En tunne yhtään perintölakia, olen sokeasti luottanut isäni puheisiin.
Eli..
Äitini ja isäni äiti omistivat puoliksi omakotitalon. Äiti kuoli kuusi vuotta sitten, olin silloin alaikäinen. Perinnön jakoa ei ole koskaan tehty. Isäni on hoitanut asiaa ja sanonut että minun ja veljieni perintö on turvassa, että perinnön jaossa ei ole mitään aikarajaa.
Nyt isäni äiti kuoli. Kuulin huhuja että isäni olisi paukutellut henkseleitään että nyt omakotitalo olisi kokonaan hänen?! Onko isäni huijannut meiltä osamme äitini perinnöstä? Eli olisiko perintö pitänyt jakaa tiettyyn aikaan mennessä?
Jos on näin, en malta odottaa isäni ilmeen näkemistä kun hän kuulee että isoäitimme oli tehnyt testamentin! Isäni saa laillisen osansa perinnöstä ja loput tulee minulle ja veljilleni jakoon.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, näin se taitaa olla, että isällesi kuuluu vain lakiosa äitinsä osuudesta.
Mitään aikarajaa ei ole sille, milloin kuolinpesä pitää jakaa, mutta jako on silloin suoritettava, jos yksikin pesän osakas sitä vaatii.
Perinnön jakamisella ei ole mitään aikarajaa. Monet kuolinpesät ovat jakamattomia vuosikymmenet.
Hankipa itsellesi kopio äitisi perukirjasta, saat sen vaikka verotoimistosta 8voi maksaa kopiokulut). Siitä näet, mitä omaisuutta äidilläsi on ollut ja onko häenllä ja isälläsi ollut esm. testamentti tai avioehto.
Isällesi sinun ei tarvitse puhua mitään.
Taidan hakea.
Tosiaan en tiedä tästä perimisasiasta yhtään mitään ja kun surffailin muissa keskusteluissa, tuntuu että nyt olen entistä enemmän sekaisin. On perunkirjoitus, on kuolinpesä, on perinnönjako, on tasinko ja on ositus.
Jaksaisiko joku ystävällisesti minulle rautalangasta vääntää miten kuuluu tämä asia mennä, alkaen kun nainen kuolee ja jää leski ja kolme lasta aina siihen asti että perintövero maksettu.
Äidin kuollessa tehdään perunkirjoitus. Siinä lasketaan yhteen puolisoiden omaisuus (jos ei ole ollut avioehtoa ja/tai testamenttia). Puolet tästä on periaatteessa äidin omaisuutta, ja siis siirtynyt teille.
JOS isän omaisuus on ollut isompi, esim äidin 20 rahaa ja isän 80 rahaa, niin yhteenlaskettu omaisuus on silloin 50 rahaa, mutta isän eloonjääneenä varakkaampana ei tarvitse antaa omistaaan tasinkoa, siis voi kieltäytyä siitä, vaan silloin peritte vain 20 rahaa.
>>Siis perintönne selvittämiseksi tarvitset perunkirjan.
Koska olette olleet alaikäisiä, on isänne todennäköisesti merkitty edunvalvojaksenne, huoltajanne kun on. Löydät googlaamalla mitä velvotteita hänellä on omaisuutenne hoidossa. Jos oikein sotatila tulee, niin silloin joudut isän haastamaan oikeudessa vastuuseen väärinkäytöstä tai huonosta omaisuuden hoidosta.
Perintöverot on jo aikoja sitten määrättyja maksettu. Todennäköisesti ne on isänne hoitanut puolestanne. Tästä löytyy jostain paperit, jos ei muualta niin verovirastosta.
Ilmeisestikään ositusta ei ole tehty vaan kuolinpesä jatkaa yhä toimintaansa. Kysäisepäs asiaa isältäsi. Jos hän ei kerro, kysäise verotoistosta: kuolinpesä on näet verovelvollinen yksikkö.
Hyvä vastaus, mutta muista kuitenkin, ettei perunkirjaa ole olemassakaan.
Toimitus joka tehdään on perunkirjoitus ja siitä syntynyt dokumentti perukirja.
No tuo oli oikein hyvin rautalangasta väännetty, kiitos siitä! Tällainen blondikin nyt ymmärtää.. =)