Mitäs mieltä

Alempaa poimittua:

"Lisäksi olen nähnyt elävässä elämässä seuraavaa. Ystävättäreni erosi miehestään, joka harrasti rankkaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ero oli tuskallinen, koska sellainen ihminen tekee siitä erityisen vaikeaa. Ystävättäreni halusi pelastaa sekä itsensä että lapsensa.

Muutaman vuoden päästä hän rakastui ihanaan lapsettomaan mieheen. Hän sanoikin, että ellei tämän ns. normaalin ihmisen kanssa onnistu, niin ei kenenkään. Kuitenkin nyt on käynyt niin, että mies ei voi sietää ystävättäreni lapsia. Varsinkin poika (hänellä on poika ja tyttö) hakee kovastikin miehen huomiota, kaiken lisäksi vielä kauniilla tavalla pyydellen pelailemaan kanssaan aina välillä jotain tai potkimaan palloa, tai kyselemällä mielipidettä, tai yrittämällä halata. Kaikkeen, aivan kaikkeen tuo pieni poika saa tylyn ja tyrmäävän vastakaiun. Hänen oma isänsä on lähestymiskiellon alla, eli he eivät tapaa, eikä poikakaan sitä halua, mutta miehen malli ja seura kovasti kiinnostaisivat. Olen nähnyt itsekin, miten pienen pojan ilme vaihtuu surulliseksi kun hän kääntyy kannoillaan ja hartiat lysyssä lähtee pois tuon miehen luota. Tyttö ei saa sen parempaa kohtelua, ja vaikuttaa siltä, ettei hän uskalla huomiota hakeakaan. Lapset tuntevat kotonansa (HEIDÄN KOTONAAN) olevansa tiellä, ei-toivottuja ja vaivaksi.

Kuinka moni tässä kohtaa sanoisi, että eihän tuo ole äiti eikä mikään, jos antaa miehen noin kohdella huonosti omia lapsiaan? Mikä asiasta tekee erilaisen, jos kyseessä on isä, joka antaa noin kohdella omia lapsiaan?

Sitä olen usein miettinyt."

Onko uusperheen isien puolisoilla erilaiset oikeudet kuin uusperheen äitien puolisoilla?
11876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tässä ajateltavaa muutamille kylmänkalskeille kirjoittajille.

"AJATELKAA MITÄ AIHEUTATTE! Ette vain lapselle, vaan sille mukamas niin RAKKAALLE MIEHELLENNE!!!!

Millä oikeudella koette voivanne aiheuttaa lisää paskaa paskan perään sille eronneelle isälle ja hänen lapselleen??? Onko kiva ottaa mies, joka on jo kärsinyt helvetin kamalasta suhteestaan, eronnut mahdollisesti pelastaakseen lapsensa ja itsensä tunnehelvetistä, ja sitten tulette TE JA TOTEATTE VOIVANNE AIHEUTTAA AIVAN SAMAN HELVETIN UUDELLEEN KUIN SE EX-LIITTO AIKOINAAN!!

Turha teidän on ainakaan sitä ex-muijaa parjata, olette itse puolet pahempia kuin kukaan täällä parjattu ex-muija, tunnekylmiä ja itsekkäitä paskiaisia. Eikö oma isi aikoinaan tarpeeksi antanut huomiota, kun siitä pitää LAPSEN kanssa kilpailla ja LAPSEN niskaan kaataa paha olo siitä, ettei voi sietää toisella olleen elämää jo ennen teitä?!?!?

Mitä helvetin rakkautta se muka on sitä miestä kohtaan, että saatte hänet mahdollisesti tekemään elämänsä suurimman virheen, mitä hän tulee katumaan lopun ikänsä - vieraantumaan omasta lapsestaan.

Hyljätty lapsi itkee itsensä uneen. Hyljätty lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaansa, eikä voi ymmärtää mitä pahaa HÄN on tehnyt, että toisen menettää. Ei mitään, eihän se lapsi ole tehnyt yhtään mitään väärää, hänellä on kaikki oikeus olla ja elää, ja toivon todella, että eräänä päivänä miehesi sanoo sinulle hyvästit, jotta tietäisit, miltä hylätyksi tuleminen tuntuu. Kerro se sitten viidellä, niin voit kuvitella, miltä pienestä lapsesta se tuntuu."

Äänestä
  • olet sinäkin mustavalkoinen..lapsi todellakin kaipaa MOLEMPIA vanhempiaan,entä kun se silittäjä ja lohduttaja vaan sattuu olemaan se isän uusi kamala puoliso, kun tiedän tapauksia usemmankin jossa lähtijä perheestä on ÄITI!! sinä taas katkerana ex puolisona näet pahan äitipuolen, ja hänen syynsä on kaikki..

    hyljätty lapsi itkee itsensä uneen..missä on ÄITI?? niimpä..joskus voisi ajatella muutakin kun aina sitä että erojen syy on se kolmas osapuoli!!

    voi kuule, kyllä naisistakin löytyy pettäjiä ja perheenrikkojia, se ettei mies sellaista katso, on oikein, eikä niin että otetaan petturi takaisin jotta voi yhä uudestaan ja uudestaan hyljätä perheensä!!
    kaikkea ei voi ex raukat saada!!!

    ja onko se sinun mielestäsi kilpailemista lasten kanssa, kun isin vaimo nukuttaa ilta toisen jälkeen isin lapset uneen, kun oma äiti ei sitä tee!!!
    meneppä itseesi äläkä yleistä,kaikki tekee virheitä jopa ÄIDIT!!

    sinua on varmasti joku pahasti satuttanut tässä elämässä, ehkä tekstisi perusteella ex miehesi on onnellisesti uudessa suhteessa, lapsetkin tykkäävät ja viihtyvät isän luona, mutta sinä et ole onnellinen, kun ex miehesi ja lastesi isä on onnellinen, hänen pitäisi kai olla onnellinen VAIN sinun kanssasi tai ei kenenkään!! ikävä kyllä jokainen tekee onnensa itse, siihen sinä et pääse väliin!!

    Äänestä

  • kylläpä..... kirjoitti:

    olet sinäkin mustavalkoinen..lapsi todellakin kaipaa MOLEMPIA vanhempiaan,entä kun se silittäjä ja lohduttaja vaan sattuu olemaan se isän uusi kamala puoliso, kun tiedän tapauksia usemmankin jossa lähtijä perheestä on ÄITI!! sinä taas katkerana ex puolisona näet pahan äitipuolen, ja hänen syynsä on kaikki..

    Ei. Tässä aloituksessa ja poimituissa viesteissä on nimen omaan kyse näistä valtaisista viestimääristä, joissa uusperheiden isien puolisot eli nyksät valittavat sitä, miten eivät voi lasta sietää.

    Sinä et kuulu heihin. Sinä toimit juuri oikein. Juuri noin pitää lapsesta huolehtia ja välittää, vaikkei hän olisikaan oma.

    Älkää hyvät ihmiset hermostuko noin suoralta kädeltä. ON selvää että vikoja ja puutteita on sekä ex-vaimoissa, ex-miehissä, että uusissa kumppaneissa.

    Mutta tässä aloituksessa käsitellään sitä, minkä ihmeen takia isän kuuluu hyväksyä että uusi puoliso ei siedä ja jopa vihaa hänen lapsiaan, mikä taas äitien kohdalla on välittömästi jokaisesta tuomittavaa.

    Tämä ei ole paremmuuskilpailu, vaan ajatusten herättämistä varten kerättyjä kommentteja aihetta alustamaan.

    Niin, ja minä olen sekä exä että nyksä.

    Äänestä

  • kylläpä..... kirjoitti:

    olet sinäkin mustavalkoinen..lapsi todellakin kaipaa MOLEMPIA vanhempiaan,entä kun se silittäjä ja lohduttaja vaan sattuu olemaan se isän uusi kamala puoliso, kun tiedän tapauksia usemmankin jossa lähtijä perheestä on ÄITI!! sinä taas katkerana ex puolisona näet pahan äitipuolen, ja hänen syynsä on kaikki..

    hyljätty lapsi itkee itsensä uneen..missä on ÄITI?? niimpä..joskus voisi ajatella muutakin kun aina sitä että erojen syy on se kolmas osapuoli!!

    voi kuule, kyllä naisistakin löytyy pettäjiä ja perheenrikkojia, se ettei mies sellaista katso, on oikein, eikä niin että otetaan petturi takaisin jotta voi yhä uudestaan ja uudestaan hyljätä perheensä!!
    kaikkea ei voi ex raukat saada!!!

    ja onko se sinun mielestäsi kilpailemista lasten kanssa, kun isin vaimo nukuttaa ilta toisen jälkeen isin lapset uneen, kun oma äiti ei sitä tee!!!
    meneppä itseesi äläkä yleistä,kaikki tekee virheitä jopa ÄIDIT!!

    sinua on varmasti joku pahasti satuttanut tässä elämässä, ehkä tekstisi perusteella ex miehesi on onnellisesti uudessa suhteessa, lapsetkin tykkäävät ja viihtyvät isän luona, mutta sinä et ole onnellinen, kun ex miehesi ja lastesi isä on onnellinen, hänen pitäisi kai olla onnellinen VAIN sinun kanssasi tai ei kenenkään!! ikävä kyllä jokainen tekee onnensa itse, siihen sinä et pääse väliin!!

    mutta tulen surulliseksi lukiessani näitä niin monia viestejä, joissa toiset nyksät hehkuttavat, miten inhoavat miehensä lapsia. Ihan kauheaa!! Miten kukaan voi inhota ja vihata lasta vain siksi, ettei hän ole omaa verta.

    Kilpailuasetelmassa oli varmaankin kyse siitä, että nyksä kuvittelee kilpailevansa miehensä rakkaudesta miehen lasten kanssa. Se olisi sairasta.

    Äänestä

  • Tässä ajateltavaa muutamille kylmänkalskeille kirjoittajille. Sinäkin?

    "AJATELKAA MITÄ AIHEUTATTE! Ette vain lapselle, vaan sille mukamas niin RAKKAALLE MIEHELLENNE!!!!

    Millä oikeudella koette voivanne aiheuttaa lisää paskaa paskan perään sille eronneelle isälle ja hänen lapselleen???

    joka on jo kärsinyt helvetin kamalasta suhteestaan, eronnut mahdollisesti pelastaakseen lapsensa ja itsensä tunnehelvetistä, ja sitten tulette TE JA TOTEATTE VOIVANNE AIHEUTTAA AIVAN SAMAN HELVETIN UUDELLEEN KUIN SE EX-LIITTO AIKOINAAN!!

    Hyljätty lapsi itkee itsensä uneen. Hyljätty lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaansa, eikä voi ymmärtää mitä pahaa HÄN on tehnyt, että toisen menettää.

    Äänestä

  • tekstistä, pisti vain silmään kirjoitti:

    Tässä ajateltavaa muutamille kylmänkalskeille kirjoittajille. Sinäkin?

    "AJATELKAA MITÄ AIHEUTATTE! Ette vain lapselle, vaan sille mukamas niin RAKKAALLE MIEHELLENNE!!!!

    Millä oikeudella koette voivanne aiheuttaa lisää paskaa paskan perään sille eronneelle isälle ja hänen lapselleen???

    joka on jo kärsinyt helvetin kamalasta suhteestaan, eronnut mahdollisesti pelastaakseen lapsensa ja itsensä tunnehelvetistä, ja sitten tulette TE JA TOTEATTE VOIVANNE AIHEUTTAA AIVAN SAMAN HELVETIN UUDELLEEN KUIN SE EX-LIITTO AIKOINAAN!!

    Hyljätty lapsi itkee itsensä uneen. Hyljätty lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaansa, eikä voi ymmärtää mitä pahaa HÄN on tehnyt, että toisen menettää.

    kun tietää mihin viesti on ollut yhteydessä, noin erillään toki myös juroa tekstiä. Viesti on kuulunut kirjoituksiin, joissa kirjoittajat ilmoittavat vihaavansa miehensä lasta. Siinä kontekstissa ymmärtää, että nainen, joka vihaa miehensä lasta, ei voi rakastaa miestään, koska haluaa laittaa hänet samaan ahdistavaan ja tunneilmapiiriltään helvettiä muistuttavaan tilaan sillä että ilmaisee avoimesti vihansa hänen lapsiaan kohtaan.

    Ihminen joka eroaa, haluaa usein päästä eroon juuri tuosta. Miksi jos toista rakastaa, haluaa hänet laittaa uudelleen samaan ahdinkoon?

    Jokainen jolla on omia lapsia tietää miltä tuntuu, että joku ilmaisee vihansa tätä kohtaan. Jos se vihanilmaisija vielä on rakas, on helvetti valmis.

    Äänestä

että äidin suhteet ovat niitä oikeutettuja eikä niissä ole mitään ihmeellistä, mutta isän puolisot ovat niitä perheenrikkojia, lapsen vihaajia ja rahan viejiä,kumma kyllä!!
samaa olen itsekkin joskus pohtinut, omassa elämässä, ja lukiessani palsta kirjoituksia!!

itse olen kokenut sen,kuinka mieheni ei saanut tavata lapsiaan, kun rakastuimme, mutta samaan aikaan exä itse eleli oman puolisonsa kera, eikä tässä ollut mitään ihmeellistä!!

exä jaksoi inttää että mies saa tavata lapset kun eroaa minusta, mieheni sanoi siihen että selvä,sitten lähtee exänkin ukko, ja puntit tasataan, silloin on exä oikeutetumpi vaatimaan toista elämään yksin lasten etuun vedoten!!kun en ole mikään lapsivihaaja todellakaan!!

exä kai ymmärsi oman tyhmyytensä, ja lopetti!! ja kyllä nyt enemmänkin pitäisi lasten olla täällä,kun äidillään, kun siellä uutta lasta on saatettu maailmaan,eihän sitä millää jaksa niin montaa lasta..no kyllä meillä on aina tilaa lapsille ihan kaikille!!

Äänestä
  • niin äidit juuri tekevät jokaisen mielestä täysin väärin, jos seurustelevat ihmisen kanssa, jolla on vaikeuksia sietää heidän lapsiaan.

    Samaan hengenvetoon nyksät puolustelevat sitä, miksi heidän ei tarvitsisi sietää miehen lapsia.

    Uusperheeseen on turha ryhtyä, jos ei voi sietää lapsia.

    Se ei poista sitä, että jotkut exät ovat hankalia, niin miehet kuin naisetkin toisilleen. Mutta tässä aloituksessa on kyse siitä, miten lapsia tulisi kohdella kaiken keskellä.

    Äänestä

"Olen siis itse myös "nyksä" vaikka en sitä nimeä yleensä käytäkään.

En voi ymmärtää, minkä takia kukaan valitsee itselleen miehen, jolla on lapsia, jos ei kerran voi niitä lapsia sietää?

En tosin ymmärrä ylipäätään miten joku aikuinen voi rinnastaa aikuisten välisen rakkauden ja kumppanuuden siihen mitä vanhempi tuntee omaa lastaan kohtaan, ja kilpailla siitä. Sitä juuri tarkoitin tuolla isäkompleksilla, ilmeisesti puoliso onkin isän korvike, jos juuri isän rakkaudesta lastaan kohtaan pitää kilpailla.

Sairasta, lapsellista - mitä vain. Mutta todellakin ei-hyväksyttävää."

Äänestä
  • En pettänyt, erosin lasteni isästä hyväksikäytön takia. En rikkonut nykyisin mieheni liittoa, vaan tapasin 8kk myöhemmin hänet vasta.

    En ymmärrä todellakaan miksi nyksät eivät tajua sitä että rakkaus lasta kohtaan on ihan eri kuin lasta kohtaan. Rakastan minä lapsiani mutta en niin kuin miestäni, mieheni rakastaa tytärtään ja minua erilailla. EN tunne kilpailevani tyttären kanssa, eikä mieheni tunne kilpailevansa lasteni kanssa.
    Ne jotka kirjoittavat etteivät voi sietää entisestä liitosta syntyneitä lapsia, menkööt hevon kuuseen eli olen kanssasi samaa mieltä

    Äänestä

Esimerkiksi minun mies ei antaisi enkä itse antaisi itseni suhtautua hänen lapseensa noin. Eli en voi vastata kysymykseesi, koska olen alunperin eri mieltä kanssasi siinä, että naispuoliset ihmiset saisivat kohdella lapsia kaltoin. En hyväksyisi sitä, että lapsi kokisi olevansa ei-toivottu kotonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olette tästä? kirjoitti:

Alempaa poimittua:

"Lisäksi olen nähnyt elävässä elämässä seuraavaa. Ystävättäreni erosi miehestään, joka harrasti rankkaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ero oli tuskallinen, koska sellainen ihminen tekee siitä erityisen vaikeaa. Ystävättäreni halusi pelastaa sekä itsensä että lapsensa.

Muutaman vuoden päästä hän rakastui ihanaan lapsettomaan mieheen. Hän sanoikin, että ellei tämän ns. normaalin ihmisen kanssa onnistu, niin ei kenenkään. Kuitenkin nyt on käynyt niin, että mies ei voi sietää ystävättäreni lapsia. Varsinkin poika (hänellä on poika ja tyttö) hakee kovastikin miehen huomiota, kaiken lisäksi vielä kauniilla tavalla pyydellen pelailemaan kanssaan aina välillä jotain tai potkimaan palloa, tai kyselemällä mielipidettä, tai yrittämällä halata. Kaikkeen, aivan kaikkeen tuo pieni poika saa tylyn ja tyrmäävän vastakaiun. Hänen oma isänsä on lähestymiskiellon alla, eli he eivät tapaa, eikä poikakaan sitä halua, mutta miehen malli ja seura kovasti kiinnostaisivat. Olen nähnyt itsekin, miten pienen pojan ilme vaihtuu surulliseksi kun hän kääntyy kannoillaan ja hartiat lysyssä lähtee pois tuon miehen luota. Tyttö ei saa sen parempaa kohtelua, ja vaikuttaa siltä, ettei hän uskalla huomiota hakeakaan. Lapset tuntevat kotonansa (HEIDÄN KOTONAAN) olevansa tiellä, ei-toivottuja ja vaivaksi.

Kuinka moni tässä kohtaa sanoisi, että eihän tuo ole äiti eikä mikään, jos antaa miehen noin kohdella huonosti omia lapsiaan? Mikä asiasta tekee erilaisen, jos kyseessä on isä, joka antaa noin kohdella omia lapsiaan?

Sitä olen usein miettinyt."

Onko uusperheen isien puolisoilla erilaiset oikeudet kuin uusperheen äitien puolisoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu