Erolasten

10553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tutkimuspohja.

Äänestä
  • Hienoa että tästä aiheesta tehdään väitöskirjoja! Milloinhan viranomaiset ja media herää että vuorotteleva asuminen on todella varteenotettava ja usein juuri se paras vaihtoehto kun perhe hajoaa!
    Suomessakin jatkuvasti laajenee vuoroasuminen ja ei voida puhua enää marginaali-ilmiöstä. Vanhemmat ovat tajunneet että lapselle on tärkeää (oikeasti) säilyttää kunnon yhteys molempiin vanhempiin. Hyvä niin. Tilastojen mukaan vuoroasumista on n. 5-10% erolapsista, mutta tilastoihin ei lasketa niitä jotka toteuttavat vuoroasumista ilman sopimuksia..Niitä voi olla isompi prosentti, koska lastenvalvojien enemmistö tuntuu vielä olevan 1980-luvun asenteissa, vuoroasumista vastaan.

    Äänestä

  • Kyllä vähällä saa väitöskirjan aikaiseksi. Minä olisin voinut nuo asiat kirjoittaa 30 minuutissa. Ei tarvitse paljoa tutkia, kun voi sanoa, että "hyvä suhde molempiin vanhempiin on lapselle tärkeää" ja "jatkuva tavaroiden pakkaaminen rassaa" yms.

    Äänestä

  • itsestäänselvyyksiä kirjoitti:

    Kyllä vähällä saa väitöskirjan aikaiseksi. Minä olisin voinut nuo asiat kirjoittaa 30 minuutissa. Ei tarvitse paljoa tutkia, kun voi sanoa, että "hyvä suhde molempiin vanhempiin on lapselle tärkeää" ja "jatkuva tavaroiden pakkaaminen rassaa" yms.

    terve vain
    Kauniita ajatuksia. Se oli hyvää. Eroneena isänä, jossa lasten rooli eroprosessissa haluttiin tehdä mahdollisimman pehmeäksi. Riitelyt minimoitiin, pyrittiin olla haukkumatta toisiamme lasten kuullen. Lasten koti säilytettiin ja omat huoneet. Koulut jne pyrittiin pitämään samoina. Lasten liikkuminen tehtiin lapsilähtöiseksi, missä haluaa olla milloinkin. Vuorottelurytmiä yritettiin hakea normaalin elämän muuttumatta kumpaakin vanhempaa kunnioittaen. kaikki menee hyvin, jos hyväksyy eron ja luopuu vanhasta elämästään. Ei kinaa mistään, edes rahasta. >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>Rakastaa lapsiaan.
    Itse puhun lapsille koko ajan äidistä..käytän äiti sanaa, koska se on minulle tärkeää että lapsilla on äiti ja isä vaikka ollaan eri osoitteessa.
    Uskon että jokainen tie, joka tehdään lasten hyväksi on oikea. On eri tapoja ja erillaisia ihmisiä. Mikä onkaan helpompaa kuin vihata ja moittia ex puolisoa..mutta voiko sitä rakastaa??onko kukaan miettinyt. Itse välitän ja olen huolissani hänestä edelleen sillä sillä on suoranainen vaikutus lapsiimme ja sen tähden siis lapsien tähden mahdollisimman hyvä suhde äitiinsä on minulle tärkeää..Vaikka se ei aina helppoa olekkaa..Yritän antaa anteeksi, yritän olla huomaavainen , joskus kaikki on raskasta mutta se voima mikä huokuu lähes onnellisista eroneiden lapsista on minulle sitä mitä tarvitsen jaksamiseen ja oman työni siis vanhemmuden loppuun saattamiseksi.
    En tiedä väitöskirjan tekijän kapeata tulkintaa eroperheiden kriisistä ja lapsien selviämistä vähimmillä sielun vammoilla kuin mahdollista trakedian kohdatessa. Eli mielestäni eroperheiden vaikeudet johtuu rajusta elämän muutoksesta vanhempien kesken jota he joutuvat käsittelemään yleensä lähes yksin.
    Terveisin P..

    Äänestä

  • itsestäänselvyyksiä kirjoitti:

    Kyllä vähällä saa väitöskirjan aikaiseksi. Minä olisin voinut nuo asiat kirjoittaa 30 minuutissa. Ei tarvitse paljoa tutkia, kun voi sanoa, että "hyvä suhde molempiin vanhempiin on lapselle tärkeää" ja "jatkuva tavaroiden pakkaaminen rassaa" yms.

    väitöskirja on tuossa? Se varsinainen väitös on yleensä paksu kirja, satoja sivuja - ei mikään A4?

    Muistan opiskeluajoiltani sen, kuinka oma lehtori kertoi että väitöskirjan aihe voi olla erittäin kapea. Esimerkkinä mainitsi, et väitöskirjan voi tehdä vaikka WC:n siivoamisesta...

    Äänestä

..tavaroita enemmän tai vähemmän kodista toiseen?? Viikonlopputapaamisissa ehkä pärjää (kesällä hyvillä keleillä) yhdellä vaatekerralla???!! Eli argumentti vuoroasumista vastaan tältä osin on naurettava.
Haluisitko sinä asua kahdessa kodissa. Hetkinen! Yh-lapsella ON kaksi kotia. Se siitä. Tehdään vanhempina niistä vaan lapsille hyvät, eikö??!..Systeemistä riippumatta.
Kyllä nuo selittelyt vuoroviikkoa vastaan ovat tarkoituksenhakuisien ihmisten sepustuksia jotka voi helpolla "ampua alas". En väitä että kaikille käy, mutta varmasti paljon isommalle osalle lapsia kuin tähän mennessä. Ja viranomaisten huomioita asia! Lopuksi hyvä linkki, tutustukaa!:

http://www.hyvaerovanhemmuus.fi/

Äänestä
  • vuoroviikkohuoltajaksi ja pakkaamaan neljän tavaroita viikosta toiseen, paikasta toiseen. Huoltamaan lasten vaatteita yksinäni, koska etästä ei ole siihen, tai tekemään lapsille yksinäni hankintoja, koska etän (Linkolan miehiä) mielestä lapset eivät tarvitse mitään.

    Vuoroviikkohuoltajuuden ainoa oikea malli on se, että lapset pysyvät yhdessä kodissa ja aikuiset vuoroviikottelevat.

    Olisiko sinusta siihen?

    Äänestä

  • suostuisi " kirjoitti:

    vuoroviikkohuoltajaksi ja pakkaamaan neljän tavaroita viikosta toiseen, paikasta toiseen. Huoltamaan lasten vaatteita yksinäni, koska etästä ei ole siihen, tai tekemään lapsille yksinäni hankintoja, koska etän (Linkolan miehiä) mielestä lapset eivät tarvitse mitään.

    Vuoroviikkohuoltajuuden ainoa oikea malli on se, että lapset pysyvät yhdessä kodissa ja aikuiset vuoroviikottelevat.

    Olisiko sinusta siihen?

    On aivan kummallista puhua vuoroviikkosysteemiä vastaan, jos siihen ei ole mitään mahdollisuuksia omassa perheessä. Ei se tarkoita, että se sitten olisi huono juttu ja tuhoon tuomittu, jos se ei esim. onnistu teidän perheessä. Monissa perheissä se onnistuu ja toimii. Riippuu paljon esim. vanhemmista. Ja monelle näistä vuoroviikko systeemiä eläville lapsille olisi kauhistus, jos eivät saisi elää tasapuolisesti arkea molemmissa kodeissa. Ja tästä tavaroiden pakkaamisista..se on vain kuvitelmaa, että aina pitää olla pakkaamassa useita kamoja. Meillä ainoat pakattavat ovat yöraudat, joita ei ole kuin yhdet kpl. Muut tavarat ja vaatteet löytyvät molemmista kodeista ja ovat lapsen omia tavaroita. No jos haluaa, jonkun lempparijutun ottaa mukaan, niin o.k kuskataahan niitä kavereillekin. Ja sitten isommat jutut (harrastusvälieet)ne on sitten isän ja äidin kuskattava.

    Äänestä

  • suostuisi " kirjoitti:

    vuoroviikkohuoltajaksi ja pakkaamaan neljän tavaroita viikosta toiseen, paikasta toiseen. Huoltamaan lasten vaatteita yksinäni, koska etästä ei ole siihen, tai tekemään lapsille yksinäni hankintoja, koska etän (Linkolan miehiä) mielestä lapset eivät tarvitse mitään.

    Vuoroviikkohuoltajuuden ainoa oikea malli on se, että lapset pysyvät yhdessä kodissa ja aikuiset vuoroviikottelevat.

    Olisiko sinusta siihen?

    Meillä toimii hyvin vuoroviikkosysteemi alkukankeuksien jälkeen. Lapsille isoin raahattava on ollut koulureppu aina sunnuntaisin isän/äidin luo, mutta sekin autokyydillä. Kun vielä vanhemmat asuvat siedettävällä kävelyetäisyydellä toisistaan voivat lapset halutessaan käydä moikkaamassa toista vanhempaa kun siltä tuntuu. Ikävässä erotilanteessa mielestäni niin ideaali systeemi kuin vain mahdollista. Jos tutustutte tämän teeman taustalla olevaan väikkäriin niin sinä todetaan, että lasten kannalta huonoin mahdollinen tilanne on se, jossa asutaan yhden vamhemman luona ja toista tavataan vain joka toinen viikonloppu.

    Erot ovat tietysti aina erilaisia eikä vuoroviikkohuoltajuus ole kaikille mahdollista, mutta silti suosittelisin kaikkien sosiaalitanttojen tutustuvan tähänkin vanhemmuusmuotoon siihen kannustaen. Varsinkin isille tilanne tuo parannuksen, sillä jos isä saa lapset erossa täytyy äidin olla täydellinen hakkaajanarkkari. Äidillehän riittää vain se, että sattuu olemaan nainen - jolloin on tietysti automaattisesti se parempi vanhempi. Vuoroviikottelu edistääkin juuri miesten tasa-arvoa erotilanteessa, jossa isät ovat perinteisesti olleet niin lastenhuoltoviranomaisten kuin oikeusistuintenkin armoilla.

    Äänestä

Nyt on sossutädit ihmeissään :-) Mihin he joutuvatkaan mielivaltaisine päätöksineen jatkossa...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuoroasumisesta kirjoitti:

on tehty väitöskirja:

http://www.jyu.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote-2007-10-03-09-53-22-939144/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu