Velkahullutus

"Asuntojen hintojen pitkään jatkunut nousu saattaa vähintään pysähtyä."

VELKAANTUNEET KOTITALOUDET TINKIVÄT KULUTUKSESTA

Kotitalouksien lisääntynyt velkaantuminen alkaa ennen pitkää jarruttaa sekä kulutuksen että asuinrakennusinvestointien kasvumahdollisuuksia. Kotitalouksilla on velkaa jokseenkin käytettävissä olevien vuositulojen verran. Eniten kotitalouksien velanottoa ovat lisänneet asuinrakennus-investoinnit sekä vilkas vanhojen asuntojen kauppa, mutta niiden ohella myös velaksi kuluttaminen näyttää kasvaneen. Kansantalouden tilinpidon tietojen mukaan kotitaloudet kuluttivat viime vuonna enemmän kuin ansaitsivat. Tiedossa olevan tulokehityksen ja kaupan myyntilukujen perusteella tällainen osittain velaksi kuluttaminen on jatkunut myös kuluvana vuonna.

Velaksi kuluttaminen ei voi jatkua pitkään. Säästämisen täytyy ennen pitkää lisääntyä ja silloin yksityisen kulutuksen kasvu väistämättä hidastuu. Kulutusmahdollisuuksia leikkaavat myös korkojen nousun myötä kohoavat lainanhoitomenot. Kulutuksen kasvun hidastuminen näkyy todennäköisesti ensin kestokulutustavaroiden kuten autojen ja kodinkoneiden kysynnässä sekä asuntokaupassa. ETLA pitää todennäköisenä, että lisääntynyt velkaantuminen, korkojen nousu sekä asuntojen ja tonttimaan kallistuminen pysäyttävät myös asuinrakennusinvestointien nousun ja kääntävät asuinrakentamisen muutamaksi vuodeksi ainakin lievään laskuun. Asuntojen hintojen pitkään jatkunut nousu saattaa vähintään pysähtyä.

On mahdotonta sanoa, miten nopeasti ja kuinka paljon yksityisen kulutuksen kasvu hidastuu. Tässä suhteessa ETLAn ennuste on varovainen. Kotitalouksien on oletettu lisäävän säästämistään vähitellen usean vuoden kuluessa, jolloin velkaantuminen itse asiassa jatkuu edelleen lähivuosina, mutta vain aikaisempaa maltillisemmin. Säästämisen nopeampikin lisääntyminen ja kulutuksen kasvun voimakkaampi hidastuminen ovat täysin mahdollisia. Seuraukset olisivat vastaavasti voimakkaampia.

ETLA arvioi yksityisen kulutuksen kasvun hidastuvan viime vuoden vajaasta 4 prosentista tänä vuonna vajaaseen 3 prosenttiin, vuonna 2008 noin 2.5 prosenttiin ja sen jälkeen runsaaseen 2 prosenttiin. Näin yksityisen kulutuksen vuosikasvu jää kulumassa olevalla viisivuotisjaksolla keskimäärin prosenttiyksikön verran hitaammaksi kuin edellisen viiden vuoden aikana.

http://www.etla.fi/index.php?action=news&id=129
1250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

massiiviset palkankorotukset. Ja rommaava korko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppusuoralla. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu