Oli tehty tutkimus, jos naisella parempi palkka kuin miehellä, avioliitto päättyy tod.näköisemmin eroon.
En tiedä oliko naispareja tässä tutkimuksesssa ,-eipä kai, nyt sitten empiirinen kysely,kestätkö sen, että kumppani/puoliso tai miksi häntä kutsutkin tienaa enempi(tai vähempi)??
Oma vastaus: Ei ole kokemusta isoista tuloeroista, nyppis ainoastaan jos kumppani ois hyvätuloinen ja silti hiton pihi.
En tiedä oliko naispareja tässä tutkimuksesssa ,-eipä kai, nyt sitten empiirinen kysely,kestätkö sen, että kumppani/puoliso tai miksi häntä kutsutkin tienaa enempi(tai vähempi)??
Oma vastaus: Ei ole kokemusta isoista tuloeroista, nyppis ainoastaan jos kumppani ois hyvätuloinen ja silti hiton pihi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En olisi kateellinen, vaan iloinen hänen puolestaan, että hänellä on hyvä liksa.
Ja mitä pihiyteen tulee, niin en ainakaan itse rahasta seurustelisi vaan rakkaudesta, joten raha on loppujen lopuksi sivu seikka.
Ja niin, kokemusta on suurista tuloeroista...
Liksojen keskinäisellä vertailulla ei ole väliä, pääasia, että liksalla tulee toimeen. Ihminen ja hänen ominaisuutensa merkitsevät. Kysyttyä tilannetta ei tosin ole ollut omalla kohdalla, olen ollut se reilusti paremmin ansaitseva. Mutta eipä tuo ole ollut kompatuskivi kummassakaan pitkässä naissuhteessani, ihan kai minä ite vaan.
Miehillä vaikuttaa komplekseihin kulttuurinen viivästymä, vanhakantainen oletus miessukupuolen etevämmyydestä ja pääasiallisesta perhevastuusta. Ja kun tilanne on jotain muuta, niin alkaa kateus, sitten masennus ja myöhemmin ärtymys kalvaa, mikäli oma itsetunto on heikko ja realiteettien taju kankaalla. Machot eivät kestä edes machompia miehiä, saati etevämpiä naisia. Ero siitä silloin tulee.
Tällekin palstalle surkuteltavia miespuolisia vähättelijöitä pulpahtaa pullistelemaan olemattomia resurssejaan tuontuostakin. Luulevat meitä ressukoiksi :D.
muutosdynamiikka on käynnistänyt myös negatiivista kehitystä. nyt käynnissä oleva työtaistelu hoitoalan palkoista on kuvaava esimerkki tästä muutokseesta. palkkkakuoppaa on lähdetty tasoittamaan naisvaltaiselle alalle poikkeuksellisen aggressiivisin keinoin, suomeksi sanoen miestapaisesti. sinänsä näille oikeutetuille palkkavaateille haetaan oikeutusta omista itsekkäistä tarpeista, eli kulutusta ja liikakasvua kiihdyttävästi. pitkällä aikavälillä tallainen palkkakilpailun kiihtyminen johtaa umpikujaan.
samoin nuorten naisten ja vähän vanhempienkin syrjäytymiskehitys on kasvanut. kovat menestyspaineet jo kouluiässä tuovat mukanaan mielenterveysongelmien lisäksi päihteet, väkivallan ja muun rikollisuuden.
sinänsä en siis miehenä arvosta välttämättä "hyvääkään" toimeentuloa tai menestystä työelämässä. eikä näin muodoin yksilön tulotasosta ole muodostunut minkään tason mittaria henkilökohtaisen kiintymykseni indikaattoriksi.
Hyvää ja huonoa muutosta, totta. Tehyn työtaistelusta olen eri mieltä kanssasi, työtaistelun pitää jyrätä, jotta se puree. Tunteilut ja empatiat eivät tuo tulosta.
Puhut palkkakilpailusta, väärin, kyse on nyt selkeän palkkavääristymän korjaamisesta. Jos sitä ei korjata, ei suomalaisilla kohta ole kansan kieltä puhuvia hoitajia, enpä haluaisi sairaana kommunikoida englanniksi ja tehdä tuntemuksiani ymmärretyiksi. Suomalaisten, yksityisiltä firmoilta vuokrattujen resurssien käyttäminen tulisi puolestaan julkissektorille ja veronmaksajille kuoppakorotuksia kalliimmaksi, reppurien hinnat ovat huikeita KAIKILLA aloilla. Yksityisten on tuotettava voittoa, julkisen ei.
Olen muilla palstoilla vuosien mittaan usein kirjoittanut, että Suomessa vain lakko toimii, jos yleensä mikään. Työnantajan fraasi on yli pari vuosikymmentä kuulunut, että "lakko alkaa olla vanhanaikainen ase". Ei ole. Työnantaja se vanhanaikanen on Suomessa aina ollut. Nytkin taistelu olisi vältettävissä kevyesti, ei tuntuisi hirvittävän paljon julkisbudjetissa (menot/verotulot).
Selvyyden vuoksi: en ole terveydenhuoltoalalla, joten oma lehmä ei ole ojassa. Lisäksi olen jo kauan ollut "työnantajan edustajan" asemassa työpaikalla, mutta entisenä ay-aktiivina tiedän, mistä puhun. Kankeuksia löytyy rintamien molemmilta puolilta, työnantaja- ja työntekijäjärjestöistä. Media muistaa yleensä yksipuolisesti siteerata vain EK:n toitottamia "työelämän jäykkyyksiä". "Jäykkyydet" (sopimuspykälät) ovat syntyneet koetuista väärinkäytöksistä, se historiasta.
palkansaajan ominaisuudessa kannatan tietysti tehyn toimia varauksetta. työmies on palkkansa ansainnut.
samoin tällainen radikaali korotusvaade käynnistää väkisin koko hoitoalan kaipaaman uudelleenorganisoinnin. suomalainen hoito on nykyisellään sekä tehotonta että kallista. potilaita makuutetaan hoitojonoissa, pitkittyneet leikkausajat näkyvät pitkinä toipumisaikoina. samoin jälkeenjäänyt palkkaus on johtanut hoitajapulaan, johon nyt tapahtuva kuoppakorotus tuo helpotusta. puhumattakaan hoitajien stressistä.
itse sairaanhoito-organisaatio on aikansa elänyt. hoitoalan palkankorotukset johtavat siihen, että kunnat siirtyvät enemmän ostopalveluihin ja kilpailuttavat terveyspalveluita ulkopuolisilla. valtion tehtävä on huolehtia kansalaisten terveydenhoidosta eikä tehottoman byrokratian pyörittämisestä. sairaanhoitajia on nykyisellään suomessa suhteutettuna väkilukuun eniten oecd-maista. suhdeluku noin 14,7 tuhatta asukasta kohden. vastaavasti vaikka julkisuudessa esillä olleessa norjassa arvo on noin 9. markkinatalous siis vastaa jatkossa terveyspalveluiden pysymisestä laadullisesti hyvällä tasolla, hoitajat saavat kilpailukykyistä palkkaa, tosin joutuvat myös pitämään itseään ajantasalla ja kouluttautumaan jatkuvasti. hoitoala muuttuu siis professionaaliseksi, reppufirmoilla sen sijaan ei ole näille markkinoille asiaa. suuret terveystavaratalot tekevät tuloaan, kuten mehiläinen ja medone.
yksityistäminen on se iso juttu tämän hoitajalakon taustalla, jota kokoomusjohtoinen hallitus ja kokoomusjohtoinen lääkäri/hoitajaliitot ajavat.
poliittinen on siis yksityistä, vai miten päin se sanonta meni.
Samaa mieltä. Terveydenhoitoalan organisaatiorakenteessa, toiminnassa ja hierarkkisessa hengessä on roimasti muutettavaa. Syy nykytilaan ei ole suoritustasolla, kuten tiedät, vaan johdossa, koko siinä hiivatin ketjussa poliittisista päättäjistä hallinnolliseen ja toimeenpanevaan johtoon. Se on yliturpea, kiistelevä ja tehoton, päätöksentekokyvytön, kunnes ajautuu hätäratkaisuihin jne.
Ylemmät hierarkiatasot ovat ylimiehitettyjä henkilöillä, joista suhteellisen useilla ei ole pätevyyttä asemansa vaatimaan työhön (mm. lääkärit hallinto-osaajina), paisunut väliporrasmöhkö raskauttaa asiakaspinnassa olevia jatkuvasti kasvavalla raportointivelvollisuudella ja potilaiden hoitoon kuulumattomilla liitännäistehtävillä ym.
Katsotaanpa, mitä HUSin uusi johto saa aikaan. Toivon vain, että henkilökunta otetaan paremmin mukaan muutosprosessiin, kuin mitä mediasta olen lukenut, muutoin hyvätkin ideat vesittyvät muutosvastarintaan ja pelkoihin. Armeijakomento ei sovi siviilipuolelle.
Toivottavasti palkkaratkaisut pakottavat valtakunnallisiin muutoksiin terveydenhoidon puolella, ei vain kuntien ja laitosten sisällä, vaan kuntien kesken ja ja koko julkishallinnon kustannus- ja työnjaon suhteen (valtio kunnat).
Haluan Suomeen hyvin toimivan ja kustannustehokkaan julkisen terveydenhoidon, joka on työympäristönä kannustava, myös työntekijöiden tarpeet nykyistä joustavammin huomioonottava ja potilasturvallisuuden (siihen kuuluu myös nopea hoitoonpääsy) takaava.
Yksityisille praktiikoille on aina markkinarakoa, mutta on järjetöntä maksaa verovaroista enemmän yksityisille tuottajille voittomarginaaleineen kuin omille osaajille. Päätöksentekokyvyttömyyden syynä taitaa olla pikemminkin päättäjien vanhentuneet asenteet menneestä maailmasta tyyliin "näin on aina ollut, näin on aina oleva". Edes sellaisia muutoksia ei vaivauduta tekemään, jotka eivät maksa mitään, saati että oikein arvostussuhteita muutettaisiin palkan muodossa.
Tauteja voidaan parantaa, myös organisaatiota vaivaavia tauteja, tätä "organisaatipotilastakin" kannattaa hoitaa, ei tappaa tai jättää virumaan voimattomana tai halvautuneena.
edessäkin, mikäli löydän jonkun tytön, sillä pääkirjanpitäjän palkka ei ole mikään huippupalkka, vaikka mun esimiehen (mies) mielestä se onkin. Saisin sen mukaan olla tyytyväinen. Kyllä olenkin, mutta en palkkaani.
Tottakai. Parisuhteessa asiat eivät ole silloin kohdallaan jos toisen suuremmat tulot alkaa nyppimään. Ja en tiedä miten muissa lepakko parisuhteissa on, mutta meillä ainakin rahat ovat yhteisiä, ei ole minun rahoja ja kultin rahoja. Jos jotain haluaa ostaa niin siitä puhutaan, se ei tapahdu toisen selän takana.
Luullakseni "kestäisin" puolison paremmat tulot, vaikka suoranaista kokemusta siitä ei olekaan. Entisissä parisuhteissani, joissa olemme molemmat olleet opiskelijoita, naisystäväni ovat olleet kouluttautumassa huomattavasti parempipalkkaisiin ammatteihin. Omat palkkanäkymäni sosiaalialalla (vaikkakin tulevana yliopistokoulutettuna) eivät ole päätähuimaavat.
Entisten naisystävien muhkeat palkkanäkymät eivät ole kuitenkaan kaataneet suhteita eivätkä aiheuttaneet ongelmia. Kenties minussa silti on vielä jonkin verran vanhakulttuurista machoa, sillä uskallan myöntää, että unelmana olisi palkka, jolla voisi elättää puolisonsa ja perheensä sitten joskus. Syynä ei ole maskuliinisuuden julistuksen tarve tai rahanahneus, vaan yksinkertainen velvollisuudentunto. Niin vanhakantaista kuin onkin, on minulle jossain määrin kunniakysymys kyetä huolehtimaan omistani. Toki parisuhde perustuu käytännössä tasa-arvoon.
Tunnen kuitenkin voimakasta kutsumusta omalle alalleni, vaikka se onkin valitettavan heikosti palkattu ottaen huomioon opiskelun keston. Nykyinen naisystäväni tienaa ammattikoulutettuna suunnilleen saman verran, kun minä tulen tienaamaan opiskelujeni jälkeen.
"Rahasta ja
Kirjoittanut: machoilusta 13.10.2007 klo 19.18
Kenties minussa silti on vielä jonkin verran vanhakulttuurista machoa, sillä uskallan myöntää, että unelmana olisi palkka, jolla voisi elättää puolisonsa ja perheensä sitten joskus."
Minäkin olen vanhanaikaisen vapaushenkinen, enkä halua olla riippuvainen yhteiskunnan tulonsiirroista enkä oikein mistään. Kaipaan sellaista talonpoikaista aikaa, jolloin oli oma tupa, oma lupa. Itse olen aina tiennyt omat asiani paremmin kuin virastot.
"Tunnen kuitenkin voimakasta kutsumusta omalle alalleni, vaikka se onkin valitettavan heikosti palkattu ottaen huomioon opiskelun keston. "
Minäkin olen opiskellut monet vuodet ja nyt teen työtä, johon ei muualla maailmassa tarvita edes lukutaitoa. Tradenomit pääsevät kaupan kassalle, tutkijat ovat kerjulla apurahojen ja projektien kanssa.
Saa olla kiitollinen, että on jotain työtä.
Ojaan kaatoi oppi, sieltä jäi käteen moppi!
Olen datanomi ja työssä pääkirjanpitäjänä isohkossa yrityksessä enkä olisi saanut työtä ilman koulutusta. Palkka ei musta ole kovinkaan hyvä, mutta työ on vaihtelevaa ja melko vapaata, ja ilmapiiri on hyvä. Tykkään työstäni.
Vastuu itsestä ja perheestä ja työyhteisöstä ja ympäristöstä jne jne ovat luonnollisesti arvostettavia asioita. Osa näistä tuntemuksista on kai jo sisäänrakennettuina meissä, osa on kehittynyt ja ohjautuu lähiympäristön ja sosiaalisten odotusten mukaan (traditiot, muutostrendit, uudet aatteet ym).
Vastuuntunto on hyvä ja luonteva ominaisuus. Mitalin toinen puoli paljastuu, jos vastuu laajentuu tahdonvastaiseksi komennoksi, johon suojeltavien on alistuttava.
Ihmisiä on moneksi, osa HALUAA alistua, osa alistaa, ja osa näistä kokee tilanteen hyväksi, eivät kaikki. Kyvyt ovat erilaisia, on järkevääkin toimia niiden pohjalta. Ei osapuolten hyväksymiin eroavuuksiin ole mielekästä puuttua, kysymys lähinnä kai kuuluukin, kuinka vapaaehtoisia alistussuhteet, komentoketjut ja työnjaot ovat.
Demokraattinen yleisilmapiiri, hyvä tiedonvälitys, yhteiskunnalliset turvajärjestelmät oikeudenkäyttöineen, vertais- ja tukiryhmät ym. riittänevät ilman, että pitää tunkeutua ulkopuolelta päsmäröimään perhe-elämää.
Heikkoon/heikentyvään itsetuntoon liittyvä machoilukommenttini koetti vastata siihen, miksi avioeroja on enemmän liitoissa, joissa miehet ansaitsevat vaimoja vähemmän. Eivät kaikki ao. liitos päädy eroon, miksi siis näin kuitenkin tapahtuu tilastollisesti merkittävässä mitassa.
Tarkoitukseni ei ole nostattaa väittelyä miesten tai naisten paremmuudesta tms, pidän sellaista turhanpäiväisenä. Eroavuuksista voi keskustella muussakin hengessä, kuten mitä eroja on, mistä ne kenties johtuvat, mitä ilmenemismuotoja on, entä seuraamuksia, onko aihetta muutoksiin, miten muutettaisiin jne.
koska meillä on yhteiset rahat. Ja vaikkapa olisikin erillään niin kestäisin kuitenkin ja olisin iloinen hänen puolestaa.