Muistuu mieleen rotestilaulun sanat, minä olen työtön, sinä olet työtön. Ruoka apua jaettiin Suomussalmella työstöttömille ja vähävaraisille.
Työttömänä olin jonossa itsekin. Kello 9:n jonossa oli noin sata henkilöä. Ruoka-avun sai kuittausta vastaan, ei tarvinnut esittää työnhakukorttia, kaipa kaikki loput oli vähävaraisia.
Käytin yhtä henkilöä hakemassa oman pussukkansa kello 10:n. Pussipa oli jo vajaa, kaksi jauhopussia oli jo vähempänä. Näin nopeasti hupeni ruoka-apu Suomussalmella.
Suomussalmi täyttää 140 vuotta mutta onko aihetta juhlia? Kaikki ei ole hyvin täälläkään, olisi mennyt tämä ilman juhlimistakin, olisi juhlittu sitten kun siihen olisi ollut aihetta.
Mitäpä tähän sanoo herra rantaneuvos, ei sinua paikalla näkynyt.
EU-ruoka-apua jaettiin
7
875
Vastaukset
- EU-jakelusta
Mikähän siinä oikein on,etteivät älyä tilata tarvittavaa määrää avustustarvikkeita.Aina käy niin,että kesken loppuu.
Kyllähän työttömien yhdistys,joka tietääkseni hoitaa asiaa ja ilmoittaa avun tarvitsijoitten määrän ainakin suunnilleen,pitäisi avustusta haettassa ilmoittaa miten suuri tarve on.
Sillä, muuten en ossaa selittää,et miksi aina loppuu kesken.Olen monen kuullu valittavan että tyhjää tarjottiin,kun meni paikalle.
Työttömien yhdistys-herätkää todellisuuteen!!!- Suomussalmelainen
Voi harmin harmi.
Siellä oli muuten noin kolmekymmentä venäläistäkin. Eivät kai sijoitu hyvin Suomen yhteiskuntaan kun apua tarttevat. Vai lieneekö olleet marjanpoimijoita?
Ei tarvinnut esittää työnhakijakorttia, näkyi paikalla olevan myös saarikylän kivitehtaan porukkaa, hyvinhän heillä on asiat, vaikka lomautettuina ovat. Viikonpäästä kuulema jo töihin pääsevät, hyvä niin, saadaan veroeuroja kuntaan. - kansalaisuus
Suomussalmelainen kirjoitti:
Voi harmin harmi.
Siellä oli muuten noin kolmekymmentä venäläistäkin. Eivät kai sijoitu hyvin Suomen yhteiskuntaan kun apua tarttevat. Vai lieneekö olleet marjanpoimijoita?
Ei tarvinnut esittää työnhakijakorttia, näkyi paikalla olevan myös saarikylän kivitehtaan porukkaa, hyvinhän heillä on asiat, vaikka lomautettuina ovat. Viikonpäästä kuulema jo töihin pääsevät, hyvä niin, saadaan veroeuroja kuntaan.tuskimpa?
- sillä neuvos on nälkälakossa
Neuvoksen ei kärsi nähdä ruokaa, silla hän on nälkälakossa. olisi vaara että kiusaus olisi liian suuri, siksi hän pakoilee paikkoja missä on ruokaa tarjolla. Joten neuvos on perunut Suomussalmen 140-vuotis juhliin tulon, koska lihakeiton aromituoksut olisivat liikaa neuvokselle.
- paljon voisi
kyseessä välistä vetoa?
Tahtoo olla meillä monilla niin, että jos pääsee jotain jakamaan. Niin oma suu on kuitenkin lähellä.
Toivottavasti ei kuitenkaan tällä erää. puhelin vain soimaan 040-5944053, tulee kuin manulle illallinen kun vain etukäteen sovimme.
- numeroin
Osoitat kyllä nyt pöljyytesi puh.numeroin. Ei ole niin korvaamaton, että sulle soittelisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334668- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564