Päivän hesarissa (11.10) on artikkeli poliisinasehuutokaupasta. Jutussa kerrotaan eräästä luvanhaltijasta. Tekstin perusteella saa kuvan, että aseet on hankittu itsepuolustustarkoitukseen. Aseharrastajat ovat nykyään muutenkin suurennuslasin alla, joten tämäntyyppiset kommentit eivät kyllä paranna mielikuvaa asiasta, vaikka olisivatkin esitetty vitsailutarkoituksessa. Jos taas on esitetty vakavalla mielellä, niin paikallisen poliisin tulisi mielestäni vakavaalla mielellä harkita lupien peruuttamista.
Luvan peruste
?_?
173634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Taes olla huumormiehiä tämä .44 magnumin ostaja. Ja olihan tuo ostana muitai asseita, kuten taskupistoolia. Kae tuo on polliisin tiijossa että kerree asseeta, niin tuntoovat.
Kirjotus ol muuten vuan sellanen että jottii vihreet ja muut komukat uskoo mitä toenen viäntää.
yksinkertaisen aseenkeräilijän, jonka sanomisiksi toimittaja on laittanut mitä itse halunnut, tai mitä kaveri on toimittajan johonkin kysymykseen vastannut, mutta eri asianyhteydessä. Uskon, että toimittaja on tarkoituksella manipuloinut juttua, johon tyhmä asekeräiljä on antanut mahdollisuuden.
Tervehdys kaikille harrastajille.
Oikaisen tällä jutulla toimittajien kirjoittamaa juttua, joka ei ollut minun suustani lähtöisin.
99% juttu on kerätty muista ihmisten kommenteista, ja sanat laitettu minun suuhuni.
Olen ihan normaali kaveri, joka harrastaa metsästystä, ja urheiluammuntaa, EI pyssy taskussa kulkemista...!
Toimittajilla on kumma tapa vääristellä asioita, ja asettaa aina vastapuoli huonoon valoon.
Toimittajalle kerroin ase- ja metsästyshistoriasta, mm: Aimo Lahdesta, josta hän ei ollut ennen kuullut.
Pyydän anteeksi kaikilta ihmisiltä, joille olen aiheuttanut huolia ja murheita, sillä se ei ole suinkaan ollut tarkoitukseni.
Ystävällinen toimittaja kyseli asesuunnittelusta, metsästyksestä, ja muista alaan liittyvistä asioista, joita kyseisessä jutussa ei kuitenkaan oltu kerrottu.
Minut tuntevat ihmiset ovat ihmetelleet: "Sanomisiani", ja olleet kanssani sama mieltä, että tuo kyseisen jutun DIRTY HARRY, en TODELLAKAAN ole minä.
T:S
HS on suomen asevastaisin ja populistisin lehti. Sen, tai minkään muunkaan paskalehden(hs, iltalehti, ilta-sanomat ja nämä muut mutapaperit) haastattelijoille ei kannata missään nimessä antaa minkäänlaista haastattelua tai jos antaa, niin pysyy nimettömänä, kertoo mahdollisimman lyhyesti ja suorasti vain olennaisen ja vaatii artikkelin tarkastusmahista ennen julkaisua. Muuten tulee paskaa tuutin täydeltä. Vika ei ollut sinun. Sinä, kuten me kaikki muutkin aseharrastajat olemme aivan tavallisia ihmisiä, mutta hesarit ja muut paskalehdet tekevät meistä jonkin sortin yhteiskunnan vihollisia, koska järeä magnumi myy paremmin kuin harrastusase.
Pitäisi muutenkin tällainen uutisten vääristely ja sensaatiohakuisuus kieltää. Uutisten tarkoitus on välittää tietoa, ei vääristellä sitä tai luoda muita mielikuvia kuin se itsessään aiheuttaa. Kansainvälinen medialaki pitäisi muuttaa siten, että se kieltää asioiden vääristelyn ja sensaatiohaukuisuuden.
valheellisesta leimaamisesta. Jos asia on niin kuin sanot, toimittaja on tehnyt rikoksen.
http://forum.eralle.net/viewtopic.php?t=37540&postdays=0&postorder=asc&start=0
http://www.pkymasehist.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=1981&highlight=
http://www.nra.fi/ajankoht.html
Kattokaa kuis tyyppi on joutunu viritettyyn ansaan
Pitäisi kai hieman ajatella kun tuollaisiin kuviin suostuu, vielä kuvassa sormi liipaisimella. EI PERKELE! Piti varmaan vähän elvistellä magnumilla, kuten monesti aikaisemminkin vahinko on jo tapahtunut. On turha pyydellä anteeksi ja ähistä kun paskat on jo housuissa.
"Oikaisen tällä jutulla toimittajien kirjoittamaa juttua, joka ei ollut minun suustani lähtöisin.
99% juttu on kerätty muista ihmisten kommenteista, ja sanat laitettu minun suuhuni.
Olen ihan normaali kaveri, joka harrastaa metsästystä, ja urheiluammuntaa, EI pyssy taskussa kulkemista...!
Toimittajilla on kumma tapa vääristellä asioita, ja asettaa aina vastapuoli huonoon valoon."
Lue artikkeli ja katsele samalla kuvaasi jossa tähtäilet uudella upealla magnumillasi. Etkö huomaa että lausunnot "Ei sitä koskaa tiedä kuka tule kylää" yms. sopivat juuri kuvassa olevaan henkilöön kuin nenä päähän. JOS et olisi noita lausahduksia suustasi päästänyt olisit varmasti sen verran oikeudentajuinen että menisit tekemään tutkintapyynnön artikkelista ja syyttäisit lehteä kunnianloukkauksesta, nykyään kun melkein jokainen toimittaja käyttää tallentavaa MP3-soitinta tehdessään haastatteluja olisi varmasti ikävä kuunnella oikeudessa omia Dirty Harry kommentteja.
Näillä foorumeilla on turha puolustella omaa kunniansa jos sen on "koko kansan" silmissä jo menettänyt.
Asevastaset tahot ovat varmasti taas innoissaan kun joku heittää bensaa liekkeihin tässä valmiiksi asevastaisessa ilmapiirissä ensin Heikinlaakso yms. sitten vielä Dirty Harry päälle.
Tämän vuoksi haastateltavankin kannattaa pitää taskussaan sitä nauhoittavaa MP3 soitinta tai pistää vaikka kännykkä nauhoitukseen. Kerran sattui omalle kohdalle että kun radalla totesin haastattelua pyytävälle toimittajalle että haastattelu on OK mutta tuo vieressä seisova videokamera, jolla kuvasimme treenejämme, nauhoittaa sitten koko haastattelun ettei tule jälkeenpäin epäselvyyksiä, toimittajalla meni pupu pöksyyn.
Sitä haastattelua ei sitten koskaan julkaistu, ja luulen että syynä oli nimenomaan tuo minun hallussani edelleen oleva nauhoitus jolla jutusta olisi voinut helposti siivilöidä toimittajan soppaan heittämät mausteet. Ilman videokameraa eräässä suuressa valtakunnallisessa lehdessä olisi varmasti revitelty tiettyjä piirejä kovasti kiihottavilla reserviläisten harrastuksiin liittyvillä asioilla.
kuitenkaan ole että harkitsit kuvaa magnumi ojossa ja sormi liipaisimella. Järkeä tulee käyttää kuten omassa tapauksessasi.
Reserviläisammunnoissa sormi on liipasinkaaren sisäpuolella ainoastaan ammuttaessa. Turvakoulutukset ovat kovat varsinkin SRAn kohdalla.
sormi pidetä AINA liipasin kaaren ulkopuolella paitsi ampumaradalla. Itseäni ihmetyttää että eihän aseen kanssa edes saa heilua kuvan mukaisesti julkisella paikalla.
Ammuin tuossa syksyllä turhan vahingonlaukauksen jäisillä sormilla n. 15cm alle linnun. Vein sormen liipaisimelle heti "herkistyksen" jälkeen, enkä malttanut odottaa pientä "tiirailua".
RESlajeissa näitä ei anneta anteeksi.
Nuo mediaseksikkäät kuvat voivat tuottaa joillekkin hieman onnea, mutta vahinko lienee suuri varsinkin tämän maanpetturitoimittajan kyseessä ollessa.
ainakin oli sormi liipasinkaaren sisäpuolella viikonloppuna meren rannalla ja katkaisimestakin vetäisin useamman kerran, kun oli kova piipussa ja varmistin pois päältä. Metsästys kun on aika vaikeaa, jos ampua saa vain ampumaradalla.
Kotonakin tulee monesti lauottua tyhjälaukauksia, eikä sekään ampumarata ole. Kotona voi esim. harjoitella kuivaharjoittelua tai asetta puhdittaessa voi päästää esim. aseen vireestä jne. jne.
Saivartelua tiedetään, mutta ei se AINA ole aina kun otetaan huomioon koko aseisiin liittyvä toiminta.
Saku on tehnyt lehtijutusta rikosilmoituksen, toivottavasti saadaan jutulle piste.
http://www.kivipakari.net/info/rouvali/
Se toimittaja on niin lahopää, että olisi 30-luvulla joutunut leiriin.
Toivottavasti joutuukin...
Sahhoo K0rh0ne poekkee koko liipasinkuar.