pikkupennuille

Hei kaikille!
Meillä on 3 pikkuruista ihanaa kissanpentua. Täyttävät sunnuntaina 3 viikkoa.
Nyt olisi kohta aika aloittaa kiinteän ruoan opettelu ja maisteleminen. Kävin jo Mustin ja Mirrin sivuilla ja siellä olikin penturuokaa,(Royal Canin) hintaa tosin ei ollut mainittu.. tietääkö joku???
Mutta se johon kiinnitin huomiota, oli se, että, raksut neuvottiin liottamaan vedessä pehmeiksi.. Onko näin? Ajattelin totuttaa pennut myös ns. märkäruokaan, ensin vaikka keitettyyn veteen soseutettuna. Kumpaa ensin? Nyt pennut ovat vielä korkeareunaisessa kopassa. Olen viikon verran käynyt niitä ottamassa syliin ja silitellyt silloin kun ovat hereillä. Emo vielä pesee pisut ja kakat. Joko laitan hiekkalaatikon ja pesäkopan josta pääsevät itse pois?
Olkaa ystävällisiä ja vastatkaa asiallisesti, en haluaisi vastauksia joissa haukutaan heti että mitäs pennutat jos et osaa hoitaa..
P.S. kaikki pennut ovat jo varattuja ja ensimmäinen madotus hoidettu..
8495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ruokinta onkin hyvä hoitaa kunnon ravinnolla, ja Royalin ruuat ovat juuri sitä.

Opettelu on tosiaan syytä aloittaa liottamalla nappulat, ainakin alkuun. Myöhemmin voi kokeilla niiden antamista kuivana, kunhan tottuvat makuun.
Aina on syytä kuitenkin olla nestettä saatavilla.
Märkäruokaan oppivat kun ensin harjoittelevat liotetuilla nappuloilla.

Siisteyskasvatuksen aloitus on hyvä ajoittaa juuri kiinteän ruuan opettelun yhteyteen. Herätessä ja ruuan jälkeen nosta pennut hiekkalaatikkoon huolimatta siitä että emokin hoitaa pisut ja kakat.

Itselläni on lähinnä koirapentueita viime aikoina ollut, mutta takavuosina useita kissapentueita myös. Niiden hoito on hyvin hyvin samanlaista.

Joskus joku pentu saattaa olla muita huonompi syömämies, joten sitä täytyy vähän enemmän sitten auttaa ja opastaa, myös katsoa että oppii pitämään kupilla puolensa!

Royal Canin on aika hintava ruoka, mutta mitä haluat satsata pentujen ruokintaan ja hyvinvointiin.. onhan olemassa muitakin merkkejä. Käy eläinkaupassa vertailemassa.

Äänestä
  • teille molemmille asiallisista vastauksista!
    Emo siellä onnellisena imettää killisilmäisiä poikiaan. Voiko olla ihanampia...?? Kovin ne vielä miukuvat kun ottaa syliin. Olenkin ottanut pois kopasta vain silloin kun emo on paikalla.

    Vielä yksi kysymys, vaikka ei ruokintaan liitykkään..
    Koska on sitten oikea aika viedä emo steriloitavaksi niin ettei imetys häiriinny? Odotanko pentujen luovutusikään asti? Emohan voi tulla kiimaan jo aikaisemmin..ennen kuin on vieroittanut pentunsa..
    Kiitos jo etukäteen vastauksista!

    Äänestä

suoraan kaupoissa mutta 400gr pussi maksoi n.4-5e ja 2-3kg 17-20e&riittää kauan.Tai täältä Terrieri.net.Kai sulla on emolle jo pentujen ruoat sillä muuten maitoa tulee huonosti jos emolla ei ole erittäin ravinteikas kuivamuona saatavilla?Emo voi myös syödä pentunappuloita.
Emo yleensä opettaa pennut hiekkikselle itse ilman että ihminen siihen puuttuu,laatikko kannattaa olla matalareunainen ja esim.mikrohiekkaa ja sopivan lähellä pesäpaikkaa.Emo pitää itsekin mahtua laatikkoon että pennut voi mennä emon ulosteen&pissan hajun opastamana laatikkoon.
Mulla ollut jo täällä löytökissa emo ja 2 pentua,emo opettanut pennut laatikolle heti sekä kutsunut pennut maistamaan kiinteät ruoat.Nämä pentujen ruoat kannattaa laittaa teevadille tai muulle matalareunaiseen kuppiin että pystyvät syömään sieltä.
Madottaminenkin alkaa sinulla nyt 3,5,7 ja 11 viikon iässä.Aloita Miedommalla Mirrixillä ja sitten myöhemmin Axilurilla.Myös emolle sama rumba.
ONNEA sinulle pikkuisten kanssa!!:)

Äänestä

hei

ensiksi onnittelut kissaperheelle!

Meille syntyi kesäkuun lopulla viisi ihanaa kissan
alkua. Ruokaan totuttelu sujui mainiosti emon esimerkillä neliviikkoisena (alkoivat maistella aikuisen kissan ruokaa). Ensimmäiseksi tarjoilin vähän jauhelihaa ja pennut söivät sitä mieluusti. Kokeilin myös penturaksuja liotettuna mutta ei maistunut kovinkaan paljon. Ostin sitten eläinkaupasta pennuille tarkoitettua purkkimuonaa ja hyvin meni (tosin aika kallista). Noin 6-7 viikkoisena aloin totuttelemaan raksuihin siten, että ripottelin niitä esim. jauhelihan päälle ja siten oppivat syömään niitä. Toinen maistuva oli seiti, jota murskasin pieneksi ja heitin sekaan raksuja.

Äänestä
  • Pikkukisut täyttävät huomenna 5 viikkoa. Olin juuri aikeissa aloittaa uuden viestiketjun ja kysyä, miten etenen tästä...
    Joku jo sanoikin, että joku pennuista voi olla toisia huonompi syömämies.. näin juuri meilläkin kävi. Nyt kaikki pennut osaavat jo syödä ja käydä hiekkalaatikolla. Melkoisia vipeltäjiä, juostaan jo lujaa. Siis niin ihania..miten pystyn koskaan luopumaan yhdestäkään..???
    Mutta asiaan..Koska aloitan 4 kertaa päivässä syöttämisen? Nyt pennut ovat kolmeen pekkaan saaneet 2 kertaa päivässä yhden annospussillisen märkäruokaa. Emo on tainnut syödä suurimman osan, vaikka syötän emon eri paikassa aina ennen kun laitan pennuille ruokaa. Tissillä ovat suurimman osan päivästä vielä...
    Tästä seitistä, kalaahan suositellaan kerran viikossa annettavaksi. Miten laitan sen? Raakanako? Entäs sitten liha? Koska aloitan lihan syötön raakana? Mitä lihaa? Sikaa, nautaa, broileria? vai mitä? On niillä jo pikkuruiset terävät hampaat, mutta jauhelihaako ensin? Kauheesti kysymyksiä, mutta toivoisin, että jaksaisit silti vastata... Kiitos viestistä t:Pirkko ja 3 karvapalleroa

    Äänestä

  • Pirkko kirjoitti:

    Pikkukisut täyttävät huomenna 5 viikkoa. Olin juuri aikeissa aloittaa uuden viestiketjun ja kysyä, miten etenen tästä...
    Joku jo sanoikin, että joku pennuista voi olla toisia huonompi syömämies.. näin juuri meilläkin kävi. Nyt kaikki pennut osaavat jo syödä ja käydä hiekkalaatikolla. Melkoisia vipeltäjiä, juostaan jo lujaa. Siis niin ihania..miten pystyn koskaan luopumaan yhdestäkään..???
    Mutta asiaan..Koska aloitan 4 kertaa päivässä syöttämisen? Nyt pennut ovat kolmeen pekkaan saaneet 2 kertaa päivässä yhden annospussillisen märkäruokaa. Emo on tainnut syödä suurimman osan, vaikka syötän emon eri paikassa aina ennen kun laitan pennuille ruokaa. Tissillä ovat suurimman osan päivästä vielä...
    Tästä seitistä, kalaahan suositellaan kerran viikossa annettavaksi. Miten laitan sen? Raakanako? Entäs sitten liha? Koska aloitan lihan syötön raakana? Mitä lihaa? Sikaa, nautaa, broileria? vai mitä? On niillä jo pikkuruiset terävät hampaat, mutta jauhelihaako ensin? Kauheesti kysymyksiä, mutta toivoisin, että jaksaisit silti vastata... Kiitos viestistä t:Pirkko ja 3 karvapalleroa

    hei taas

    Juu, kalaa suositellaan annettavaksi kerran viikossa mutta ei meillä ainakaan mitään harmia ole isojen kattien kanssa tullut jos joskus ovat saaneet useamminkin..

    Seitiä sulatin mikrossa ja tarjosin sekä raakana (tuoksuu aika voimakkaalle) että keitettynä. Kumpikin kelpasi. Keitettyyn seitiin jätin vielä lorauksen keitin vettäkin niin pennut hörppäsivät iloisesti lautaselta.

    Lihana käytin naudan jauhelihaa, raakana. Sitten kun pennut jo selvästi osaavata pureskellä, voit tarjota esim. naudan suikalelihaa (eikä ole kallistakaan tarjouksessa) leikkaamalla saksilla pieniä paloja.

    Voit ihan hyvin ruokkia niitä jo neljä kertaa päivässä jos vain haluavat syödä mutta emon on hyvä kuitenkin imettää pentuja niin paljon kun haluaa.

    Äänestä

  • kissamummo kirjoitti:

    unohdin, voit ihan hyvin antaa jo raakaa lihaa, jos suostuvat syömään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pirkko kirjoitti:

Hei kaikille!
Meillä on 3 pikkuruista ihanaa kissanpentua. Täyttävät sunnuntaina 3 viikkoa.
Nyt olisi kohta aika aloittaa kiinteän ruoan opettelu ja maisteleminen. Kävin jo Mustin ja Mirrin sivuilla ja siellä olikin penturuokaa,(Royal Canin) hintaa tosin ei ollut mainittu.. tietääkö joku???
Mutta se johon kiinnitin huomiota, oli se, että, raksut neuvottiin liottamaan vedessä pehmeiksi.. Onko näin? Ajattelin totuttaa pennut myös ns. märkäruokaan, ensin vaikka keitettyyn veteen soseutettuna. Kumpaa ensin? Nyt pennut ovat vielä korkeareunaisessa kopassa. Olen viikon verran käynyt niitä ottamassa syliin ja silitellyt silloin kun ovat hereillä. Emo vielä pesee pisut ja kakat. Joko laitan hiekkalaatikon ja pesäkopan josta pääsevät itse pois?
Olkaa ystävällisiä ja vastatkaa asiallisesti, en haluaisi vastauksia joissa haukutaan heti että mitäs pennutat jos et osaa hoitaa..
P.S. kaikki pennut ovat jo varattuja ja ensimmäinen madotus hoidettu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu