Vielä kerran.
Minua ihmetyttää suuresti viime aikoina palstaa täyttäneet viestit siitä, miten nyksät vihaavat tai eivät siedä miehensä lapsia.
Mies ja lapset kuuluvat samaan pakettiin, kukaan joka todella rakastaa miestään, ei voi olettaa hänen hylkäävän omia lapsiaan uuden rakkauden tähden. Eroaminen ei ole hylkäämistä, mutta välinpitämättömyys on. Lasten isä on välinpitämätön, jos hän antaa uuden puolisonsa kohdella lapsiaan huonosti - töykeästi ja ei-toivotuksi ilmaisten.
Millä oikeudella näin toimivat nyksät laittavat miehensä tilanteeseen, jossa tunneilmapiiri on samaa helvettiä, kuin erotessa ja sitä edeltäneessä ajassa? Eikö nyt ole niin, että uusperhe on luotu, jotta siitä helvetistä olisi päästy eroon?
Sitten ne nyksät, jotka todella luulevat olevansa kilpailuasetelmassa miehen lasten kanssa. Ettekö te ymmärrä, että isän rakkaus lapsiinsa on täysin eri juttu, kuin miehen rakkaus naiseen? Isän rakkaudesta kilpaillessa asia on niin, että mies ei olekaan teille puoliso ja aikuinen kumppani, vaan te olette hakeneet hänestä isän korviketta. Miksi muuten isän rakkaus lapsiaan kohtaan olisi teiltä kumppaneina pois?
Sitten vielä tämä asia. Jos ette voi sietää miehen exvaimoa syystä tai toisesta, niin älkää sitä lapsiin kohdistako. Eivät he sille mitään voi, kuka heidän äitinsä on.
Minua ihmetyttää suuresti viime aikoina palstaa täyttäneet viestit siitä, miten nyksät vihaavat tai eivät siedä miehensä lapsia.
Mies ja lapset kuuluvat samaan pakettiin, kukaan joka todella rakastaa miestään, ei voi olettaa hänen hylkäävän omia lapsiaan uuden rakkauden tähden. Eroaminen ei ole hylkäämistä, mutta välinpitämättömyys on. Lasten isä on välinpitämätön, jos hän antaa uuden puolisonsa kohdella lapsiaan huonosti - töykeästi ja ei-toivotuksi ilmaisten.
Millä oikeudella näin toimivat nyksät laittavat miehensä tilanteeseen, jossa tunneilmapiiri on samaa helvettiä, kuin erotessa ja sitä edeltäneessä ajassa? Eikö nyt ole niin, että uusperhe on luotu, jotta siitä helvetistä olisi päästy eroon?
Sitten ne nyksät, jotka todella luulevat olevansa kilpailuasetelmassa miehen lasten kanssa. Ettekö te ymmärrä, että isän rakkaus lapsiinsa on täysin eri juttu, kuin miehen rakkaus naiseen? Isän rakkaudesta kilpaillessa asia on niin, että mies ei olekaan teille puoliso ja aikuinen kumppani, vaan te olette hakeneet hänestä isän korviketta. Miksi muuten isän rakkaus lapsiaan kohtaan olisi teiltä kumppaneina pois?
Sitten vielä tämä asia. Jos ette voi sietää miehen exvaimoa syystä tai toisesta, niin älkää sitä lapsiin kohdistako. Eivät he sille mitään voi, kuka heidän äitinsä on.
Vastaukset 47
Vanhimmat
ajattelin vaan kun puhuit aika yleistävästä kaikki nyksät ei ole tollasia:)
ja totta jos kumppanin ex on perseestä häneenhän sen kiukun voi kohdistaa mutta eipä kaikki exätkään pepusta välttämättä ole..
En yleistä, puhun niistä, jotka täällä ovat viime aikoina kirjoitelleet sietämis- ja vihaamisongelmistaan.
Olen sekä ex että nyksä. Olen uusperheellinen.
En voi ymmärtää miksi viattomia lapsia sekoitetaan aikuisten vaikeisiin tunteisiin, oli kysymyksessä niin ex kuin nyksä.
Ja pidän sitäkin eri asiana, jos nyksä tiedostaa ongelmansa ja vaikkapa purkaa sitä täällä palstalla, mutta en ymmärrä, että sitä kiukkua puretaan lapsiin tai mieheen. Uskotut ystävät ovat paras vaihtoehto sitä tarkoitusta varten. Ja siltikin minun on vaikea ymmärtää, miksi joku valitsee uusperheyden, jos ei kestä sitä kokonaisuutena.
Miten elämme, on oma valintamme, miksi siis elää siten, mikä tuottaa meille kärsimystä? Ei voi olla onnellinen itsensä kanssa todella ja sisimmässään, jos vihaa ihmisiä, jotka kuitenkin oman valinnan kautta ovat osa omaa perhettämme.
uusioperheellinen ja meillä asiat menee hyvin:) exäkin menettelee sinänsä kun on tajunnut että ei hankaloita lasten elämää (haukkumalla meitä/ ainankaan lasten kuullen ja toisin päin).
räpätettävää kyllä ko henkilöstä löytyy mutta ollaan miehen kanssa keskenään juteltu asiasta mutta lapsilla on kyllä ihan hyvä olla:)
miehen nuorin ihmettelikin että "miksi äitipuolia pidetään pahana?" viittasi siihen että olen mukava. ja itseasiassa olen pitkään ollut aikuinen joka on (eniten lapsen/lasten kanssa).
On ihan totta, että vihaa, kiukkua, raivoa tai muutakaan ei pidä missään nimessä purkaa lapsiin, sillä he ovat täysin viattomia. Lapsi ei valitse omia vanhempiaan ja käyttäytymismallit jne opetaan vanhemmilta, lapsi on siis TÄYSIN syytön.
On myös totta, että kun on lähtenyt uusperheeseen mukaan, täytyy hyväksyä koko paketti eli (kuten meidän tapauksessa) mies ja hänen poika. Toisaalta ennen uusperheessä elämistä ei TODELLAKAAN voi tietää millaista se on. Ehkä en olisi lähtenyt tähän mukaan jos olisin todella tiennyt millaista elämästä tulee.
Tykkään mieheni pojasta. Yritän käyttäytyä hyvin, en KOSKAAN mustamaalaa hänen äitiään, päinvastoin. Pyrin olemaan esimerkillinen aikuinen jne. en silti ole äitipuoli, en halua, että minusta käytetään tuota nimieä. Minä olen äiti omalle (yhteinen nykyisen mieheni kanssa) tyttärelleni. En silti voi sille mitään, että mieheni poika herättää minussa välillä TODELLA voimakkaita negatiivisia tunteita. Ei se ole pojan vika, että hänen äiti on moukka (oikeasti, ei ole vain minun mielipide). Pojalla ei ole mitään käytöstapoja, ei minkäänlaisia, hän on ylivilkas ei suostu syömään mitään minun valmistamaa ruokaa vaan sanoo "yök, mitä toi oiken on, en varmaan syö". Hän on suoraan sanottuna RASITTAVA!!! Hän on toki ihana pikkusiskonsa (siis oikeasti sisarpuoli) kanssa, rakastaa tätä ja tunne on selvästi molemminpuoleinen. Hän on hyväsydäminen ja kaikkea. Meillä on välillä hurjan mukavaa yhdessä, MUTTA eikö 7 vuotiaan pitäisi jo osata minimikäytöstavat, pukea ja syödä itse? Kysyn vaan.
Teen kaikkeni, etten todellakaan osoittaisi negatiivisia tunteita pojalle ja välillä kun oikein kiehuu, vetäydyn hetkeksi yksin sanomalla, että olen väsynyt. Ei se silti aina helppoa ole kun lapsi monessa asiassa muistuttaa niin kovasti sitä mieheni exää, joka ei jätä meitä hetkeksikään rauhaan.....SISUA SISUA =)
täällä kävi niin että 1lapsi asuu meillä (periaatteessa 2xD toinen vaan aikuinen ja eri liitosta kun 2muuta).
mut anyway.. meilläkin on niin että poika joka meidän luona asuu on kanssa välillä aika vilkas "ja nokkela omasta mielestään";D kun jakelee jos jonnii moista kommenttia. nuorempi "jonka pitäisi asua äitinsä luona onkin sitten hiukan kiltimpi;)"
täällä myös niinkin että en itse ole äitipuoli sanaa käyttänyt mutta nuorempi vesseli on vanhemmat kutsuu nimellä. meillä myöskin ihan fantastisia ovat pientä siskoaan kohtaan (puolikasta)..
mutta se vähän ehkä itseään inhottaa meillä lasten puolesta että minä uusipuoliso olen ollut kohta enemmän lasten kanssa kun heidän äitinsä...:( ja tämä nuorempi herra oli sitten aika pettynyt kun äitilleen soitteli että voiko tulla käymään se oli jyrkkä ei..>:( *arvaappas kuka ne itkut näki ja ja loduttelemaan joutui* jep minäpä minä..
ja muuta torttua työntää niin meidän kun lapsen niskaan. mutta onneksi on toisaaltaan osannut olla järkeväkin tosiaan kyseinen ihminen "tietyltä osalta" ja osa existä onkin ihan ok eronsa kanssa:) sellasta sen pitäs ollakkin.
juu enpä tiedä itsekkään olisinko välttämättä lähtenyt tähän rumbaan jos olisin tiennyt mutta toisaaltaan on tämä takaskin antanut paljon hyviä asioitakin:)
NIIN ja mitä käytöstapoihin tulee joo-o pitäs ton ikäsen ne haltsata!! me olemme itseasiassa mieheni kanssa opettanut täällä käytöstapoja:D ennen täältäkin löyty karkkipapereita lattialta kaikki oli pahaa mitä tein.. (kehuttiin kun äiti tekee lostavia ruokia ja plääh plääh xD).. nykyään ruoka menee alas oli minun tekemää tai ei;D ja äidin pöperot ei enää niin loistavia olekkaan.. eli kapinointiahan tuo ruoka juttu:)
mutta kyllä sisua siinä vaaditaan etenkin jos sivullinen tulee neuvomaan joka tälläsestä ei mitään tiedä:D
No samoja juttuja ihmettelen minäkin välillä, nimittäin jotain käytöstapoja.. Jos lapsi on seitsämän ja toista vuotta koulussa, eikä saa pilkottua omaa ruokaansa lautasella, saatika kenkiä aina jalkaan, epäilen etteikö oma lähivanhempi (tytär asuu äitinsä kanssa)viitsi opettaa lasta pärjäämään itse, antaa sen vertaa omaa vastuuta? Toki huomaan usein avuntarpeen olevan keino saada muut toimimaan haluamallaan tavalla, mutta kuitenkin mikä tärkeintä, eikö lasta täydy opettaa pärjäämään elämässä, eikä vaan "paapoa" kuin pikkuvauvaa? Olen myös nähnyt reippaitakin esimerkkejä lähiperheessäni, lapsia jotka haluavat pärjätä itse... Lapsen parasta vaan ajatellen..
Tuntuu tosiaan kuin lähivanhempi (meillä pojan äiti) haluaisi pitää poikaa ikuisena vauvana, jota passataan ja paavotaan. Eihän ne lapset opi mitään, jollei niiden anneta tehdä. Meillä tuon 7 v;n pyllykin pyyhitään vielä (en siis minä vaan mieheni/pojan äiti). Kaikkea kanssa, poika ei syö itse, mutta meidän pian 1v syö jo osittain itse...Oikeasti maailma on ihan kova paikka ja miten se meni, että se minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa tai jotain. Kuten kirjoitit, ihan lapsien omaksikin parhaaksi! Kun annan pojan tehdä juttuja, huomaan kuinka tyytyväinen on kun onnistuu itse tekemään. Mun kanssa poika on leiponut elämänsä ekan kerran, ollaan tehty piparkakkuja, pullia sun muita ja voi että siitä on kivaa. Mun mielestä lasten pitäisi antaa tehdä mahdollisimman monenlaista, tekemisen kautta oppii. Poika valitettavasti on tottunut kotonaan katsomaan keskimäärin 4 tuntia telkkaria päivässä, sehän on hyvä lapsenvahti...
Yks pointti tässä kaikessa musta on, että ihmiset, jotka eivät itse elä tietyssä tilanteessa eivät ihan täysin (tietenkään) pysty sitä ymmärtämäänkään. Syyttely ym. on aika turhaa, eiköhän jokainen parhaansa yritä, eikä sitä omalle luonnolleen ihan hirveästi voi. Välillä on niin mustia hetkiä, ettei tiedä mihin hyppäisi. Ne puolison edellisestä liitosta olevat lapset ovat IHMISIÄ, eikä aina ole helppoa ottaa vieraita ihmisiä täysin 100% sydämellä mukaan koko elämään, kaikkiin juttuihin. Esim. musta ei todellakaan tuntunut kivalta kun toi poika oli penkonut MUN käsilaukkua ja ottanut sieltä purkkaa. Se on mun reviiriä, enkä haluaisi edes oman tyttäreni menevän mun tai kenenkään muunkaan laukulle penkomaan.
Mulla on vielä tässä tilanteessa vielä kulttuurien ristiriita. Asun italiassa, mieheni, hänen exä ja poikansa ovat italialaisia. Voin kertoa, että kasvatustavat, tavat ja kaikki ovat täällä HYVIN erilaisia kuin Suomessa.
Taisi mennä koko kirjoitus ihan sivuraiteille, mutta olen tänään superväsynyt kun eilen oli riitausa ja surullinen ilta. Mieheni poika tuli meille (aina 1 krt/vko + joka toinen vkonloppu) ja musta oli kiva kokata jotain kivaa. Kauheella työllä tein töistä tultuani ruokaa ja pannaria, yrittäen samalla pysyä 1 vuotiaan tyttäremme perässä. Kun poika näki tekemäni ruuan oli kommentit (maistamatta) yök, mitä kauheeta tää on, en varmaan syö, kun tarjosin edellispäiväistä ruokaa oli vastaus no tota en ainakaan syö, näyttää tosi pahalta. Mua (varmaan tosi lapsellisesti) loukkas se, ettei voinut edes maistaa, ihan kuin olisin laittanut jätteitä eteen. Lopulta mieheni SYÖTTI lapselle jotain juustoa ja kinkkua.....Mun meni fiilari, eikä kukaan osoittanut kiinnostusta pannukakkua kohtaan, joten lienee pakko heittää se roskiin. Tuli vaan sellainen olo, että eipä tarvitse yrittää. Onneksi 1 v pikkutyttö syö melkein mitä vaan, edes sieltä päin tulee kiitosta (tähän tarinaan liittyy, että mieheni exä syyttää mua aina siitä, etten osaa laittaa ruokaa, vaikkei ole mun kokkauksia koskaan maistanutkaan....italia on tälläinen ruokamaa, mitäs me lihapullakansaan kuuluvat siitä tiedetään =)
Mitä uusperheys tuo mukanaan, ennen kuin sen on aloittanut. Varsinkin jos ei ole omia lapsia. Siksi olisi varmaan hyvä juttu ottaa asiat ja etenemiset rauhallisesti, jotta saisi kosketusta ja tuntumaa myös siihen arkeen, kun toisen lapset ovat paikalla. Ei se ihmisestä tee sen huonompaa, jos sitten toteaakin, ettei kestä kokonaisuutta. Mutta se tekee, jos ei halua joko työstää negatiivisia tunteitaan ja pyrkiä aikuiseen ja hyvää tahtovaan käytökseen, tai jos em. on mahdotonta, vetäydy pois uusperhekuviosta kokonaan.
Ehkä pahin koukku meille nyksille on siinä, ettemme tiedä mikä roolimme on suhteessa lapseen. Isän perheessä kuitenkin toimimme kuten äidit toimivat omissa perheissään. Silti emme ole äitejä tai minunkaan mielestäni äitipuolia (paitsi jos oma äiti on kuollut ja lapsi asuu kokonaan isällään), eikä meidän tarvitsekaan olla. Itse rinnastan itseni miehen lapsen kohdalla keneen tahansa aikuiseen (kerhon tätiin, opettajaan, mummuun, tms.) joka välittää lapsesta ja toimii huolehtivasti häntä kohtaan. On totta, että aikaa myöten vapauttamalla itseni turhista odotuksista rakkauden suhteen, olen huomannut molemminpuolisen lujan kiintymisen syntyneen lapsen ja itseni välille. Totta kai lapset välillä tekevät asioita, jotka hermostuttavat ja vaativat pitkää pinnaa, niin tekevät omatkin lapseni, enkä heitäkään siksi vihaa, tietenkään. Lapset ovat lapsia.
Ongelmia aiheuttaa jos isä ei anna perheen toiselle päättävälle aikuiselle tarpeeksi tilaa asioissa. Yhteiset pelisäännöt tulee löytyä, koska meidän perheessämme kasvatettaessa vedämme kaikkien lasten kohdalla samaa linjaa. Käytännössä se on tuonut lapsillemme tasavertaisuuden tunnetta ja turvallisuutta ja vienyt aika paljoin turhaa hälyä pois.
Meillä on mukavaa. Sekä pienemmällä että isommalla kokoonpanolla. Suunnittelemme aikuisten kesken suuremmat asiat, ja yhdessä pienemmät menemiset ja tekemiset. Jokainen lapsi tietää meillä ollessaan, että on tämän perheen jäsen - toivottu sellainen.
Minäkin olen sitä mieltä, että sellainen "ei voi tulla neuvomaan", joka ei tiedä mistä puhuu. No, minä ainakin elän uusperheyttä, sekä exänä että nyksänä. Exmieheni nykyinen on fiksu ja kiva ihminen, joka kohtelee lapsia hyvin. Minulla ei ole mitään hätää kun lapset ovat siellä, tiedän heillä olevan kaiken hyvin. Puolisoni ex-vaimon kanssa tulemme myös hyvin juttuun, joten minua on kai onnistanut silläkin saralla. Joten siitä en voi paljoa puhua, mitä olisi, jos joku häiriköisi perherauhaa tms. Ainoastaan sen, että ei sitäkään pidä lapsille kostaa.
Mukavaa kun on täältä saanut lukea, että vaikeista ja normaaleista tunteista huolimatta, ei täällä taidakaan niin paljon sentään lastenvihaajia olla. Huh. Kylmäsi hieman tuo ajatus kun luin noita muutamia viestiketjuja tuolta alempaa.
Mukavaa talven odotusta meille kaikille, niin exille kuin nyksille! Pidetäänhän huolta parisuhteestamme ja niistä lapsosista siellä mukana! :-)
asiaa:) itsekkin olen pohtinut että miksi ihmiset joissain suhteissa (jotkut; exät nyksät). ei sinänsä osaa olla ja käyttäytyä.
mutta meilläkin se on hyvä et lasten kuullen ei kommentoida puolin tai toisin jos toinen osapuoli jotakin vähänkin "hölmöä tekee" meillä ns ex painostaa "kiltisti menemään hänen haluamien aikataulujen mukaan" lasten suhteen mutta itse pidän noista lapsista eikä se nyt oikein haittane:)
jos aikuinen tosiaankin hölmöilee se ei ole minustakaan lapsen vika:) mutta hyvä että edes joissain väleissä on jos loistaviin ei pysty syystä tai toisesta.
kannattaa auttaa lasta pärjäämään koska sitten pärjää aikuisena muutoinkin paremmin:) itse (jouduin jo 6vuodesta ylöspäin opettelemaan kaikenlaisia juttuja ja nykyään kaikennäköset hommat on ihan helppoja):)
että isä on tehnyt ruuat;D josko sitten menis alas..:) he he!!!
joo kulttuureissa on eroja:) mutta eikös itliassa muutoinkin olla mamman poikia? jep inhottavaahan se on jos joku haukkuu vaikka ei ole mitään kokeillut maistanut tms.
no koita jaksaa kyllä se jos itte opetatte jollain lail jotenkin palkitaan:)
Aivan järjetöntä koulukiusaamista olen nähnyt etten voi allekirjoittaa väittämääsi "viattomista lapsista"
Lapsethan ovat kaikkein julmimpia olentoja mitä maa päällään kantaa. Minä en sekaantuisi pienten lasten vanhempiin, mutta jotkut ovat niin epätoivoisia että kaikki kelpaa vaikka hammasta irvistellen.
Mutta aikuinen osaa jo itseänsäkin kasvattaa. Mikäli ei ole tuollainen eritepää kuin sinä. =)
tätä sotaa jota täällä käydään, ollaan niin katkeria ja vihaisia toisille vaikka ei edes tiedetä saatika tunneta toisiamme.
Toiset olettaa että uudet puolisot on aivan hirveitä ja toiset että edelliset puolisot on kammotuksia. Vaikka onhan ihmisissä kamalia niin miehissä kuin naisissa, niin uusissa kuin entisissäkin. Mutta yleistää ei voi.
Kun lähdetään heittelemään ihan ulkopuoliselle ihmiselle aivan hirveitä asioita tuntematta tai tietämättä ihmistä on se järjen vastaista. Vaikka täällä saakin kirjoittaa nimettömänä niin siltikin voi joutua edesvastuuseen siitä mitä kirjoittaa toisista.
Enkä oikein ymmärrä sitä miksi äidit hyökkää sen uudenpuolison kimppuun jos isä ei hae lastaan tai suostu tapaamaan. Eikös sen isän pitäisi olla se pääosan näyttelijä eikä pelkkä statisti. Loppupeleissä se isä on vastuussa siitä miten kohtelee lastaan, ei se uusipuoliso.
Ja sitten taas kun on perustettu tämä uusiperhe niin kyllä siellä ne uudetpuolisot, on ne miehiä tai naisia kantavat huolta ja vastuuta lapsista, huolehtivat heidän tarpeistaan ja siitä että on turvallista. Aikuisia kun ovat.
Juuri tuota on vaikea ymmärtää. Miksi kukaan haluaa elää katkeruudessa, vihassa tai sietämisen vaikeuksissa?
Se miksi täällä käydään ensisijaisesti exvaimojen ja nyksävaimojen kimppuun, johtuu varmasti siitä, että täällä kirjoittelevat he, eivätkä niinkään isät siinä välissä. Mutta tuostakin olen täysin samaa mieltä, mies siinä välissä on avainasemassa sille mitä sallii tapahtua. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miestä, joka voi vain unohtaa omat lapsensa. Jos siinä takana ei ole exvaimon aiheuttama mieletön vaikeutus, joka haittaa kaikkia, ei sille ole mitään järkeenkäypää selitystä. Sellainen mies voi koska vain jättää ja unohtaa kenet tahansa rakkaansa, nyksänkin ja heidän yhteiset lapsensa. Sellainen mies on sydämetön. Kyllä, isä on vastuussa. Ei uusi puoliso. Ja hyväsydäminen uusi puoliso tahtoo hyvää myös miehen aiemman liiton lapsille, osoittaa sen. Ja jos joku exvaimo siitä on näreissään, että muu kuin hän itse haluaa hyvää hänen lapsilleen, sitäkään en ymmärrä.
Olisi niin helppoa, jos ihmiset osaisivat käyttäytyä kuin aikuiset. Onneksi niin exissä kuin nyksissä kuitenkin löytyy myös heitä.
vain yhtyä viestiisi:D
Nyt tuli kirjoitettua pitkä rimpsu meidän elämästä, vaikka sulla tämä asia on tässä osittain ihan pähkinän kuoressa:D
Olen ilmaissut kantani tällä palstalla tuntemuksista mieheni lasta kohtaan aikaisemmin.
En käyttäydy mieheni lasta kohtaan millään tavalla töykeästi tai ei-toivotuksi ilmaisten.
Ei tällä palstalla mielestäni muutkaan ole koskaan kirjoittaneet että olisi ollut töykeä miehensä tai vaimonsa lapselle.
Kyse on vaan siitä tunteesta, se mikä tulee lapsen läsnäollessa, ei miehen tai vaimon "vierasta" lasta tarvitse edes rakastaa, pääasia että homma toimii ja tulee toimeen:) Uusäippä tai iskä saa mielessään ajatella ihan mitä vain, eikä nuo teidän kirjoitukset saa niitä ajatuksia tai tunteita menemään pois, vaikka kuinka jankutatte asiasta, etenkin kun ne ovat luokkaa mitä nyt ovat!
Jos teillä EI ole asiantuntemusta asiasta niin teidän löpinöistä ei ole mitään apua, (siis monihan ihan pyytää apua tuntemuksiinsa). Ainoastaan mitä TEILLÄ on tarjota on tuo oma näkemyksenne, joka ei aina ole ihan terve ja rakentava!
Siinä vaan syytetään ja kärjistetään, asiasta sen paremmin/laajemmin edes tietämättä tai kyselemättä!
Jo tuo että ihminen kirjoittaa tänne asiasta, tarkoittaa sitä että tahtoo lapsen ja perheensä parasta, koska varmasti silloin tahtoo purkaa itseään/hakea helpotusta oloihin, ja saada sen yhden rakentavan viestin sitten jonain päivänä mikä kolahtaa siihen malliin että siitä on mahdollisesti apua tuntemuksiin, ja vyyhti lähtee avautumaan.
Sinun viestistäsi ainakaan ollut apua minulle! lähinnä provosoit muita samanlaisesti ajattelevia haukkumaan "nyksiä":D Se miksi noin teet on tietysti triviaali, kenties sulla henkilökohtaista kokemusta tai katkeruutta tms. kontollasi.
Itse henkilökohtaisesti ponnistelin sen rakastamisen kanssa, oli jotenkin sellainen tunne että minulla tulisi olla jotakin tunteita mieheni lasta kohtaan, näin ei kuitenkaan ollut/ole! Inhon tunteet, ym pahat asiat lasta kohtaan olivat ikävä kyllä vahvana mielessäni. En tosin millään tavalla ole sitä lapselle ilmi tuonut, aikuinen ihminenhän minä jo olen, kyllä jokainen aikuinen ihminen tuntee vastuunsa! Eihän nyt lasta lähdetä syrjimään tai aikuisena ihmisenä olla töykeitä lapselle!!! Siis tuohan on ihan selvä juttu se!
Mitä te oikein kuvittelette!!?
Meillä ei ole mitään kilpailutilannetta perheessä.
Olen miettinyt monesti myös sitä että voisikohan tuo "inho" (vähän ehkä turhan vahva sana) johtua siitä että miehenikään ei suhtaudu lapseen kovin kiinnostuneesti, lapsi käy satunnaisesti meillä, ja ei mieheni koskaan tee lapsen kanssa mitään, lapsi vain on!
Itselläni jos olisi sama tilanne niin tekisin kaikkeni että näen lastani, en ole omasta pienestäni pystynyt olemaan päivääkään erossa, eikä muuten miehenikään!
Mieheni ei ole ollut edellisen suhteen lapsen syntymästä-3v välisenä aikana juurikaan tekemisissä hänen kanssa, syistä joita ei kannata ruveta nyt siten spekuloimaan kun ETTE TIEDÄ! En vain halua lähteä mustamaalaamaan lähi-äitiä niin jätän kertomatta!!
Voiko olla tosiaan näin että tuo 3v on tehnyt "kuilun" lapsen ja mieheni välille? Kyllä minä sen ymmärrän että se SIDE mikä muodostuu lapsen ollessa pieni, on jo menetetty.
Kun me aloimme seurustella niin mies kertoi lapsestaan ja ihmettelin suuresti ettei hän oikeastaan näe lastansa, saatiin sitten asiat järjestettyä niin että lapsi edes sillon tällöin käy meillä. Meillä on yksi yhteinen lapsi miehen kanssa tätä meidän lasta kohtaan mieheni on taas sitten ihan erilainen, tuntuu vähän niin kuin ei ihan täysillä pitäisi edellisen suhteen lasta omanaan. Johtunee varmaan juuri tästä "siteen" puuttumisesta...
Rakastan miestäni todella paljon ja en pidä miestäni huonona isänä, päin vastoin, näenhän minä nyt joka päivä kuinka hyvä isä hän on meidän lapselle. Meidän perhe-elämä sujuu loistavasti, eikä ongelmia ole, vaikka en tunnekaan oikeastaan mitään positiivista mieheni lasta kohtaan, tai lähinnä tunteeni ovat ehkä enemmänkin neutraalit!
Ei se siis aina ole "nyksästäkään" kiinni miten lapsesta ajatellaan!
Ja mielestäni tuskin koskaan. Sillä jos nyksä jotenkin edesauttaisi isää hylkimään lastaan, sekin olisi isän syy, että hän antaisi niin tapahtua. Olen ihan itsekin nyksä, ja myös eksä, enkä koe katkeruutta ketään kohtaan, meillä kaikki onneksi sujuu ilman pahaa verta. Haluni kirjoittaa tästä aiheesta on huoli niistä lapsista, jotka avioeron jäljiltä joutuvat kamppailemaan tunnekylmissä kodeissa itse itseään kasvattaen.
En usko että esimerkkini tarkoitti ihan sinuakaan. En minäkään odota että exmieheni nykyinen rakastaisi minun lapsiani, kun he siellä vierailevat, mutta odotan että hän ei tee heidän olostaan tukalaa tarkoituksellisesti. Eihän ihmiset muutenkaan rakasta jokaista lasta joka vastaan tulee, kuitenkin heistä voi välittää ja heille voi tahtoa hyvää. Kuten kerroit, sinäkään et osoita ikäviä tuntemuksia miehen lasta kohtaan. Eli tämä aloitus ei oikeastaan koskenut sinua.
Tuolla alempana on mm. "Vihaan mieheni lasta" - otsikolla aloitettu viestiketju, jossa kyllä käy selväksi usean kirjoittajan kannanotto, että ei olla ymmärretty, että mentäessä yhteen miehen kanssa, jolla sattuu olemaan lapsia, ei voida kaikkea aloittaa samalla tavoin alusta kuin ydinperhettä perustaessa. Menneisyys on aina läsnä. Se on toisille kovin vaikea asia sulattaa. Mielestäni sellaiset nyksät, jotka odottavat muuta, tulevat pettymään. Ehkä kyse viattomaan lapseen kohdistetuista vihanpurkauksista kertoo siitä, että on oikeasti pettynyt tilanteeseen, jossa kaikki ei voikaan mennä kuten kahden aikuisen aloittamassa suhteessa, jossa lapsia ei ole läsnä.
Tietenkin ihmisten täytyy purkaa tunteitaan. Sitten on niitä (kenties sinä?), jotka kirjoittavat heti, että näin minä tunnen, aivan turha kritisoida tai neuvoa, en aio muuttaa mitään, enkä edes oikeastaan halua kommentteja. Sitä voisi kutsua myös provosoimiseksi ;-). Keskustelupalstalla on toisaalta mielestäni turha käydä, jos ei halua dialogia.
Rakastaminen ja vihaaminen ovat ääripäät. En minäkään peräänkuuluta sitä, että pitäisi rakastaa. Mutta jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää vaikutuksensa kasvaviin ihmisentaimiin olevan kauaskantoisia. Mihin päätyvät erolapset, jotka joutuvat elämään läpi eron ahdistukset, ja huonossa tapauksessa kummassakin kodissa ollaan eron jälkeen välinpitämättömiä näitä lapsia kohtaan? Uusperhe voi olla erolapselle korvaava kokemus. Osallisena lämmintä perhe-elämää, hän saa itselleen rakennusaineita omaa aikuisuuttaan varten. Pelkkien sirpaleitten keräämisellä ei vastaavaa löydy. Minä vain asetun sen lapsen asemaan, ja mietin miltä hänestä tuntuu. Sen jälkeen minun on kovin helppo haluta hänelle hyvää ja osoittaa osaltani välittämistä mieheni lapselle myös. On kamalaa, jos lapsella on tunne, että kukaan ei välitä hänestä, tai että jompi kumpi omista vanhemmista ei välitä.
Tarkoitukseni ei ole provosoida, tarkoitus on herättää ajatuksia. Kuka pitää lasten puolia, jos aikuiset eivät sitä tee? Ero voi olla hyvä asia myös lapsille, jos sen jälkeen ei jouduta välinpitämättömyyteen ja turvattomuuteen. Lapsuus on kovin lyhyt aika, joka tulisi saada viettää lapsena, ei liian aikaisin aikuisuuteen pakotettuna.
Ymmärrän hyvin sen, että ei tunne rakkautta puolison lasta kohtaan. Mutta sitä en ymmärrä, jos vihaa tai inhoaa tai ei halua lähelleen/voi edes koskettaa puolison lasta. Enkä ymmärrä niitä isejä tai äitejä, jotka hyväksyvät sen puolisoiltaan. On turha kuvitelma, että lapsi ymmärtäisi vain sanoiksi puetun vihamielisyyden. Vihamielisyys näkyy ja tuntuu. Sitä en toivo kenellekään lapselle.
Edelleenkään en väitä että kaikki nyksät täällä kirjoittelisivat vihaavansa ja inhoavansa miehensä lapsia, enhän minäkään niin tee. En yleistä, tiedän ja tunnen monia nyksiä, jotka ovat loistavia myös miehensä lapsille. Välittämisessä on sama juttu kuin tuossa vihamielisyydessä. Sekin näkyy ja tuntuu, myös ilman sanoja.
Mies kun omasta tahdosta lähti ja halusi jättää oman ison perheen välittämättä edes lapsistaan, etsimään sitä kadotettua onnea, joka ei vieläkään ole löytynyt, eikä löydy, niin sovimme, ettei lapset ole kauppatavaraa meidän välissä.
Lapset jäivät mulle, onneksi. Sovimme ettei lapset reissua kotinsa ja isän asunnon väliä, vaan mies saa itse reissuta, jos haluaa lapsiansa nähdä. Ja niin tekikin kiitettävästi usean vuoden, kunnes kaiken pilasi kapakasta löytynyt lumppu.
Sen jälkeen ei mies lapsistaan ole välittänyt, sillä uhkaileva ja ahdistunut nainen tuli siihen väliin.
Lapset olen säästänyt näiden naisten kynsistä hyvin, eikä kukaan niitä ole kaivannut elämään. Meillä menee siksi hyvin elämä, kun ei tarvi pelätä huonoja vaikutteita lasten elämässä, kun pitää huonot ihmiset poissa, eikä alistu siihen, mikä sotii omaa ja lasten hyvinvointia vastaan.
Näin hyvin ei elämämme olisikaan, jos siinä vieläkikkaloisi joku outo epäonnistunut yksilö. Jäipä ex mieheltä myös ensimmäisen lapsenlapsensakin alkanut elämä näkemättä. Eikä ole vielä tänäpäivänä häntä nähnyt, tuskin edes kiinnostaa, eipä kiinnosta omatkaan lapset.
Niin erilaisi voi miehet olla. Joillekin omien lasten jättäminen toisen naisen takia on hyvin helppo, mutta tosille taas se ei sovi ollenkaan. Tsemppiä iseille, jotka välittävät omistaan!
Kenenkään vanhemman ei pitäisi katsella omaa lasta kohdeltavan noin, miehen eikä naisen. Mutta tuntuu se oma napa olevan lähinnä.
Minkäs teet?
Voidaanhan me yhdessä täällä tuomita ja hymistellä, kuinka kamalaa se on, niinkuin se onkin!!!! Mutta mitä se muuttaa?????
Menee hetkeksi itseensä ja pohtii asioita uudelleen, jo silloin ollaan saavutettu tällaisen keskustelun tarkoitus.
Asiat eivät ainakaan muutu sillä, että niistä vaietaan, tai osoitetaan hyväksyttäväksi hymistelemällä niille, jotka täällä kirjoittavat vihaamisistaan.
Lapsen asema kaiken eromyllerryksen ja uusperheiden muotoutumisen keskellä on tärkeä näkökohta aina, siitä tulisi keskustella.
Syyttely ei tosiaan usein auta mitään, mutta silloin ei voi kuin syyttää, jos joku sallii pahaa pahan perään viattomille lapsille.
Tämä on minun mielipiteeni, sen halusin täällä ilmaista.
Pitää saada olla lupa tunteisiinsa lasta kohtaan sillä nyksälläkin, MUTTA pitää osata suhtautua reilusti siihen lapseen. Ollaanhan sitä aikuisia herran tähden.
JA lapsen vanhemmalla on vastuu ja velvollisuus katsoa sitää kanssakäymistä lapsensa ja uuden puolisonsa välillä ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Auttaa uutta tulokasta ymmärtämään lapsensa viattomuus vallitsevaan tilanteeseen.
MUTTA tunteita ei saa tuomita, ei niille mitään voi, niitä voi yrittää ymmärtää ja työstää oikeaan suuntaan.
SIKSI ne lasta vihaavat kirjoittavat tälle palstalle, haluavat neuvoja ja vertaistukea ja ennen kaikkea TYÖSTÄÄ omaa suhdetaan tähän puolisonsa lapseen.
ETTÄ kaikilla olisi hyvä/parempi olla. Sitä ne hirvittävät nyksätkin vain haluavat.
Minusta alkuperäisen aloitus OLISI VOINUT OLLA RAKENTAVAMPI.
Olet toki vapaa tekemään itse rakentavamman aloituksen. :-)
Tunteita ei saa tuomita, se on totta. Mutta sen saa tuomita, jos joku vanhempi antaa vihamielisyyttä uhkuvan uuden kumppanin aiheuttaa huonoa omille lapsilleen.
On totta, moni varmasti kyselee apuja tunteisiinsa, sehän on vain hienoa ja aikuismaista, haluta ratkaista tilanne parempaan suuntaan. Mutta kuten alhaalta voit lukea, esim "Ei tarvitse kritisoida" -viestiketjun alta, ei siinä ole kyse halusta muuttua, vaan halusta vain tuoda esiin että inhoaa miehen lasta, eikä haluakaan asian muuttuvan.
Eivät nyksät ole hirvittäviä, eivät varsinkaan kaikki. Jokainen ihminen joka haluaa pahaa viattomalle lapselle, on mielestäni hirvittävä.
Nimim. exä ja nyksä
esiin, on tärkeä.
On sietämätöntä, että edes muutamat lapset joutuvat kokemaan vanhempansa uuden puolison taholta huonoa kohtelua ja suoranaista vihaa.
Tämä asia tuntuu olevan hyvin vaikea. Näyttää siltä, että on korrektimpaa syyllistää lapsen omaa äitiä huonosta kohtelusta kuin isän uutta puolisoa. Myös äidin uutta puolisoa syytetään helpommin kuin isän uutta puolisoa. Vain saduissa kerrotaan pirullisista äitipuolista.
Olisiko jo aika ryhtyä tutkimaan toden teolla sitä, kuinka "uusvanhemman" ilkeys vaikuttaa lapseen? Sellaista tutkimusta ei tietääkseni ole vielä tehty. Tai sitä, kuinka yleistä tuollainen iljettävyys on.
Miettikää, hyvät lasten vanhemmat, kannattaako ottaa sellainen riski, että tuo kotiin oudon ihmisen, joka saattaa osoittautua luonnevikaiseksi lastenvihaajaksi.
Tämä aloitus käsittelee niitä nyksiä, jotka aloituksen mukaisesti ajattelevat. Ei siis kaikkia maailman nyksiä, ei niitä joilla on vaikeita tunteita mutta haluavat niitä työstää, ja varsinkin pitävät ne erillään lapsista, eikä sellaisia nyksiä, jotka nyt sattuvat syystä tai toisesta vihaamaan miehen menneisyyttä suurimpana syynä siihen exvaimo, mutta pitävät senkin vihansa erillään lapsista.
Tämä aloitus syyllistää niitä naisia, jotka omasta mielestään voivat vain vihata ja osoittaa vihaansa viattomia lapsia kohtaan, tehdä heidän olonsa isänsä kotona tukalaksi ja ei-toivotuksi, sekä kokevat oikeudekseen laittaa puolisonsa siihen välikäteen, jossa pitäisi tasapainotella OMIEN lasten ja uuden rakkauden välillä. Sellaiset naiset ovat mielestäni hyvin itsekkäitä, eivät osaa asettua toisen tilanteeseen, eivätkä ole valmiita yhtään minkäänlaiseen parisuhteeseen. Tai korkeintaan sellaiseen parisuhteeseen, jossa lapseton kumppani palvoo maata hänen jalkainsa alla. ;-)
Edelleenkin, Thank God, jokainen nyksä ei todellakaan ajattele siten parisuhteesta ja puolison lapsista.
Ja edelleenkin, se vanhempi, joka katselee puolison pahaa oloa aiheuttavaa käytöstä lapsiaan kohtaan, on suurempi syyllinen kuin itsekäs nyksä, joka niin tekee.
itsekseni, sitä että miksi yksikään äiti tai isä antaa uudenpuolisonsa siis äiti- tai isäpuolen kohdella lastaan kaltoin.
Miksi sallia sellainen, toivooko se isä tai äiti, että uusipuoliso oppisi rakastamaan lasta aikojen saatossa? Vai ollaanko niin sini-silmäisijä ettei edes nähdä asiaa.
Itse en voisi edes kuvitella tilannetta jossa antaisin puolisoni kohdella lapsiani huonosti. Tietenkin hän saa ohjata, kieltää ja neuvoa lasta, mutta huonokohtelu sitä en sallisi.
Minulla ainakin on lasten kanssa ollut tosi hyvä suhde, ja pidämme toisistamme. On tullut sellainen tunne, että tätä nimenomaan ei exä ole kestänyt, vaan on pitänyt yrittää rakentaa sellainen kuva, että minä olen jonkinlainen hirviö.
Tunnen kyllä myötätuntoa, ja olen yrittänyt puhua exän kanssa, koska tuntuu, että hänellä on tämän menettelyn taustalla syvä epävarmuus. Valitettavasti vain on melko vaikea saada minkäänlaista keskusteluyhteyttä.
Tietyt ennakkoasenteet, epävarmuudet, välikäden tiedot ja oma heikko itsetunto tulee minullekin mieleen suuressa osassa tiettyjä parjausviestejä puolin ja toisin.
Ja ennen kuin kukaan ottaa itseensä, niin selvennän, etten väitä, etteikö jonkun kohdalla voisi niin ikävä ihminen ollakin siellä omaa elämää häiritsemässä, mutta huomionarvoista on, että se todellakin on toinen ihminen, ei hirviö.
Että syy näihin viesteihin voi olla se, että tänne purataan tunteita, joita ei halua siellä oikeassa elämässä purkaa. Monesti olen itse kuullut, kuinka äitipuoli, jolla on omiakin lapsia, kokee sen turhautumisen tunteen omiin lapsiin oikeutetumpana kuin toisen lapsiin. Tämä siksi, että kuitenkin se on selvää että niitä omia lapsiaan rakastaa, silloin saa tuntea kaikki tunteiden kirjot vapaammin. Ne likaiset kengät keskellä olohuonetta saa ärsyttää, mutta jos tämän kokee äitipuolen asemassa niin heti mielletään kamalaksi äitipuoleksi. Näitä tunteita on siis vaikeampi käsitellä kuin jos kyseessä olisi se oma lapsi. Silloin tajutaan, että kyse vain turhautumisesta mutta se on vain vaiheittaista eikä hallitsevin tunne.
Eli on syntynyt negatiivisia tunteita. Ja usein juuri tälläisiltä palstoilta haetaan ongelmiin ratkaisua tai vuodatetaan sitä omaa henkistä verta. Harvempi tulee kertomaan, että voi kun on onni, että se miehen ex on mukava tai ihanaa että ex on löytänyt niin mahtavan vaimon. Onnelliset asiat jaetaan siellä omassa piirissä. Ja nämä ongelmat, jotka tänne kirjoitetaan kärjistyy, niitä on voitu pitää sisällä ja kauan. Lisäksi kirjoittaja ei lue tästä henkilöstä muuta kuin sen ongelman. Ei hän ole näkemässä kuinka tämä osoittaa myönteisiä tunteita ja jakaa hauskoja hetkiä sen lapsen kanssa.
Osalla voi varmaan ihan oikeasti niin vahvat, negatiiviset tunteet sitä lasta kohtaan...mutta en usko, että kaikkien kirjoitukset valottavat sitä kokonaiskuvaa. Ja jos on kyse hetkittäisestä turhautumisesta, niin parempi se on aina purkaa tänne nettiin; oli kyse vihasta exän UO:hon, miehen exään, omiin tai toisen lapsiin. Varsinkin jos kyseessä lapsi tai tietää ettei aikuisen kanssa vielä kiukussaan pysty rakentavasti asiasta puhumaan. Ja se on jo puolivoitto, jos kilpailuongelmiin tai muita tuollaisia on, että sen tiedostaa ja käsittelee asiaa. Koska siitä voi lähteä kehittämään asiaa. Joskus myös olen lukenut täältä sen kaltaisia tekstejä ja huomannut että luen niitä ihan eri silmällä kuin esimerkiksi sinä. Minä näen henkilön joka kertoo ongelmasta, tiedostaa että on parantamisen tarvetta ja ehkäpä juuri kaipaa neuvoja ja kokemuksia miten eteenpäin. Ei pakolla sitä vihaa, koska voi itse kokea valmiiksi ihan tarpeeksi vihaa omaa itseään kohtaan.
Mutta näissä anonyymeissä keskusteluissahan aina se ihmisen pääsee valloilleen kun kokee voivansa sanoa mitä vain, niin hyvässä kuin pahassa. Harvemmin tämä palsta apuna toimii, valitettavasti sillä täälläkin niin moni tekstiä lukee ja oikeasti voisi omilla kokemuksillaan ja rakentavilla mielipiteillään auttaa. Mutta usein se menee moralisointiin tai ryhmittymien kautta syntyneisiin vihanilmaisuihin.
että edes uudet tyttöystävät edes kehtaavat puhua ja vieläpä puuttua miehen edellisen perheen asioihin!
Se on kunniaa loukkavaa toimintaa. Meistä jokainen voi puuttua kenen tahansa elämää jos on kanttia eikä tunne häpeää mistään toimista. Mutta moni meistä on sen verran fiksu, että kun asia ei kuulu itselle millään muotoa, niin se ei kuulu.
Kumma että miehetkään eivät estä naistensa toimia ja suojele sitä edellistä vaimoa lapsineen. Sellanen mies ei ole minkään arvoinen, joka ei omiaan puolusta hyökkääviltä naisiltaan. Sietää sillon mennäkin ja pysyä poissa.
joku uusio haukkuu exää moukaksi. Millä perusteella kun itse ei edes tunne..? Perusteena että joku muukin sitä mieltä eli haloo kyllä itse on moukka jos tuolla perusteella haukkuu toisia.
Itse ainakin haluan tutustua ihmiseen ja muodostaa sitten käsitys eikä niin että kun ne sanoo.. Oletteko jotain 7 vuotiaita kun noin lapsellisia puhutte..
Uudella tyttöystävällä ei pitäisi olla mitään syytä sekaantua asioihin jotka ei hänelle kuulu ja ex perheen oma elämä on juuri sellainen asia.
Jokaisen kuuluisi aloittaa laittamalla kuntoon oma elämä mutta jättää muut rauhaan..!
Lähestymiskielto kaikille uusioille jotka ei anna vanhan perheen elää rauhassa..!
exien katkeruudelta vittumaisuudelta ja heitteille jätetyiltä lapsilta.. KUN äiti tarttee omaa aikaa uuden miehen kans..
voi teko pyhyys sentään!!
Luehan tuolta ylempää viestini "huomioikaa kun luette", niin ymmärtänet, että puhumme tässä aloituksessa juuri siitä marginaaliryhmästä, emme suurimmasta osasta aivan normaalisti tuntevia ja asioita käsitteleviä ihmisiä.
Pohdintasi on hyvää, sitä oli ilo lukea. Ymmärrän varsin hyvin moninaisten tunteiden kirjon ja tietyn tavan purkaa pieni huippu niistä. Kukapa niin ei toimisi aina välillä. Myös hyvä ystävä on erinomainen apu siihen, jos haluaa, ettei tule väärinymmärretyksi. Kyllä me aikuiset kestämme toistemme vihat ja purkaukset, mutta lapset eivät. Siksi mitään sellaista ei koskaan tulisi ohittaa hyväksyttävänä asiana.
Siinä olen ehdoton, missään kohtaa koskaan en tule hyväksymään aikuista ihmistä, jonka mielestä on ok todella VIHATA lasta. Tällainen aloitus löytyy tältä palstalta, ja on mielestäni väärin näyttää sen olevan millään tavalla ok asian. Kyseinen mielipiteen ilmaisija toi selkeästi esiin, ettei haluakaan ajatteluaan muuttaa, eikä halua apua, kunhan haluaa ilmoittaa näin olevan.
Edelleen peräänkuulutan: kuka pitää lapsen puolia, jos eivät aikuiset?
Jos on vihattava, niin eiköhän sitä vihaa voisi tuntea ihan kaikkea muuta kohtaan kuin lasta kohtaan, joka "tuntosarvet pystyssä" kyllä sen kätketynkin vihan itseensä imee. Vihatkaa mieluummin hankalankatkeraa exää tai äitiäparemmintietäväistä nyksää tai tossukkaa miestä siinä välissä, joka ei mihinkään asioihin ota kantaa. Jos näin on. Mutta lapsella on oikeus olla kummankin vanhempansa kotona rauhassa vihamielisyydeltä. Rajoja ja rakkautta (VÄLITTÄMISTÄ) lapsi tarvitsee, vihamielisyyttä ei milloinkaan.
Jos todella luet viestini tuolta ylempää, ymmärrät, etten tuomitse niitä, jotka haluavat apua negatiivisiin tunteisiinsa, jotta tilanne helpottuisi. Lapseen kohdistuvia vihanpurkauksia en ymmärrä, mutta avunpyynnön niiden välttämiseksi kyllä hyvinkin.
Mä olen ex ja tiedän et nyksä vihaa mua ihan sikana koska tietää et tää mies jumaloi mua niin kauan kuin vaan elää..meidän suhteesta ei tullut vaan mitään koska oon niin hankala ja jääräpää.meillä siis yhteinen lapsi ja en halua todellakaan olla kenenkään kanssa yhdessä. nykyisen kusetusta koko niiden nykyinen suhde eikä todellakaan tiedä mistään mittään missä menee niiden "suhde".näinkin se voi joskus mennä mut se on sitä elämää.
katkerilta uusioilta ja niiden vihalta.
Itse päätin jos enää yhtään itkuista kolmen tunnin puhelua ja muuta kiusaamista tulee harkitsen vakavasti lähestymiskieltoa. Minua ei kiinnosta heidän elämä, suhde eikä mikään muukaanniin miksi helvetti uusio ei anna olla rauhassa...!
Ainoa mistä voin keskustella on lapsi mutta mitä siitä keskustella kun hänkään ei saa siellä enää käydä kun uusio kielsi. Antaa olla tasaraha..
isää tai äitiä jos kumppanin tohvelin alle jää xD vai näinköhän itse kiusasit niin kovin vaatimuksilla sun muilla että ei enää isäkään lasta halua nähdäxD
Kyllähän tänne voisi kirjoittaa mitä vain satuja, joihin olisi kiva varsinkin itse uskoa ja saada muita provosoitumaan.
Hyvin epätodennäköistä tuo kirjoituksesi. Mutta usko ja toivo vain, rakkaus lie jo muuttunut utopiaksi. =)
edellisenä vaimona ole mikään miehen oma, eikä se sinun edellinen mies ole sinun oma. Se uusi nainen on miehen oma ja mies on hänen oma.
Lapset on asia erikseen ja heitä täytyy kohdella oikein ja rakastaen, heidän ajatuksiaan ei saa myöskään sotkea haukkumalla heille isää/äitiä/uusia puolisoita...
niinpä, voin uskoa että kateeks käy ja koville ottaa näköjään...=)ajattele jos sunkin miehes ajattelee samalla tavalla eksästään, siks oot tollanen
ainoastaan elää hänen kanssan.
Meidän lapset taas on minun kun mies ei heistä välitä, se onmeidän onni. Ei tarvi riidellä mistään sen kun elämme uutta elämää. Minun uusi miesystävä on parempi lapsilleni kuinlasteno ma isä. Kannatti erota!
Lapsetkaan eivät mene isälle kun kiertolaisnaiset siellä riehuu. Minä en koskaan ole haukkunut lapsille heidän isää, olen kertonut vain totuuksia, asiallisesti miten hän jätti meidät kun tuli mielenterveysongelmia hänelle, ja kun siinä rytäkässä eksyi vieraan naisen epäaasilalliseen seuraan, ei enää kelpaa meille. Isät ei käyttäydy noin jos perhettään rakastaa.
Nyt itkee perheensä perään, mutta me emme kuulu siihen ryhmään, joita kohdellaan huonosti, ja siitämies itse saa nyt maksaa.
v. 2000 käräjäoikeudessa ja sovittu tapaamiset yms. Sen jälkeen seitsemässä vuodessa alle 10 tekstaria ainut yhteydenpito kunnes tämä uusio alkoi soittamaan ja vainoamaan.
Minä elän täysin omaa elämää ja lapsi saa olla isällään niin paljon kuin tämä haluaa ja heille sopii. Nyt kuitenkin koska heidän suhde on päin persettä eli pettämistä niin uusio haluaa olkapään mihin itkeä. Minä en ole kenellekkään olkapää ja itse otti pettävän miehen silloin tiesi sen tasan tarkkaan.
Asioilla tapana toistua mutta häirikkösoitot ovat minusta aivan jumalattoman huono juttu kun minulla on pieni vauva.
On uusioita ja exiä moneen junaan mutta täällä ollaan niin helvetin kovasti aina toista leiriä että ei huomata mitään ja ennenkaikkea sitä että ei toisen elämään ei kenelläkään ole mitään asiaa. Jos antaisimme exien ja uusioperheiden elää omaa elämäänsä puuttumatta niihin niin kaikki olisi varmasti onnellisempia..
mutta jokin siinä on että aina yksi jos toinen on se ikävä osapuoli totta oli se ex tai nyx mutta itse olen sitä mieltä että kyllä se vanhemmasta täytyy lähteä se että lapsien puolta pitää.
no mutta toisaaltaan... meillä niin että lapset täällä huomattavasti enemmän kun äidillään.. kuten sanoin (äiti tarttee aikaa miesystävänsä kanssa ja työntää lapsia tänne jos jollain verukkeella). itse sanoin et minulle ok kunhan ei sitten minua ala syytteleen lasten viemisestä tms.. (kun itse niitä tänne ajaa.. mukavia mukuloita minusta:)
saa kyllä olla lastesi kanssa tekemisissä, mutta miehesi naisystävä ei saa. Sinä siis voit tehdä, mitä haluat vain sillä perusteella, että miehesi oli se, joka halusi erota ja sinulla on mielestäsi oikeus marttyyrin ja vallankäyttäjän rooliin?!
Ei minulle ole tullut mieleenkään kertoa lapsille että isänne on rapajuoppo ja kulki vieraissa vaikka se totta onkin.
Olen vain sanonut että isä ja äiti ei rakasta enää toisiaan ja siksi ei voida asua yhdessä, kun vaan riidellään. Mutta kumpikin rakastaa teitä ihan hirveästi.
jotka eivät kykene olemaan lasten kanssa. Jos miehen nykyiset naiset ovat sitä mitä heistä olen kuullut niin en ikinä voi sallia lapsiani sellasten eukkojen seuraan! Minun lapseni ovat sen verran kalliita minulle, että tieten tahtoen en aja heitä huonoon seuraan. Mies saa heitä nähdä jos haluu, mutta ei ole pahemmin halunnut.
yritäppä erottaa vallankäyttö ja suojeleminen toisistaan!
toduuden. Ei ole mitään syytä, miksei heille voi kertoa asioita jotka on totta. Kyllä he jossain vaiheessa tulee kaiken tietämään, ja ketä sitten syyttää, sinua.
moni nyksä kertoo että inhoaa puolisonsa lasta, ei toki kaikki. mielestäni puolisoa valitessa pitää ottaa huomioon jos toisella on lapsi/lapsia edellisestä suhteesta. itse olen nyksä ja miehelläni on lapsi edellisestä liitosta. Lapsi asuu meillä pysyvästi ja odotamme yhteistä lasta pian syntyväksi. puolisoni lapsi on todella tärkeä minulle ja hänen hyvin vointi on etusijalla.