Siis mitä ihmettä

Ensimmäistä kertaa tällä palstalla.

Myyttekö tosiaan kotinne oletuksella, että saatatte netota muutaman euron.

Todella sekopäistä porukkaa. Kellään ei varmasti ole lapsia, eikä työtä? Pelkkä ajatus asunnon myynnistä, tavaroiden lataaminen laatikoihin ja muutto vuokralle saa jo ihon kananlihalle.

Maksakaa nyt vaan kiltisti ne asuntolainanne pois, älkääkä yritä kodeillanne keinotella. Eri asia on jos keinottelette sijoitusasunnoillanne.

Ja jos joku on niin rahan ahne, että olisi väkisin myytävä oma asuntonsa silloin, kun olettaa hinnan olevan korkeimmillaan, niin ajatelkaa edes omaa perhettänne ja lapsia.

T:Helsinkiläinen joka ei muuta, kuin eron tullessa tai jos talo palaa.
2254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuhnuttajan esimerkki on Kallion Rane joka myy ryppyreikäänsä kalliossa että saa vuokran maksettua, omistusasunnosta lähti hänkin, muutti tuhnuttamaan ja tässä tulos!

Äänestä
  • Em. kirjoittaja on Moga, Mogadishun mies joka tuhnuttaa alimman kerroksen vuokraläävässään Vuosaaren aurinkolahdessa.

    Säälittävä raukka parka, ei koskaan ole päässyt omistusasuntoon kiinni, kulkee punaisessa hameessa vessapaperirulla kädessään pitkin Vuosaaren eli Mogadishun katuja.

    Armoa hänelle, ken pimeydessä vaeltaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Markku rt kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa tällä palstalla.

Myyttekö tosiaan kotinne oletuksella, että saatatte netota muutaman euron.

Todella sekopäistä porukkaa. Kellään ei varmasti ole lapsia, eikä työtä? Pelkkä ajatus asunnon myynnistä, tavaroiden lataaminen laatikoihin ja muutto vuokralle saa jo ihon kananlihalle.

Maksakaa nyt vaan kiltisti ne asuntolainanne pois, älkääkä yritä kodeillanne keinotella. Eri asia on jos keinottelette sijoitusasunnoillanne.

Ja jos joku on niin rahan ahne, että olisi väkisin myytävä oma asuntonsa silloin, kun olettaa hinnan olevan korkeimmillaan, niin ajatelkaa edes omaa perhettänne ja lapsia.

T:Helsinkiläinen joka ei muuta, kuin eron tullessa tai jos talo palaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu