kuukuppi kuin karhupumppu

Nimetön

tietääkö joku mistä mahtaa mättää, kun kuukuppi tuntuu helvetinmoiselta imukupilta sisuksissani? pois saaminen on hankalaa tyhjiön takia, tuntuu kuin lähtisi puoli kohtua mukana. koko vehje tuntuu ylipäätään hirveän isolta ja kovalta. tekee mieli olla ihan linkussa ja istuminenkin tekee pahaa, vaikka käsittääkseni ostin nimenomaan pienemmän koon. tamponiakaan en ikinä kauhean syvälle ole saanut, mutta kapeampana ja pumpulisempana se ei tunnu laisinkaan ikävältä. ideoita siis kupin käyttöön?

24

6014

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erte

      Kuppisi lienee aika uusi? Uudet kupit ovat jämäkämpiä kuin pidempään käytössä olleet, koska kuppi pehmenee pikkuhiljaa keittämisen ja käyttämisen myötä. Voit siis kokeilla, että auttaisiko jos keittäisi kuppia muutamaan kertaan ja taivuttelisit ja vääntelisit sitä käsissäsi. Arvaan myös, että käytössä on Lunette. Se muodostaa kuulemani mukaan kovemman alipaineen kuin muut kupit. Kokeile laittamisen jälkeen hieman tasata alipainetta esim. kupin sivusta sormella painamalla. Varo kuitenkin ettei kaikki alipaine häviä ettei ala vuotaa ohi.

      Kannattaa tutkailla kuukuppikunnan foorumia (siellä on myös haku, jolla voi hakusanoja käyttämällä etsiä vanhoja keskusteluja aiheesta), siellä on varmaan joku tuosta kirjoitellut.

    • samaa mieltä kuin

      ensimmäinenkin vastaaja, eli koita pehmentää kuppia keittämällä ja taivuttelemalla sitä. Kuulostaa siltä, että kuppi menee sinulle paikoillee hyvin tiiviisti, ja alaspäin vedettäessä tilavuus sen yllä kasvaa tilan ilmamäärän pysyessä samana -> alipaineen tuntu voimistuu. Luultavasti harjoittelu auttaa tuohon. Voit koittaa ujuttaa sormen kupin reunan yli ja/tai painaa sitä ennen poistoa lyttyyn siten, että sinne pääsee ilmaa. Silloin poistaessa alipaine ei kasva ainakaan niin paljoa. Ja hyvä idea on tosiaan koittaa päästää jo ilmaa sisään ennen paikoilleen työntämistä.

      Kupin tuntumiseen voi vaikuttaa myös tavallista herkempi emätin tai sitten kupin väärä paikka. Jos kuppi menee kohdunnapukan viereen (sen kuuluu olla sen alla tai ympärillä), se voi painaa sitä hyvin ikävästi ja tuntua pahalta varsinkin joissain asennoissa. Tällöin kuppi myös tietysti vuotaa ohi, mitä et huomaa siinä tapauksessa, jos olet vain kuivaharjoitellut. Kuppi myös voi alhaalta päin imaista itsensä liikaa kiinni napukkaan. Siihen voi auttaa myös alipaineen vähentäminen asennuksen yhteydessä. Jos koitit kuppia ilman menkkoja, hankaluudet voivat johtua siitäkin. Usein menkkojen aikaan kuppi vain helpommin asettuu eri tavalla, kun kudokset ovat pehmeämmät, liukkaammat jne.

      Luulen, että harjoittelulla ongelmasi katoavat. Kupin käyttö monilla on aluksi vaikeampaa, kuin muiden suojien.

      • että...

        Jos kuppi menee kohdunnapukan viereen (sen kuuluu olla sen alla tai ympärillä) ei pidä sotten paikkaansa, älä edes kokeile. Ja ilma täytyy saada nimenomaan kokonaan pois ennen emättimeen asettamista, joten älä kokeile sitäkään neuvoa. Käy katsomassa ihan kunnon ohjeita esim. kuukuppikunnalta, älä usko näitä selityksiä. Oletkohan vastaaja itse koskaan edes kokeillut kuukuppia?

