Tässä Kajsan tarinan viides osa. Hauskoja
lukuhetkiä!
”Goldenrod City! Se on tosi iso!” Kajsa
huudahti. ”Katso, Todd! Tuolla on pokemon center
ja tuolla on tavaratalo ja tuolla on...
sali!” ”Niin, ja lisäksi tuolla on päiväkoti”,
Todd lisäsi Kajsan tuijottaessa lumoutuneena
kaupunkia. ”Päiväkoti? Miksi?” Kajsa
ihmetteli. ”Etkö tiedä?! Sinne voi viedä
pokemoninsa hoitoon, mutta se maksaa aika
paljon”, Todd selitti. ”Vau! Mennään heti
katsomaan!” Kajsa huudahti ja lähti juoksemaan
kohti päiväkotia. ”Tullaan, tullaan!” Todd huusi
Kajsan perään.
”Päivää. Haluaisitteko tuoda pokemoninne tänne
hoitoon?” Kysyjä oli vanha mies, joka seisoi
päiväkodin ovella. Hänen takanaan seisoi vanha
nainen, ilmeisesti miehen vaimo. ”Emme. Halusimme
vain tulla katsomaan, millainen on pokemonien
päiväkoti”, Kajsa selitti. ”Huoh. Niin me vähän
pelkäsimme”, mies sanoi huoahtaen. ”Täällä ei
enää käy väkeä, jotka toisivat pokemoninsa
hoitoon ja sen takia ainut rahantulolähteemme on
kuivumassa”, mies selitti. ”Voi, se on ikävää!
Haluaisimme kyllä auttaa, mutta en tiedä,
voimmeko tehdä asian eteen mitään”, Kajsa
valitteli. ”Ehkäpä voisittekin!” mies
iloitsi. ”Käykää sisään, niin saatte kuulla
lisää.”
”Te olette siis Kajsa ja Todd. Minun nimeni on
Mark ja vaimoni nimi on Martha”, mies esitteli
heidän hörppiessään kuumaa kaakaota. ”No niin,
siitä auttamisesta. Tähdennän heti alkuun, että
teidän ei ole pakko tehdä mitään, mutta jos
haluatte auttaa, niin kuunnelkaapa.”
”Kuinka sait minut suostuteltua tähän?” Todd
päivitteli heidän kävellessään Goldenrod Cityn
keskustassa. ”No, olihan Markia ja Marthaa
autettava! Sitä paitsi, he lupasivat, että jos
autamme, saamme jotakin tosi erikoista! Eihän
tämä silti niin kauheata ole, Todd!” Kajsa
pulputti kuin papupata. Kajsan ja Toddin piti
kävellä ympäri Goldenrod Cityä jakaen mainoksia,
joissa kehotettiin ihmisiä tuomaan pokemoninsa
päiväkotiin hoitoon. Jos päiväkoti alkaisi taas
menestyä, niin Kajsa ja Todd saisivat päiväkodin
omistavilta Markilta ja Marthalta jonkinlaisen
yllätyksen – kiitokseksi avusta. ”Hei, mikäs tämä
on?” kysyi nuori tyttö ja otti mainoksen
Toddilta. ”Pokemonien päiväkoti! Onko täällä
sellainen? Minä vien heti Teddiursani sinne!”
niine hyvineen tyttö juoksi matkoihinsa kohti
päiväkotia. ”Heh! Ensimmäinen asiakas!” Kajsa
hymyili. Seuraavan kahden tunnin aikana Kajsa ja
Todd jakoivat kaikki mainoksensa – 60 kappaletta –
pois. ”Lähdetään katsomaan, miten Markilla ja
Marthalla sujuu”, Todd ehdotti ja niin he
suunnistivat kohti päiväkotia.
”Voi veljet! Talohan on kuin muurahaispesä!”
Kajsa päivitteli heidän saadessaan päiväkodin
näkyviinsä. Ja tosiaan: Markilla ja Marthalla oli
kädet täynnä työtä heidän yrittäessään saada
paperille pokemonien omistajien ja pokemonien
nimiä. Kajsa ja Todd kiirehtivät auttamaan ja jo
tunnin päästä ovet oli saatu lukkoon ja pokemonit
ulos palloistaan jaloittelemaan.
”Kiitos avusta!” Mark sanoi aamulla, kun Todd ja
Kajsa tekivät lähtöä. ”Kiitos minunkin osaltani”,
Martha kiitteli ovella. ”Eipä kestä kiittää”,
kajsa ja Todd sanoivat yhteen ääneen. ”Ai niin!
Tässä on se lupaamamme yllätys!” Mark ojensi
Kajsalle munan. ”Se on pokemonmuna! Löysimme sen
pihaltamme monta kuukautta sitten, mutta ainakaan
vielä se ei ole kuoriutunut”, Mark selitti. ”Voi,
kiitos!” Kajsa kiitti. Sitten he hyvästelivät ja
lähtivät pokemon centeriä kohti.
JATKUU.....................
lukuhetkiä!
”Goldenrod City! Se on tosi iso!” Kajsa
huudahti. ”Katso, Todd! Tuolla on pokemon center
ja tuolla on tavaratalo ja tuolla on...
sali!” ”Niin, ja lisäksi tuolla on päiväkoti”,
Todd lisäsi Kajsan tuijottaessa lumoutuneena
kaupunkia. ”Päiväkoti? Miksi?” Kajsa
ihmetteli. ”Etkö tiedä?! Sinne voi viedä
pokemoninsa hoitoon, mutta se maksaa aika
paljon”, Todd selitti. ”Vau! Mennään heti
katsomaan!” Kajsa huudahti ja lähti juoksemaan
kohti päiväkotia. ”Tullaan, tullaan!” Todd huusi
Kajsan perään.
”Päivää. Haluaisitteko tuoda pokemoninne tänne
hoitoon?” Kysyjä oli vanha mies, joka seisoi
päiväkodin ovella. Hänen takanaan seisoi vanha
nainen, ilmeisesti miehen vaimo. ”Emme. Halusimme
vain tulla katsomaan, millainen on pokemonien
päiväkoti”, Kajsa selitti. ”Huoh. Niin me vähän
pelkäsimme”, mies sanoi huoahtaen. ”Täällä ei
enää käy väkeä, jotka toisivat pokemoninsa
hoitoon ja sen takia ainut rahantulolähteemme on
kuivumassa”, mies selitti. ”Voi, se on ikävää!
Haluaisimme kyllä auttaa, mutta en tiedä,
voimmeko tehdä asian eteen mitään”, Kajsa
valitteli. ”Ehkäpä voisittekin!” mies
iloitsi. ”Käykää sisään, niin saatte kuulla
lisää.”
”Te olette siis Kajsa ja Todd. Minun nimeni on
Mark ja vaimoni nimi on Martha”, mies esitteli
heidän hörppiessään kuumaa kaakaota. ”No niin,
siitä auttamisesta. Tähdennän heti alkuun, että
teidän ei ole pakko tehdä mitään, mutta jos
haluatte auttaa, niin kuunnelkaapa.”
”Kuinka sait minut suostuteltua tähän?” Todd
päivitteli heidän kävellessään Goldenrod Cityn
keskustassa. ”No, olihan Markia ja Marthaa
autettava! Sitä paitsi, he lupasivat, että jos
autamme, saamme jotakin tosi erikoista! Eihän
tämä silti niin kauheata ole, Todd!” Kajsa
pulputti kuin papupata. Kajsan ja Toddin piti
kävellä ympäri Goldenrod Cityä jakaen mainoksia,
joissa kehotettiin ihmisiä tuomaan pokemoninsa
päiväkotiin hoitoon. Jos päiväkoti alkaisi taas
menestyä, niin Kajsa ja Todd saisivat päiväkodin
omistavilta Markilta ja Marthalta jonkinlaisen
yllätyksen – kiitokseksi avusta. ”Hei, mikäs tämä
on?” kysyi nuori tyttö ja otti mainoksen
Toddilta. ”Pokemonien päiväkoti! Onko täällä
sellainen? Minä vien heti Teddiursani sinne!”
niine hyvineen tyttö juoksi matkoihinsa kohti
päiväkotia. ”Heh! Ensimmäinen asiakas!” Kajsa
hymyili. Seuraavan kahden tunnin aikana Kajsa ja
Todd jakoivat kaikki mainoksensa – 60 kappaletta –
pois. ”Lähdetään katsomaan, miten Markilla ja
Marthalla sujuu”, Todd ehdotti ja niin he
suunnistivat kohti päiväkotia.
”Voi veljet! Talohan on kuin muurahaispesä!”
Kajsa päivitteli heidän saadessaan päiväkodin
näkyviinsä. Ja tosiaan: Markilla ja Marthalla oli
kädet täynnä työtä heidän yrittäessään saada
paperille pokemonien omistajien ja pokemonien
nimiä. Kajsa ja Todd kiirehtivät auttamaan ja jo
tunnin päästä ovet oli saatu lukkoon ja pokemonit
ulos palloistaan jaloittelemaan.
”Kiitos avusta!” Mark sanoi aamulla, kun Todd ja
Kajsa tekivät lähtöä. ”Kiitos minunkin osaltani”,
Martha kiitteli ovella. ”Eipä kestä kiittää”,
kajsa ja Todd sanoivat yhteen ääneen. ”Ai niin!
Tässä on se lupaamamme yllätys!” Mark ojensi
Kajsalle munan. ”Se on pokemonmuna! Löysimme sen
pihaltamme monta kuukautta sitten, mutta ainakaan
vielä se ei ole kuoriutunut”, Mark selitti. ”Voi,
kiitos!” Kajsa kiitti. Sitten he hyvästelivät ja
lähtivät pokemon centeriä kohti.
JATKUU.....................
Vastaukset 8
Vanhimmat
aina vaan parannee hyvä wooper
muuten kuinka monta osaa tulee
en ole vielä ihan varma... kyllä niitä nyt niin
kauan tulee, että kyllästytte...
aina vaan parannee hyvä wooper
muuten kuinka monta osaa tulee
aina vaan parannee hyvä wooper
muuten kuinka monta osaa tulee
aina vaan parannee hyvä wooper
muuten kuinka monta osaa tulee
aina vaan parannee hyvä wooper
muuten kuinka monta osaa tulee
Hyvä!!!!
Sinä tosiaan osaat kirjoittaa tarinoita! Jatka
samaan malliin...=))) ;)))))
Jaa että niin monta, että ehditään kyllästyä! En
usko! Tulee osia vaikka sata, en minä ainakaan
kyllästy! Upeaa Wooper!