Joo alalle soveltuvuutta mitataan kokeilla, ihan yhtä tyhjän kanssa. Tiedänpä eräänkin joka hakenut vaikka minkä alan pääsykokeissa ja kaikissa hyväksytty...aika monipuolinen ihminen vai mitä?
valintakokeistako
hyötyä?
4603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juuh, ja tiedänpä yhden joka on kanssa hakenut vähän joka paikkaan, muttei päässyt minneen... Olenko ilmeisen sopimaton milleen alalle?
Yliopisto oli aika lähellä viime vuonna.
Psykan opettajani lukiossa kertoi että eräs hänen oppilaistaan aikoinaan haki Jyväskylän yliopistoon psykologiaa lukemaan, sai kaikista hakijoista parhaimmat pisteet mutta kun viimeinen suora oli se henk.koht. haastattelu niin ei kuulemma ollut sitten soveltuva alalle.
No, hän haki seuraavana vuonna uudelleen toiseen yliopistoon (en muista minne) ja pääsi sisään. Sitten hän onnistui vaihtamaan myöhemmin sinne Jyväskylään ja opiskelut sujuivat erinomaisesti, työpaikan on saanut ja hyvin on työt sujuneet. Että semmoista.
noinniin...tai sulla on niin huono tokari ettet pääse edes soveltuvuuksia mittelöimään...kantsis käydä amiska hyvällä menestyksellä ja vot, aukee ovet.
No en nyt ole mikään ällän oppilas, mutta tuskin e:n paperitkaan niin maan huonot on?