      • ilman kokonaan...
        että... kirjoitti:

        ...pois ennen kupin laittoa? Jollain tyhjiöpumpullako?

        Minä ainakin vaan rutistan sen kupin ihan simppelisti sivusuunnassa kaksin kerroin, työnnän sisään, ja - voila, kaikki hyvin! Alipaineista ja muista teorioista en piittaa. Aluksi sai jonkin aikaa hakea kupin oikeaa paikkaa, mutta nykyään se ei tunnu juuri laisinkaan; menkat voi lähes kokonaan unohtaa, ja kupin tyhjennän kolme kertaa vuorokaudessa.

      • ed. kirjoittaja

        Niin... olen käyttänyt kuppia vuodesta 2005 saakka, ja kirjoitellut koko sen ajan myös tuolla kuukuppikunnan foorumilla. Usko pois, tunnen kuppiin liittyvät asiat hyvin ja kaikki, mitä sanoin ap:lle, on käyty foorumillakin läpi noin tuhanteen kertaan.

        Kertoisitko, mihin kuppi menee emättimessä, jos kerran ei kohdunnapukan alle tai ympärille? Kun väitit, ettei se pidä paikkaansa. Kohdunnapukka on kuin vesihana, josta tulee vettä. Jos laitat lasin hanan alle tai siten, että hana on lasin sisällä, vesi valuu lasiin. Jos laitat lasin hanan viereen, vesi tulee ohi lasista. Tajusitko? Jos tartuit tuohon, että napukka menee kuppiin sisälle, niin anatomian kertausta: kohdunnapukan alla on tasku, johon kupin reuna menee, jos emätin on lyhyt. Näin on monilla kupin käyttäjillä ja myös minulla. Kun puristan ylhäältä kuppia sen ollessa emättimessäni, tunnen napukan kupin sisällä kovana möykkynä. Onko vielä jotain epäselvää?

        Ja sitten fysiikkaa: kuppiin syntyvä alipaine johtuu siitä, että se on ensin rutussa (jolloin sen sisätilavuus on pieni) ja sitten se aukeaa (sen tilavuus kasvaa). Koska kuppi menee ilmatiiviisti emättimeen, se ei voi vetää itseensä korvausilmaa, jolloin kupin ja sen yläpuolisen emättimenosan muodostaman tilan ilmamäärä on pienempi, kuin mitä sinne normaalisti mahtuisi. Siksi tilassa on alipaine. Nyt käy niin, että jos kupilla on tilaa nousta ylöspäin, se usein tekee sen, koska näin tilavuus sen yllä pienenee ja pieni ilmamäärä täyttää suhteessa suuremman osan tilasta ja alipaine katoaa tai pienenee. Kun vetää kuppia alaspäin, sama toistuu kääntäen ja syntyy vaikutelma imukupista, joka kuppaa sisukset pihalle.

        Kaikilla kuppi ei tee näin, johtuen syistä, joihin nyt en puutu, mutta tuo perustuu ihan fysiikan lakeihin ja usein on syynä käyttäjän kokemaan epämukavuuteen. Jos kuppiin tulee oikein napakka alipaine aluksi, se voi imaista itsensä kiinni kohdunnapukkaan kipeästi - se on herkkää kudosta painamiselle. Lisäksi poisto vaikeutuu, jos kuppi on liian ylhäällä. Siksi ilman päästäminen kuppiin jo alussa voi auttaa. Useat kupin käyttäjät (minä mukaan lukien) tekevät niin. Tämä on vanha ja hyväksi havaittu neuvo. Jos kuppi ei tunnu alun perinkään ottavan emättimen seiniin kiinni, tuota ei kannata kokeilla, vaan lähinnä päinvastoin, taitella kuppi vielä tiukempana pakettina sisään.

        Vieläkö oli jotain?

      • ed. kirjoittaja
        ed. kirjoittaja kirjoitti:

        Niin ja siis tuohon kupin paikkaan vielä piti sanomani, että siis jos kuppi menee napukan viereen (kuten lasi hanan viereen vertauksessa), se johtaa ohivuodon lisäksi usein kipuun, kun kuppi painaa sivultapäin napukkaa. Pääsi tärkein asia unohtumaan tuosta kappaleesta....

      • se ilma
        ilman kokonaan... kirjoitti:

        ...pois ennen kupin laittoa? Jollain tyhjiöpumpullako?

        Minä ainakin vaan rutistan sen kupin ihan simppelisti sivusuunnassa kaksin kerroin, työnnän sisään, ja - voila, kaikki hyvin! Alipaineista ja muista teorioista en piittaa. Aluksi sai jonkin aikaa hakea kupin oikeaa paikkaa, mutta nykyään se ei tunnu juuri laisinkaan; menkat voi lähes kokonaan unohtaa, ja kupin tyhjennän kolme kertaa vuorokaudessa.

        sieltä lähtee, taittamalla. JOs kuppiin päästää ilmaa ennen sisäänlaittoa, sehän laajenee ja on hankala asettaa sisään. Se oli just se pointti.

      • kerron
        ed. kirjoittaja kirjoitti:

        Niin... olen käyttänyt kuppia vuodesta 2005 saakka, ja kirjoitellut koko sen ajan myös tuolla kuukuppikunnan foorumilla. Usko pois, tunnen kuppiin liittyvät asiat hyvin ja kaikki, mitä sanoin ap:lle, on käyty foorumillakin läpi noin tuhanteen kertaan.

        Kertoisitko, mihin kuppi menee emättimessä, jos kerran ei kohdunnapukan alle tai ympärille? Kun väitit, ettei se pidä paikkaansa. Kohdunnapukka on kuin vesihana, josta tulee vettä. Jos laitat lasin hanan alle tai siten, että hana on lasin sisällä, vesi valuu lasiin. Jos laitat lasin hanan viereen, vesi tulee ohi lasista. Tajusitko? Jos tartuit tuohon, että napukka menee kuppiin sisälle, niin anatomian kertausta: kohdunnapukan alla on tasku, johon kupin reuna menee, jos emätin on lyhyt. Näin on monilla kupin käyttäjillä ja myös minulla. Kun puristan ylhäältä kuppia sen ollessa emättimessäni, tunnen napukan kupin sisällä kovana möykkynä. Onko vielä jotain epäselvää?

        Ja sitten fysiikkaa: kuppiin syntyvä alipaine johtuu siitä, että se on ensin rutussa (jolloin sen sisätilavuus on pieni) ja sitten se aukeaa (sen tilavuus kasvaa). Koska kuppi menee ilmatiiviisti emättimeen, se ei voi vetää itseensä korvausilmaa, jolloin kupin ja sen yläpuolisen emättimenosan muodostaman tilan ilmamäärä on pienempi, kuin mitä sinne normaalisti mahtuisi. Siksi tilassa on alipaine. Nyt käy niin, että jos kupilla on tilaa nousta ylöspäin, se usein tekee sen, koska näin tilavuus sen yllä pienenee ja pieni ilmamäärä täyttää suhteessa suuremman osan tilasta ja alipaine katoaa tai pienenee. Kun vetää kuppia alaspäin, sama toistuu kääntäen ja syntyy vaikutelma imukupista, joka kuppaa sisukset pihalle.

        Kaikilla kuppi ei tee näin, johtuen syistä, joihin nyt en puutu, mutta tuo perustuu ihan fysiikan lakeihin ja usein on syynä käyttäjän kokemaan epämukavuuteen. Jos kuppiin tulee oikein napakka alipaine aluksi, se voi imaista itsensä kiinni kohdunnapukkaan kipeästi - se on herkkää kudosta painamiselle. Lisäksi poisto vaikeutuu, jos kuppi on liian ylhäällä. Siksi ilman päästäminen kuppiin jo alussa voi auttaa. Useat kupin käyttäjät (minä mukaan lukien) tekevät niin. Tämä on vanha ja hyväksi havaittu neuvo. Jos kuppi ei tunnu alun perinkään ottavan emättimen seiniin kiinni, tuota ei kannata kokeilla, vaan lähinnä päinvastoin, taitella kuppi vielä tiukempana pakettina sisään.

        Vieläkö oli jotain?

        Kertoisitko, mihin kuppi menee emättimessä, jos kerran ei kohdunnapukan alle tai ympärille?

        Kuukuppi asetetaan emättimen alaosaan, ihan emättimen aukon kohdalle. Kuppi on kyllä kokonaan emättimen sisällä, mutta ei lähelläkään kohdunnupukkaa (paitsi, jos nyt on todella lyhyt emätin). Moni luulee, että kupin on tarkoius imeä vuoto, mutta sen on tarkoitus kerätä se, joten kupin ei tarvitse olla suuaukkoa syvemmällä emättimessä. Jos emätin on todella niin lyhyt, että kohdunnupukka on emättimen suulla ja pienikin kuppi osuu kohdunnupukkaan, herää kysymys siitä, onko minkään emättimen sisään asennettavan suojan käyttö kivutonta tai edes mahdollista. Kaikkein havainnoillisin kuvakin löytyy sieltä sinun kuppikunnastasi, joten en ymmärrä, että mistä harhaluulosi on peräisin.

        Ja mitä tulee tuohon selostukseesi alipaineesta, mikä siinä oli erilaista kuin minun selostuksessani?

      • ed. kirjoittaja
        kerron kirjoitti:

        Harhaluulo... joopa joo. Tiedän kyllä, mihin kuppi tulee emättimessä, ja hyvin monella naisella emätin oikeasti ei ole kovinkaan pitkä. Jos napukka on istuessa 4-5 cm päässä emättimen suulta, niin kyllä se kuppi sinne mahtuu ihan hyvin silti kivuttomasti (koska se menee osittain napukan alle taskuun), kyseessä ei ole mikään anatominen poikkeavuus. Ilmiö ei ole millään tavalla erikoinen, vaan aivan tavallinen ja löydät monta keskustelua aiheesta kuukuppikunnasta, jos minun sanani ei vakuuta. Seuraavan kerran asiaan voisi tutustua ennen harhaluuloilla syyttelyä. Ongelmia alkaa tulemaan siinä vaiheessa, kun napukka tulee lähes ulos emättimestä. Tämä on harvinaista, vaikka ei tavatonta. Keskustelua on kuukuppikunnassa myös siitä, miten niissä kuvissa emätin esitetään lähes poikkeuksetta joko utopistisen pitkäksi tai sitten normaalirajoillakin pidemmänpuoleiseksi. Toistaiseksi kukaan ei ole muokannut sinne kuvaa lyhyestä emättimestä, jossa kohdunnapukka on kupissa, vaikka sitä on useasti pyydetty. Sitä infosivuilla olevaa kuvaa on kritisoitu aina välillä. Joku laittoi jonkin ketjuun realistisemman kuvan, mutta sekään ei esittänyt pituusskaalan alapäätä.

        Ja sitten päästään siihen selitykseen alipaineesta: käskit olla päästämättä ilmaa kuppiin, mutta kuten selitin, fysiikan lakien mukaan kuppi nousee usein turhan ylös, aiheuttaen jopa kipua, joten ilman päästäminen sinne voi auttaa joillain. Ja samaan ilmiöön liittyen joillain kuppi ei vain edes pysy alhaalla, vaikka mitä tekisi. Ei voi sanoa, että kupille on jokin yksi ja oikea paikka, koska kaikki eivät voi siihen vaikuttaa edes, mihin se lopulta hakeutuu. Ja kun emätin oikeasti saa olla pitkä, että kupin voi sanoa jättävänsä alas. Usein sitä säätövaraa voi olla vain sentti-pari - siinä on vaikeampi eritellä kupin paikkaa "ylhäällä" tai "alhaalla". Kun se ei vuoda ohi eikä tunnu, se on oikealla paikalla.

        Vieläkö haluat vängätä ja syyttää minua tietämättömyydestä? Jos kahden vuoden ajan sitä foorumia olen seurannut monta kertaa päivässä, niin luulisi sieltä tarttuvan mieleen, kuinka usein millaistakin ongelmaa ja emätintä esiintyy. Olipa erikoinen lause.

      • kääpiögorilla
        se ilma kirjoitti:

        sieltä lähtee, taittamalla. JOs kuppiin päästää ilmaa ennen sisäänlaittoa, sehän laajenee ja on hankala asettaa sisään. Se oli just se pointti.

        Vähän ihmettelin tätä väittelyä,,,
        sitten tajusin, että ymmärsit väärin tuon ilman päästämisen kuppiin. Se tehdään niin että ensin kuppi laitetaan tietysti taiteltuna sisään, mutta sitten kun se aukeaa, niin sitä vähän likistellään ja liikutellaan puolelta toiselle. silloin kuppi pihahtaa vähän ja sinne menee ilmaa. ei tarkoittanut kupin laittamista sisään aukinaisena :D Auttaa siihen, jos kupissa tuntuu liian voimakas alipaine tai jos se menee liian korkealle..

      • kääpiögorilla
        kerron kirjoitti:

        Kertoisitko, mihin kuppi menee emättimessä, jos kerran ei kohdunnapukan alle tai ympärille?

        Kuukuppi asetetaan emättimen alaosaan, ihan emättimen aukon kohdalle. Kuppi on kyllä kokonaan emättimen sisällä, mutta ei lähelläkään kohdunnupukkaa (paitsi, jos nyt on todella lyhyt emätin). Moni luulee, että kupin on tarkoius imeä vuoto, mutta sen on tarkoitus kerätä se, joten kupin ei tarvitse olla suuaukkoa syvemmällä emättimessä. Jos emätin on todella niin lyhyt, että kohdunnupukka on emättimen suulla ja pienikin kuppi osuu kohdunnupukkaan, herää kysymys siitä, onko minkään emättimen sisään asennettavan suojan käyttö kivutonta tai edes mahdollista. Kaikkein havainnoillisin kuvakin löytyy sieltä sinun kuppikunnastasi, joten en ymmärrä, että mistä harhaluulosi on peräisin.

        Ja mitä tulee tuohon selostukseesi alipaineesta, mikä siinä oli erilaista kuin minun selostuksessani?

        minusta ainakin kuppi on kohdunnapukan alapuolella oli se sitten siinä kiinni tai vaikka ihan emättimen suulla ja välissä metri tilaa. Ei se sen päällekkään mene????

        Minullakin on aika lyhyt emätin ja kohdunapukka taitaa mennä kupin sisään,,,olen leikannut hännän kokonaan pois kupistani ja silti se tulee tosi alas. joskus kuppi minullakin painaa napukkaa liian kovaa ja se sattuu.. silloin auttaa se ilman päästäminen kuppiin!! =)

      • mikäs siinä
        kääpiögorilla kirjoitti:

        Onhan se alapuolella joo. Ja kyllä pitää paikkaansa, jos kuppi menee liian syvälle ja osuu kohdunnipukkaan, paineen tasaus auttaa. Edellä kuvattiin eri asiaa ja sitä kritisoin. Tai, jos hän tarkoitti tätä, niin olen pahoillani, minä ainakin sain kirjoituksesta ihan eri kuvan.

      • ed. kirjoittaja
        mikäs siinä kirjoitti:

        Jep - lauseeni, että kuppi tulee napukan alapuolelle tai ympärille oli tarkoitettu selventämään vastakohtaa siihen, että kuppi laitettaisiin vahingossa napukan viereen, jolloin se painaisi sitä ja vuoto tulisi tietysti ohi. Jos olisin laittanut ap:lle pelkästään, että kuppisi voi myös olla napukan vieressä ja painaa sitä, se olisi mahdollisesti aiheuttanut hämmennystä (olen nähnyt niin käyvän saman lausemuodon kanssa). Minulle myös termi "alapuolella" viittaa vain siihen, että kuppi ylipäänsä tulee napukan alle johonkin, ei päälle (lienee mahdotontakin) tai vierelle - eli ei niinkään kupin tarkkaan etäisyyteen kohdunnapukasta.

        Joo, olen hajamielinen, kun en muista asioitani sanoa ennen lähetä-napin painamista.

        Kyllä, myös tuota olen mielestäni sanonut koko ajan, että kuppiin päästetään ilmaa, jolloin se ei mene niin ylös tai tiukasti kiinni kohdunnapukkaan. Viitaten jossain yllä oleviin kommentteihin, niin en tarkoittanut kupin avaamista ennen sisään työntämistä (vaikka sen voi taitella toki löyhemminkinalun alkaen), vaan siis painetta tasataan sen ollessa sisällä. "Ennen paikoilleen työntämistä" ekassa viestissäni oli epäselvä ilmaus - se tuli siitä, kun ajattelin, että kuppia sen paineen tasaamisen jälkeen vielä työnnetään paremmin paikoilleen, kun se siinä puristellessa tuppaa tulemaan liian alas.

        Okei, nyt mielestäni olen selittänyt kaikki epäselvät kohdat.

    • Liinukka*

      Tuonpa takia e ikinä mene ostamaan mitään noin naurettavaa kuin joku kuppi. :D

    • että on

      nyt käynyt niin, että olet asettanut kupin liian syvälle emättimeen. Sen on tarkoitus jäädä aika alas, siksihän moni joutuu "töpseliäkin" lyhentämään, kun jäisi ulkopuolelle. On myös tärkeää saada se alipaine syntymään, mutta poisottaessa myös purkeutumaan. Kupin ei ole tarkoitus tuntua sisällä ollessaan yhtään miltään, joten veikkaan, että kannattaa lukea käyttöohjeet uudelleen. Ohjeissa on kuvakin siitä mihin kuppi kuuluu. Älä vielä luovuta, sen verran on hyvä suoja. JA sille naureskelijalle haluaisin sanoa, että, jos et ole kokeillut, et voi tietää yhtään mitään. Naurettavampia ne siteet kuule on.

      • Tuulia81

        Joo en minäkään mitään kuppia alkais käyttää. hitto joku "amme" seillä koko ajan..hyi-hyi.

        Sit sitä pitää keitellä jne.. Joo ei.

        Siteet on perus hyviä ja niissä pystyään.

      • järjellinen
        Tuulia81 kirjoitti:

        Joo en minäkään mitään kuppia alkais käyttää. hitto joku "amme" seillä koko ajan..hyi-hyi.

        Sit sitä pitää keitellä jne.. Joo ei.

        Siteet on perus hyviä ja niissä pystyään.

        Taas muovivaippojen käyttäjä dissaamassa kuppia. Miksi taas näin, että siteiden käyttäjä? Oletko jotenkin kehostasi vieraantunut?

        Itse ainakin miellän epämiellyttäväksi sellaisen suojan, joka tuntuu siellä alushousuissa, ja joka tuntuu myös märältä paikkoja vasten, koska on hiessä ja veressä. Ja sitten sekin fakta, että siteet sisältävät eräitä sellaisiakin kemikaaleja, joiden on todettu aiheuttavan syöpää. Ei kiitos. Muutenkin kehon ulkopuoliset suojat ovat melko kauheita.

    • Da Cuppi

      Millä taittelulla olet yrittänyt? Esimerkiksi kannutaittelulla kuppiin jää ilmaa eikä alipaine ole niin kova. Itselläni se auttoi, koska en saanut kunnolla painetta tasattua ennen poistoa, joten kuppi ei tuntunut tulevan lainkaan ulos, ainakaan ilman että tosiaan tulee kohtu ja muutkin...

      Jos kuppi tuntuu, se on varmaankin väärässä kohtaa (emätinhän on tosi joustava ainakin keskikohdastaan, joten ei luulisi sen olevan vain liian iso). Jos suorastaan sattuu, kuulostaa siltä että se painaisi kohdunnapukkaa. Koska et ole saanut tamponiakaan "kovin syvälle", napukkasi on varmaan aika alhaalla kuukautisten aikaan? Kannattaa kokeilla, niin osaa sitten kuppiakin asetella tarpeen mukaan eri tavalla. Minkä merkkinen kuppisi muuten on?

      Toivottavasti olet jo tutustunut kuukuppikunta.net -sivustoon. Siellä on tosi paljon käyttäjiä, joiden kanssa kokemuksia voi vertailla. Myöskin keskustelun taso on korkeampi, kun ei tule asiaankuulumattomia huomautuksia väliin, vaan vastaajat tosiaan tietävät mistä puhuvat...

      • Nimetön

        kuppikunnan keskusteluja katsomassa! Kyseessä on diva-kuppi ja yleensä olen taittanut sen kahtia. Miten tämä kannutaittelu käytännössä toimii?

      • Nimetön

        Kipaisin juuri katsomassa vinkkendaalia kuppikunnan sivuilta. Luulenpa, että kannu-homma saattaisi onnistua. Alan kokeilla heti kun menkat taas alkavat, paikat ovat kuitenkin ihan erilaiset siihen aikaan.

      • sijaintiin
        Nimetön kirjoitti:

        Kipaisin juuri katsomassa vinkkendaalia kuppikunnan sivuilta. Luulenpa, että kannu-homma saattaisi onnistua. Alan kokeilla heti kun menkat taas alkavat, paikat ovat kuitenkin ihan erilaiset siihen aikaan.

        Lieneekö minulla sitten "pitkä" emätin vai pitäisikö käyttää termiä "normaalia pidempi", sillä kuppi menee minulla aika syvälle ja sen lisäksi kääntyy hieman vinoon, eli nenänvarttapitkin katsottuna antenni osoittaa emättimessä vasemmalle ja kupin suuaukko on oikealla. En siis tarkoita, että kuppi olisi jotenkin _hirveästi_ vinossa. Puoli tuntia asettamisen jälkeen se tosiaan on kivunnut aika ylös ja on hieman kallellaan.

        Eli veikkaisin että kupin sijainti on täysin yksilöllistä. Jos todella jättäisin kupin ihan emättimen alaosaan, siten, että se juuri ja juuri on sisällä, niin hetken päästä on vaellellut jo jonnekin muualle.

        Minulla on hieman oikealle kallistunut kohtu, joten johtunee siitä?

      • lisään...
        sijaintiin kirjoitti:

        sellainen vinkki, että älä revi sitä kuppia heti kahden tunnin päästä pois, ellei se selkeästi ole laskeutunut (tuntee kyllä sisuskaluissaan). Siinä vaiheessa kun kuppi on jotensakin täynnä, alipaine häviää (kun sinne on valuneet kaikki menkkamömmöt kohdunnapukkaakin voi siellä olla). Tässä vaiheessa kuppi on huomattavasti helpompi poistaa.

    • Anonyymi

      Siis itellä tuo alaosa on sen verran pieni että ei vaan kertakaikkisesti mahdu se pienikään koko. En tiedä mikä mättää kun pois ottaminen sattuu niin helvetisti eikä vaan mahdu ottamaan pois vaikka laittaakin liukastetta. Laittaminenkin on sii nä ja siinä. Olen myös kokeillut taittaa että saa pois, mutta kun ei mahdu taittamaan kunnolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe