Mitä metsä merkitsee sinulle?
Minusta se on kiva paikka.
Kun saa marjoja ja sieniä.
Hyvä tunne, kun ämpäri on täysi ja pääsee kotiin
tai eväitä syömään.
Minusta se on kiva paikka.
Kun saa marjoja ja sieniä.
Hyvä tunne, kun ämpäri on täysi ja pääsee kotiin
tai eväitä syömään.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Metsä on aina ollut minulle rauhan ja rauhoittumisen paikka. Se on paikka, missä voi surra surunsa ja huutaa ilonsa julki. Metsä on kaunis. Jo lapsena pakenin kissan kanssa metsään, kun jokin asia painoi mieltäni. Metsästä löytää aina kadoksissa olleen ilon ja kauneuden. Ilman metsän läheisyyttä en voisi asua.
Rauhaa, heleää linnunlaulua, havumetsän ihanaa tuoksua. Todella harvoin pääsen nyt täältä kaupungista todelliseen metsän rauhaan. Lapsuuden tietty kesäinen metsäpolku, lintujen liverrys korkeiden puiden latvoissa ja toisten lintujen vastaus, kuivan havumetsän tuoksu ovat elävänä mielessäni. Enpä silloin tiennyt, miten suuri merkitys silläkin metsäpolulla sen kerran aistimastani olisi loppuelämässäni. Kummallista on, että jo siitä muistostakin saan voimaa. Kunpa osaisin maalata sen tunnelman!
"- puu puun vieressä, puu puun vieressä, kuin tummanvihreä matto jyrkkien rinteitten peittona huipulle asti, sinne korkealle, yläilmoihin asti. Tuhansia puita ja taas tuhansia...vieri vieressä, liki toisiaan. Miljoonia lehtiä, miljoonia oksia ja niiden haarat, miljoonia eläviä huokosia, suonia ja soluja joka lehdessä. Ja hyönteisiä, ja niiden toukkia, ja maassa sammalet ja sienet ja kaikenlaiset pikkueläimet, ja oksilla linnut ja niiden pesät ja munat - niiden elämä, kaikki elämä. Mutta kun ajaa laivassa ohi pitkin järveä, tai junassa pitkin laaksoa, ei näe muuta kuin valtavan tummanvihreän maton. Ja siitä eivät pääse läpi mitkään äänet, eivät sisältäpäin eivätkä ulkoapäin.
- Matto, hän sanoi. - Vähän sitä ajattelee, mitä kaikkea elämää ja liikettä siellä alla on, mitä siellä kihisee ja kuhisee, mönkii ja matelee, piipittää, ääntelee, lisääntyy, syö ja tulee syödyksi, syntyy ja elää, kasvaa ja kuolee ja mätänee pois - eikä siellä tiedetä mitään näistä elämänmenon pykälistä. Siellä vain ollaan, ollaan olemassa, tiedottomasti. Myös meidän silmiltämme se on kätkössä, kuin salattua. Siitä näkee vain pinnan, valtavan tummanvihreän maton..."
Tito Colliander, Alku, s.7
Kirjailijana kristallinkirkasta kieltä ja kuvia, olin aivan lumoutunut hänen muistelmasarjaansa ja kirjoihinsa aikoinaan. Pitäisi lukea ne uudelleen, samaten Ristisaatot ja muut. Tuossa hyllyssäni ovat. :)
Puhuin hänen kanssaan muutaman kerran puhelimessa hänen Italiassa asuessaan. Hän kun soitti työasioissa.
ihanko olit Titot hänen kanssaan? Toisaalla kyllä mollaat suomenruotsalaisia, rumaa kaksinaamaisuutta!
Ei ole tarvetta mollata suomenruotsalaisia, miksi olisi. Olen viettänyt suurimman osan elämääni kaksikielisessä lähipiirissä ja puhun sitä itsekin siis kohtalaisesti. Heissä on kunnioitettavia ja vähemmän kunnioitettavia kuten suomeakin puhuvissa, eroa en ole huomannut. Pakkoruotsia en vain tällä järjellä ymmärrä enkä koskaan tulekaan ymmärtämään, mutta siitähän on käyty jo toisaalla keskustelua, tuskin sitä tänne kannattaa vetää.
Tito oli todella ystävällinen, hieno mies, kunnioitin kovasti häntä. Luepa sinäkin hänen muistelmansa, niin ymmärrät miksi. Ina Collianderin taiteeseen tutustumista suosittelen myös.
Liki Raamatun asemassa olivat muutamat Collianderin tekstit minulle aikoinaan. Kaikki muistelmateoksensa ym. kirjansa minullakin on. Ja yksi painavimmista on juuri tämä Alku. Sen sivuilta löysin niin paljon itseäni, monet hakusessa olleet etsiskelyt, epävarmuudet löysivät vastauksensa.
Samaistuin, samaistun, yhä edelleen hänen arvo- ja aatemaailmaansa, hänen "jäljiltään" minusta tuli ääriekumeenikko (oma määritelmäni, johtuen myös uskonnollisesti ahdasmielisistä juuristani), selkeästi abstraktin taiteen ystävä/tekijä ja sanojen maistelija (sanat ovat aina likiarvoja).
Lähetin hänelle kerran kirjeen, jossa kiitin häntä hänen kirjoistaan. Hän lähetti minulle kortin. Vielä soitin hänelle ja hän mm. kertoi poikansa eronneen luostarista. Todella, pieni suuri mies hän oli.
Kyllä minä Alku-kirjankin olen lukenut, mutta kun juuri hyllyäni tutkin, niin sitäpä en sieltä löytänytkään, ellei ole muutoissa eksynyt väärään paikkaan tai joku lainannut palauttamatta. (Yksi sisaristani tapasi sanoa, että hänellä on hyvä kirjasto minun kirjahyllyssäni, hän lainaa eikä palauta koskaan.:) Se vitsi ei ollut mielestäni hyvä. :)
Tito Collianderin kirjat olen kyllä ainakin kahteen kertaan lukenut, mutta nyt on vain mielikuva, kun muisti on mitä on, joten onpa hauska nähdä, koenko ne yhtä vahvasti kuin aikoinaan. Jo toisella lukukerralla koin kirjoittajan aivan eri tavalla, kun omaa elämänkokemusta oli karttunut kymmenisen vuotta lisää ja suhteeni hengellisyyteen syventynyt.
Kiitos innostavasta ajatustenvaihdosta!
- se yksi mies murhasi koko orkesterin? Jestas miten noidenkin rivien väliin oli kirjoitettu.
- "...Sanat heijastavat meitä itseämme, mutta peilikuva jonka vastaanottaja niissä kohtaa, on hänen, ei meidän. Niinpä me lähetämme sanamme matkaan pitkin varsin heikosti viitoitettuja, kapeita ja hankalakulkuisia polkuja pitkin läpi laajojen erämaiden...Ja monet niistä kulkevat harhaan, monet menehtyvät kesken..."
On sattunut minullekin, että nuorempana lukemani kirja ei enää puhunutkaan kuten aiemmin. Dostojevskin Idiootti esimerkiksi oli myöhemmin uudelleen luettuani lähes naivin tuntuinen (anteeksi herra Dostojevski). Mutta tätä Alkua olen kyllä useinkin itselleni kertaillut, siinä on joitain ikuisuushelmiä minulle.
Kiitos sinullekin ajatustenvaihdosta!
Pakko tunnustaa, että tuollaista kohtaa en muista, viime lukemasta täytyy olla jo 20 vuotta. Sinulla ilmeisesti on aivan tuoreena tuo kirja mielessäsi. :) Minun on siis todella aika lukea nuo kirjat uudelleen! Oikeastaan ihan jännityksellä odotan, millä tavalla ne nyt koen. Sait liikkeelle jotain uutta mielessäni, siispä mekin olemme vielä vastaanottavaisia toisten antamille virikkeille. :)
On vain nyt ensin selvitettävä nuo viitisen kirjastokirjaa, jotka odottavat tuossa lukemista.
...keskellä metsää, siellä
keskellä valoa ja varjoa,
keskellä värejä ja tuoksuja,
keskellä lohtua ja lumoa
Minulle metsä merkitsee
-Vastuuta
-Työtä ja hikeä
-Huolenpitoa
-Tulevaisuutta
-Iloa
-"Akunlatausta"
-Hirvikärpäsiä
Tässäpä aluksi metsäisiä ajatuksia.
ensisijaisesti pyhättö, missä muistelen yhteisiä retkiä mieheni kanssa. Siellä pääsen kaikkein lähimmäksi häntä. Metsä on myös rentoutumispaikka, missä vaeltelen mielelläni. Kumpuileva harjumaasto, missä kasvaa suuria mäntyjä, on lempimetsäni. Kuntoani hoidan metsänraivauksella. Viimeksi eilen raivasin vesakkoa vahvoilla oksasaksilla. Sitä ennen minun piti harventaa metsää raivaussahalla, metsäteknikko tarkisti alueen ja sanoi minun tehneen hyvää työtä, melkein sain pestin metsänhoitoyhdistyksessä. Monet vastustavat metsien hoitoa, mutta minusta hoidettu metsä on paljon kauniimpi kuin hoitamattomat ryteiköt. Maisemaan pitäisi avata kohtia, missä voisi ihailla esim. jokilaaksoja ja järviä.
metsän hoitoa? Oliskohan se saamattomuutta, laiskuutta, tietämättömyyttä, nuo rytteiköt?
seikoista, mutta monet luontoa suojelevat eivät halua, että metsälle tehdään mitään. Itsekin olen luonnon ystävä, mutta metsällä on myös taloudellinen merkitys. Lisäksi esim. keltavuokot häviävät kokonaan, jos metsä tulee liian tiheäksi. Lahopuuta ei joka paikassa tarvita.
ja paljon muuta!
Turvaahan se metikkö merkkas ja marjoi.