Miten te, joilla on vaikeuksia tulla raskaaksi, suhteudutte odottaviin äiteihin esim. lähipiirissä ja pieniin vauvoihin/lapsiin?
Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä, ihan vain, olenko itse aivan järkyttävän itsekäs ja julma ihminen..
Olen vasta muutaman vuoden yli 20v. mutta lapsettomuus on todella ajankohtainen ja vaikea asia minulle ja miehelleni. Meille annettiin huono ennuste saada lapsi jo nuorena, minulla on pco, joka on jokseenkin "vaikeanasteinen" ja haittaa todella paljon raskaaksi tulemista. Lisäksi on muitakin gynekologisia ongelmia.
Me emme ole voineet hakeutua vielä kalliisiin hoitoihin, koska emme halua ottaa uutta lainaa sitä varten. Opiskelemme vielä molemmat, tosin loppusuoralla. Lapsi on ollut haaveissamme pitkään, mutta ilman rahaa, lasta tuskin saamme (siis ilman hoitoja).
Olen huomannut olevani hirvittävän katkera niille kavereille ja sukulaisille, jotka saavat lapsen "tuosta noin vaan", tiedän, että moni kaverini ei ole joutunut sen kummemmin yrittämään lasta.
Eniten minut saa todella pahalle mielelle siskoni, joka tuli raskaaksi 20-vuotiaana, hulttiomaiselle poikaystävälleen. Hän sai vauvan kesällä ja nyt tärkeämpää hänelle on bilettäminen ja kavereiden kanssa vietettävä aika kuin vauvan hoitaminen. Minun on todella vaikea olla onnellinen siskoni puolesta, koska tiedän, ettei lapsi ollut suunniteltu. Vauvan kanssa on jotenkin todella hyvä olla, kun saa pitää pientä lasta sylissä, mutta samalla iskee tavattoman paha olo ja ahdistus siitä, saanko koskaan olla itse äiti.
Nyt tilanne on pahentunut niin, että välttelen tietoisesti ja tiedostamattanikin kavereitani, jotka ovat raskaana tai myös yhtä kaveriani, jolla on vajaan vuoden ikäinen lapsi. En vain kestä niitä vauvapuheita ja oman onnensa hehkuttamista.
Meidän lapsettomuusongelmasta olen kertonut kavereille, mutta kukaan ei tunnu ottavan sitä kovinkaan vakavasti. Yksikin hyvä ystäväni vain tokaisi, että "kyllä te sitte saatte lapsia, ku ootte lopettanu koulun" tai että "eihän ne hoidot nyt niin kalliita voi olla" ym.
Tuntuu, että ollaan tämän surun ja epätoivon kanssa yksin mieheni kanssa ja kaikki ystävät ja tutut hehkuttavat vauvaonneaan meille. On todella vaikeaa pitää itsensä kasassa, kun tulee kutsua milloin varpajaisiin tai vauvakutsuille ja ristiäisiin, 1v. juhliin jne.jne.
Kaverini jopa pyysi minua seuraavassa lauseessa hänen kanssaan vaunuostoksille, kun olin itkien kertonut hänelle meidän viime käynnistämme lääkärissä ja huonoista uutisista.
Tuntuu että ainoa keino pitää oma pää kasassa on pysytellä kaukana odottavista äideistä ja pienistä vauvoista.
Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä, ihan vain, olenko itse aivan järkyttävän itsekäs ja julma ihminen..
Olen vasta muutaman vuoden yli 20v. mutta lapsettomuus on todella ajankohtainen ja vaikea asia minulle ja miehelleni. Meille annettiin huono ennuste saada lapsi jo nuorena, minulla on pco, joka on jokseenkin "vaikeanasteinen" ja haittaa todella paljon raskaaksi tulemista. Lisäksi on muitakin gynekologisia ongelmia.
Me emme ole voineet hakeutua vielä kalliisiin hoitoihin, koska emme halua ottaa uutta lainaa sitä varten. Opiskelemme vielä molemmat, tosin loppusuoralla. Lapsi on ollut haaveissamme pitkään, mutta ilman rahaa, lasta tuskin saamme (siis ilman hoitoja).
Olen huomannut olevani hirvittävän katkera niille kavereille ja sukulaisille, jotka saavat lapsen "tuosta noin vaan", tiedän, että moni kaverini ei ole joutunut sen kummemmin yrittämään lasta.
Eniten minut saa todella pahalle mielelle siskoni, joka tuli raskaaksi 20-vuotiaana, hulttiomaiselle poikaystävälleen. Hän sai vauvan kesällä ja nyt tärkeämpää hänelle on bilettäminen ja kavereiden kanssa vietettävä aika kuin vauvan hoitaminen. Minun on todella vaikea olla onnellinen siskoni puolesta, koska tiedän, ettei lapsi ollut suunniteltu. Vauvan kanssa on jotenkin todella hyvä olla, kun saa pitää pientä lasta sylissä, mutta samalla iskee tavattoman paha olo ja ahdistus siitä, saanko koskaan olla itse äiti.
Nyt tilanne on pahentunut niin, että välttelen tietoisesti ja tiedostamattanikin kavereitani, jotka ovat raskaana tai myös yhtä kaveriani, jolla on vajaan vuoden ikäinen lapsi. En vain kestä niitä vauvapuheita ja oman onnensa hehkuttamista.
Meidän lapsettomuusongelmasta olen kertonut kavereille, mutta kukaan ei tunnu ottavan sitä kovinkaan vakavasti. Yksikin hyvä ystäväni vain tokaisi, että "kyllä te sitte saatte lapsia, ku ootte lopettanu koulun" tai että "eihän ne hoidot nyt niin kalliita voi olla" ym.
Tuntuu, että ollaan tämän surun ja epätoivon kanssa yksin mieheni kanssa ja kaikki ystävät ja tutut hehkuttavat vauvaonneaan meille. On todella vaikeaa pitää itsensä kasassa, kun tulee kutsua milloin varpajaisiin tai vauvakutsuille ja ristiäisiin, 1v. juhliin jne.jne.
Kaverini jopa pyysi minua seuraavassa lauseessa hänen kanssaan vaunuostoksille, kun olin itkien kertonut hänelle meidän viime käynnistämme lääkärissä ja huonoista uutisista.
Tuntuu että ainoa keino pitää oma pää kasassa on pysytellä kaukana odottavista äideistä ja pienistä vauvoista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen 30-vuotias ja takana on kaksi keskenmenoa ja vuosien yritys. Minulla suhtautuminen lapsiin vaihtelee ihan mielialan mukaan: toisina päivinä hymyilen vieraittenkin lapsille kaupungilla ja haaveilen omasta. Vähän synkempänä päivänä inhoan kaikkia vanhempia, jotka tulevat lastensa kanssa kaupungille tai vain ruokakauppaan. Ja pahinta on ne isomahaiset: perkele kun ne tulevat ylpeänä ihmistenilmoille esittelemään mahaansa. Pysysivät neljän seinän sisäpuolella:)
Kauheinta on nähdä väsyneitä vanhempia, jotka sättivät lapsilleen tai "tyhmiä", jotka työntävät vaunuja tupakka suussa.
Voimia sinulle ja miehellesi! Ja onnea yrittämiselle sitten kun sen aika on!
Hei kuule, meillä oli myös hankala tilanne vauvojen saamisen suhteen ja mieli maassa pitkän aikaa. Tuntui välillä että kaikki vastaantulevat naiset olisivat olleet raskaana enemmän tai vähemmän...ja ketutti. Mietin minkälainen se meidän vauvelimme olisi jos sellaisen joskus onnistuisi saamaan...olisiko enemmän isin näköinen jne.
Aikamme pähkäilimme asiaa ja talouden kohennuttua marssimme yksityiselle klinikalle. Joo, onhan se kallista mutta äkkiä tuon 4000-5000 euroa saa menemään vuosien aikana esim autoon tai matkoihin.
Klinikalla tehtiin tutkimukset ja suunniteltiin hoito. Nyt meillä on IVF hoidon tuloksena kaksi vuotias tyttö ja toista yritetään.
Tämä on ollut ja on, raskas prosessi. Välillä on parisuhde ollut koetuksella mutta siitäkin on selvitty.
Luin kirjoituksestasi rivien välistä samaa surua jonka itsekin koin haaveillessani vauvasta. Tunne on kaikenkattava ja en ihmettele jos joku masentuu sen pyörteissä. Mutta. Onneksi te olette ihan oikeasti vielä nuoria! Itse olen 40. Teillä on lähes 20 vuotta aikaa ja tiede menee koko ajan eteenpäin!
Ottakaa selvää mahdollisuuksista ja tarttukaa toimeen kun elämäntilanne sen sallii. Sillä aikaa vahvistakaa suhdettanne ja pitäkää toisistanne huolta. Nyt kumppani on se tärkein.
jep, kaikki kirjottamas on tuttua.
mä kun vihdoin yrittämisen jälkeen tulin rakaaks, kaverit vinoili että mähän tulin heti raskaaks, ei tarvinnu yrittää niinkun sä...
ja sehän tuntuu ihanalta, eikö?
ja vaikka kaverini yritti yli ½ vuotta niin yhtäkkiä kerto tuolla että tuli heti raskaaksi samantien.. mielenni teki sanoo että hei, virkistäpäs muistias.. mutta ihmiset on niin narsistisia että haluavat korostaa ettei heillä ainakaan ole mitään hedelmällisyysongemaa.
ja munkin tutuista osa ei olisi ollut yhtään pahoillaan jos olisin jäänyt lapsettomaksi kun kaikkea on jo. kännissä ne sitten sen tunnustaa ja ei se hyvältä tunnu.
eli jos tällästä saa kokea niin kyllä siinä kriittisyys ja pinna kiristyy.
nyt sitten kerron hiljakseen että onnistuimme ja olen raskaana. yhden menetin aiemmin ja sillonkin kaverini kirjotti sähköpostia oikein pitkästi rääpien sitä keskenmenoa.. muuten en kuule siitä mitäään.
omat koirat puree pahiten. muistakaahan se. ja koittakaa vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa käydä hoidoissa. tiedän et se on raskasta, mutta saattaapa olla että kannattaa!
plussaonnea terv. mamma2008 (toivottavasti)
Minä odotan lasta IVF-hoidon avulla ja mennyt raha määrä ei harmita ollenkaan.
Lääkekatto tuli täyteen alkuvuodesta eli 627e.. sen jälkeen olen maksanut kelan korvattavista lääkkeistä vaan 1,50e. Eli sumuttelut ja piikittelyt maksoi vain tuon 627, jonka jälkeen saa koko vuoden kelan korvattavat lääkkeet 1,50..
Lugesteron ei ole kelan korvattava, mutta sitä käytetään vasta kun siirto on ajankohtainen... eli reilu kk eteenpäin. Hinta alle 40e ja paketissa on 90kpl Lugesteroneita.
Poliklinikka käynnit maksaa 22e. Eli suunittelukäynti, muutama ultra (olikohan 3 ultraa yhteensä), punktio ja siirto.
Mulla ainakin julkisella tuli maksamaan alle 1000e. Eikä tuo lasku kasautunut yhdelle kuukaudelle.
Nyt odotan lasta ja tämän vuoden loppuun saan kelankorvattavat lääkkeet 1.50e hintaan.. tosin eipä taida kummosia kuureja tarvita, kun vauva-asukas on masussa =)
Jos nyt alat säästämään (ei uusia vaatteita, ei baari käyntejä, ei tupakkaa, ei ulkona syömistä vaan terveellistä mutta taloudellista kotiruokaa jne) niin voisitteko saada rahaa säästöön?
Tai menette hoitoon, kun opiskelut on ohi ja olette työelämässä.
Itselleni ei raskaudet eikä pienet lapset tehneet pahaa, silloin kun taistelimme lapsettomuuden kanssa. Päinvastoin, lepertelin kaikkien ystävieni vauvojen kanssa ja olin iloinen kun odottivat. En kai osaa olla kateellinen toisen onnesta.
Olette nuoria, joten teillä on paljon aikaa hankkia vauva.
..puolella hoito ei ole kallista. Olin ensin hoidoissa julkisella puolella.Ensin oli clomifem hoitoja ja sitten inseminaatio. Pyydä terveyskeskuksesta lääkäriltä lähete hoitoihin, niin pääset julkisella puolella hoitoihin. Mahdollisuus on jopa koeputkihedelmöityis hoitoihin julkisellakin puolella
Sulla on koko elämä edessä ja aikaa on! Mulla ei ole enää paljo aikaa ikä tulee vastaan. Tulin nuorempana spontaanisti raskaaksi pco;sta huolimatta...