Olen 25.vuotias ja olemme mieheni kanssa menneet juuri kihloihin kolmen vuoden seurustelun jälkeen, mies on 55.vuotias.
Miehellä on kaksi 34.vuotiasta poikaa, niin jos me menemme naimisiin mustahan tulisi "pojille" äitipuoli.
Kysyisin sitä, että jos me mieheni kanssa saadaan lapsia ja minä joskus kuolla kupsahdan mieheni jälkeen niin miten perintö jakautuu omien lapsieni ja poikapuolten kesken?
Miehellä on kaksi 34.vuotiasta poikaa, niin jos me menemme naimisiin mustahan tulisi "pojille" äitipuoli.
Kysyisin sitä, että jos me mieheni kanssa saadaan lapsia ja minä joskus kuolla kupsahdan mieheni jälkeen niin miten perintö jakautuu omien lapsieni ja poikapuolten kesken?
Vastaukset 24
Vanhimmat
mutta vastataan nyt siitä huolimatta. Kaikki miehesi lapset jakavat isänsä perinnön keskenään ja sinun osuutesi saavat vain sinun lapsesi.
Mutta joo, vai että mies 55 v. ja tyttönen 25 v. ja ihan lapsiakin TULEVAISUUDESSA hankkimassa. Eiköhän tuon ikäinen mies elä kuitenkin jo pappa-vaihetta?
Ei ole provo.
Kärkyt rahaa. Mitä sinulla on perittävää :-)
En todellakaan kärky rahaa, ensinnäkin mies on toimeentulotuen varassa ja asmme yhdessä vuokralla, eli ei ole mitään rahaa mitä kärkkyisin.
Mitä kummallista meidän ikäerossa on, maailma on pullollaan pareja joilla on enemmänkin ikäeroa kuin meillä...
elikkäs siis käsittääkseni ensin perivät lapset. eli miehesi pojat ja mahdolliset yhteiset lapsenne. he ovat rintaperillisä siis. jos hankitte yhteisen asunnon (oman), niin sinulla on asumisoikeus siinä miehesi kuoleman jälkeen niin kauan kuin elät. jos siis asunto on ainut omaisuutenne, miehesi lapset eivät voi sitä sinulta pois ottaa, tää on joku lesken oikeus tms. kannattaa googlettaa lakisivuja, niiltä löytyy hyvät neuvot perimisjutuissa!
hyvää syksyä :)
Kiitos asiallisesta vastauksesta :)
Olet siis 25-vuotias ja sulla on elämä edessä. En halua krisoida sun valintoja, mutta toivoisin et miettisit muutamaa seikkaa. Olen nähnyt hyvin läheltä juuri tuollaisia ikäeroja suhteessa ja sellainens suhde ei välttämättä toimi kovin pitkälle. Kaikkihan toki riippuu osapuolten kehitysateesta, asenteista, arvoista ym. Ja onhan niitä muitakin "herkästi" vaikeita kuvioita kuten vaikka uusperheet.
Kymmenen vuoden päästä sinä olet 35 ja miehesi 65. Kymmenen vuotta siitä eteenpäin sinä 45 ja miehesi jo 75. Ehkäpä olet silloin jo miehesi hoitaja, vaihdat vaipat, kuuntelet kiukuttelua ja katkeruutta. Miehesi voi helposti vanhahan katkeroitua siitä että näkee rinnalla ihmisen jolle kaikki on vielä mahdollista. Seksi elämä voi loppua hyvin miehen ollessa 70-vuotias (sinä 40v...). Onhan se niinkin että esim. naisen kanssa samanikäinen mies joutuu auto-onnettomuuteen ja halvaantuu ja joutuu henkisesti lapsen tasolle, mutta todennäköisempää kuitenkin on että 75- vuotiaana mies on jo vanhus jota pitää hoitaa kuin lasta.
Ja jos haluatte tehdä vielä yhteisä lapsia, niin miten miehesi jaksaa hoitaa heitä. Jos teette viiden vuoden päästä lapsen, on miehesi jo 60-vuotias ja lapsen 18-vuotias päivänä isä köröttelee rollaattorilla kotona.
Usein tällaisiin tilanteisiin naisen osalta liittyy jotain "traumaa" isää kohtan. Isä on saattanut olla etäinen, väkivaltainen tai alkoholisti. Silloin aikuisiässä haetaan se uusi isä korvaamaan lapsuuden traumoja. "Vanhalle" miehellehän tuollainen 25-vuotias on mieletön saalis ja siitä syystä tämä vanhempi mies voi muuttua hyvinkin mustasukkaiseksi tajutessaaan että samaa saalista havittelee moni nuorempikin ja jos miehellä ei itsetunto ole kunnossa voi hän kokea valtavaakin alemmuuden tunnetta itsestään suhteessa nuoriin miehiin.
Vaikka ei ehkä siltä tunnu, mun vilpitön halu on vain auttaa. Olen vain nähnyt niitä ikäviä lopputuloksia tuollaisista kuvioista.
Mutta onnea teille ja pitkää ikää ;)
Olen ajatellut samoja asioita lähes joka päivä, mutta mun on otettava se riski, että vanhemmiten tapahtuu jotain.
En voi rakastamaani ihmistä vain jättää sen perusteella, että hän on parinkymmenen vuoden kuluttua 75.vuotias.
Isää mulla ei ole ollut koskaan, mutta en usko, että haen isähahmoa, olen kyllä aijemmin seurustellut useamman ikäiseni kanssa.
Toivottavasti sua ei häiritse että taas puutun tähän asiaan..
Mutta, ehkäpä siltikin juuri siksi, ettei sinulla ole ollut koskaan isää, hankit sen nyt. Saat tavallaan nyt juuri sellaisen miehen elämääsi, jota olet aina kaivannut. En tarkoita että siinä nýt mitään väärää olisi, mutta sinuna ennen avioliittoa minä kävisin selvittämässä tuntojani ensiksi terapiassa.
Olen käynyt terapiassa ja terapeuttikin on pohtinut samaa kuin sinä (itse eri mieltä).
Vaikka mulla olisi isänkaipuu niin en uskoisi sen meidän suhdetta horjuttavan.
itseasiassa aina ei ole kyse mistään isä oli sitä taikka tätä:) joskus on niinkin että ei vaan samanikästen jutut nappaa:) minäkin olen 24vuotias ja mieheni on 49. ja meillä menee loistavasti joka suhteessa:)
tottahan se on että toinen voi vanhentua ja katkeroitua MUTTA! voi olla jos perimä on hyvä on virkku viellä 90vuotiaanankin:) (ja pitkässä parisuhteessa jos muuten on esim hellyyttä ei se seksikään nyt NIIN tärkeää ole). yksi huomioimisen muoto vaan;D
mutta sitä näkee sitten että mitä tuleman pitää kun aika kuluu eteen päin:) että tsemppiä äitipuolellekkin:D
Toisilla on tosiaan ollut ongelmallinen isä-tytär -suhde. Useimmiten yh-lapsilla. Sellaiset ovat asitten haltioissaan, kun joku vanhempi mies antaa heille huomiota. Säälittävää.
sanoin tai vihjasin että eipä se ikään katso tuo toiseen rakastuminen tai mihinkään isä tytär suhteeseen.
esim itse olen sitä mieltä että samanikäiset miehet ja jopa 30setkin ainankin minun tapaamani ovat aika lapsellisia toisin kun miakkoseni nyt meillä on aatokset samalla aaltopituudella;D
Minä olen alle 30-vuotias nainen ja mieheni on minua 20 vuotta vanhempi. Olihan se seurustelun alkuaikoina (kun muutenkin olen nuoren näköinen ja tyttömäinen, mieheni taas ihan ikäisensä oloinen) vähän sitä, että mietin monesti esim. matkoilla hotellissa yöpyessämme, että pitääköhän ne minua jonain ilotyttönä tms. mutta nyt usean vuoden yhdessäolon jälkeen ei meidän arjessa sitä ikäeroa todellakaan huomaa. Vaikka mieheni on johtajatasolla erittäin vastuullisessa duunissa, niin kotioloissa hän on ihan yhtä dorka kuin yleensäkin miehet :D
Meitä yhdisti alkujaan yhteinen harrastus ja yhteiset intohimot (mm. matkailu ja kulinaristiset nautinnot). Nuo asiat yhdistävät meitä edelleen. Olemme kaksi täysin omanlaista persoonaa, jotka täydentävät toisiaan eikä iällä ole niiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Itsekään kun en ole mikään elämääkokematon heitukka joka lankesi "vanhemman miehen ihailuun", vaan ikäisekseni paljon nähnyt ja kokenut, niin ehkäpä vain tuollainen keski-ikäinen herrasmies on kyennyt tuomaan elämääni sellaista viisautta ja näkökohtia, joita en muualta löytäisi. Lisäksi olen vähän sitä mieltä, että mieheni itsevarmuus mahdollistaa minulle paljon vapaamman elämän (voin esim. käydä ulkona kun huvittaa tai matkustella ystävieni kanssa tms.) kuin jos olisi yhdessä jonkun epävarman nuoren miehen kanssa. Mieheni on pystynyt tarjoamaan elämääni taloudellista vakautta, älyllistä haastetta ja tietynlaista rauhaa, joten ei ole valittamista... kyllähän esim. baarissa aina tapaa jotain vanhoja puolituttuja (yleensä naisia), jotka tulee vittuilemaan siitä, kuinka olen "nainut rahaa" jne. mutta he eivät tiedä meidän liitostamme yhtään mitään, joten annan olla.
Isäsuhdettani ei aviomieheni mitenkään kompensoi, minulla on ihan huippuvanhemmat. Yksinkertaisesti me rakastamme mieheni kanssa toisiamme aivan valtavan paljon ja tulemme viettämään mahtavia vuosikymmeniä yhdessä eikä siinä sen kummempaa.
sanoit:)iäkkäämmissä miehissä tosiaankin on vakautta ja sitä että hän luottaa sinuun:D ja meilläkin yhdistää liikunta harrastukset niinkun myöskin vähän rennompi töllönkatselu harrasteet xD ja muukin semmoinen mitä muut ei voine aina ymmärtää:)
minullekkin on monet kysellyt että onko mieheni rikas.. ovat hiukan hölmistyneet kun olen että eipä sen rikkaampi kun muutkaan:)
mutta kuten olen sanonut että mitään ei voi tietää jos ei kokeile;D varmaan meilläkin jotkut katkerana jotain rahasta tms tuiskiivat keskenään mutta minun puolestani:D jos joku haluaa niin aatella aatelkoot:)
kaikista parisuhteista, jotka eivät täytä jotain ihmeellistä luterilaista kärsimysnäytelmäelämänmallia, täytyy ulkopuolisten päästä etsimään jotain "epäilyttävää"... Esim. onhan Räikkösen ja Dahlmanin suhteestakin kuiskittu, että olisivat juu varmasti yhdessä, jos Räikkönen olisi perus raksajätkä.
Mutta mitäpä se heidän suhteensa meille kuuluu. Jokainen keskittyköön omaan elämäänsä ja tehköön siitä juuri niin onnellisen kuin kykenee :)
Tsemppiä vaan meille kaikille "kääkkien" vaimoille.
toisten suhteita arvostelemaan:D ja jokaisessa suhteessahan on hyvät ja huonot hetket oli sitten "kääkkä" tai "poikanen"..
parempi kieltäytyä perinnöstä.. miehen ex vaimon puolelta ollaan aika rahan ahneita pikku kakkiaisia;D kaikki keinot sallittu kaikki meille tässä ja nyt.. eli jos avioehtoa ei olisi ollut niin kaikki ois menny.
itse taas kannatan periaatetta mitä itse hommaa sen voisi jättää omalleen:) eipähän kukaan ole mitään kärkkymässä.. eli jos lapselleni tulevaisuudessa joskus käy yritän suostutella kieltäytymään (vähästäkin perinnöstä mitä isältä jää). koska omani menee kumminkin lapselleni:) ja kellään ei ole nokan koputtamista.
meilläkin 25vuotta ikäeroa.. mutta saatan kuolla kyllä ennen miestäni kiitos geenien;D eli pitää huolehtia ainankin lapsen rahallisesta turvasta omalla tilillä tms:)
Mikä perintö? Mistä miehelle yhtä äkkiä perintöä tulee, jos hän elelee toimeentulotuella? Ja jos hän elelee pienellä palkalla tai toimeentulotuella koko elämänsä ja sinä sentään tulisit saamaan palkkaa, niin pistä ihmeessä asunto ym omaisuus omiin nimiisi - toimeentulotuella ei asuntolainaa lyhennellä.
Tarkoitin, että jos mulla olisi tulevaisuudessa rahaa ja kuolisin niin ketkä siinä perisivät, ainakin lapseni ja entä poikapuoleni?
Testamentata omaisuutesi vain omalle lapsellesi. Kuulin äskettäin tapauksesta, jossa äiti testamenttasi miljoonaperintönsä yhdelle lapselle ja muut saivat lakiosuutensa, joka oli muutama tuhat euroa. Ja luulisin ,että poikapuolesi eivät peri sinua, koska eivät ole sinun omia lapsiasi.Mutta varma en ole. Kannattaa kysyä suoraan lakimieheltä. =)
Olis se aika koomista, jos kuolisin kahdeksankymppisenä ja poikapuoleni yhdeksänkymppisinä perisisivät mut :D
Eli jos on miljoonaperintö, on lakiosakin ihan mukavan suuruinen, ei muutama tuhat euroa.
Kaveri tuossa sivuutettiin testamentilla ja hän lähti vaatimaan lakiosaansa perinnöstä. Normaalisti hänen perintöosuutensa olisi ollut 200000euroa ilman testamenttia ja kaveri sai lakiosana 100000euroa, kun ei tyytynyt testamenttiin, jossa kaikki olisi mennyt velipojalle. Kannatti vaatia se lakiosa!
Vaan mulla on tuttavapiirissä (kaukainen sukulainen) lähes vastaava ikäero, ovat jo vanhoja, mies lähes sata ja ei voi vielä sanoa kuka hoita ja ketä, eikä mennä perimisistä puhumaan mitään. Tää hemmo vetää vielä filetsulla raitilla, ei tee heikkookaan.
Kaiken huippu, että miehellä on lapsi josta muuta lapset ei todennäkösesti tiedä mitään ja perintöjutuissa on pientä seurattavaa!