Tuomio

Nyt selvis että miehen spermassa on vain 10 miljoonaa siittiötä kun niitä normaalisti on 40 milj. Lisäks ne vähäiset on vielä huonosti liikkuvia. Ja mä en ovuloi. Toisin sanoen me ei pystytä kotikonstein lasta saamaan. Tammikuussa aloitetaan hoidot, inssiä yritetään kai eka, mut IVF on meidän tilanteessa varmempi juttu..
Tuntuu tyrmistyttävältä, ett miks meille kävi näin! Miks toiset saa lapsia naps vaan, toiset joutuu käymään pitkät, raskaat ja kalliit hoidot.
Onko muilla samantapaista tilannetta?
171137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

..on tavalla tai toisella samassa tilanteessa. Olen todella pahoillani puolestanne sillä näitä uutisia ei haluaisi kenenkään kuulevan. Tiedän omasta kokemuksesta, että tuomiolle tuollainen tieto nimenomaan tuntuu. Itse sain kuulla omani reilu vuoksi takaperin. Viha, kateus, pettymys ja häpeä olivat päällimmäiset tunteeni. Sitten tuli tilalle suru. Kunnes pikkuhiljaa elämä alkoi valjeta uudelleen. Haluaisinkin kuitenkin lohduttaa sinua kertomalla, että kun alkushokki menee ohi, tilanteen kanssa oppii elämään jopa ihan mukavastikin. Anna vaan itsellesi aikaa käsitellä asioita, niin kyllä se siitä. Lapsettomuushoidoilla, vaikka ne ovatkin kalliita, vaativia ja pitkiäkin usein, saadaan hyviä tuloksia. Se on kuitenkin aina hyvä uutinen, että hoidot ovat mahdollisia.
Meitä lohdutti tulloin reilu vuosi takaperin sellainen ajatus, että "tuomion" jälkeen tiedettiin, missä mennään: loppui se turha yrittäminen ja päästiin kiinni ongelman ytimeen.

Voimia teille molemmille ja tietenkin onnea tuleviin hoitoihin.
"Mikä ei tapa, vahvistaa"

Äänestä
  • Kiitos rohkaisevista sanoista! Täytyy myöntää että melkeen pahempaa oli se epätietoisuus kun ei tiennyt mikä on pielessä. Tuli spekuloitua ja stressattua hirveesti. Pelkäsin pahinta, tyylin että on joku vakava sairaus tai että siittiöitä ei olis ollenkaan. Vaikka tämä totuuden kuuleminen sattuu, on se toisaalta helpottavaa kun tietää eikä tarvi arvailla. Ja voi aloitta jonkulaisen suru-/työstämisprosessin, että näillä eväillä mennään mitä on annettu.

    Onnea ja jaksamista myös teille kanssasisareni ja -veljeni!

    Äänestä

Just samanlainen tilanne meillä, miehellä tosi heikosti liikkuvat siittiöt (määräkin pitäis olla isompi) ja minä en ovuloi ilman lääkkeitä. Meillä eka inseminaatio ens kuussa, mutta en jaksa uskoa et sillä tärppäis. Todennäköisesti pitää mennä IVF-hoitoon...
Et kohtalotovereita löytyy..! :o)

Äänestä
  • Kiva kuulla että en ole yksin näiden asioiden kanssa, vaikka en tietenkään toivoisi kenellekään tällaista kohtaloa! Lähipiirissäni kaikki ovat saanet niin helposti lapsia, etten ole pystynyt tästä asiasta puhumaan kenellekään, siinä pelossa että he eivät ymmärtäisi...

    Toivotaan teille oikein paljon onnea inssiin! ja onneks on nykypäivänä niin ammattitaitoisia lääkäreitä ja kehittyineitä tekniikoita, että emme ole aivan toivottomia tapauksia.

    Voimia ja jaksamista sinulle ja miehellesi!:)

    Äänestä

  • keskustelupalsta kirjoitti:

    Kiva kuulla että en ole yksin näiden asioiden kanssa, vaikka en tietenkään toivoisi kenellekään tällaista kohtaloa! Lähipiirissäni kaikki ovat saanet niin helposti lapsia, etten ole pystynyt tästä asiasta puhumaan kenellekään, siinä pelossa että he eivät ymmärtäisi...

    Toivotaan teille oikein paljon onnea inssiin! ja onneks on nykypäivänä niin ammattitaitoisia lääkäreitä ja kehittyineitä tekniikoita, että emme ole aivan toivottomia tapauksia.

    Voimia ja jaksamista sinulle ja miehellesi!:)

    Ihan samat fiilikset, tuntuu et kaikki muut saa vauvoja tosta vaan. Just viikko sitten paras kaveri ilmoitti plussanneensa ja vaikka oon toki onnellinen hänen puolesta niin silti vähän kade... Heille jo toinen lapsi luomuna ja me ei saada ensimmäistäkään :o(
    Mutta eiko tämä tästä, toivotaan että hoidot auttaa sekä teillä että meillä!!

    Äänestä

10 milj/ml. B-luokka ja inssi tehtiin torstaina....lääkäri sano että ihan hyvin voi onnistua....siis että siittiöiden määrä ihan riittävä

Äänestä
  • Helpottavaa kuulla että 10 miljoonalla on mahiksia onnistua myös inssissä! Oon jotenki henkisesti asennoitunu ett joudutaan IVF:n, mut toivotaan ett tärppää "pienemmillä" toimenpiteillä.

    Plussatuulia teille!Pidän peukkuja!:)

    Äänestä

tuo kaikki kuulostaakaan!
Meillä samoin, minä en ovuloi ilman lääkkeitä ja miehellä vähänlaisesti oikein liikehtiviä veijareita. Ainoa keino oli ICSI, muita vaihtoehtoja ei edes tarjottu.
Nyt takana yksi icsi ja yksi pas. Kahden vkon päästä aloitan sumuttelut ja elätän toiveita paremmasta onnesta tällä kertaa.Vaikka ei sitä jaksa kauhean positiivinen olla kun tietää että syy epäonnistumiseen on itsessä..Kohdun limakalvo oli viime kerroillakin liian ohut..

Tsemppiä teille jatkoon!!

Äänestä
  • et kohdun limakalvo on liian ohut, jostain hormonistako? Eikö siihen oo mitään konstia, millä sitä sais paksummaksi? Minkälainen simppatulos miehelläsi oli, kun heti tehtiin ICSI? Meillä määrä 16milj./ml ja 4% liikkui hitaasti eteenpäin ja silti kokeillaaan eka inssillä. Tosin ekas näyttees oli 20milj./ml ja 4% eteni hyvin ja 18% hitaasti. Et ei oikein tiedä kumpi on lähempänä totuutta, kun on noin suuri ero....

    Äänestä

  • *kisu* kirjoitti:

    et kohdun limakalvo on liian ohut, jostain hormonistako? Eikö siihen oo mitään konstia, millä sitä sais paksummaksi? Minkälainen simppatulos miehelläsi oli, kun heti tehtiin ICSI? Meillä määrä 16milj./ml ja 4% liikkui hitaasti eteenpäin ja silti kokeillaaan eka inssillä. Tosin ekas näyttees oli 20milj./ml ja 4% eteni hyvin ja 18% hitaasti. Et ei oikein tiedä kumpi on lähempänä totuutta, kun on noin suuri ero....

    ihan tarkkaan muista testin tuloksia, on muutama vuosi mennyt kun tehtiin, mutta jos en kauheen väärin muista niin siittiöitä oli jotain 10 milj. ja ihan vähän vaan normaalisti liikkuvia.
    Kait se limakalvo voitas jotenki lääkkeellä vahvistaa, mutta keskuss. missä käyn ultrassa ei oikein oo asiasta tietävää lekuria. Viimeksi laittoi pas:iin, vaikka olis pitäny ottaa eka OYKS.n yhteys ja varmistaa lääkitys ym. Limakalvon paksuus ei ollu kuin 6mm ja selkeesti pitäis olla enempi että olis mihin kiinnittyä.
    Toivottavasti tällä kertaa ois enempi asiansa osaava lekuri paikalla eikä joka kerta eri harjoittelija. Paras lekuri on mammalomalla ite.

    Äänestä

juuri saatu kuulla tulokset alkukartoituksesta, minä en ovuloi ja miehellä vähänlaisesti normaalimuotoisia ja liikkuvia siittiöitä. En tiedä vielä mitään jatkosta.

Kiva kuulla muiden kokemuksia, tietää ettei ole yksin murheineen. En tietystikään tätä kohtaloa kenellekään toivo, mutta ihanaa keskustella asioista teidän kanssanne, minun lähipiirissäni kun ei ole TIETTÄVÄSTI yhtään lapsetonta (voi olla sellaisia jotka eivät ole hoidoista tai pidemmästä yrityksestä kertoneet) vaan "kaikille muille tuntuu käyvän helpommin".

Kiitokset teille kokemustenne kertomisesta ja peukkuja hoitoihin ja jaksamista syksyyn!

Äänestä

9 vuotta,että kuinka toisille tulee lapsia napsista vaan ja toisille ei edes kovalla työllä.

Meillä IVF eka kierros alkamassa ja varautuneella innolla ollaan mukana :) Raha menee,mutta niin sitä menee paljon turhempaakin :)

Äänestä

Tsemppiä! Vaikka tuntuu masentavalta saada tuollaisia uutisia, niin teillä on vielä hyvät mahdollisuudet onnistua! Meillä oli reilu vuosi sitten sama tilanne ja tärppi tuli hoitojen (icsi) jälkeen.. Jotkut asiat vaan menevät näin, mikä on kurjaa, mutta siitä selviää kyllä. Hurttia huumoria ja jaksamista teille molemmille! Toivottavasti inseminaatio onnistuu, mutta ivf-hoitoa ei kannata pelätä, kyllä siitä selviää:)

Äänestä

Hei,

huomasin viestisi ja halusin heti kertoa omasta tilanteestani. Me saimme tulokset miehen siemennesteanalyysistä jokin aikaa sitten. Kokonaismäärä oli alle normaalin, n. 15 miljoonaa, mutta liikkuvia ja normaalimuotoisia oli vain muutama prosentti. Minulle ei ole vielä ehditty tutkimuksia tehdä, mutta kotiovulaatiotestin mukaan ovulaation pitäisi tapahtua. Totesimme, että lasta emme luonnollisesti saa aikaan, joten varasin heti ajan hoitoja antavalle klinikalla. Lääkäri totesi myös, että tilanne ei ole katastrofaalinen, mutta apua tarvitaan. Hoitoja kohti siis, todennäköisesti ICSI. Jäin odottelemaan menkkoja, jotta pääsisin verikokeisiin. Olin kuitenkin lukenut vastaavista tapuksista, joissa pari on saanut lapsen hoidoilla ja sen jälkeen tapahtunut luonnollinen hedelmöittyminen, joten päätimme jatkaa myös omia "harjoituksia" samaan tapaan kuin aikaisemminkin. No, pari päivää sitten oli menkat jo sen verran myöhässä, että tein raskaustestin, joka oli erittäin positiivinen! Elämä voi todella yllättää monella tavalla. Miehelleni tehtiin siemennesteanalyysi suhteellisen aikaisessa vaiheessa, joten olisi hyvin voinut käydä niin, että emme olisi nyt edes koko ongelmasta tietoisia, vaan vain tyytyväisenä raskaana! Klinikalta muuten kerrottiin, että en suinkaan ole ainoa jolle näin on käynyt! Hoidot voivat kuitenkin meilläkin olla edessä joskus myöhemmin, jos tämä raskaus keskeytyy tai jos haluamme vielä lisää lapsia. Ystäväpiirissäni on monenlaisia ongelmia raskauksiin liittyen, keskenmenoja, pelkoa että lapsi ei ole terve, vaikeita synnytyksiä jne. Luulen, että harvan kohdalla asiat menevät kaikilta osin täydellisesti. Voimia teille ja paljon onnea hoitoihin ja luonnolliseen yrittämiseen!

Äänestä
  • heikosti siittiöitä ja liikkuvuus huonohko. Icsistä nyt odotellaan vauvaa ja mies söi 2 kk ennen hoitoa vahvaa e-vitamiinia, sinkkiä ja seleeniä. Simpat parantu huomattavasti, joten kannattaa kokeilla. Monta vuotta mekin vauvaa yritettiin alulle ja eihän tämä satavarmaa ole vieläkään, uskon vasta kun saan oman nyytin syliini. Tota e-vit voi myös naiset syödä. Onnea hoitoihin!

    Äänestä

  • Teillähän kävi hienosti, onnea paljon! Ihanaa kuulla onnistumistarinoitakin välillä... Toivotaan et meille tapahtuis samanlainen ihme! Samantyyppinen tilanne nimittäin, miehellä vastaava tilanne kuin teillä ja minä ovuloin clomien avulla. Tässä kuussa viimeinen mahis raskautua luonnollisesti, ens kuussa tehdään eka inssi. Tänään rupesin tikutteleen, katsotaan kuinka käydään.. :o)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuli kirjoitti:

Nyt selvis että miehen spermassa on vain 10 miljoonaa siittiötä kun niitä normaalisti on 40 milj. Lisäks ne vähäiset on vielä huonosti liikkuvia. Ja mä en ovuloi. Toisin sanoen me ei pystytä kotikonstein lasta saamaan. Tammikuussa aloitetaan hoidot, inssiä yritetään kai eka, mut IVF on meidän tilanteessa varmempi juttu..
Tuntuu tyrmistyttävältä, ett miks meille kävi näin! Miks toiset saa lapsia naps vaan, toiset joutuu käymään pitkät, raskaat ja kalliit hoidot.
Onko muilla samantapaista tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu