tutkimuksessa oli demonstroitu, että suoliston immuunijärjestelmän solut tuottavat autistisilla lapsilla tulehdusreaktioihin vaikuttavia sytokiinejä epätyypillisellä tavalla. Sytokiiniprofiili poikkeaa muissa suoliston tulehduksissa havaittavista.

Häiriö muistutti pitkäaikaista suoliston virusinfektioita

Erityisesti tulehdusreaktiota voimistavaa TNF-alfaa (tumour necrosis factor alpha) havaittiin paljon suoliston sisäseinämän soluissa. TNF-alfan vaikutusta estäviä lääkkeitä käytetään Crohnin taudissa ja reumassa (autoimmuunisairauksia).

Lapsilla, jotka olivat gluteenittomalla ja kaseiinittomalla ruokavaliolla, TNF-alfan tasot olivat huomattavasti matalampia kuin tavanomaista ruokaa syövillä. Tämä antaa merkittävää biologista todistusaineistoa ruokavalioiden käytön tueksi.

tällaista tietoa kirjoitti:

Täältä löytyy vielä pitkä kirjallisuuskatsaus vähän vanhempaan tutkimukseen: http://www.ebmonline.org/cgi/content/full/228/6/639

- Antaa paljon lisälähteitä

2004 artikkelinsa yhteydessä Ashwood et al julkaisivat myös lehdistötiedotteen, jossa oli muokattu asiaa ymmärrettävään muotoon. Siinä sanottiin seuraavaa - hiukan tiivistettynä:

Tutkimuksessa oli demonstroitu, että suoliston immuunijärjestelmän solut tuottavat autistisilla lapsilla tulehdusreaktioihin vaikuttavia sytokiinejä epätyypillisellä tavalla. Sytokiiniprofiili poikkeaa muissa suoliston tulehduksissa havaittavista.

Häiriö muistutti pitkäaikaista suoliston virusinfektioita

Erityisesti tulehdusreaktiota voimistavaa TNF-alfaa (tumour necrosis factor alpha) havaittiin paljon suoliston sisäseinämän soluissa. TNF-alfan vaikutusta estäviä lääkkeitä käytetään Crohnin taudissa ja reumassa (autoimmuunisairauksia).

Lapsilla, jotka olivat gluteenittomalla ja kaseiinittomalla ruokavaliolla, TNF-alfan tasot olivat huomattavasti matalampia kuin tavanomaista ruokaa syövillä. Tämä antaa merkittävää biologista todistusaineistoa ruokavalioiden käytön tueksi.

tuloksiin, jos joku haluaa lukea:

Alla olevien abstraktit saa näkyviin kun tekee asiasanahakuja osoitteessa http://www4.infotrieve.com/newmedline/search.asp (esim. autism immune ensimmäisen kirjoittajan nimi hakusanoina).

Nämä on aika teknisiä, en tiedä löytyisikö netistä jotain kansantajuisempaa.

***

Title: Immune activation of peripheral blood and mucosal CD3 lymphocyte cytokine profiles in children with autism and gastrointestinal symptoms.
Author: Ashwood P , Wakefield AJ
Source: J Neuroimmunol, 173(1-2): 126-34 2006


Title: Spontaneous mucosal lymphocyte cytokine profiles in children with autism and gastrointestinal symptoms: mucosal immune activation and reduced counter regulatory interleukin-10.
Author: Ashwood P , Anthony A , Torrente F , Wakefield AJ
Source: J Clin Immunol, 24(6): 664-73 2004


Title: Intestinal lymphocyte populations in children with regressive autism: evidence for extensive mucosal immunopathology.
Author: Ashwood P , Anthony A , Pellicer AA , Torrente F , Walker-Smith JA , Wakefield AJ
Source: J Clin Immunol, 23(6): 504-17 2003


Title: Immune response to dietary proteins, gliadin and cerebellar peptides in children with autism.
Author: Vojdani A , O'Bryan T , Green JA , Mccandless J , Woeller KN , Vojdani E , Nourian AA , Cooper EL
Source: Nutr Neurosci, 7(3): 151-61 2004


Title: Heat shock protein and gliadin peptide promote development of peptidase antibodies in children with autism and patients with autoimmune disease.
Author: Vojdani A , Bazargan M , Vojdani E , Samadi J , Nourian AA , Eghbalieh N , Cooper EL
Source: Clin Diagn Lab Immunol, 11(3): 515-24 2004

tällaista tietoa kirjoitti:

Täältä löytyy vielä pitkä kirjallisuuskatsaus vähän vanhempaan tutkimukseen: http://www.ebmonline.org/cgi/content/full/228/6/639

- Antaa paljon lisälähteitä

2004 artikkelinsa yhteydessä Ashwood et al julkaisivat myös lehdistötiedotteen, jossa oli muokattu asiaa ymmärrettävään muotoon. Siinä sanottiin seuraavaa - hiukan tiivistettynä:

Tutkimuksessa oli demonstroitu, että suoliston immuunijärjestelmän solut tuottavat autistisilla lapsilla tulehdusreaktioihin vaikuttavia sytokiinejä epätyypillisellä tavalla. Sytokiiniprofiili poikkeaa muissa suoliston tulehduksissa havaittavista.

Häiriö muistutti pitkäaikaista suoliston virusinfektioita

Erityisesti tulehdusreaktiota voimistavaa TNF-alfaa (tumour necrosis factor alpha) havaittiin paljon suoliston sisäseinämän soluissa. TNF-alfan vaikutusta estäviä lääkkeitä käytetään Crohnin taudissa ja reumassa (autoimmuunisairauksia).

Lapsilla, jotka olivat gluteenittomalla ja kaseiinittomalla ruokavaliolla, TNF-alfan tasot olivat huomattavasti matalampia kuin tavanomaista ruokaa syövillä. Tämä antaa merkittävää biologista todistusaineistoa ruokavalioiden käytön tueksi.

että noista englanninkielisistä en hyödy, en osaa tarpeeksi englantia.
En muuten tiedä mistä tuon edellisen kirjoittajan mainitseman as-lasten palstankaan löytäisin, ei näyttänyt olevan suomi24:n palstoilla.

Tässä kirjoituksessakin on niin tuttua ja koettua asiaa: Olen tullut omin päin vakuuttuneeksi siitä, että viljan poisjättäminen vähentää virustulehduksen kaltaisia tulehduksiani, varsinkin suussa ja nielussa, mutta ei kaikkia, ei esim. korvatulehdusta eikä ajottaisia luusärkyjä eikä lihasten kipeyttä. Kun jätän myös maitotuotteet pois, tunnen olevani kuin terve.
Mutta sitten iskee nälkä, joudun palaamaan entiseen, etten sairastu puutostilojen takia. Heti aikaisemmat tulehdukset, huono olo ja vaivat palaa.
Tuo kaseiinihan on tietääkseni juuri maitotuotteissa.
Olen myös huomannut, ettei pelkkä kotimaisten viljojen poisjättäminen auta. Hirssi, tattari, riisi, kaurakaan eivät sovi. Eikä enää perunakaan liian tärkkelyspitoisena, koska suolisto on kai niin vioittunut.

Jos voisin syödä pelkkiä hedelmiä ja marjoja (ja ehkä vähän kalaa?), niin voisin luullakseni aika hyvin.

Kuitenkin ainoa diagnoosi, jota lääkärit tarjoavat, ovat koko suoliston särkyyn: ilmavaivat!!!!(heitä ei kiinnosta, mistä ne johtuisivat) ja muuhun: paksunsuolen toiminnalliset häiriöt.

Siis lääkärit eivät tiedä mitään.

Olen joutunut tekemään näitä omia kokeilujani pakon edessä pitkin elämääni, aina kun kunto on mennyt liian huonoksi kestää. Esim. Viisi vuotta yhtäjaksoisesti täysin ilman gluteenipitoisia viljoja, yhden vuoden täysin ilman maitotuotteita.

Harmi vaan, kirjoitti:

että noista englanninkielisistä en hyödy, en osaa tarpeeksi englantia.
En muuten tiedä mistä tuon edellisen kirjoittajan mainitseman as-lasten palstankaan löytäisin, ei näyttänyt olevan suomi24:n palstoilla.

Tässä kirjoituksessakin on niin tuttua ja koettua asiaa: Olen tullut omin päin vakuuttuneeksi siitä, että viljan poisjättäminen vähentää virustulehduksen kaltaisia tulehduksiani, varsinkin suussa ja nielussa, mutta ei kaikkia, ei esim. korvatulehdusta eikä ajottaisia luusärkyjä eikä lihasten kipeyttä. Kun jätän myös maitotuotteet pois, tunnen olevani kuin terve.
Mutta sitten iskee nälkä, joudun palaamaan entiseen, etten sairastu puutostilojen takia. Heti aikaisemmat tulehdukset, huono olo ja vaivat palaa.
Tuo kaseiinihan on tietääkseni juuri maitotuotteissa.
Olen myös huomannut, ettei pelkkä kotimaisten viljojen poisjättäminen auta. Hirssi, tattari, riisi, kaurakaan eivät sovi. Eikä enää perunakaan liian tärkkelyspitoisena, koska suolisto on kai niin vioittunut.

Jos voisin syödä pelkkiä hedelmiä ja marjoja (ja ehkä vähän kalaa?), niin voisin luullakseni aika hyvin.

Kuitenkin ainoa diagnoosi, jota lääkärit tarjoavat, ovat koko suoliston särkyyn: ilmavaivat!!!!(heitä ei kiinnosta, mistä ne johtuisivat) ja muuhun: paksunsuolen toiminnalliset häiriöt.

Siis lääkärit eivät tiedä mitään.

Olen joutunut tekemään näitä omia kokeilujani pakon edessä pitkin elämääni, aina kun kunto on mennyt liian huonoksi kestää. Esim. Viisi vuotta yhtäjaksoisesti täysin ilman gluteenipitoisia viljoja, yhden vuoden täysin ilman maitotuotteita.

oma kroppaansa ja omaa terveydentilaansa, lääkäreiden "asiantuntemuksesta" viis.
Ja noihin aikuista koskeviin puutostiloihinhan voisi myös hakea apua ravitsemuterapeutilta sekä myös
itsekin eri vitamiinien ja muiden elimistön kannalta tärkeiden lähteiden ja saatavuuteen tutustumalla.


(aspalsta -voisi olla oikea osoite....)

Harmi vaan, kirjoitti:

että noista englanninkielisistä en hyödy, en osaa tarpeeksi englantia.
En muuten tiedä mistä tuon edellisen kirjoittajan mainitseman as-lasten palstankaan löytäisin, ei näyttänyt olevan suomi24:n palstoilla.

Tässä kirjoituksessakin on niin tuttua ja koettua asiaa: Olen tullut omin päin vakuuttuneeksi siitä, että viljan poisjättäminen vähentää virustulehduksen kaltaisia tulehduksiani, varsinkin suussa ja nielussa, mutta ei kaikkia, ei esim. korvatulehdusta eikä ajottaisia luusärkyjä eikä lihasten kipeyttä. Kun jätän myös maitotuotteet pois, tunnen olevani kuin terve.
Mutta sitten iskee nälkä, joudun palaamaan entiseen, etten sairastu puutostilojen takia. Heti aikaisemmat tulehdukset, huono olo ja vaivat palaa.
Tuo kaseiinihan on tietääkseni juuri maitotuotteissa.
Olen myös huomannut, ettei pelkkä kotimaisten viljojen poisjättäminen auta. Hirssi, tattari, riisi, kaurakaan eivät sovi. Eikä enää perunakaan liian tärkkelyspitoisena, koska suolisto on kai niin vioittunut.

Jos voisin syödä pelkkiä hedelmiä ja marjoja (ja ehkä vähän kalaa?), niin voisin luullakseni aika hyvin.

Kuitenkin ainoa diagnoosi, jota lääkärit tarjoavat, ovat koko suoliston särkyyn: ilmavaivat!!!!(heitä ei kiinnosta, mistä ne johtuisivat) ja muuhun: paksunsuolen toiminnalliset häiriöt.

Siis lääkärit eivät tiedä mitään.

Olen joutunut tekemään näitä omia kokeilujani pakon edessä pitkin elämääni, aina kun kunto on mennyt liian huonoksi kestää. Esim. Viisi vuotta yhtäjaksoisesti täysin ilman gluteenipitoisia viljoja, yhden vuoden täysin ilman maitotuotteita.

pillerit tulevat avuksi. Mutta maidonnälkää ne eivät tietysti poista, itse en osaisi olla ilman maitoa ollenkaan.

www.aspalsta.net

http://merikartano.fi/pdft/kkav.pdf

ja taas pohjoisessa.