Hallinto-osaston

Olisikohan nyt jo aika laittaa "lihoiksi" tuo "kuuluisa" hallinto-osaston "oma pesä", Särkinen.
Nyt Vuokain alueelle julkaistujen suunnitelmien ja ilmeisesti alkavan kaavoitustyön ohessa kannattaisi varmaan huomioida tuo, kunnan aikoinaan ostamaa, maa-ala Särkisen luona. Onhan tuo "pyhä paikka" ollut erityisessä kunnan johdon suojeluksessa jo pitkään, vaikka se on budjetissa pelkkä kuluerä, eikä niitä pienimpiä. Eiköhän olisi viisaampaa ja johdonmukaisempaa ostaa nuokin edustus- ja kokouspaikkapalvelut niitä tarjoavilta yrittäjiltä, kuin kulutta kunnnan varoja pääosin tyhjänä olevaan rakennukseen ja suurehkoon maa-alaan, jolle nyt saataisi olla kysyntää. Tämä olisi sitä järkevää maa- ja kiinteistöpolitiikkaa kyseisen tilan kohdalla.
1391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämähän on asiaa. Ne tuollaiset kuntien edustuskämpät ovat jäänteitä sieltä esihistroiallisesta Kekkosen ajasta kun päätökset viimeisteltiin humalaspäissään jossain eräkämpällä. Mallin Kekkonen oli saanut tähän touhuun asuessaan poikasena tukkikämpillä, jossa silloin vallitsi 'reilu meininki', ja vähän enemmänkin.

Nykyihmiset eivätjouda kämpillä lorvia. Päätökset tehdään virastoissa pöytien ääressä. Illaksi kiiruhdetaan kotia auttelemaan puolisoa.

Jos on tarvetta perustaa illanvietto, niin erityisesti Sotkamossa on paljon ykistyisiä palveluntarjoajia, joiden apuun voi kuntakin turvautua niin halutessaan. Samalla tulee tuettua paikallista yrittäjään.

Ja pysyvä kuluerä Särkisen rannalla on muutettu tuotoksi kunnan kassaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"oma pesä" kirjoitti:

Olisikohan nyt jo aika laittaa "lihoiksi" tuo "kuuluisa" hallinto-osaston "oma pesä", Särkinen.
Nyt Vuokain alueelle julkaistujen suunnitelmien ja ilmeisesti alkavan kaavoitustyön ohessa kannattaisi varmaan huomioida tuo, kunnan aikoinaan ostamaa, maa-ala Särkisen luona. Onhan tuo "pyhä paikka" ollut erityisessä kunnan johdon suojeluksessa jo pitkään, vaikka se on budjetissa pelkkä kuluerä, eikä niitä pienimpiä. Eiköhän olisi viisaampaa ja johdonmukaisempaa ostaa nuokin edustus- ja kokouspaikkapalvelut niitä tarjoavilta yrittäjiltä, kuin kulutta kunnnan varoja pääosin tyhjänä olevaan rakennukseen ja suurehkoon maa-alaan, jolle nyt saataisi olla kysyntää. Tämä olisi sitä järkevää maa- ja kiinteistöpolitiikkaa kyseisen tilan kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu