juuri sinä Tehyläinen tai liittoon kuulumaton.
Muista sitten hoitaa puoleltasi sekin asia hyvissä ajoin, ettet ota vastaan yhtään enempää palkkaa kuin mikä oli yleinen kunta-alan sopimus!
Ethän voi millään ottaa vastaan enempää palkkaa, jos et ole halunnut työtaistelua ja olet ollut vastahankaan Tehyn toimia? En minä ainakaan vois ottaa. Hyvä jos uskaltaisin tulla työpaikalle tai ylipäätään ihmisten ilmoille.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vai ei TEHY enää ajakaan samapalkkaisuutta.
Sama työ sama palkka.
Suomessa on HIENOA, ettei tarvitse maksaa liitonmaksuja. Lomaan kassa 65 €/v niin on työttömyysturva kunnossa.
Työehtosopimus meillä sairaanhoitajilla on yleissitova, eli kaikille sairaanhoitajille sama palkka kuulun liittoon tai en.
siipeilijöitä aina riittää ja myös arvostelijoita, mutta raha kelpaa, vaikka ei tekisi mitään etujensa ajamiseksi. Jos tuntuva palkankorotus kelpaa, arvostelijat voisi sulkea suunsa ja tukea hiljaisesti taistelijoita.
Nautin 65€ vuosisijoituksella samoista eduista kuin TEHY lainen joka maksaa % osuuden palkastaan.
Saan saman palkankorotuksen, Samat edut. Minun ei tarvitse irtisanoutua. Saan siltä ajalta palkan ja ylityökorvaukset. Nyt jo teen ylitöitä.
jaat mielellään kaiken toisten kanssa vaikka toiset eivät olisi laittaneet "tikkuakaan ristiin" ja kokisit, että olet yksin ollut aikaansaamassa tuloksen? Esimerkkejä löytyy ympäriltä normaalista elämästä jos haluaa...
Oletko sosiopaatti vai opportunisti? Ainakin olet opportunisti. Vai molempia?