Mitä(kissa)

Mitä tarkoittaa kun kissa heiluttaa häntäsä? En ole koskaan oikeen kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Onko se merkki jonkunlaisesta tyytyväisyyden tunteesta vai tekeekö se ihan huvikseen sitä.

Kissani on nyt 2v. 2kk.

JA vain sellaiset, jotka tietävät vastauksen.
61280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

-Kun kissa nostaa häntäänsä se tervehtii
-hännän heilutus on meidän kissoilla ainakin merkki siitä että ne on innostuneita jostain:
*ruokaa tulossa
*tiukka leikkiminen päällä
*saaliin jahtaaminen
*hei huomatkaa minut!
*saisinko silitystä kiitos.

Äänestä

... lienee päättämättömyys. Kissa miettii mitä tekisi, ja ilmaisee sen hännän edestakaisella liikkeellä. Eli kun silittelet kissaa ja se alkaa pienesti heiluttamaan hännänpäätä, se miettii että antaisiko silityksen jatkua, lähteekö pois vai mäiskäisee silittäjää tassulla. Näin ainakin meillä.

Muitakin syitä tietysti on, kuten edellinen kirjoittaja jo kertoikin. Meillä oikein raivokas hännän viuhtominen merkitsee yleensä armotonta v*tutusta, pienempi jotain sisäistä ristiriitaa. Erilaiset eleet hännällä tarkoittavat eri asioita, kissa kun käyttää häntää ahkerasti kommunikointiin. Hännän nostaminen on tosiaan tervehtimistä, se juontaa pentuajoista (kun emo tuli paikalle, pentu nosti häntäänsä jotta emo pääsi putsaamaan takapuolen). Usein kissa myös värisyttää hännäntyveään, esim. meillä näin tehdään kun ollaan tosi innoissaan esim. isäntäväen kotiinpaluusta tai ollaan saamassa jotain tosi hyvää ruokaa. Sellainen kiemurainen liike on yleisin, esim. leikkiessä, eli kissa kiemurtaa häntää vähän joka suuntaan. Tätä meidän kissa tekee myös ainakin tullessaan kiehnäämään...

Kun alat tarkemmin kiinnittämään huomiota kissan hännän liikkeisiin niin opit varmasti tuntemaan kissan eleitä paljon paremmin.

Äänestä
  • Mun kissa ei ainakaan heiluta häntää kun sitä silittää, se rupeaa nuolemaan tassua;polkuanturaa(kuten emon nänniä).

    Äänestä

  • Milla kirjoitti:

    Mun kissa ei ainakaan heiluta häntää kun sitä silittää, se rupeaa nuolemaan tassua;polkuanturaa(kuten emon nänniä).

    Ei meilläkään aina, mutta kun tarpeeksi kauan silittää ja kissa kyllästyy siihen, niin silloin tuo hännänheilutus alkaa.

    Äänestä

Eteenvedetyt korvalehdet ilmaisevat ystävällistä kiinnostusta, kun taas taakse- ja sivullepäin suuntautuvat viestivät ahdistusta, puolustautumis- ja pakovalmiutta. Kissa on varuillaan, jännittynyt ja välittömän aktiicvinen, kun sen viiksikarvat suuntautuvat eteenpäin laajana viuhkana. Kissa vaikuttaa rauhalliselta, kun sen viikset ovat kapeampana viuhkana. Tyytyväinen kissa sulkee silmänsä puoliksi, ja korvat ovat etuviistossa. Uteliaan kissan silmäterät laajenevat mutta myös pelko laajentaa silmäteriä. Hännän liikkeet ovat oivallisia tunteiden mittaajia. Kiihtynyt kissa tempoilee häntäänsä. Rauhallisesti korkealle kohonnut häntä on ystävällinen tervehdys ja kehotus peräaukon tutkimiseen. Ahdistuneen kissan koko vartalon karvat nousevat pystyyn. Uhkaavan ja hyökkäykseen valmistautuvan kissan karvat kohoavat vain kapealla kaistalta selän keskiviivassa ja hännässä.

Äänestä

silloin kissa tosi tyytyväinen kun se heiluttaa häntää mutta se ei ole sama kun koiralla koska koira on silloin iloinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milla kirjoitti:

Mitä tarkoittaa kun kissa heiluttaa häntäsä? En ole koskaan oikeen kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Onko se merkki jonkunlaisesta tyytyväisyyden tunteesta vai tekeekö se ihan huvikseen sitä.

Kissani on nyt 2v. 2kk.

JA vain sellaiset, jotka tietävät vastauksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu