Kunhan tässä ajatuksiani vain puran. Olo on pettynyt ja sekainen.
Tarina on sellainen, että puoliso ilmoitti yllättäen 2. IVF:n negatestin jälkeen että haluaa pistää hoidot jäähylle ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Syy on ihan ymmärrettävä; hoidot ovat olleet rankkoja ja parisuhde kärsinyt siinä sivussa. Puoliso (ja minäkin) kaipaa että keskittyisimme pelkästään toisiimme välillä. Minun on kuitenkin jostain syystä ollut hirvittävän vaikea hyväksyä tätä ajatusta juuri nyt. Ehkä siksi että asia tuli niin yllättäen ja ettei sitä päätetty yhdessä. Tai ehkä siksi että olin jo asennoitunut siihen että hoidot helpottuvat nyt kun pakkasessa on taas alkioita. Tuntuu jotenkin "turhalta" pitää taukoa juuri nyt... Vaikeammaksi asian tekee se, ettei mieheni suostu määrittelemään tauon pituutta (osittain siksi ettei hän itsekään tiedä). Toisaalta ymmärrän tämän, toisaalta se tekee minut hirvittävän epävarmaksi kun en tiedä onko kyse kuukausista vai vuosista... Lapsettomuutemme syy on yksin minussa, joten kuljen kaiken kukkuraksi hirveä syyllisyydentunto hartioillani.
Asia on kuitenkin niin ettei mieheni päätä pyöräytä yhtikäs mikään, ja asiasta keskustelu menee aina minun osaltani itkemiseksi. Nyt pitäisi vaan löytää keinoja joilla unohtaa tämä vuosien haave joksikin aikaa. Onko jollakulla ollut sama tilanne ja miten siitä on selvitty? Tai osaisiko joku asennoitua minun osaani ja löytää keinoja käsitellä tätä asiaa..?
Tarina on sellainen, että puoliso ilmoitti yllättäen 2. IVF:n negatestin jälkeen että haluaa pistää hoidot jäähylle ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Syy on ihan ymmärrettävä; hoidot ovat olleet rankkoja ja parisuhde kärsinyt siinä sivussa. Puoliso (ja minäkin) kaipaa että keskittyisimme pelkästään toisiimme välillä. Minun on kuitenkin jostain syystä ollut hirvittävän vaikea hyväksyä tätä ajatusta juuri nyt. Ehkä siksi että asia tuli niin yllättäen ja ettei sitä päätetty yhdessä. Tai ehkä siksi että olin jo asennoitunut siihen että hoidot helpottuvat nyt kun pakkasessa on taas alkioita. Tuntuu jotenkin "turhalta" pitää taukoa juuri nyt... Vaikeammaksi asian tekee se, ettei mieheni suostu määrittelemään tauon pituutta (osittain siksi ettei hän itsekään tiedä). Toisaalta ymmärrän tämän, toisaalta se tekee minut hirvittävän epävarmaksi kun en tiedä onko kyse kuukausista vai vuosista... Lapsettomuutemme syy on yksin minussa, joten kuljen kaiken kukkuraksi hirveä syyllisyydentunto hartioillani.
Asia on kuitenkin niin ettei mieheni päätä pyöräytä yhtikäs mikään, ja asiasta keskustelu menee aina minun osaltani itkemiseksi. Nyt pitäisi vaan löytää keinoja joilla unohtaa tämä vuosien haave joksikin aikaa. Onko jollakulla ollut sama tilanne ja miten siitä on selvitty? Tai osaisiko joku asennoitua minun osaani ja löytää keinoja käsitellä tätä asiaa..?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä oli kans se tilanne, että yritettiin ICSI:ä. No, plussaa tuli, mutta tuli sitten keskenmenokin. Se oli tosi kova pala, mutta minua auttoi ajatus siitä, että heti kun kierto palaa normaaliksi, voidaan yrittää uudelleen. Mies koki asian toisin. Vaikka kierto tulikin normaaliksi, hän halusi vielä odottaa ennen seuraavaa yritystä. Minun oli vaikea ymmärtää sitä, miksei hän halunnut yrittää. Itsellä kun tuntui, että odottaminen tuntuu turhalta, ihan niin kuin sinäkin kuvailit. Mutta muuta syytä en osannutkaan sanoa, miksi EI voitaisi hengähtää kunnolla. Paras syy sille, että odotettaisiin vielä vähän, oli se, että kyllä miehenkin pitää saada henkisesti valmistautua koetukseen uudelleen. Koska on se niin stressaavaa myös hänelle. Ja siksi seuraava yrityskin on mukavampi tehdä, kun tietää, että molemmat voi taas olla mukana täysipainoisesti. Tältä kannalta ajateltuna hyväksyin odottamisen, vaikka aluksi siitä käyty keskustelu tuntui minunkin osaltani menevän itkuksi. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä kun olemme päässeet uuden yrityksen alkuun (eli hormonihoito on taas alkanut) ja tiedän, että mieskin tuntee olevansa varma.
Ehkä tältä pohjalta sitä kannattaisi ajatella ja lähteä keskustelemaan tauon pituudesta näin yhdessä??
Vastasihan sentään joku. :)
Kai sitä pitää vain yrittää taikoa itselleen lisää kärsivällisyyttä, kun sen puuttuminen taitaa olla ainoa ongelma tässä. Iän puolesta onneksi on aikaa vielä...
Tsemppiä teille tulevaan hoitoon. Olet varmasti oikeassa tuossa, että on mukavampi aloittaa hoitoa uudelleen kun molemmat ovat mukana ajatuksessa.