Onnea Doris Lessing!

3573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulta myös. Lessing on hieno kirjailija ja oman tiensä kulkija. Iäkäs ja kunnioitettava nainen.

Puhumattakaan siitä, että huumori kukkii. Hän totesi Nobelistaan: Ajattelivat varmaan, että pitää antaa tuolle, kun voi olla, ettei myöhemmin enää ehditä antaa. (Lessing on 89-vuotias).

Äänestä

tämän vuotinen nobel-kirjallisuuspalkinto meni taatusti oikeaan osoitteeseen. d.lessing on maailmaa nähneeksi kyynikoksi oivaltavan herkkä ja erityisen rehellinen itselleen. jo läpimurtoteos "ruoho laulaa" nosti lessingin poliittisen kulttuurikeskustelun keskiöön tuomalla ilmi länsimaisen feminismin pahansuopaisuuden lähes uskonnon asemaan nostettuna dikotomiana, jossa kaiken hyvän ruummillistuma esiintyy nainen.

Äänestä

... nobelin sai kirjailija, jonka koko suomennetun tuotannon olen lukenut, luullakseni. Yleensä voittajat ovat olleet minulle lähes täysin tuntemattomia. Aloitin muinoin "Ruoho laulaa" -sarjasta ja sitten muut. Viimeisestä lessingistä on jo aikaa, siis lukemisesta, joten muisti voi pettää, mutta minulla on kyllä eri käsitys Lessingin messagesta, kuin nimim. tuunarilla. Myös Lessingin oma ajattelu on muuttunut ajan myötä, naisnäkökulma on kuitenkin juuri se clou.

Ei ole vain yhtä feminismiaatetta, jota kannatetaan tai vastustetaan, vaan on feminististen visioiden ja strategioiden kirjo, joka muuttuilee ja kehittyy muuttuvan ajan, sen tarpeiden ja tuhansien ja taas tuhansien pienryhmien myötä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sä veit mun sydämen kirjoitti:

Nobel-palkinnon johdosta.

http://lessing.redmood.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Doris_Lessing

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu