Olen jo hieman päälle 30v ja elämää on nähty, kaikilta puolilta. Parisuhteissa on oltu ja itakin niitä on pilattu. Kokemuksia on.
Nyt löysin unelmien naisen, kaikki sujuu, elämä hymyilee. Kihlat ostettiin, olen huomioinut, rakastanut, kertonut kaikesta tunteesta, silti olen iso mies, fyysisestikin, aina ollut uskollinen, vaikka fysiikka on naisia houkutellut. Joskus on ongelmia ollut mustas kun vedän naisia puoleeni, aihetta en ole kuiten antanut.''
No kihlat hankittiin ja lomamatkalla vaihdoimme ne. Hiemanmyöhemm rakkaani sai psykoosin ja ilmeisesti hän sairastaa jotakin skitsofrenian muotoa.
Nyt hän on sairaalassa, jotta lääkitys saadaan kohdalleen ja pääsisi kotiin. Omassa elämässä on ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja nyt tuntui että viimeinkin.....
Tuntuu että elämä on todellakin sairasta pilaa..
Sairaalassa olo tuntuu siltä, että vaikka tunteet ei ole muuttuneet, niin olemme kasvaneet erillee.
Huolettaa löytyykö se sama suhde enää, ja samalla tiedän, kaikki on muuttunut.
Arvatkaa kiusaako se et sairaalasta ei ole kertaa¨kaan kysytty minun ajatuksia 3vk...KUKAAN ei ole kysynyt jaksanko, pyöritää yksin arkea. Työnikin on sellainen että joudun kantamaan vastuuta useista ihmisista, johtava asema.
Mut tuntuu et voimat loppuu, vaik kukaan ei sitä kai usko, kun olen tälläinen, ulkoisesti. Iso, fyysinen, voimaks tahtoinen. psyykkisesti voimakas, mut jossakin kulkee raja. Tuntuu et raja alkaa lähestyä.
Nyt löysin unelmien naisen, kaikki sujuu, elämä hymyilee. Kihlat ostettiin, olen huomioinut, rakastanut, kertonut kaikesta tunteesta, silti olen iso mies, fyysisestikin, aina ollut uskollinen, vaikka fysiikka on naisia houkutellut. Joskus on ongelmia ollut mustas kun vedän naisia puoleeni, aihetta en ole kuiten antanut.''
No kihlat hankittiin ja lomamatkalla vaihdoimme ne. Hiemanmyöhemm rakkaani sai psykoosin ja ilmeisesti hän sairastaa jotakin skitsofrenian muotoa.
Nyt hän on sairaalassa, jotta lääkitys saadaan kohdalleen ja pääsisi kotiin. Omassa elämässä on ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja nyt tuntui että viimeinkin.....
Tuntuu että elämä on todellakin sairasta pilaa..
Sairaalassa olo tuntuu siltä, että vaikka tunteet ei ole muuttuneet, niin olemme kasvaneet erillee.
Huolettaa löytyykö se sama suhde enää, ja samalla tiedän, kaikki on muuttunut.
Arvatkaa kiusaako se et sairaalasta ei ole kertaa¨kaan kysytty minun ajatuksia 3vk...KUKAAN ei ole kysynyt jaksanko, pyöritää yksin arkea. Työnikin on sellainen että joudun kantamaan vastuuta useista ihmisista, johtava asema.
Mut tuntuu et voimat loppuu, vaik kukaan ei sitä kai usko, kun olen tälläinen, ulkoisesti. Iso, fyysinen, voimaks tahtoinen. psyykkisesti voimakas, mut jossakin kulkee raja. Tuntuu et raja alkaa lähestyä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
.. elämä on joskus sairasta pilaa.. ja voin lohduttaa sillä ettet ole suinkaan ainoa joka sen niin kokee.. mutta luulen että sulla on kuitenkin vahvuuksia vastaan ottaa ja kestää vähän enemmän tässä elämässä.. ja vahvistut lisää kaiken myötä ja voit olla sitten jossain vaiheessa tyytyväinenkin kaikesta mitä elämä on sulle antanut.. niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.. voimia sulle..
Ehkä et vaan vieläkään ole löytänyt rakkautta. Koska, voin kertoa....rakkaus ei erittele tai esitä marttyyriä, rakkaus on antelias ja elää toiselle. Rakkaus on pyyteettömyyttä ja voimakasta kaipuuta elää ja olla toisen vierellä. Jos sen olisit kokenut, et edes punnitsisi mitä nyt tekisit ja miettisi sitä kuinka jaksat olla ja rakastaa.
Et vielä ole rakastunut. Ihastunut korkeintaan. Tai niin itsekäs, ettet ehkä rakkautta enään saakaan.
Opi tuntemaan ensin itsesi, vahvuutesi ja heikkoutesi, sitten olet vasta valmis kohtaamaan sen aidon rakkauden.
HA, mitenkään ole kyseenalaistanut yhdessä oloa tai rakkautta, ehkä et ole itse kokenut tilannetta, jossa revitään jokapuolelle....kyllä se koettelee vaikka kuinka välittäisi. SIIS henkistä jaksamista. Jos osaat lukea, en kertonut mitään tunteistani tai kaipuustani tms.
Menee samaan sarjaan, että ihmiselle ko laitoksissa annetaan raamattu ja leperellään, että jumala kyllä auttaa sinua.
Ja kyllä se saa tuntemaan "erillisyyttä" kun toinen saa lääkitystä, joka tappaa tunteet. Silloin se kommunikointi tuppaa jäämään hieman toiselle tasolle.
No, pohja on saavutettu, tie on vain ylös. Ja kyllä sitä tosiaan huomaa itsessään joitakin hyviä, jaksamis piirteitä, varsinkin kun saa tuollaisia idioottimaisia kommentteja.
Mutta kiitos Teille, jotka kommentoitte asiallisesti.
Kuulostat todella naivilta. Taitaa olla, että itse elät rakkautta vasta mielikuvissasi.
En ole kokenut rakkaan sairastumista, mutta omassa elämässäni olen huomannut, että ihmisen tuntema rakkaus toista kohtaan on haurasta ja heikkoa. Ihminen ei osaa eikä ymmärrä käsitettä ikuinen rakkaus. Ihminen muuttuu, ikä, olosuhteet, kolhut, muutokset, pettymykset, ilot, onnistumiset...kaikki vaikuttavat siihen, miten näemme läheisemme ja meille kaikkein rakkaimmat ihmiset, ja miten tunteemme heitä kohtaan hioutuvat.
Olen elänyt parisuhteessa kohta kymmenen vuotta. Rakastan edelleenkin syvästi miestäni, mutta olen huomannut, että rakkaus ei ole vain olemassa oleva asia, joka koetaan ja kaikki on hyvin. Parisuhteen vastoinkäymiset saavat epäilemään omia ja miehen tunteita, ja parisuhteen hyvät jaksot saavat vakuuttumaan siitä, että valitsin kaverini juuri oikein. Näin se vain on. Rakkaus ja toisen rinnalla eläminen on nousu ja laskukausia. Välillä tunteet ovat erittäin selkeitä ja kirkkaita, välillä taas ei. Mielestäni rakkaus on rakkautta silloinkin, kun mietin onko minulla enää voimia seisoa toisen rinnalla. Jos tällaisessa tilanteessa ei olisi rakkautta en miettisi sellaista, lähtisin vain vihellellen pois.
Ymmärrän täysin että joskus on pakko miettiä jaksaako pysyä toisen rinnalla vai ei. Toisinaan rakkaus voi olla todella syvää, mutta ei vain pysty elämään toisen rinnalla.
Toisen sairastuminen erityisesti henkisesti on rankka juttu. Olen seurannut erittäin läheisen pariskunnan taistelua. Se ei ole helppoa! Pariskunnan mies sairastui yli kymmenen vuotta sitten masennukseen, joka on pahentunut ja pahentunut. Tällä hetkellä nainen on miehen äidin asemassa. Mies on kuin pieni lapsi, jota täytyy vahtia ja ohjata kaikessa. Mies osaa ja kykenee kaikkeen itse, pystyy asumaan kotonaan, mutta ei vaan saa itsestään mitään irti. Nainen on todella väsynyt. Hän on väsynyt mm. siihen, että ei ole itse saanut moneen vuoteen olla heikko ja se, jota autetaan, sillä hänen apuaan tarvitaan jatkuvasti. Hän sanoo olevansa edelleenkin syvästi rakastunut mieheensä, mutta ei ole varma jaksaako enää kauaa tällaista elämää. Jos hän päättäisi lähteä, sanoisin, että hän rakastaa edelleenkin miestään, mutta voimat loppuivat. En epäilisi hetkeäkään etteikö hän rakastaisi miestä, sillä ero ei ole kaikissa tarinoissa rakkauden päätepiste.
Johan on länsinaiselta tekstiä...
Kun koet sen että toinen on suljetulla osastolla, aivan tokkurassa, ei ole ihme jos JKASAMINEN on ongelma, silloin kaikki jää toisen harteille.
Eihän tuossa edellisessä ole puhuttu rakkauden loppumisesta, vaan JAKSAMISESTA KAIKEN KESKELLÄ, IDIOOTTI.
hei nyt sie tartteet kaikkii niit ystävii joita sulla on ... ja ota niist kaikki irti jos vaan voit?!!!! mie voin uskoo et miltä susta tuntuu tai sit en... niinhän sie nyt aattelet kukaan ei voi tietää mitä mie siis sie tunnet! mut kaikkein paras ensiterapia on ku kerrot ja puhut kaikille niille joiden kans oot oollu lähiaikoina tekemisis.!!!
mie kans elämää kokennu ja sulle sanon et nyt on kaikki sun ystävät koetuksella.... sairaalan formaatti on mikä on... mut älä anna periks pyöritä se perhe ja sit ku tiiät et sul mahollisuus muuhun... tiiät mitä tarkotan ni sit ana itelles aikaa
että osaisit silti rakastaa häntä. Hän ei omalle terveydelleen mitään voi, hän on sen uhri, et sinä!
Tiedän omasta kokemuksesta kuinka vaikea osasi on, mutta muista, että hän on silti se sama ihminen johon rakastuit. Sun voimasi on nyt koetuksella, mutta hän olisi kiitollinen jos häntä ei rankaistaisi siitä että sairastui. Hänellä on jo muutenkin raskas osa. Kukaan ihminen ei halua sairastua, mutta tulee usein jätetyksi, koska kumppani ei jaksa ja useimmiten ei osaa suhtautua tai hyväksyä, että hän sairastui. Kyseessä voi olla pohjimmiltaan oma pelkosi, kun olet sellaisen asian edessä joka ylittää käsityskyvyn ja koet asian itsellesi vaikeaksi. Mieti miltä hänestä tuntuu nyt. Jos rakastat, ole tukena ja hae omaan jaksamiseesi apua ammattilaiselta.
Itse koin saman tilanteen. Sairastuin itse ja kumppanini jaksaminen loppui ja ymmärtämys ei riittänyt. Hän ei osannut suhtautua ja olla kärsivällinen. Lopulta otin avioeron vaikka häntä rakastin, mutta mua loukkasi sydän juuria myöden, että hän näki mussa eri ihmisen vaikka olin silti sama ihminen kuin ennenkin. Minulle tuli leima otsaan, hän valitsi sairauden ja näki minut sen kautta. Hän unohti sen mitä olin ollut.
Älä jätä siksi, että hän on sairas. Jätä, jos et kykene rakastamaan. Selän kääntäminen on tuollaisessa tilanteessa hirvittävä kokemus. Mutta hän selviää eteenpäin ennen pitkään, mutta hänellä on pitkä tie kuljettavanaan hyväksyäkseen sairautensa ja se on hänelle raskaampaa jos et opi hyväksymään itse sitä. Älä jätä häntä roikkumaan epätietoisuuteen siitä miten tunnet ja miten suhtaudut. Puhukaa toisillenne perin juurin kun hän voi paremmin, älä hätiköi. Hänen on parempi ilman sinua jos lyöt hänen otsaansa leiman "sairas" Keskustelen mielelläni lisää jos niin haluat. Ymmärrän sinun ajatuksesi ja tuntemuksesi. En tuomitse, sinulla on ajatukset sekaisin ja koet vääryyttä kohtalollesi... voimaa ja jaksamista. Hae tukea, puhu jollekin läheiselle. Älä pidä tuskaasi sisällä.
Yhdessä tätä kuljetaan, ei leimoja olla lyömässä. Tunteet ei ole muuttuneet miksikään. Onneksi tilakin on jo parempi. Kyllä sairauden parantelun jaksaa, mutta joskus väsyttää kun on muutakin elämää kun toipuminen...
Käsityskykyäni tämä ei kuitenkaan ylitä.Ammattiauttaja ei rutiineja hoida, väsymys onkin ruumillista, toki henkinen uupumus on siinä osana.Hän tietää suhtautumiseni ja sen että kuljemme YHDESSÄ.